Vilkas lapsi hoitoon, millaisen palauteryöpyn tulenkaan saamaan
Lapseni aloittaa hoidossa. Valitsin päiväkodin pph:n sijaan, koska lapseni on todella vilkas. Uskon ja toivon, että päiväkodissa paremmat resurssit tuollaiselle energiselle ja vilkkaalle tapaukselle.
Lapseni ei jaksa keskittyä yhtään pöytätyöskentelyyn tai malta istu paikoillaan pitkiä aikoja. Tutustumisviikolla huomasin, miten muut lapset tottelivat hoitajia ja jaksoivat istua paikoillaan, kun oma lapseni juoksenteli ympäri päiväkotia :(
Lapseni rakastaa ulkoilua, kiipeilyä ja on muutenkin liikunnallinen. Ulkoilemme paljon, koska tiedän lapseni siitä nauttivan. Pöytähommat olen suosiolla jättänyt minimiin.
Olen 100% varma, että jo ekojen viikkojen aikana tulen saamaan palauteryöpyn, jossa kerrotaan, miten lapseni ei jaksa keskittyä yms. Tein kyllä selväksi, että lapseni on vilkas. Sitten herää huoli tuosta vilkkaudesta, joka nostettiin esiin jo neuvolassa.
Ahdistaa jo valmiiksi. Lapseni täyttää 3v.
Laitetaankohan lapseni johonkin pienryhmään tai suositellaan toista pöiväkotia, jossa nämä "erikoistapaukset" ovat?
Kommentit (40)
Entinen tavislapsi kirjoitti:
Tuollaisissa ns. ylivilkkaustapauksissa on kysymys aina rajattomuudesta. Kyllä nuo tuollaiset lapset saataisiin rauhoittumaan jos vain vanhemmat haluaisivat.
Ei välttämättä rajattomuudesta, vaan väärästä ravinnosta.
Mulla on energinen nelivuotias, joka haluaa keskustella koko ajan. Hän turhautuu, jos keskustelu kielletään. Tuottaa selvästi hämmennystä hoitopaikassa, jossa tyttölasten oletetaan olevan passiivisia helmiaskarteluja rakastavia tuppisuita. Monien ammattikasvattajien käsitykset sukupuolen ja luonteen korrelaatiosta ovat hämmentävän 50-lukulaisia!
En tiedä kehen lapsemme on tullut kun me vanhemmat olemme molemmat introvertteja tutkijatyyppejä :D
Hei Ap! Minulla on _todella_ vilkas ja omapäinen poika joka aloitti päiväkodissa äskettäin. Hän täytti 3 syyskuussa, joten samanikäinenkin.
Minä ajattelin ja pelkäsin ihan samoja juttuja kuin sinäkin, että miten siellä pärjätään ja saanko minä vanhempana paljon kritiikkiä ja ohjeita miten korjata pojan käytöstä (täysin mahdotonta!).
Kävikin niin että sain tsemppiä henkilökunnalta, minulle vakuutettiin että tälläinen vilkkaus on normaalia, ja minun tulisi nähdä myös lapseni kovapäisyys positiivisena asiana! Hoitaja oli sitä mieltä, että voimakas tahto, ja lapsen uskallus ilmaista tahtoaan ovat hienoja asioita, ja että harva noin pieni uskaltaa tahtoa ja vaatia noin kovasti, että hänestä lapseni itsetunto on hyvin kehittynyt. Vilkkaudesta hän kommentoi että on upeaa jos lapsi nauttii liikkeestä ja on lahjakas urheilullisesti.
Olin todella yllättynyt! Minä vanhempana odotin että lapseni laitetaan johonkin tutkimuksiin!
Eli henkilökunnasta paljon riippuu miten suhtautuvat, itse olin tosi iloinen ja jaksan pojan käytöstä ja raivareita itsekin paremmin, kun en mieti koko ajan että voi ei, tolla on joku ADHD, vaan ajattelen että minulla on hieno, sisukas ja liikunnallinen poika.
