Lue keskustelun säännöt.
Millaistahan olisi, jos miehellä ei olisikaan lapsia? Uusperheen vela-äitipuoli täällä pohtii...
04.11.2018 |
Takana aivan ihana kahdenkeskinen viikonloppu miehen kanssa. Kynttilöitä, hyvää ruokaa, ystävien näkemistä, elokuvien katselua, retkeilyä ja paljon, paljon hyvää seksiä. Kohta alkaa taas arki kolmen rasavillin kanssa, ja kotimme täyttyy metelistä ja sotkusta ja arki alkaa taas pyöriä lasten hoidon, koulun, ruuan ja harrastusten ympärillä.
Joskus näiden ihanien viikonloppujen jälkeen salaa mietin, millaista elämämme olisi ilman miehen lapsia. Olemme hyvä tiimi perheenä näinkin ja uusperhearki on vihdoin saatu toimimaan, mutta itse velana en voi olla ajattelematta kuinka ihanaa olisi, jos miehenikin olisi lapseton... Olen aistivinani myös hänestä pientä ahdistusta lasten paluusta, vaikka rakkaita lapset toki ovatkin, meille molemmille. Mutta fakta on se, että nautimme kahdenkeskisestä ajasta pariskuntana huomattavasti paljon enemmän ja olemme esim. paremmalla tuulellakin kuin silloin, kun lapset ovat kotona.
Pohditteko muut uusperheelliset koskaan tällaisia? Näistä kun ei paljon ääneen voi puhua...
Kommentit (50)
Siis millaista olisi elämä sellaisen miehen kanssa, jolla ei ole lapsia? Todennäköisesti se ei olisi kynttiläillallisia ja pitkiä kävelylenkkejä, se olisi miehen odottamista töistä ja harrastuksista ja kavereitten luota, pyykinpesua ja tiskausta. Harva mies elää vain naiselleen, joten tuo kertomasi viikonloppu olisi ylellisyyttä joka tapauksessa, koska elämässä ei kannata elää vain toista varten.
Tietty teillä olisi ilman lapsia enemmän aikaa toisillenne, mutta mikään ei takaa, että mies käyttäisi aikansa vain sinuun. Moni lapseton noin 35v tuttuni viettää enemmän aikaa harrastuksensa kuin vaimonsa kanssa. Ja vastaavasti vaimolla on oma, rikas elämänsä kavereineen eikä kumpikaan koe, että toinen rajoittaa elämää tai asettaa harrastukset puolison edelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole koskaan ymmärtänyt ihmisiä jotka väittävät olevansa veloja, mutta ottavat lapsellisen kumppanin. Eihän silloin enää voi elää lapsetonta elämää! Ymmärrän enemmän jopa lisääntyjiä kuin näitä, kun ilmeisesti omista lapsista kuitenkin saa enemmän positiivisia tunnekokemuksia. Toisten lasten kanssa asuessa saa vain ja ainoastaan ne negatiiviset puolet. Etkö voisi kutsua itseäsi vain "henkilö jolla ei omia biologisia lapsia"?
T. Omasta tahdostaan lapseton, joka ei halua lapsia elämäänsä mitään kautta
Vierailija kirjoitti:
En ole koskaan ymmärtänyt ihmisiä jotka väittävät olevansa veloja, mutta ottavat lapsellisen kumppanin. Eihän silloin enää voi elää lapsetonta elämää! Ymmärrän enemmän jopa lisääntyjiä kuin näitä, kun ilmeisesti omista lapsista kuitenkin saa enemmän positiivisia tunnekokemuksia. Toisten lasten kanssa asuessa saa vain ja ainoastaan ne negatiiviset puolet. Etkö voisi kutsua itseäsi vain "henkilö jolla ei omia biologisia lapsia"?
T. Omasta tahdostaan lapseton, joka ei halua lapsia elämäänsä mitään kautta
Miehen lapsi ei tee minusta ihmistä jolla on lapsi. Se, että on vapaaehtoisesti lapseton ei tarkoita, etteikö lapset voisi kuulua eläämään. Niitä ei vaan hankita itse. Itselläni on mies, jolla on lapsia, mutta en ole koskaan heitä tavannutkaan. He ei kuulu millään tavalla meidän suhteeseen.
