Kuuluuko lapsista tykätä?

Perheen sisäinen kauna tekee elämästä helvettiä. Siinä mielessä sun on syytä opetella ainakin sietämään. Ero isästään on ihan hyvä vaihtoehto, jos sietäminen ei onnistu.

En minä ainakaan haluaisi perheeseeni henkilöä, joka ei tykkää muista perheeni jäsenistä.

Tietenkään väkisin ei voi tykätä.

Väkisin ei voi tykätä, mutta itsensä voi pakottaa ymmärtämään sitäkin, josta ei rehellisyyden nimessä oikein perusta. Ja kun ymmärtää, alkaa herätä myötätunto.

Mutta jos tykkäämättömyytesi syy on se, että lapsi ei tykkää sinusta, niin mitä ihmettä oikein kuvittelit? Sehän on perusoletus, kun uusi äitipuoli ilmestyy. Taitaa vain olla niin, että äitipuolissa on oikeasti yliedustettuina porukkaa, joilta se taatusti ei tule kunnialla onnistumaan. Koska ollaan kakkoslaatua itse.

Alan vaan olemaan kyllästynyt lauseeseen, no ku se on lapsi. Olen pyytänyt, että ei toisi puhelinta ruokapöytään, pesisi käsiään, ei maiskuttaisi, ei vetäisi haarukalla hampaitaan, söisi suu kii, korjaisi jälkiään, mutta aina vaan vedotaan tuohon, et se on lapsi.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Alan vaan olemaan kyllästynyt lauseeseen, no ku se on lapsi. Olen pyytänyt, että ei toisi puhelinta ruokapöytään, pesisi käsiään, ei maiskuttaisi, ei vetäisi haarukalla hampaitaan, söisi suu kii, korjaisi jälkiään, mutta aina vaan vedotaan tuohon, et se on lapsi.

Ap

Äitipuoleksi alkaminen oli aivan oma valinta.

Vierailija kirjoitti:

Väkisin ei voi tykätä, mutta itsensä voi pakottaa ymmärtämään sitäkin, josta ei rehellisyyden nimessä oikein perusta. Ja kun ymmärtää, alkaa herätä myötätunto.

Mutta jos tykkäämättömyytesi syy on se, että lapsi ei tykkää sinusta, niin mitä ihmettä oikein kuvittelit? Sehän on perusoletus, kun uusi äitipuoli ilmestyy. Taitaa vain olla niin, että äitipuolissa on oikeasti yliedustettuina porukkaa, joilta se taatusti ei tule kunnialla onnistumaan. Koska ollaan kakkoslaatua itse.

Tästä saa sen käsityksen, että minun pitäisi vaan hyväksyä kaikki tuo käytös ja katsoa ihastuneena vieressä että lapsi pitäisi minusta?

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Alan vaan olemaan kyllästynyt lauseeseen, no ku se on lapsi. Olen pyytänyt, että ei toisi puhelinta ruokapöytään, pesisi käsiään, ei maiskuttaisi, ei vetäisi haarukalla hampaitaan, söisi suu kii, korjaisi jälkiään, mutta aina vaan vedotaan tuohon, et se on lapsi.

Ap

Äitipuoleksi alkaminen oli aivan oma valinta.

Samaa mieltä, mutta ei tullut tuossa kohtaan edes mieleen, että lähes 12 vuotias ei hanskaa edes peruskäytöstapoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Väkisin ei voi tykätä, mutta itsensä voi pakottaa ymmärtämään sitäkin, josta ei rehellisyyden nimessä oikein perusta. Ja kun ymmärtää, alkaa herätä myötätunto.

Mutta jos tykkäämättömyytesi syy on se, että lapsi ei tykkää sinusta, niin mitä ihmettä oikein kuvittelit? Sehän on perusoletus, kun uusi äitipuoli ilmestyy. Taitaa vain olla niin, että äitipuolissa on oikeasti yliedustettuina porukkaa, joilta se taatusti ei tule kunnialla onnistumaan. Koska ollaan kakkoslaatua itse.

Tästä saa sen käsityksen, että minun pitäisi vaan hyväksyä kaikki tuo käytös ja katsoa ihastuneena vieressä että lapsi pitäisi minusta?

Ap

Sinä et ole lapsen äiti etkä tule koskaan olemaan. Lapsen suhtautuminen sinuun riippuu paljolti itsestäsi ja omasta suhtautumisestasi häneen. Jos onnistut "voittamaan" lapsen omalle puolellesi ja teidän välille syntyy molemminpuolinen kunnioitus niin monet ongelmat varmasti häviävät. Se kunnioitus tuskin onnistuu tiuskimalla ja olemalla natsihitleri :p

Vierailija kirjoitti:

Alan vaan olemaan kyllästynyt lauseeseen, no ku se on lapsi. Olen pyytänyt, että ei toisi puhelinta ruokapöytään, pesisi käsiään, ei maiskuttaisi, ei vetäisi haarukalla hampaitaan, söisi suu kii, korjaisi jälkiään, mutta aina vaan vedotaan tuohon, et se on lapsi.