Lto:n näkökulma tähän:
Näen päiväkodin aloittamisen lapsesi kohdalla vain positiivisena asiana!
Ensinnäkin kaikissa päivkotiryhmissä työntekijöillä tulisi olla valmiudet kohdata erilaisia lapsia. Nykyään periaatteena on se, että lapset pitää nähdä yksilöinä. Sen sijaan, että etsittäisiin lapsesta puutteita ja vikoja, mietitään, miten lapsen tarpeisiin voidaan vastata muokkaamalla ympäristöä ja _aikuisten toimintatapoja_
Ensinnäkin 3-vuotiaat ovat vielä tosi pieniä, ja heiltä ei pitäisi odottaa kykyä istua paikallaan pitkiä aikoja. Lisäksi lapsia ei nykyään edes pitäisi istuttaa jatkuvasti paikallaan, koska tutkimusten mukaan lapset istuvat aivan liikaa, ja sen sijaan liikkuvat liian vähän! Eli kaikenlaisesta paikallaan jonottamisesta ja tönöttämisestä ja "pöytähommista" pitäisi pikkuhiljaa päästä pois. Jonottaessakin voi vaikka jumpata omalla paikalla. Ja maalata voi vaikka seisaaltaan isolle seinällä olevalle kankaalle, aina ei tarvitse istua!
Vilkkauden voi kanavoida järkevään toimintaan kuten liikuntaan, ja lisäksi lapsesta tulisi etsiä vahvuuksia - vilkkaudenkin voi nähdä positiivisena ominaisuutena. Päiväkodissa lapsi myös oppii kaveritaitoja ja tunnetaitoja, ja nekin harjoitellaan leikin keinoin siten, että lapset jaksavat keskittyä.
Riippuu tosi paljon ryhmän henkilökunnasta ja heidän toteuttamastaan pedagogiikasta, miten erilaisia lapsia ryhmissä osataan huomioida, mutta parhaimmillaan lapsi hyötyy päiväkodista tosi paljon!
Vierailija kirjoitti:
Mulla on energinen nelivuotias, joka haluaa keskustella koko ajan. Hän turhautuu, jos keskustelu kielletään. Tuottaa selvästi hämmennystä hoitopaikassa, jossa tyttölasten oletetaan olevan passiivisia helmiaskarteluja rakastavia tuppisuita. Monien ammattikasvattajien käsitykset sukupuolen ja luonteen korrelaatiosta ovat hämmentävän 50-lukulaisia!
En tiedä kehen lapsemme on tullut kun me vanhemmat olemme molemmat introvertteja tutkijatyyppejä :D
Ravinnolla on suuri merkitys. Laitos- ja suositusruoka on niin sokeripitoista, että kyllä se käytökseen vaikuttaa.
Vierailija kirjoitti:
Lto:n näkökulma tähän:
Näen päiväkodin aloittamisen lapsesi kohdalla vain positiivisena asiana!
Ensinnäkin kaikissa päivkotiryhmissä työntekijöillä tulisi olla valmiudet kohdata erilaisia lapsia. Nykyään periaatteena on se, että lapset pitää nähdä yksilöinä. Sen sijaan, että etsittäisiin lapsesta puutteita ja vikoja, mietitään, miten lapsen tarpeisiin voidaan vastata muokkaamalla ympäristöä ja _aikuisten toimintatapoja_
Ensinnäkin 3-vuotiaat ovat vielä tosi pieniä, ja heiltä ei pitäisi odottaa kykyä istua paikallaan pitkiä aikoja. Lisäksi lapsia ei nykyään edes pitäisi istuttaa jatkuvasti paikallaan, koska tutkimusten mukaan lapset istuvat aivan liikaa, ja sen sijaan liikkuvat liian vähän! Eli kaikenlaisesta paikallaan jonottamisesta ja tönöttämisestä ja "pöytähommista" pitäisi pikkuhiljaa päästä pois. Jonottaessakin voi vaikka jumpata omalla paikalla. Ja maalata voi vaikka seisaaltaan isolle seinällä olevalle kankaalle, aina ei tarvitse istua!