Vierailija kirjoitti:
En ole koskaan ymmärtänyt ihmisiä jotka väittävät olevansa veloja, mutta ottavat lapsellisen kumppanin. Eihän silloin enää voi elää lapsetonta elämää! Ymmärrän enemmän jopa lisääntyjiä kuin näitä, kun ilmeisesti omista lapsista kuitenkin saa enemmän positiivisia tunnekokemuksia. Toisten lasten kanssa asuessa saa vain ja ainoastaan ne negatiiviset puolet. Etkö voisi kutsua itseäsi vain "henkilö jolla ei omia biologisia lapsia"?
T. Omasta tahdostaan lapseton, joka ei halua lapsia elämäänsä mitään kautta
Minä olen edelleen lap-se-ton, vaikka miehellä on lapsi. Minulla ei ole mitään vastuuta ja velvollisuutta lasta kohtaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meille koitti rauha, kun miehen lapsi täytti 12v. Sitä ennen tuli vähän väkipakolla ja se näkyi. Kaikki veti jotain roolia, mutta nyt lasta näkyy lähinnä kun hän tarvii rahaa.
Törkeä asenne lasta kohtaan sulla. Toi on jotain, mitä kaikki huonot vanhemmat lapsistaan sanoo, tiedätkö? Kun ei ole lapsille mitään muuta antaneet ja merkinneet. Ja se ei ole, tiesitkös, pikkuinen lun tt u, koskaan lapsen syy. Miehesi on vain kasvattanut sellaisen suhteen lapsiinsa, eikä osaa arvostaaa näitä. Säälittävän hyypiön olet saanut.
Ihan ohiksena todettava, että sinä olet se lun tt u joka halusi moisen säälittävän hyypiön lapsensa isäksi. Kannattaisi miettiä kaksi kertaa kenelle haaransa avaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kai mies hylkää lapsiaan siksi, että uusi tyttis on vela. Olisiko sinulle edes kelvannut lapseton mies?
Vierailija kirjoitti:
Ei kai mies hylkää lapsiaan siksi, että uusi tyttis on vela. Olisiko sinulle edes kelvannut lapseton mies?
25% iseistä kuitenkin hylkää lapsensa niin miksei sitten tälläisissäkin tapauksissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole koskaan ymmärtänyt ihmisiä jotka väittävät olevansa veloja, mutta ottavat lapsellisen kumppanin. Eihän silloin enää voi elää lapsetonta elämää! Ymmärrän enemmän jopa lisääntyjiä kuin näitä, kun ilmeisesti omista lapsista kuitenkin saa enemmän positiivisia tunnekokemuksia. Toisten lasten kanssa asuessa saa vain ja ainoastaan ne negatiiviset puolet. Etkö voisi kutsua itseäsi vain "henkilö jolla ei omia biologisia lapsia"?
T. Omasta tahdostaan lapseton, joka ei halua lapsia elämäänsä mitään kautta
Miehen lapsi ei tee minusta ihmistä jolla on lapsi. Se, että on vapaaehtoisesti lapseton ei tarkoita, etteikö lapset voisi kuulua eläämään. Niitä ei vaan hankita itse. Itselläni on mies, jolla on lapsia, mutta en ole koskaan heitä tavannutkaan. He ei kuulu millään tavalla meidän suhteeseen.
Eli jos adoptoi niin voi kutsua vielä itseään velaksi? Sehän ei eroa käytännössä mitenkään tilanteesta jossa asuu puolison lasten kanssa. Joojoo laillisesti ei ole lapsen vanhempi, mutta KÄYTÄNNÖSSÄ elää ihan samanlaista elämää kuin adoptiovanhempi jos ottaa puolison jolla on lapsia joiden kanssa puoliso on tekemisissä. Ja entä mies joka tekee lapsen mutta kumpikaan vanhemmista ei hae isyyden selvitystä, ts mies ei ole virallisesti lapsen vanhempi. Yhä vela koska ei ole virallisesti isä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole koskaan ymmärtänyt ihmisiä jotka väittävät olevansa veloja, mutta ottavat lapsellisen kumppanin. Eihän silloin enää voi elää lapsetonta elämää! Ymmärrän enemmän jopa lisääntyjiä kuin näitä, kun ilmeisesti omista lapsista kuitenkin saa enemmän positiivisia tunnekokemuksia. Toisten lasten kanssa asuessa saa vain ja ainoastaan ne negatiiviset puolet. Etkö voisi kutsua itseäsi vain "henkilö jolla ei omia biologisia lapsia"?
