Äidiksi tuleminen ja parisuhde, mikä muuttui?

Todellakin huomasin. Väsyneenä en jaksanut olla se ihana vaimo, joka aiemmin olin. Lapset olivat läsnä aamulla, päivällä, illalla ja yöllä: joku lapsista tarvitsi minulta jotakin koko ajan. Se oli hirveän rankkaa. Myös raskaana oleminen oli itselleni kauheaa aikaa ja oli paljon kipuja. Imettäessä hormonit olivat aivan sekaisin enkä nukkunut viiteen vuoteen ainuttakaan kokonaista yötä. Yhteinen aika väheni ja arjen spontaani hassuttelu jäi vähemmälle. Myös seksin määrä väheni, mutta toisaalta läheisyyttä meillä on ollut aina runsaasti.

Meillä on monta pientä lasta pienillä ikäeroilla. Jos olisi vain yksi lapsi, niin en usko, että parisuhde olisi kärsinyt niin paljoa. Toisaalta nyt kun kaikki lapset ovat koululaisia ja meillä on taas miehen kanssa eri tavalla aikaa toisillemme, parisuhde on parempi kuin koskaan. Kaipaan kyllä edelleen miehen kanssa rauhallista ja kahdenkeskistä aikaa enemmän, mitä tällä hetkellä saadaan, mutta kyllä me nyt jo selvitään. Lasten kanssa on jo hauskaakin ja niillä on hyvä huumorintaju. Mieskin on kasvanut isänä todella paljon ja sitä kautta kunnioitan häntä entistä enemmän.

Jos tulee rankkoja aikoja tulevaisuudessa, voidaan muistella, että parisuhteessa ja elämässä tulee vaiheita ja niistä selvitään yhdessä. Ei rakkaus kokonaan katoa minnekään, vaikka aina ei jaksa tuntea rakkautta toista kohtaan. Kannattaa opetella pyytämään ja antamaan anteeksi. 

Kyllä ihminen sen huomaa, kun menee psykoosiin ja syö kuudetta vuotta psyykelääkkeitä.

Huomasin. Tuntuu ettei suhdetta enää olekaan, ollaan enemmän kuin kämppiksiä tms. Ja meillä vain yksi lapsi.

Kaikki muuttui. Ei ollut enää me oli vain hän. Joka imi kaikki voimat ja rahat. 

Minua ja miestäni lasten saanti on lähentänyt, mutta suhde on myös kuormittunut lasten tultua. Meille lapsen saaminen oli jotenkin älyttömän yhteen sitovaa jo ensimmäisestä plussaamisesta asti, itse olen kokenut raskaudetkin pääasiassa positiivisina, on ollut ihanaa tuntea yhteisen lapsemme liikkeet ja saada heidät lopulta syliimme.

Arki on tietenkin ehdottomasti erilaista kuin ennen lapsia, merkittävin muutos on, että nyt on meillä on lapsia. Lapset tarvitsevat jatkuvaa huomiota ja moni tekeminen on muuttunut. Pitkään aikaan ei päästy enää yhdessä lenkille jne. oikeastaan tuo tiivistääkin paljon. Yhteinen (kahdenkeskeinen) aika vähenee huomattavasti - jos lasta ei voi ottaa mukaan, ei voida lähteä yhdessä, toinen menee ja toinen jää hoitamaan lasta/lapsia. Kahdenkeskisen ajan järjestämiseksi on tehtävä vähemmän romanttisi aikatauluja ja se jää silti vähäiseksi. Onneksi lasten kanssa voi tehdä paljon, kahdenkeskinen parisuhdeaika siis vaihtuu perheajaksi.

Olen huono äiti enkä ollut onneni kukkuloilla ensimmäisenä vauvavuotena, olin yksinäinen. Onneksi toisena vauvavuotena minulla oli jo enemmän mammasuhteita ja elämä oli jotenkin tasapainoisempaa. Vauvavuosi ei kuitenkaan tuhonnut parisuhdettamme, rakastan miestäni ja yhteisiä lapsiamme enkä osannut katkeroitua lapsen saannin tuomista muutoksista, ikävistäkään. Se toi myös niin paljon hyvää.

En osaa selittää tuon paremmin eikä kukaan varmasti jaksaisi lukeakaan. Mieheni oli minulle rakas alusta asti, mutta yhteiset lapset liittivät meidät täydellisesti yhteen. Nyt tiedän, että tulemme olemaan loppu elämämme yhdessä, toistemme parhaina ystävinä ja romanttisina kumppaneina. Jos olette suunnitelleet lapsia, suosittelen tarttumaan jokaiseen tiedon muruun mitä on olemassa parisuhteen ja kipinän ylläpitämiseksi. Meilläkin oli välissä kuivempia "olen vain äiti" -kausia ym. ja jos olisin ollut sille sokea, olisi suhteemme varmaan kuivahtanut täysin. Mutta kun henkisesti valmistautuu pahimpaan niin todennäköisesti lapset ovat sitten vain parasta mitä elämäänne voitte saada.