Vilkkauden voi kanavoida järkevään toimintaan kuten liikuntaan, ja lisäksi lapsesta tulisi etsiä vahvuuksia - vilkkaudenkin voi nähdä positiivisena ominaisuutena. Päiväkodissa lapsi myös oppii kaveritaitoja ja tunnetaitoja, ja nekin harjoitellaan leikin keinoin siten, että lapset jaksavat keskittyä.
Riippuu tosi paljon ryhmän henkilökunnasta ja heidän toteuttamastaan pedagogiikasta, miten erilaisia lapsia ryhmissä osataan huomioida, mutta parhaimmillaan lapsi hyötyy päiväkodista tosi paljon!
Lastenhoitajana muistutan, että 3v ryhmässä on 4 lasta/hoitaja. Koska ryhmässä on 12 lasta, on siihen nimetty 3 hoitajaa, joista 1 on käytännössä aina muissa tehtävissä kuin lapsiryhmän mukana. Siten 1 hoitajalla on 6 lasta vastuullaan. Siinä ei sitä vilkasta kovinkaan paljoa kannusteta ja innosteta, muiden lapsen hengensäilymisen vuoksi vilkas pyritään pitämään edes jollain tavalla aisoissa. Vessaan mentäessä ei oikein voida järjestää jonottajille ryhmäliikuntaa samaan aikaan, koska tilat eivät anna myöten.
Ihailen sitä, miten kuvittelet toimittavan. Harmi, että LTO:t kovin vähän ovat mukana lapsiryhmän toiminnassa. Siirtymiä on jatkuvasti eikä voida olettaa, että kun yksi pukee lapsia niin toinen keksii 11 muulle lapselle riehakasta toimintaa.
Vierailija kirjoitti:
Lapseni aloittaa hoidossa. Valitsin päiväkodin pph:n sijaan, koska lapseni on todella vilkas. Uskon ja toivon, että päiväkodissa paremmat resurssit tuollaiselle energiselle ja vilkkaalle tapaukselle.
Lapseni ei jaksa keskittyä yhtään pöytätyöskentelyyn tai malta istu paikoillaan pitkiä aikoja. Tutustumisviikolla huomasin, miten muut lapset tottelivat hoitajia ja jaksoivat istua paikoillaan, kun oma lapseni juoksenteli ympäri päiväkotia :(
Lapseni rakastaa ulkoilua, kiipeilyä ja on muutenkin liikunnallinen. Ulkoilemme paljon, koska tiedän lapseni siitä nauttivan. Pöytähommat olen suosiolla jättänyt minimiin.
Olen 100% varma, että jo ekojen viikkojen aikana tulen saamaan palauteryöpyn, jossa kerrotaan, miten lapseni ei jaksa keskittyä yms. Tein kyllä selväksi, että lapseni on vilkas. Sitten herää huoli tuosta vilkkaudesta, joka nostettiin esiin jo neuvolassa.
Ahdistaa jo valmiiksi. Lapseni täyttää 3v.
Laitetaankohan lapseni johonkin pienryhmään tai suositellaan toista pöiväkotia, jossa nämä "erikoistapaukset" ovat?
Ei se sinun vikasi ole. Lastentarha on täynnä ammattitaitoisia hoitsuja jotka osaavat toimia lapsesi kanssa. Par viikkoa menee niin lapsesi on kuin muutkin.
Ylen toimittaja kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapseni aloittaa hoidossa. Valitsin päiväkodin pph:n sijaan, koska lapseni on todella vilkas. Uskon ja toivon, että päiväkodissa paremmat resurssit tuollaiselle energiselle ja vilkkaalle tapaukselle.