T. Omasta tahdostaan lapseton, joka ei halua lapsia elämäänsä mitään kautta
Miehen lapsi ei tee minusta ihmistä jolla on lapsi. Se, että on vapaaehtoisesti lapseton ei tarkoita, etteikö lapset voisi kuulua eläämään. Niitä ei vaan hankita itse. Itselläni on mies, jolla on lapsia, mutta en ole koskaan heitä tavannutkaan. He ei kuulu millään tavalla meidän suhteeseen.
Eli jos adoptoi niin voi kutsua vielä itseään velaksi? Sehän ei eroa käytännössä mitenkään tilanteesta jossa asuu puolison lasten kanssa. Joojoo laillisesti ei ole lapsen vanhempi, mutta KÄYTÄNNÖSSÄ elää ihan samanlaista elämää kuin adoptiovanhempi jos ottaa puolison jolla on lapsia joiden kanssa puoliso on tekemisissä. Ja entä mies joka tekee lapsen mutta kumpikaan vanhemmista ei hae isyyden selvitystä, ts mies ei ole virallisesti lapsen vanhempi. Yhä vela koska ei ole virallisesti isä?
Adopitossa lapsi otetaan omaksi lapseksi, jollon on vanhemman velvollisuudet ja vastuut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä miehen lapset joka toinen viikonloppu, usein silloinkin sukuloimassa. Onneksi näin. Jos lapset olisivat enemmän isällään, emme asuisi yhdessä. Lasten äiti täysin yhteistyökyvytön riidanhaastaja. Kun edellinen kiusaaminen lasten asioista loppuu menee max puol vuotta kun seuraava "oikeusprosessi" on jo kehitteillä. Todellakin ottaisin miehen ilman lapsiaan ja tuota kammottavaa exää. Mut hyvä näin, selkeästi rajattuna. Lapsissa ei ole mitään vikaa, ovat oikein kivoja, vaikka minulla on aika eri käsitys hyvästä lastenhoidosta kuin heidän äidillään.
Minä en ymmärrä miten voi asua samassa taloudessa lasten kanssa ja kokea, ettei ole mitään vastuuta tai velvollisuutta niistä :D lapsi sanoo vaikka että on nälkä tai jano mutta isä on vaikka pihalla.. sinä et reagoi? Lapsi meinaa tehdä jotain typerää, et kiellä? Lapsi tulee kysyy saanks lukee mun läksyt sulle, niin sä vaan istut siinä etkä auta sitä? En usko. Joten halusit tai et, sinulla on vastuuta ja velvollisuutta lapsista, ellet sitten ole joku robotti. Sitä kyllä ihmettelen miksi kukaan haluaisi asua ympäristössä jossa ihmisten välinen dynamiikka on keinotekoisen rajattua. Aikuisilla on aina vastuu lapsista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos mies ei olisi väsähtänyt lapsiperhearkeen edellisessä suhteessaan, hän ei olisi kanssasi. Taitaa olla vähän pettynyt kun pikkuhiljaa tajuaa, että ei niistä muksuista eroamalla eroon pääse ja tavallaan tuli ihan turhaan erottua kun se arki seuraa lasten mukana uuteenkin suhteeseen. Onneksi kuitenkin löysi innokkaan piian hoitamaan lapsia.
Mutta onneksi pääsi kuitenkin eroon lasten äidistä ja siitä parisuhteesta. On täysin normaalia väsyä lapsiarkeen ja silti rakastaa lapsiaan, harva mies mitenkään suunnittelee "pääsevänsä" lapsista eroon vaan pelkää, että joutuu eroon. Tästä syystä on huoltajuusasioita uusittu myös paljon, että isä saa eron jälkeen olla lasten elämässä - ja ihan miesten omasta vaatimuksesta.
