Mikä töissä vituttaa?
Kommentit (56)
Huono työilmapiiri, epätasaisesti jaetut työt, osa työkavereista lusmuilee ja on tekevinään jotain vaikka olisi aikaa auttaa muita. Samaa palkkaa saadaan kuitenkin kaikki.
Ilmapiiriä myrkyttävät työkaverit, yksi heistä vaikuttaa narsistilta. Koko ajan haukkumassa muita ja puuttumassa muiden henkilökohtaisiinkin asioihin, tietää kaiken paremmin kuin muut. Hyppii pomonkin silmille ja pomo ei uskalla sanoa mitään ettei vaan suututa heitä.
0-tuntisoppari. Hommia piti kuulemma olla niin paljon kuin jaksaa tehdä, ihan ylitöihin saakka. Vuosien jälkeen tilanne ei ole muuttunut miksikään. Ikinä ei tiedä, mitä edes huomenna tapahtuu työrintamalla. Joskus on mennyt kuukausi ilman töitä.
Firmaan haalitaan jatkuvasti uutta nollatuntiporukkaa, enkä tasan tiedä miksi. Ehkä pomo haluaa prassailla, että on NIIIIIIIN iso firma, kun on NIIIIIN monta työntekijää!
Vierailija kirjoitti:
Työkaveri, joka puhuu koko ajan vaikken itse sanoisi mitään, ja tulee näyttämään puhelimeltaan sitä ja tätä hassua kuvaa ja videota. Puhuisi edes työasioista, mutta ei.
Sano sille, ettei kiinnosta vittuakaan sun paskavideot.
Vierailija kirjoitti:
Asiakkaat.
Tämähän se. Varsinkin kun pitää teeskennellä olevansa mukava ja ystävällinen vaikka oikeasti tekisi mieli käskeä kaikkia painumaan v*ttuun.
myyjä
Vierailija kirjoitti:
Se fakta, että tästä työstä saa käytännössä 200-300 enemmän kuussa, kun että olisi työttömänä tukien varassa.
Siinä siis se käteenjäävä ero.
Vittu, "tienaan" kympin päivässä.
Jää työttömäksi, jos sinulle 300 euroa ei merkitse mitään.
Se kun niitä ei ole!! No, keväällä taas 😊
Se että säästämällä välineistä niin herrat takoavat jättivoittoja. Me juostaan tukka putkella päivät pitkät.
Vierailija kirjoitti:
Huono palkka, pitkät päivät, ulkona illalla kylmässä ja pimeässä viimeisen hoitolapsen hakijoiden odottaminen. Vielä enemmän vituttaa, jos vanhemmat iloisena kertovat, että kävin vielä kaupoilla kiertelemässä, kun ei lapsen kanssa oikein voi kauppaankaan mennä.
Menkää sisälle odottamaan, ei siellä ulkona ole pakko seistä. Otatte vaatetta vähemmäksi ja vaikka luette eteisessä. Siis jos lapsiakin tympii olla ulkona toista tuntia tylsällä pihalla.
Lähinnä palkan määrä. Varsinkin nyt kun saa lukea kuinka keskipalkka on siinä 3000-4000e/kk. Itse olen kouluja käynyt ja omatoimisesti lisääkin opiskellut ja kiitos siitä on niukin naukin 2500e/kk josta jää 1850e/kk käteen. Nyt neuvoisin nuorempaa minääni parissakin asiassa.
Haahuileva johto, jotka eivät pysty luomaan selkeää strategiaa ja siksi jatkuvat yt:t päällä. Ja kohta taas puhaltaa uudet tuulet. Samaan aikaan ihmetellään, miksei ihmiset ole tehokkaita ja miksi muutos nähdään pahana.
Tällä hetkellä lähinnä taukohuoneen kylmyys. Lämmitys muussa talossa siedettävä mut tauolla tuntuu et jäätyy. Aina helpotus palata työtiloihin kun on lämpimämpi paikka se.
Vierailija kirjoitti:
Työttömät vituttaa koko ajan töitä tehdessä, siellä ne makkoo sohvalla ja saa siittä rahoo.
Oletpa tyhmä,kun ajattelet pahaa ihmisistä. Minulla esim vaikeuksia tietotekniikassa niin moni ala sen takia poissuljettu ja työttömänä. En esim osaa exceliä ja sitä tarvitsee monella alalla. Nyt olen pätkätöissä hoiva avustajana ja tykkään työstä.
Yrityksen johto ei kykene tekemään mitään päätöksiä. Kaikki perustavaankin laatua olevat asiat on avoimia, kun kukaan ei kykene tekemään päätöstä. Rahaa olisi investointeihin, mutta johto on jäänyt tekniikan osalta jonnekkin 90-luvulle, eikä ymmärrä uusia mahdollisuuksia.
Mies naisvaltaisella alalla? Tuttu tunne. Pahinta on jos pitää ottaa kantaa johonkin ja se on samalla valinta kumman joukoissa seisot loppuelämäsi.