Lapseni ei jaksa keskittyä yhtään pöytätyöskentelyyn tai malta istu paikoillaan pitkiä aikoja. Tutustumisviikolla huomasin, miten muut lapset tottelivat hoitajia ja jaksoivat istua paikoillaan, kun oma lapseni juoksenteli ympäri päiväkotia :(
Lapseni rakastaa ulkoilua, kiipeilyä ja on muutenkin liikunnallinen. Ulkoilemme paljon, koska tiedän lapseni siitä nauttivan. Pöytähommat olen suosiolla jättänyt minimiin.
Olen 100% varma, että jo ekojen viikkojen aikana tulen saamaan palauteryöpyn, jossa kerrotaan, miten lapseni ei jaksa keskittyä yms. Tein kyllä selväksi, että lapseni on vilkas. Sitten herää huoli tuosta vilkkaudesta, joka nostettiin esiin jo neuvolassa.
Ahdistaa jo valmiiksi. Lapseni täyttää 3v.
Laitetaankohan lapseni johonkin pienryhmään tai suositellaan toista pöiväkotia, jossa nämä "erikoistapaukset" ovat?Ei se sinun vikasi ole. Lastentarha on täynnä ammattitaitoisia hoitsuja jotka osaavat toimia lapsesi kanssa. Par viikkoa menee niin lapsesi on kuin muutkin.
Samanlainen häirikkö sokeripitoisen ruuan ansiosta :)

Mitä se päiväkodin sokeripitoinen ruoka on? Pinaattikeitto? Kaurapuuro? Banaanismoothie?
Entinen tavislapsi kirjoitti:
Tuollaisissa ns. ylivilkkaustapauksissa on kysymys aina rajattomuudesta. Kyllä nuo tuollaiset lapset saataisiin rauhoittumaan jos vain vanhemmat haluaisivat.
Olet ihan oikeassa. Mä olen mielestäni varsin kokenut ja asioita paljon miettinyt kasvattaja, ja yksi lapsistani on vilkkaampi kuin muut. Varmasti saisin hänet halutessani rauhoittumaan, mutta katson että negatiiviset seuraukset juuri tämän lapsen persoonalle olisivat positiivisia suuremmat.
Jos olen jotakin oppinut niin sen, että moni asia korjaantuu itsestään lapsen otsalohkon kasvaessa. Rikottu itsetunto ei korjaannu.
lastenhoitaja. kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
lastenhoitaja. kirjoitti:
Riippuu toki paljon henkilökunnan osaamisesta, tällä alalla on vielä paljon työntekijöitä joiden tietotaidot on kivikautisia.
Mutta kyllä varhaiskasvattajilla lähtökohtaisesti pitäisi olla valmiudet kohdata erilaisia lapsia. Joku on vilkas, joku äärettömän ujo, jollain on agressiivista käytöstä, joku etenee kyynärpää-tekniikalla joka paikkaan jne. Jos ennen ryhmässä oli muutama lapsi jolla oli haastavaa käytöstä, nykyään näitä lapsia voi olla 10 kappaletta. Eli tuskin lapsesi tulee olemaan ainoa joka tarvitsee hieman enemmän tukea olemiseensa, ja todennäköisesti samanlaisia Vili Vilpereitä on siellä hoidettu ennenkin.
Mielestäni erittäin hyvä asia että hän aloittaa päivähoidon, koska siellä hän tulee varmasti oppimaan paljon mm. ryhmätaitoja, keskittymistaitoja, tunnetaitoja, kaveritaitoja, oman vuoron odottamista jne. Vertaisryhmän merkitys lapsen kehitykselle on valtava.
Toisaalta lapsi on vasta 3v. 3-vuotiaat on keskimäärin aika vilkkaita, eikä tuon ikäiseltä usein voi vaatiakkaan pitempää kuin max. 5-10 minuutin keskittymistä (toki tämäkin vaihtelee ihan hirveästi yksilötasolla). Päiväkodissa liikutaan toivottavasti paljon energian purkamiseksi, ainakin pitäisi. Mutta vastapainona opetellaan myös esim. sitä keskittymistä asioihin ja pikkuhiljaa aletaan myös vaatimaan lapselta asioita kun hän kasvaa isommaksi. Pienin askelin :)
Tsemppiä aloitukseen!