Kummallista katkeraa kitinää sinulta. Ja Ap, tuo on ihan normaalia pohtia. Älä tunne turhaan huonoa omaatuntoa, onneksi saatte välillä kuitenkin aikaa myös kaksin. Se on monen eronneen mielestä suuri etu, että välillä voi hengähtää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole koskaan ymmärtänyt ihmisiä jotka väittävät olevansa veloja, mutta ottavat lapsellisen kumppanin. Eihän silloin enää voi elää lapsetonta elämää! Ymmärrän enemmän jopa lisääntyjiä kuin näitä, kun ilmeisesti omista lapsista kuitenkin saa enemmän positiivisia tunnekokemuksia. Toisten lasten kanssa asuessa saa vain ja ainoastaan ne negatiiviset puolet. Etkö voisi kutsua itseäsi vain "henkilö jolla ei omia biologisia lapsia"?
T. Omasta tahdostaan lapseton, joka ei halua lapsia elämäänsä mitään kautta
Minä olen edelleen lap-se-ton, vaikka miehellä on lapsi. Minulla ei ole mitään vastuuta ja velvollisuutta lasta kohtaan.
Jos asuu samassa taloudessa, väkisin on vastuuta ja velvollisuutta. Miten tämä on edes käytännössä mahdollista? Mietitkö yhtään miltä lapsesta tuntuu elää tällaisen aikuisen kanssa? Pitkällä tähtäimellä ei varmasti hyvä parisuhteenkaan kannalta, että eriytät itsesi lapsista noin, kun lapselliselle ihmiselle lapset ovat niin suuri osa elämää, loppuelämän! Mun isä on 70 ja edelleen ollaan jatkuvasti sen elämässä mukana. Ei se lopu ikinä. Miten jaksat tollasta rajanvetoa parhaimmillaan vuosikymmeniä? Eikö olisi vain helpompi antaa muodostua luonnollinen läheinen suhde johon kuuluu väistämättä myös vastuuta ja velvollisuuksia, niinkuin moniin muihinkin perhesuhteisiin kuuluu?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tottakai kaikki on rentouttavampaa ja helpompaa, kun ei ole lapsia. Saa olla kahdestaan ja käydä syömässä ja harrastaa ja lempiäkin kun huvittaa. Sitä on enemmän aikaa toiselle ja jos parisuhde voi hyvin sitä katsellaan silmiin ja ollaan onnellisia.
Meillä lapset jo isompia, nuorin 8v, siitä sitten pari vanhempaa lisäksi. Ihanaa oli ennen lapsia ja ihanaa on nytkin, kun lapset voi helposti viedä mummolaan viikonlopuksi tai voidaan pitää yhteisiä lomaviikkojakin morjens kanssa. Ja aina sitä ollaan rentoutuneempia kuin lasten kanssa touhutessa.
Mutta. En koskaan luopuisi lapsistani. Jokaisen raskauden, synnytyksen ja pikkulapsiajan kävisin uudestaan läpi, jotta saisin nämä mahtavat pienet ihmiset elämääni. Kyllähän se arki on monesti yhtä taistelua ja aikataulua ja meilläkin odotetaan kahdenkeskistä aikaa kuin kuuta nousevaa. Mutta en vaihtaisi lapsiani ikuiseen kahdestaan olemiseen. Eikä miehenikään, uskoisin, ainakin hän näyttää viihtyvän lapsien kanssa!
Luulen, että tässä on asia, mitä et vain samalla tavalla kohtaa. Miehestä on ihanaa olla sinun kanssa kahdestaan, mutta on ihanaa, kun ne hänen omat lapsensa tulevat takaisin ja saa olla heidän kanssaan. Ja tieto siitä, ettei sitä kestä ikuisesti vaan kohta olette taas kahdestaan piristää varmasti.
Jos haluat kokeilla oikeaa lapsettomuutta joudut valitettavasti vaihtamaan miestä. Miehesi mukana lapset kulkevat kuitenkin koko elämän, ei se ole ikinä sinun toivomaasi lapsettomuutta.
