Lue keskustelun säännöt.
Onko normaalia ikävöidä ja kaivata naisen syliä ja läheisyyttä?
02.11.2018 |
Olen itsekin nainen ja kaipaan ihan mielettömän paljon yhden melko pinnallisesti tuntemani naisen läheisyyttä ja läsnäoloa. Tulen todella onnelliseksi aina, kun näen hänet ja hän melkeinpä herättää minussa jonkun sisäisen "vauvan", joka janoaa äitinsä huomiota ja rakkautta. Käytännössä olen ystävällinen ja kohtelias häntä kohtaan, mutta olen ehkä sosiaalisesti kömpelö hänen seurassaan, ja olen joistain tunteistani häntä kohtaan hieman kertonut hänelle, vaikka kyllähän se nolotti ja pelkäsin hänen reaktioitaan. En ole kehityshäiriöinen, eikä minulla ole mitään diagnoosiakaan. Olen siis ihan normaali, vastuullinen, testiälykäskin.
Jos olen jostain asiasta huolissani ja onneton, alan miettiä hänen suloisia kasvojaan, jolloin tulen onnelliseksi ja rauhoitun. Kun menen nukkumaan, suljen silmäni ja uneksin siitä, että hän olisi siinä vieressäni, jolloin nukahdan helposti ja tyytyväisenä. Miksi tunnen näin? Oletan, että tämä ei ole täysin normaaliakaan. Mikä minussa on vikana ja miten voisin muuttua normaalimmaksi?
Kommentit (28)
Vierailija kirjoitti:
Kestolesboprovo.
En ole aiemmin identifioinut itseäni lesboksi, enkä edelleenkään koe itseäni sellaiseksi sekä tiedän sen, ettei "saisi" edes tuntea siten häntä kohtaan osittain sen hänen sukupuolensa vuoksi. Se ihana nainen on vain niin upea _ihminen_ sukupuolestaan huolimatta, että ihaillen rakastan häntä, vaikka olenkin samaa sukupuolta. Lisäksi se mun rakkauteni häneen ei ole pelkkää fyysistäkään tunnetta, vaan hän tosiaan tuntuu siltä kuin olisi joku rakkauden ja turvalllisuuden ruumiillistuma minulle suunnilleen. En haluaisi kokea ja tuntea näin ja olenkin tosiaan pohtinut, mikä minussa on "vikana", kun tunnen näin.
T. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En tajua, miksi täällä huudetaan provoa ja alapeukutetaan näin kovasti. Olen itse yli 30 ja tunnen samoin.
Oletko saanut kotona läheisyyttä ja välittämistä osaksesi? Meillä ei koskaan osoitettu välittämistä eikä saatu läheisyyttä. Myös kaikki negatiiviset tunteet oli kiellettyjä. Uskoisin sen takia kaipaavani niin kipeästi välittämistä. Ihastun myös romanttisessa mielessä vain naisiin. Erotan kuitenkin ne kaksi tunnetta toisistaan.
Mielestäni ei ole mitään väärää tuntea halua olla välitetty ja rakastettu.
Kiitos tästä vastauksestasi.
Muistan, että sukulaisiltani "kerjäsin" läheisyyttä, tosin teeskentelin jo pienenä, että se oli muka samantekevää ja että se oli joku heikkouden merkki, mutta jotenkin vaivihkaa päädyin aina sukulaisten syliin ja olisin viihtynyt siten loputtomiin. Tajuan tosiaan, että mulla on joku melkeinpä pohjaton läheisyydennälkä ja ehkä en edes saisi sitä koskaan edes loppumaan. Tosiaan se voi osin olla taustalla tässäkin.
T. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tajua, miksi täällä huudetaan provoa ja alapeukutetaan näin kovasti. Olen itse yli 30 ja tunnen samoin.
Oletko saanut kotona läheisyyttä ja välittämistä osaksesi? Meillä ei koskaan osoitettu välittämistä eikä saatu läheisyyttä. Myös kaikki negatiiviset tunteet oli kiellettyjä. Uskoisin sen takia kaipaavani niin kipeästi välittämistä. Ihastun myös romanttisessa mielessä vain naisiin. Erotan kuitenkin ne kaksi tunnetta toisistaan.
Mielestäni ei ole mitään väärää tuntea halua olla välitetty ja rakastettu.