Jee. Kiva kun oppii sitten ne tunnetaidot muiden lasten kustannuksella.
Haluaisitko selittää tarkemmin mitä tarkoitat tuolla "kustannuksella"? :) Jokainen lapsi oppii tunnetaitoja mm. peilaamalla omia tunteitaan muiden tunteisiin. Lasten kesken sattuu päivittäin monia konflikteja, josta syntyy riitaa, pahaa mieltä jne. Jolloin se tilanne ja tunne sanoitetaan lapsille ja siitä keskustellaan yhdessä.
Silloin toinen lapsi oppii sitten ilmaisemaan miltä hänestä tuntuu kun toinen tekee asian x ja samalla pitämään omista rajoista kiinni. Ja toinen taas saa tärkeän oppitunnin siitä missä menee rajat esim. toisen satuttamisen suhteen, ja millaisia tunteita se toisessa herättää kun toiselle tekee asian x tai y.
Nämä asiat tarvitsee kaikilla lapsilla harjoitusta, eikä kukaan lapsi ei ole sisäsyntyisesti paha.
Minä ainakin opetin kotona lapsilleni käytöstavat ennen kuin päästin päiväkotiin. Näin niitä konflikteja ei ole syntynyt, kun lapseni tietävät valmiiksi ettei saa loukata tai ärsyttää muita ja miten riitatilanteessa toimitaan. Toisin kun nämä vapaan kasvatuksen hedelmät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ylen toimittaja kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapseni aloittaa hoidossa. Valitsin päiväkodin pph:n sijaan, koska lapseni on todella vilkas. Uskon ja toivon, että päiväkodissa paremmat resurssit tuollaiselle energiselle ja vilkkaalle tapaukselle.
Lapseni ei jaksa keskittyä yhtään pöytätyöskentelyyn tai malta istu paikoillaan pitkiä aikoja. Tutustumisviikolla huomasin, miten muut lapset tottelivat hoitajia ja jaksoivat istua paikoillaan, kun oma lapseni juoksenteli ympäri päiväkotia :(
Lapseni rakastaa ulkoilua, kiipeilyä ja on muutenkin liikunnallinen. Ulkoilemme paljon, koska tiedän lapseni siitä nauttivan. Pöytähommat olen suosiolla jättänyt minimiin.
Olen 100% varma, että jo ekojen viikkojen aikana tulen saamaan palauteryöpyn, jossa kerrotaan, miten lapseni ei jaksa keskittyä yms. Tein kyllä selväksi, että lapseni on vilkas. Sitten herää huoli tuosta vilkkaudesta, joka nostettiin esiin jo neuvolassa.
Ahdistaa jo valmiiksi. Lapseni täyttää 3v.
Laitetaankohan lapseni johonkin pienryhmään tai suositellaan toista pöiväkotia, jossa nämä "erikoistapaukset" ovat?Ei se sinun vikasi ole. Lastentarha on täynnä ammattitaitoisia hoitsuja jotka osaavat toimia lapsesi kanssa. Par viikkoa menee niin lapsesi on kuin muutkin.
Samanlainen häirikkö sokeripitoisen ruuan ansiosta :)
Mitä se päiväkodin sokeripitoinen ruoka on? Pinaattikeitto? Kaurapuuro? Banaanismoothie?
Esimerkiksi nuo kaikki mainitsemasi.

Kaurapuuro varsinkin on perinteisesti saanut lapset aivan turmioon :D

En kyllä ole vielä tavannut ainuttakaan lasta joka tulisi tunnetaitojensa puolesta valmiina päiväkotiin :) Se on tietenkin hienoa jos teillä on jo kotona luotu hyvä pohja näille asioille sekä käytöstavoille.