Vierailija kirjoitti:
Minä en ymmärrä miten voi asua samassa taloudessa lasten kanssa ja kokea, ettei ole mitään vastuuta tai velvollisuutta niistä :D lapsi sanoo vaikka että on nälkä tai jano mutta isä on vaikka pihalla.. sinä et reagoi? Lapsi meinaa tehdä jotain typerää, et kiellä? Lapsi tulee kysyy saanks lukee mun läksyt sulle, niin sä vaan istut siinä etkä auta sitä? En usko. Joten halusit tai et, sinulla on vastuuta ja velvollisuutta lapsista, ellet sitten ole joku robotti. Sitä kyllä ihmettelen miksi kukaan haluaisi asua ympäristössä jossa ihmisten välinen dynamiikka on keinotekoisen rajattua. Aikuisilla on aina vastuu lapsista.
Kun miehen lapset ovat meillä, tietysti keskustelen heidän kanssaan, kaadan maitoa kun pyytävät jne. Mutta vastuu lasten vaatteista, menoista, asioiden hoitamisista jne on vain miehellä. Joten on ihan eri asia kuin se vastuu jonka kannan omista lapsistani, joiden asioista vastaan täysin. Iso ero on myös siinä, et omia lapsiani "kannan mielessäni", miehen lapsia en juurikaan. Toki kuten muitakin lähipiirissä olevia, mutta kaukana se on äidin vastuusta kumminkin. Jonkun verran yritin kyllä suhteemme alussa, mutta lasten äidin touhu on niin sekavaa, että paras ratkaisu kaikille on ollut se, etten sekaannu. Säästyy paljon pahaa mieltä, jännitteitä, konflikteja kun pysyn suosiolla sivussa. Ei ap.
Mietin sata ja tuhat kertaa, miten paljon helpompaa ja parempaa elämämme olisi ollut ilman miehen lapsia. Surullista sinänsä, koska syynä ei varsinaisesti olleet lapset, vaan heidän hankala äitinsä. Mietimme lähestymiskieltoakin. Nykyään lapset jo aikuisia ja omillaan. Hyvät välit, mutta asuinpaikoista johtuen nähdään harvoin.
Sen takia en lähde tuollaiseen juttuun ollenkaan mukaan, koska lopputulos on tuo soppa. Viikot menee kärvistellen muksujen huutaessa (jotka eivät olisi omiani, joita olisi pakko ruokkia ja paapoa, pestä pyykit ja huoneet). En lähde tutustumaan enää mieheen, jolla on niitä muksuja jo helmoissa..eihän se isälle ole mikään ongelma, mutta "äitipuolelle" kyllä..mieshän tuossa järjestelyssä vaan voittaa..ei tarvitse olla yksin ja saa seksiä naiselta. Voi'la!
Mulle on turn-off valmiit rakkauden hedelmät, jotka suorastaan oksettavat..minusta tässä ei ole mitään pahaa, sillä miehelle varmasti löytyy vapaita naisia jotka kiljuen haluavat hoitaa hoivavieteissään äpäröitä ja on miehiäkin, joita ei haittaa lapset ollenkaan naisella..haluan akateemisena ja vastavalmistuneena ihan niitä omia lapsia. Matkustaa kaksin ja kokea ennen tuota että perustetaan perhe.
Mielipideasioita, mutta ei tarvitse ryhtyä, jos ei halua..mielestäni se menee yksinkertaisesti näin.
Jos teidän parisuhteessa ei olisi lapsia, joutuisit itse harkitsemaan niiden tekemistä tai ottaa riskin että mies jättää sut, koska haluaa "kokea isyyden". Myös appivanhemmat syyttäisivät sinua miehesi elämän pilaamisesta, kun lapsia ei ole. Joten ole onnellinen kun kukaan ei yritä pakottaa sua lastenhankintaan. Sitä se on meillä, joilla miehellä ei ole lapsia. Mies itse on toki aina sanonut ettei haluakaan, se vain on vaikea uskoa kun kaikki muut toitottaa miehen elämän pilaamisesta yms.
Jos lähtökohta vanhemmuuteen on viiden vuoden väsytystaistelu kun exän oli se lapsi saatava onhan se selvää, että metsään menee.