Kaikki muuttui... Minusta tuli äiti ja siis tuntui siltä, että minusta tuli myös miehen äiti. Mies ei muuttunut lapsen myötä mitenkään, joten mun tehtäväkseni jäi huolehtia ihan kaikesta. Huolehdin myös siitä, että muistutan päivittäin miestä asioista, joiden tässä vaiheessa pitäisi olla jo itsestäänselvyyksiä. Jos en muistuta, kehota, käske, vaadi ja nalkuta jatkuvalla syötöllä, niin mitään ei tapahdu! Päällimmäinen tunnetila on vitutus miestä kohtaan. 

Minä sain myös raskaudesta ja synnytyksestä aiheutuneet fyysiset komplikaatiot sekä hormonaaliset muutokset, joiden vuoksi limakalvoni ovat ohuet ja yhdyntä tuntuu siltä kuin hankaisi sitruunaa avohaavaan.

Miehellä ei ole pelisilmää lapsen hoidon tai arjen pyörityksen suhteen, eikä varsinkaan sen suhteen, milloin olisi suotavaa tehdä aloite seksiin. Tilanteet ovat olleet niin absurdeja, että olisin voinut purskahtaa itkuun tai alkaa raivota, että etkö sä typerys ymmärrä, kuinka totaalisen loppu, väsynyt ja vittuuntunut mä olen.

Kiitos jo näistä vastauksista.

Turhautumista, väsymystä, miehen pelisilmän puute elämään ja naiseen. Onhan se kyllä tärkeää että mies huomaa oma-aloitteisesti asioita ja tekee niitä, ottaa selvää.

Mb@ kirjoitti:

Kiitos jo näistä vastauksista.

Turhautumista, väsymystä, miehen pelisilmän puute elämään ja naiseen. Onhan se kyllä tärkeää että mies huomaa oma-aloitteisesti asioita ja tekee niitä, ottaa selvää.

Miehen pitää ottaa se rooli vaikka nainen omii lapsen automaattisesti itselleen. Vaikka kuinka nainen ohjaisi ja säätelisi miehen pitäisi uskaltaa sanoa naiselle, että ota sitä omaa aikaa ja lähde vaikka lenkille tai tyttö kavereidan kanssa kahville. Hänellä ei ole mitäää diktaruurimaista rajantonta valtaa vaikka moni nainen kuvittelee, että vain hän ja vain hän tietää mikä on lapselle parasta.

Mb@ kirjoitti:

Kiitos jo näistä vastauksista.

Turhautumista, väsymystä, miehen pelisilmän puute elämään ja naiseen. Onhan se kyllä tärkeää että mies huomaa oma-aloitteisesti asioita ja tekee niitä, ottaa selvää.

Mitä siitä tulisi jos mies alkaisi oma-aloitteisesti päättämään miten hän kasvattaa ja hoitaa lasta? :D Naisesta tulisi vihainen, kuin pikkulapsesta jolta on viety kaikki lelut ja karkit.

Huomasin. Ex-miehestä kuoriutui raskauden aikana itsekeskeinen, ilkeä ja kontrolloiva hirviö. Luuli saaneensa pallon jalkaani, joten mukava ei enää tarvinnut olla. Tarina on "mustasukkaisen kumppanin sairaimmat aivotukset" - ketjussa. Lähdin, kun lapsi oli 4. Jäi ainoaksi, oli muutenkin turhan rankkaa. Nyt työ on jo tehty.

Vierailija kirjoitti:

Mb@ kirjoitti:

Kiitos jo näistä vastauksista.

Turhautumista, väsymystä, miehen pelisilmän puute elämään ja naiseen. Onhan se kyllä tärkeää että mies huomaa oma-aloitteisesti asioita ja tekee niitä, ottaa selvää.

Mitä siitä tulisi jos mies alkaisi oma-aloitteisesti päättämään miten hän kasvattaa ja hoitaa lasta? :D Naisesta tulisi vihainen, kuin pikkulapsesta jolta on viety kaikki lelut ja karkit.

Paitsi jos on tehnyt lapsen semmoisen miehen kanssa, kenen kanssa synkkaa ja ollaan samalla aaltopituudella asioista, kuten lapsen kasvatuksesta. Jos tekee lapsen idiootin kanssa, niin silloin varmaan ärsyttäisi tämän idiootit kasvatustavat. Tämä ongelma on onneksi melko helppo välttää jo etukäteen valitsemalla itselleen sopivan kumppanin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mb@ kirjoitti:

Kiitos jo näistä vastauksista.

Turhautumista, väsymystä, miehen pelisilmän puute elämään ja naiseen. Onhan se kyllä tärkeää että mies huomaa oma-aloitteisesti asioita ja tekee niitä, ottaa selvää.