Itse olen tiennyt kuinka tulee toimia, ajatella ja käyttäytyä yli viisikymmentä vuotta, mutta kyllä minuunkin aina silloin tällöin iskee haluttomuus toimia niin kuin oikeaksi tiedän. Ei siis ole ollenkaan ihme jos niin käy viisivuotiaillekin.
Kokeilepa jättää koko perheeltä kaikki ruudut pois kuukauden ajaksi. Käyt maksamassa vain laskut. Tilalle lukemista ja strukturoitua arkea. Joidenkin lasten aivot ovat herkkiä ärsyketulvalle, eikä ruutupaasto tee muillekaan mitään haittaa.
Tehtäväsi on myös opettaa lapsellesi rauhallista oloa ja tylsyyttä vaikkapa pomodoro-tekniikalla. Et voi jättää kasvatusta päiväkodin harteille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ylen toimittaja kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapseni aloittaa hoidossa. Valitsin päiväkodin pph:n sijaan, koska lapseni on todella vilkas. Uskon ja toivon, että päiväkodissa paremmat resurssit tuollaiselle energiselle ja vilkkaalle tapaukselle.
Lapseni ei jaksa keskittyä yhtään pöytätyöskentelyyn tai malta istu paikoillaan pitkiä aikoja. Tutustumisviikolla huomasin, miten muut lapset tottelivat hoitajia ja jaksoivat istua paikoillaan, kun oma lapseni juoksenteli ympäri päiväkotia :(
Lapseni rakastaa ulkoilua, kiipeilyä ja on muutenkin liikunnallinen. Ulkoilemme paljon, koska tiedän lapseni siitä nauttivan. Pöytähommat olen suosiolla jättänyt minimiin.
Olen 100% varma, että jo ekojen viikkojen aikana tulen saamaan palauteryöpyn, jossa kerrotaan, miten lapseni ei jaksa keskittyä yms. Tein kyllä selväksi, että lapseni on vilkas. Sitten herää huoli tuosta vilkkaudesta, joka nostettiin esiin jo neuvolassa.
Ahdistaa jo valmiiksi. Lapseni täyttää 3v.
Laitetaankohan lapseni johonkin pienryhmään tai suositellaan toista pöiväkotia, jossa nämä "erikoistapaukset" ovat?Ei se sinun vikasi ole. Lastentarha on täynnä ammattitaitoisia hoitsuja jotka osaavat toimia lapsesi kanssa. Par viikkoa menee niin lapsesi on kuin muutkin.
Samanlainen häirikkö sokeripitoisen ruuan ansiosta :)
Mitä se päiväkodin sokeripitoinen ruoka on? Pinaattikeitto? Kaurapuuro? Banaanismoothie?
Esimerkiksi nuo kaikki mainitsemasi.
Kaurapuuro varsinkin on perinteisesti saanut lapset aivan turmioon :D
Mitähän se tämän päivän kaurapuuro on? Veteen keitettyä ja syödään vielä hillon ja rasvattoman maidon kanssa. Ei puhettakaan voisilmästä. Lisänä leipää margariinilla ehkä vielä hedelmäpala.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lto:n näkökulma tähän:
Näen päiväkodin aloittamisen lapsesi kohdalla vain positiivisena asiana!
Ensinnäkin kaikissa päivkotiryhmissä työntekijöillä tulisi olla valmiudet kohdata erilaisia lapsia. Nykyään periaatteena on se, että lapset pitää nähdä yksilöinä. Sen sijaan, että etsittäisiin lapsesta puutteita ja vikoja, mietitään, miten lapsen tarpeisiin voidaan vastata muokkaamalla ympäristöä ja _aikuisten toimintatapoja_
Ensinnäkin 3-vuotiaat ovat vielä tosi pieniä, ja heiltä ei pitäisi odottaa kykyä istua paikallaan pitkiä aikoja. Lisäksi lapsia ei nykyään edes pitäisi istuttaa jatkuvasti paikallaan, koska tutkimusten mukaan lapset istuvat aivan liikaa, ja sen sijaan liikkuvat liian vähän! Eli kaikenlaisesta paikallaan jonottamisesta ja tönöttämisestä ja "pöytähommista" pitäisi pikkuhiljaa päästä pois. Jonottaessakin voi vaikka jumpata omalla paikalla. Ja maalata voi vaikka seisaaltaan isolle seinällä olevalle kankaalle, aina ei tarvitse istua!