Kiitos tästä vastauksestasi. <3 Lapsuudenkodissani ei tosiaan välittämistä ilmaistu ainakaan minua kohtaan ja vanhemmillanikin oli kylmän etäinen suhde toisiinsa. En muista, että olisin ollut _ikinä_ äitini sylissä tai että hän olisi edes ainoatakaan kertaa ystävällisesti sipaissut hiuksiani tai ollut jitenkin lempeä. Isäni sylissä muistan olleeni ehkä pari kertaa lapsuusaikanani (siten, että muistaisin sen). Sen sijaan tukistuksia ja kovakouraista kohtelua sain välillä.
Muistan, että sukulaisiltani "kerjäsin" läheisyyttä, tosin teeskentelin jo pienenä, että se oli muka samantekevää ja että se oli joku heikkouden merkki, mutta jotenkin vaivihkaa päädyin aina sukulaisten syliin ja olisin viihtynyt siten loputtomiin. Tajuan tosiaan, että mulla on joku melkeinpä pohjaton läheisyydennälkä ja ehkä en edes saisi sitä koskaan edes loppumaan. Tosiaan se voi osin olla taustalla tässäkin.
T. Ap
Mukavaa, että viestistäni oli apua. Varmasti se vaikuttaa, jos on jäänyt vaille läheisyyttä. Olen lukenut tutkimuksiakin aiheesta. Tiedän vanhempieni rakastavan minua, mutta meillä ei ole näytetty mitään tunteita. Meillä ei halata eikä puhuta tunteista eikä meillä ole koskaan kyselty kuulumisia. Meilläkään vanhempani eivät ole näyttäneet tunteitaan edes toisilleen. On luonnollista kaivata kipeästi jotain sellaista, jota vaille on jäänyt. Muistan, kun lapsena/nuorena kaipasin opettajien ja ohjaajien läheisyyttä ja haaveilin idoleista varmaan enemmän kuin muut. Luulen, että ainakin meillä tämä on sukupolvien ketju. Uskon, ettei vanhempieni kotonakaan puhuttu tunteista tai harrastettu halailua, vaikka heillä oli hyvät välit omiin vanhempiinsa. Luulen, etteivät vanhempani osaa tunteilla, koska he eivät ole tottuneet siihen omassakaan lapsuudessaan.
Huomaan sellaisenkin, että ihmiset ovat hyvinkin kaksinaismoralistisia. Ihmisiä aidosti inhottaa se, jos ihminen ihastuu samaa sukupuolta olevaan henkilöön, mutta sitäkin paheksutaan, jos henkilö itse kokee homoseksuaalisista tuntemuksistaan häpeää. Eli siis ei saisi olla homo/lesbo/bi tms. ja jos sellainen olisikin, niin ei saisi itse kokea pahaa mieltä/häpeää siitä.
Sinänsä mielenkiintoista, kun olen nyt kokenut ne molemmat puolet. Tiedän omakohtaisesti, että siinä homoseksuaalisessa rakkaudessa sinänsä ei ole mitään perverssiä oikeasti. Se on minulle aivan yhtä hellää ja romanttista kuin heteroseksuaalinenkin rakkaus, ehkä tässä tapauksessa vieläkin hellempää, sillä kohde on nainen, jota suuresti ihailen. Enkä koe, että se rakastumiseni turmeli minua joksikin huonommaksi oikeasti, vaikka koenkin siitä jotain häpeääkin samalla.
T. Ap
Ihastuminen ja rakastuminen ovat aina alle millimetrin päässä pakkomielteestä.
Jos kaipaa pelkkää "syliä" eikä koko ihmistä, on tunnevammainen pösilö. Tiedoksi myös vitunkipeille miehille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tajua, miksi täällä huudetaan provoa ja alapeukutetaan näin kovasti. Olen itse yli 30 ja tunnen samoin.
Oletko saanut kotona läheisyyttä ja välittämistä osaksesi? Meillä ei koskaan osoitettu välittämistä eikä saatu läheisyyttä. Myös kaikki negatiiviset tunteet oli kiellettyjä. Uskoisin sen takia kaipaavani niin kipeästi välittämistä. Ihastun myös romanttisessa mielessä vain naisiin. Erotan kuitenkin ne kaksi tunnetta toisistaan.
Mielestäni ei ole mitään väärää tuntea halua olla välitetty ja rakastettu.
