Olin tietämättäni toinen nainen. Suhde päättynyt, kerronko vaimolle?
Pahoittelut jo etukäteen pitkästä selostuksesta.
Tapailin kevään ajan miehen kanssa, jonka tunnen töiden kautta. Mies asuu kanssani samassa kaupungissa, "ex-vaimo" toisella puolen Suomea. Tapailumme päättyi alkukesästä muiden ongelmien takia, mutta näen miestä edelleen työasioissa ja välimme pysyivät lämpiminä.
Syksyllä sain tietää, että miehen vaimo ei olekkaan mikään ex ja on kaiken lisäksi raskaana. Vaimo on nyt muuttanut miehen töiden perässä tänne samaan kaupunkiin ja vauva ilmeisesti syntyy tämän vuoden lopulla. Raskaus on siis saanut alkunsa minun ja miehen tapaillessa.
Miehelle tietysti sanoin, etten halua olla hänen kanssaan enää tekemisissä tuon valehtelun jälkeen. Mies edelleen väittää, että suhde oli kuollut ja nyt ovat tulevan vauvan takia yhdessä. Kuolleessa suhteessa tuskin vauvaa olisi edes pantu alulle.
Lähiaikoina on tulossa töihin liittyvä juhla, johon mies ja tämän vaimo osallistuvat. En tiedä, miten käyttäydyn tämän vaimon läsnäollessa? Pitäisikö minun kertoa kevään tapailusta hänelle? Haluaisitteko itse tietää?
Miehen perään en enää haikaile, hänhän on ihan sika ja valehdellut meille molemmille. Mutta kannattaako vanhoja kaivella kertomalla vaimolle?
Kommentit (70)
Jos olisin tuo vaimo, niin todellakin haluaisin tietää.
Mutta jos olisin sinun asemassasi, niin valitsisin vittuimaisen tien sille ukolle... en sanoisi mitään suoraan vaimolle, vaan vittuilisin minkä kerkiäisin joka mahdollisessa välissä sille ukolle. (jättämättä todisteta) ja jos yhtään uhoisi vastaan, niin sanoisin että kannattaa miettiä kaksi kertaa kannattaako pitää pää kiinni, se voi äkkiä lähteä aihe ja kuva todisteet vaimolle. Vaikken todellisuudessa tuota tekisi, ei olisi mitään mielenkiintoa sotkeutua mihinkään kolmiodraamaan.. Mutta vittumaisena ihmisenä kuitenkin kuittailisin menään. Onhan toi homma ollut aikamoista kusetusta miehen puolelta, joten ei tee pahaa että hän itse istuu takapuoli nuotiossa välillä.
Mutta tee niinkuin parhaaksesi näet. Mutta jos menet möläyttämään, niin varo ettet itse tule ammutuksi.
Et voi ap tietää miehen ja hänen vaimonsa keväisistä väleistä mitään. Ehkäpä olivat eroamassa ja voi myös olla, että mies on hänelle kertonut että oli muutakin seikkailua.
Teet itsestäsi naurettavan ja katkeran puuttumalla asioihin, jotka eivät sinulle kuulu.
Lisäksi kirjoituksestasi paistaa tunteet ja juurikin se katkeruus läpi. Mies ei valinnut sinua. Käsittele asia ja siirry eteenpäin elämässäsi.
Vaimona haluaisin tietää. Raskausaikana jopa parempi, jos ehtii järjestellä elämänsä vielä ennen vauvan syntymää. Mies tietenkään ei halua, että paljastat, mutta sillä onkin omat jauhot pussissa.
Jos suhde on oikeasti rakoillut ja "pettäminen" ei ole ollutkaan pettämistä, niin kertomisesta ei ole mitään haittaa.
Eikun heti vaan totuus julki, niin makaa kuin petaa!
Vierailija kirjoitti:
Et voi ap tietää miehen ja hänen vaimonsa keväisistä väleistä mitään. Ehkäpä olivat eroamassa ja voi myös olla, että mies on hänelle kertonut että oli muutakin seikkailua.
Teet itsestäsi naurettavan ja katkeran puuttumalla asioihin, jotka eivät sinulle kuulu.
Kertomalla ap ei tee itsestään naurettavaa - saati katkeraa. Asia nimenomaan kuuluu ap:lle, sillä myös häntä on huijattu suhteessa ja on tässä vyyhdissä osapuoli. Jos vaimo tietää jo, niin kertomisesta ei ole mitään haittaa. Tuskinpa vaan tietää.
Ainoa naurettava tässä on mies, mutta kummankaan naisen (tai tulevan vauvan) puolesta ei kyllä naurata yhtään. Mies ei ansaitse suojelua, mutta vaimo ansaitsee totuuden.
Mielestäni uppovieraana ei kannata sekaantua. Ole hiljaa ja pysyttele pois kuvioista.
Parhaimmillaan heidän suhde saa uuden mahdollisuuden ja perhe pysyy koossa. Pahimmillaan mies mokaa toisen kanssa ja vaimo saa sen tietää kyllä ennenpitkää.
Voi myös olla että vaimo tietää syrjähypystä, mutta ei välitä siitä syystä x ja y. Kyllähän me nämä asiat puolisosta nopeasti vaistotaan, mutta yllättävän moni haluaa ummistaa siltä silmänsä (myös itse olen tehnyt näin).
Älkää nyt hitto vie puuttuko vieraiden ihmisten elämään. Älytöntä.
Haluaisin tietää. Pas.kinta on saada tietää vasta vuosien päästä. Uskokaa pois! Parasta olisi kun mies itse kertoisi, mutta pääasia että saa tietää.
En kuitenkaan kertoisi kasvotusten enkä varmasti firman juhlissa. Työt kannattaa pitää erillään tämmöisistä. Varmaan kirjottaisin nimettömän kirjeen, enkä ehkä reaktioiden pelossa edes kertoisi olevani se toinen osapuoli, vaan kertoisin vain, että tiedän tällaisesta suhteesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kertoisin koska itsekin haluasin tietää jos minua pidetään narrina ja petetään.
Etkö sä aattelis niin, että paha toinen nainen vietteli viattoman uhrin? Juuri kun parisuhteenne oli heikoimmillaan , niin lumppu tuli ja viekotteli sun miehen? Mun mies on niin kiltti, ettei se kyllä olis pannu vierasta, ellei oo suostuteltu ja vikitelty.
Koska noin ne vaimot aina pettävistä miehistään ajattelee.
Mies ei ole vietävissä jos rakastaa puolisoaan.
Nainen, siis vaimo on päätöksen tehnyt jo kauan aikaa sitten valitessaan miehensä. Hän ehkä tietää, millaisen sankarin on valinnut. Heidän väliilläänhän ongelmaa ei ole, ellei mies siitä itse kerro. Kenenkään ulkopuolisen ei tule sotkeentua toisten avioliiton välisiin luottamusasioihin.