Vilkkauden voi kanavoida järkevään toimintaan kuten liikuntaan, ja lisäksi lapsesta tulisi etsiä vahvuuksia - vilkkaudenkin voi nähdä positiivisena ominaisuutena. Päiväkodissa lapsi myös oppii kaveritaitoja ja tunnetaitoja, ja nekin harjoitellaan leikin keinoin siten, että lapset jaksavat keskittyä.
Riippuu tosi paljon ryhmän henkilökunnasta ja heidän toteuttamastaan pedagogiikasta, miten erilaisia lapsia ryhmissä osataan huomioida, mutta parhaimmillaan lapsi hyötyy päiväkodista tosi paljon!
Lastenhoitajana muistutan, että 3v ryhmässä on 4 lasta/hoitaja. Koska ryhmässä on 12 lasta, on siihen nimetty 3 hoitajaa, joista 1 on käytännössä aina muissa tehtävissä kuin lapsiryhmän mukana. Siten 1 hoitajalla on 6 lasta vastuullaan. Siinä ei sitä vilkasta kovinkaan paljoa kannusteta ja innosteta, muiden lapsen hengensäilymisen vuoksi vilkas pyritään pitämään edes jollain tavalla aisoissa. Vessaan mentäessä ei oikein voida järjestää jonottajille ryhmäliikuntaa samaan aikaan, koska tilat eivät anna myöten.
Ihailen sitä, miten kuvittelet toimittavan. Harmi, että LTO:t kovin vähän ovat mukana lapsiryhmän toiminnassa. Siirtymiä on jatkuvasti eikä voida olettaa, että kun yksi pukee lapsia niin toinen keksii 11 muulle lapselle riehakasta toimintaa.
Onpa sinulla negatiivinen suhtautuminen päiväkotiarkeen, ja toisaalta koen sinun myös suhtautuvan minuun lastentarhanopettajana alentavasti. Itse olen alle 3-vuotiaiden ryhmässä töissä ja kyllä, tiedän tasan tarkkaan millaista arki päiväkodissa on. Ryhmät ovat isoja ja työolosuhteet ja resurssit eivät aina mitä parhaimmat. Silti teemme ryhmässä lasten parhaaksi sen, mitä pystymme. En kyllä tosiaankaan ole "jatkuvasti poissa ryhmästä" tai "aina muissa tehtävissä kuin lapsiryhmän kanssa". Esim. suunnitteluaikaa ei aina pysty pitämään siten kuin olisi tarkoitus.
Kerroin, miten meidän ryhmässä toimitaan, tokikaan kaikissa ryhmissä meidän toimintatapamme eivät varmastikaan onnistu. Olosuhteista huolimatta meidän ryhmässä yritetään säilyttää positiivinen asenne ja toteuttaa sellaista pedagogiikaa, jossa lasten etu on pääasia. Järjestämme pienryhmätoimintaa sen verran kuin se on mahdollista, porrastamme toimintaa aina kun se onnistuu. Osaavat ja motivoituneet kasvattajat kykenevät luovimaan lasten parhaaksi myös silloin, kun olosuhteet eivät ole siihen parhaat mahdolliset.
Tätä mietin itsekin aloituksen luettuani, että eiköhän pph tietyssä mielessä olisi ollut parempi vaihtoehto. Miten päiväkodissa muka on paremmat resurssit, päinvastoin.