Mitä siitä tulisi jos mies alkaisi oma-aloitteisesti päättämään miten hän kasvattaa ja hoitaa lasta? :D Naisesta tulisi vihainen, kuin pikkulapsesta jolta on viety kaikki lelut ja karkit.

Paitsi jos on tehnyt lapsen semmoisen miehen kanssa, kenen kanssa synkkaa ja ollaan samalla aaltopituudella asioista, kuten lapsen kasvatuksesta. Jos tekee lapsen idiootin kanssa, niin silloin varmaan ärsyttäisi tämän idiootit kasvatustavat. Tämä ongelma on onneksi melko helppo välttää jo etukäteen valitsemalla itselleen sopivan kumppanin.

Niinpä. Mutta silti naiset vaan edelleenkin perustaa perheen miehen kanssa, jossa voidaan osoittaa vikoja ja puutteita hyvinkin äärinmäiseen rajaan saakka jo seurusteluaikana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mb@ kirjoitti:

Kiitos jo näistä vastauksista.

Turhautumista, väsymystä, miehen pelisilmän puute elämään ja naiseen. Onhan se kyllä tärkeää että mies huomaa oma-aloitteisesti asioita ja tekee niitä, ottaa selvää.

Mitä siitä tulisi jos mies alkaisi oma-aloitteisesti päättämään miten hän kasvattaa ja hoitaa lasta? :D Naisesta tulisi vihainen, kuin pikkulapsesta jolta on viety kaikki lelut ja karkit.

Paitsi jos on tehnyt lapsen semmoisen miehen kanssa, kenen kanssa synkkaa ja ollaan samalla aaltopituudella asioista, kuten lapsen kasvatuksesta. Jos tekee lapsen idiootin kanssa, niin silloin varmaan ärsyttäisi tämän idiootit kasvatustavat. Tämä ongelma on onneksi melko helppo välttää jo etukäteen valitsemalla itselleen sopivan kumppanin.

Niinpä. Mutta silti naiset vaan edelleenkin perustaa perheen miehen kanssa, jossa voidaan osoittaa vikoja ja puutteita hyvinkin äärinmäiseen rajaan saakka jo seurusteluaikana.

Ei se nainen yksin sitä perhettä perusta. Eiköhän se mieskin ole siinä mukana. Taasko se mystinen "mies" on vaan joku passiivinen olento, jolle vaan tapahtuu kaikenlaista eikä hän voi mihinkään vaikuttaa?

Mutta joo, olen samaa mieltä siitä että kaikenlaiset törpöt menevät kyllä yksiin toisenlaisten sopimattomien törppöjen kanssa. Sen vuoksi olisikin niin tärkeää, ettei kuka tahansa tekisi lapsia ja siirtäisi toimimattomia malleja omille lapsilleen.

Mulla on ikävä miestä vaikka tämä istuisi sohvalla vieressä. Ihan kaiken ajan, ja huomion vie vauva.

Vaikka vauva nukkuu, olotila on näillä hormooneilla hälytystilassa koko ajan. Miehellä ei tosiaan myöskään ole pelisilmää vauvalle melkein ollenkaan, kun yritin eilen nukuttaa toista tuli tämä siihen viihdyttämään vauvaa - mitä siinä voi sanoa ja tehdä kun mies muutenkin tuntee itsensä varmasti ulkopuoliseksi jo liikaa. Yllättävän hankalaa ja uuvuttavaa tämä

Vierailija kirjoitti:

Mulla on ikävä miestä vaikka tämä istuisi sohvalla vieressä. Ihan kaiken ajan, ja huomion vie vauva.

Vaikka vauva nukkuu, olotila on näillä hormooneilla hälytystilassa koko ajan. Miehellä ei tosiaan myöskään ole pelisilmää vauvalle melkein ollenkaan, kun yritin eilen nukuttaa toista tuli tämä siihen viihdyttämään vauvaa - mitä siinä voi sanoa ja tehdä kun mies muutenkin tuntee itsensä varmasti ulkopuoliseksi jo liikaa. Yllättävän hankalaa ja uuvuttavaa tämä

On varmasti, jos siitä tekee itselleen noin vaikeaa. Miksi et jättänyt vauvaa miehen hoiviin ja lähtenyt itse paikalta tekemään jotain muuta (tai vaikka lepäämään, kun kerta on uupunut olo).

On täysin eri asia keskustella ennen perheen perustamista siitä, miten lapsi kasvatetaan, miten kotityöt jaetaan ja miten parisuhdetta hoidetaan kuin miten homma käytännössä tulee toimimaan. Lapsiin liittyy myös sellainen ikävä erityispiirre, että niitä ei voi palauttaa ja isää ei voi vaihtaa, vaikka mies söisi sanansa.