Pitääkö minun auttaa avovaimoa, että hän ei vedä burnouteja?

Olemme uusperhe ja asuneet yhdessä nyt vuoden päivät. Todelliseksi ongelmaksi on paljastunut avokin työnarkomania….itse olen siis suhteen miesosapuoli. Käytännössä hän on lähes koko ajan töissä….. Keikkuu koko aja burnoutin partaalla ja kuvittelee kai olevansa joku suurikin ”työn sankari”.
Perheeseen tai lapsiimme (molemmilla omia lapsia, joka asuvat kanssamme) hänellä ei aikaa kuin vähän lomilla….. Hän tekee pitkähköä päivää ja iltaisin roikkuu vielä koneella. Ajatuksellisesti/henkisesti hän on lähes aina työmoodissa…..silloinkin, kun ei tee töitä, niin toipuu siitä. Hän siis on töissä tai toipuu siitä….muuhun ei paljon pysty. Yrittää kyllä parhaansa, mutta voimia ei ole tarpeeksi.
Koko sinä aikana, kun olemme olleet yhdessä hän ei ole kertaakaan pölyimuroinut, ei kertaakaan pessyt pyykkiä. Hän nostelee pyykkinsä pyykkikoriin, josta minä pesen ne. Kun en tiedä hänen ja hänen lapsensa kaappijärjestystä, niin suurimman osan heidän puhtaista pyykeistään kippaan vaatekomeron lattialle, ennen syyslomaa tämä kasa ehti nousta vaatekomeron kattoon asti.
Oikeasti pitkää päivää meillä teen kyllä minä. Minä näet herään aamulla aikaisten ja ryhdyn laittamaan lapsia kouluun….menevät kolmessa erässä. Ruokin eläimet ja siivoan, käytännössä olen tehnyt kotihommia yli kaksi tuntia, ennen kuin itse lähden töihin. Töistä minä saavun aikaisemmin ja teen ruoat lapsille ja sitten lähden viemään lapsia harrastuksiin. Avokki vetää tässä vaiheessa usein päiväunet, jos stressiltään kykenee. Jos ei ole harrastuspäivä, kuten tänään, niin itse touhuan illalla pihaa ja eläinten kaa…..avokki tekee töitään koneella. Mutta fakta on se, että mä tee illallakin pitempään työtä, kun laskee kotityöt mukaan. Mun palkkatyö+kotityö+lapsiin kuluttamani aika on hitosti enemmän tunteja viikossa kuin hänen ponnistuksensa. Ärsyttää, että hän on kuin mies, joka kehuu minua usein niin, että ihmettelee, että jutut kotona ikään kuin järjestyvät itsestään….hän vain huomaa, että ne on tehty. Tekisi mieli sanoa, että kyllä ne kotityöt ihan tekemällä tehdään, meillä ei ole mitään kotitonttu Dobbya, kuten Harry Potterissa. Ennen yhteenmuuttoa kuulemma jätti tekemättä ja siivos ja laittoi lomilla, söi pikaruokaa…..pitää varmaan mun touhuilua kotona ”kivana lisänä” yms. Nyt on kuitenkin isompi huusholli ja enemmän lapsia….ei voi tyytyä odottamaan vain lomia siivoiluun ja pyykinpesuun….mitä avokki ei kai näe…. Ja mun duuneja hän pitää helppoina, vaikka olen itse asiassa esimiesasemassa ja luultavasti duunaan hankalampia tilanteita kuin hän, mutta mulla täytyy olla helpot duunit, kun en oo burnoutin partaalla.
Haluanko kehua itseäni? No, en…..mutta on mielestäni selvää, että avokki ei tässä kyydissä kauan kestä…..vetään burnoutit. Niin on hiton epäoikeudenmukaista, että siinä vaiheessa päät kääntyvät mun suuntaan ja ajatus on tietysti se, että jaahas….tuo uusperhekuvio imi avokin voimavarat. Päinvastoin, olen resurssoinut häntä!!!!!! Avokin lapsen saattelen joka aamu ysiksi kouluun, silloin hän on jo kovastikin palkkatöissään. ja muutenkaan avokki tuskin auttaa minua kodin tai lasten hoidossa – edes sen huonon aviomiehen vertaa.
Niin kiitoksia en kaipaa, mutta siinä vaiheessa kun mua aletaan nostamaan kanssasyylliseksi avokin tulevaan burnoutiin, niin mun kuppi kaatuu nurin=liian epäoikeudenmukaista mua kohtaan.
Jos äiti saa lisäresurssia….ts. lisäaikaa, niin kaikki aika käytetään työntekoon. Kannattaako edes auttaa hänä? Vähän kuin antais viinaa alkoholistille…
Mitä tässä tilanteessa pitäis oikein tehdä?