Kiitos tästä vastauksestasi. <3 Lapsuudenkodissani ei tosiaan välittämistä ilmaistu ainakaan minua kohtaan ja vanhemmillanikin oli kylmän etäinen suhde toisiinsa. En muista, että olisin ollut _ikinä_ äitini sylissä tai että hän olisi edes ainoatakaan kertaa ystävällisesti sipaissut hiuksiani tai ollut jitenkin lempeä. Isäni sylissä muistan olleeni ehkä pari kertaa lapsuusaikanani (siten, että muistaisin sen). Sen sijaan tukistuksia ja kovakouraista kohtelua sain välillä.
Muistan, että sukulaisiltani "kerjäsin" läheisyyttä, tosin teeskentelin jo pienenä, että se oli muka samantekevää ja että se oli joku heikkouden merkki, mutta jotenkin vaivihkaa päädyin aina sukulaisten syliin ja olisin viihtynyt siten loputtomiin. Tajuan tosiaan, että mulla on joku melkeinpä pohjaton läheisyydennälkä ja ehkä en edes saisi sitä koskaan edes loppumaan. Tosiaan se voi osin olla taustalla tässäkin.
T. Ap
Mukavaa, että viestistäni oli apua. Varmasti se vaikuttaa, jos on jäänyt vaille läheisyyttä. Olen lukenut tutkimuksiakin aiheesta. Tiedän vanhempieni rakastavan minua, mutta meillä ei ole näytetty mitään tunteita. Meillä ei halata eikä puhuta tunteista eikä meillä ole koskaan kyselty kuulumisia. Meilläkään vanhempani eivät ole näyttäneet tunteitaan edes toisilleen. On luonnollista kaivata kipeästi jotain sellaista, jota vaille on jäänyt. Muistan, kun lapsena/nuorena kaipasin opettajien ja ohjaajien läheisyyttä ja haaveilin idoleista varmaan enemmän kuin muut. Luulen, että ainakin meillä tämä on sukupolvien ketju. Uskon, ettei vanhempieni kotonakaan puhuttu tunteista tai harrastettu halailua, vaikka heillä oli hyvät välit omiin vanhempiinsa. Luulen, etteivät vanhempani osaa tunteilla, koska he eivät ole tottuneet siihen omassakaan lapsuudessaan.
Mä ihastuin ala-asteen viidennellä naispuoliseen opettajaani. Muistan, kuinka olin suunnilleen taivaissa, kun hän sipaisi hellästi leukaani kerran ja katsoi minua hymyillen silmiin. Pukeuduin nättiin mekkoon osittain häntä varten: janosin ja kaipasin hänen välittämistään, katselin häntä ihaillen ja hymyilin. Jos hän kehui mekkoani, niin halusin pukeutua entistäkin söpömmin, jotta hän olisi pitänyt minusta. Ostin hänelle kukkia, kun hän oli sairaana ja vein itsepiirtämäni kortin. Kun sain häneltä halin, olin aivan myyty. Tosin jälkikäteen häpesin sitä, kun tajusin, että olin vähän liiankin ihastunut häneen. Olin siis jotain 11-vuotias, kun ihastuin häneen. Ehkä hän ei ikäni vuoksi onneksi aavistanut mitään. :) Muut ehkä jo ihastuivat poikiin; mä ihastuin äitini ikäiseen naispuoliseen opettajaani.
T. Ap
Vierailija kirjoitti:
Ihastuminen ja rakastuminen ovat aina alle millimetrin päässä pakkomielteestä.
Jos kaipaa pelkkää "syliä" eikä koko ihmistä, on tunnevammainen pösilö. Tiedoksi myös vitunkipeille miehille.
Mä kaipaan kaikkea hänessä. Tuo syli oli vain konkreettinen yksityiskohta ja se kaipaukseni on aika romanttista laatua. Siis haluaisin pääosin sellaista "viatonta" hellyyttä ja läheisyyttä. T. Ap
En tajua, miksi täällä huudetaan provoa ja alapeukutetaan näin kovasti. Olen itse yli 30 ja tunnen samoin.
Oletko saanut kotona läheisyyttä ja välittämistä osaksesi? Meillä ei koskaan osoitettu välittämistä eikä saatu läheisyyttä. Myös kaikki negatiiviset tunteet oli kiellettyjä. Uskoisin sen takia kaipaavani niin kipeästi välittämistä. Ihastun myös romanttisessa mielessä vain naisiin. Erotan kuitenkin ne kaksi tunnetta toisistaan.
Mielestäni ei ole mitään väärää tuntea halua olla välitetty ja rakastettu.