Ap

Herää kysymys millaisen helmen olet löytänyt mieheksi, jos hän ei puutu mitenkään lapsen huonoihin käytöstapoihin?

Ei kannata ainakaan olettaa, että mies jotenkin taikaiskusta muuttuisi, jos teille joskus siunaantuisi yhteisiä lapsia. Teillä (sinulla) ei tule olemaan helppoa, jos näkemykset tapojen vaatimisesta on noin kaukana toisistaan. Lapset usein menevät sieltä mistä aita on matalin, jos heiltä ei erikseen vaadita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Väkisin ei voi tykätä, mutta itsensä voi pakottaa ymmärtämään sitäkin, josta ei rehellisyyden nimessä oikein perusta. Ja kun ymmärtää, alkaa herätä myötätunto.

Mutta jos tykkäämättömyytesi syy on se, että lapsi ei tykkää sinusta, niin mitä ihmettä oikein kuvittelit? Sehän on perusoletus, kun uusi äitipuoli ilmestyy. Taitaa vain olla niin, että äitipuolissa on oikeasti yliedustettuina porukkaa, joilta se taatusti ei tule kunnialla onnistumaan. Koska ollaan kakkoslaatua itse.

Tästä saa sen käsityksen, että minun pitäisi vaan hyväksyä kaikki tuo käytös ja katsoa ihastuneena vieressä että lapsi pitäisi minusta?

Ap

Sinä et ole lapsen äiti etkä tule koskaan olemaan. Lapsen suhtautuminen sinuun riippuu paljolti itsestäsi ja omasta suhtautumisestasi häneen. Jos onnistut "voittamaan" lapsen omalle puolellesi ja teidän välille syntyy molemminpuolinen kunnioitus niin monet ongelmat varmasti häviävät. Se kunnioitus tuskin onnistuu tiuskimalla ja olemalla natsihitleri :p

Eli olin oikeassa. Minun pitää ansaita kunniotus olemalla hiljaa. Ei kiitos. Lapsi on meillä joka toisen viikonlopun ja sen seisoo vaikka päällään, jos kunnioituksen hinta on tuo.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Alan vaan olemaan kyllästynyt lauseeseen, no ku se on lapsi. Olen pyytänyt, että ei toisi puhelinta ruokapöytään, pesisi käsiään, ei maiskuttaisi, ei vetäisi haarukalla hampaitaan, söisi suu kii, korjaisi jälkiään, mutta aina vaan vedotaan tuohon, et se on lapsi.

Ap

Herää kysymys millaisen helmen olet löytänyt mieheksi, jos hän ei puutu mitenkään lapsen huonoihin käytöstapoihin?

Ei kannata ainakaan olettaa, että mies jotenkin taikaiskusta muuttuisi, jos teille joskus siunaantuisi yhteisiä lapsia. Teillä (sinulla) ei tule olemaan helppoa, jos näkemykset tapojen vaatimisesta on noin kaukana toisistaan. Lapset usein menevät sieltä mistä aita on matalin, jos heiltä ei erikseen vaadita.

Aika nopeasti häipyy taka alle kun lapsi astuu ovesta sisään ja keksii kaikke ihan muuta kun lapsen kanssa ajan viettämisen. Lapsia en ole todellakaan tekemässä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Väkisin ei voi tykätä, mutta itsensä voi pakottaa ymmärtämään sitäkin, josta ei rehellisyyden nimessä oikein perusta. Ja kun ymmärtää, alkaa herätä myötätunto.

Mutta jos tykkäämättömyytesi syy on se, että lapsi ei tykkää sinusta, niin mitä ihmettä oikein kuvittelit? Sehän on perusoletus, kun uusi äitipuoli ilmestyy. Taitaa vain olla niin, että äitipuolissa on oikeasti yliedustettuina porukkaa, joilta se taatusti ei tule kunnialla onnistumaan. Koska ollaan kakkoslaatua itse.

Tästä saa sen käsityksen, että minun pitäisi vaan hyväksyä kaikki tuo käytös ja katsoa ihastuneena vieressä että lapsi pitäisi minusta?

Ap

Sinä et ole lapsen äiti etkä tule koskaan olemaan. Lapsen suhtautuminen sinuun riippuu paljolti itsestäsi ja omasta suhtautumisestasi häneen. Jos onnistut "voittamaan" lapsen omalle puolellesi ja teidän välille syntyy molemminpuolinen kunnioitus niin monet ongelmat varmasti häviävät. Se kunnioitus tuskin onnistuu tiuskimalla ja olemalla natsihitleri :p

Eli olin oikeassa. Minun pitää ansaita kunniotus olemalla hiljaa. Ei kiitos. Lapsi on meillä joka toisen viikonlopun ja sen seisoo vaikka päällään, jos kunnioituksen hinta on tuo.

Ei sinun tarvitse mattokaan olla. Ei se oikeasti ole rakettitiedettä.