Tajusin että miespuolinen työkaverini on homo. Kerronko hänelle että ei tartte mulle esittää kulissia heteroelämästä vai esitänkö etten ole tajunnut asiaa?
Aloitin pari kuukautta sitten uudessa työpaikassa kaupanalalla. Päivät on kiireisiä ja yhteistä työaikaa on melko vähän toisen myyjän kanssa eli ei kauheasti pääse muihin tutustumaan. Tajusin kuitenkin että yksi miespuolisista työkavereista (kutsutaan vaikka Matiksi) elää parisuhteessa miehen kanssa. Tämä asia ei hetkauta mun elämää suuntaa tai toiseen, mulle on tärkeämpää että työt tehdään sovitusti eikä työkaverit ole kuspäitä.
Kuitenkin olen aistinut että jos työkavereita on enemmän ja jutellaan niitä näitä ennen esim kokouksen alkua niin Matti miettii tarkkaan millä sanoilla puhuu "paremmasta puoliskosta" ja välillä koittaa selkeästi jutella jostain ihan muusta asiasta. Kun ollaan kaksin vuorossa, Matti kerran avautui että: "lapset olisi joskus kivoja" ja loi lopuksi kaipaavan katseen lopuksi ja alkoi selittämään innoissaan kummipojastaan ja mitä kaikkea ovat tehneet ja meinaa että tekisivät.
Matti ei siis esitä heteroa vaan käyttää sanavalintoja jotka on neutraaleja kuten juurikin parempi puolisko ja puoliso. Hän selkeästi koittaa olla osana muita, mutta musta itsestäni tuntuu että häpeilee ja salailee itseään. Ei hänen koko kansalle tarvitse tulla kaapista ulos ja mainostaa mitä on, mutta voinko kertoa hänelle että on ok jos olet homo etkä hetero?
Kommentit (28)
Tulisiko mieleesi sanoa :” Kaija, tiedän, että olet hetero. Se on ihan ok.”
No näin itse homona se luo varmastu hyvän ilmapiirin jos, kun puhut hänelle, puhut neutraalein termein itsekkin, ja olet varmasti niin tehnytkin. Se on ainoa asia mitä voit hänen vuoksi tehdä, kuitenkin kyseessä vain työkaveri.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei sinun tarvitse kommentoida hänen suuntautumistaan millään tavalla. Jos hän itse haluaa asiasta avautua jossain vaiheessa niin avautukoon, mutta ei se ole asia josta työkaverien kesken olisi pakko puhua. Minullakin on työkaveri jonka olen nähnyt kaupungilla poikaystävän kanssa, ei tulisi mieleenkään huomauttaa siitä mitään.
Kiitos tästä. Ajattelin että jos Mattia helpottaisi ettei kaikille tartte salailla mitä on, mutta esitän vaan tietämätöntä.
Ap
Salailla? Miten olet saanut päähäsi,, että Matti nyt sitten salailisi homouttaan? Ei meillä kaikilla homoilla ole mitään tarvetta toitottaa homouttamme sen ihmeemmin missään, vaikka jotkut heterot näyttävät luulevan, että silloin salaillan, kun homoudesta ei tehdä sen suurempaa numeroa kuin heteroudestakaan. Nämä julkkishomot ja julkisuudessa homuttaan korostavat ihmiset ovat aivan eri asia.
En minäkään homouttani salaa mutta en myöskään toitota. Töissä joskus joku on kysynyt jotain, että mitä mun mies tekee työkseen, niin olen vain korjannut, että vaimo, mutta ei siitä sen enempää ole tarvinnut ouhua, puoliso kun puoliso.
Ja sitten vielä se, että kaikki ihmiset eivät välitä puhua työpaikalla yksityisasioistaan olivatpa he sitten heteroita, homoja tai muuta. Ei se, ettei välitä kertoa omasta elämästään työkavereille tarkoita sitä, että olisi jotain salailtavaa.
Homot haluaa välillä myös olla kaapissa koska kohtelu on paikoin törkeää. Mun homotutut joutuu kuuntelemaan ällöjä anaaliseksikommentteja kun asia on paljastunut
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaa-a, homoseksuaalisuus on nykyään niin normaali asia, että ap:n ei kannata miettiä tuota asiaa enää ollenkaan. Suhtaudu häneen nyt ihan samaan tapaan kuin kaikkiin muihinkin. Jos hänellä on kaapistatulo-ongelmia, se on hänen oma asiansa.
Kuunnellessani oman tyttären ja kavereidensa juttuja huomaan, että nyt eletään vapaamielistä 2000-lukua. Homoutta, lesboutta ja transsukupuolisuutta ei enää häpeillä ollenkaan. Toisin oli nuoruudessani 80-luvulla.
Johtuu siitä että nykynuoret on aivopesty median homopropagandan myötä ja kristilliset arvot on menettänyt merkityksensä. Sairaaksi on mennyt maailma että kaikesta irstailusta on tehty normaalia.
Näin se vaan menee. Maailma muuttuu ja osa kää laipaamaan vanhaa. 50v päästä kaipaillaan taas jotain muuta
Vierailija kirjoitti:
Sen verran lisään että olen pitänyt tämä epäilykset omana tietonani, eli en ole juoruillut/kysellyt muilta asiasta koska se ei ole minun asiani.
Ap
Miksi asia sinua kiinnostaa, oletko itse homo? Homoillahan on taipumus luulla hyvin herkästi muitakin kanssaeläjiä homoiksi... Jotenkin helpottaa pervoudesta aiheutuvaa tuskaa, ilmeisesti...
Mä luulen että hän arvostaa sitä ettet kiinnitä asiaan mitään huomiota. Uskon että ihminen kyllä vaistoaa hyväksytäänkö hänet.
Ap, älä tee mitään. Pahimmassa tapauksessa "Matista" tuntuu, että painostat hänet kaapista ulos. Anna hänen olla kaapissa, jos hän haluaa, ei kaikki tuo seksuaalisuuttaan esiin työpaikalla. Ja kukaan ei pidä "outtaajista", eli niistä, jotka paljastavat toisen seksuaalisen suuntautumisen, vaikkei toinen haluaisi tai olisi valmis.