Terveys romahtanut
Miulla on tässä viime kuukausien aikana ollut fyysisiä sekä psyykkisiä oireita jotka on menny koko ajan vaan pahemmiksi ja oon ihan hukassa tän tilanteen kanssa.
Ilmeisesti tää kaikki sai alkunsa siitä kun en syönyt kunnolla. Miun ruokahalu vaan hävisi ja söin sitten pari kuukautta huonosti.
Sain flunssan ja sen jälkeen n. 3 viikkoa kestäneen poskiontelotulehduksen, jonka aikana miun yleiskunto heikkeni huomattavasti. Ajattelin että se johtui siitä tulehduksesta vaan. No, se poskiontelotulehdus parani antibiooteilla lokakuun alussa mutta oon tosi huonossa kunnossa vieläkin. Nyt oon myös taas flunssassa.
Listaan tähän oireita joita miulla on:
- Voimattomuus/romahtanut suorituskyky. En pysty esim enää pyöräilemään tasaisella tiellä viittä minuuttia pidempään. Kävellessä ylämäkeen meinaa kropasta voimat loppua, sydän hakkaa ja hengästyn kovasti. (Tätä on ollu siis nyt 2kk, viimeisen kuukauden aikana pahempana.)
- Pyörryttää melko usein, esim kauppajonossa seistessä tai kävellessä, ja sellanen heikotus on koko ajan.
- Hengenahdistusta oikeestaan koko ajan, tuntuu kuin olisi painava kivi rinnan päällä.
- Sydän tuntuu välillä omituiselta tai siltä että hakkaa epätasaisesti (tää tosin saattaa olla ahdistuksesta)
- Ihan tajuton väsymys, monesti tuntuu siltä kuin olisi lääketokkurassa
- Ajatukset kulkee tosi hitaasti, unohtelen vähän väliä mitä pitikään tehdä, vaikea tehdä päätöksiä ja ylipäätään ajatella mitään vähänkin monimutkaisempaa
- Vihlaisevia kipuja rintakehässä
- Hiustenlähtö
- Tummat silmänaluset
- Ruokahaluttomuus
Flunssan myötä tänään ja eilen on ollu myös vatsakipuja, kipua kaulan oikeella puolella leuan alla, turvonneet imusolmukkeet (ehkä? jotain turvotusta miun mielestä kumminkin...) kaulalla ja tossa solisluun yläpuolella, ja tosi kuiva suu vaikka juon vettä.
Syömistä oon viime kk aikana koittanut parantaa ja nyt viikon syönyt normaalisti.
Kommentit (51)
Minulla puhkesi reuma noilla oireilla pari vuotta sitten. Olin monta kuukautta saikulla.
Huhuu ap, kävitkö eilen lääkärissä? Otettiinko verikokeita ja oletko jo saanu tuloksia?
Voi olla kasvainkin vatsaonteloissa.Painaa suuria verisuonia.Kuvauksissa ja ultrassa kannattaisi käydä.Tuttavalla oli kananmunan kokoinen.Ei ollut syöpä,vaan muu kasvain.
Vierailija kirjoitti:
Voi olla melkein mitä vaan mutta oireista tuli mieleen anemia. Minulla oli noita oireita, kun sitten todettiin Hb 52 ja kaikki arvot sekaisin ja osastolle. Anemia voi johtua eri syistä, huonosta ruuasta tms. Minulla keho ei muodosta B-12 vitamiinia jota tarvitaan joten nyt on pistoshoito.
Samoin mulla. Hyvin samat oireet kun AP:lla ja oli anemia B12 puute. Tavallinen B12 testi oli nurmaali mutta MMA testi oli liian korkea. Paranin nopeasti kun sain B12 pistoksia.
Raudanpuute on itelläkin ollut ja korjaantui luontaistuotekaupasta ostetulla pullolla (en muista mutta saksalaismerkki) periaatteessa muutamassa päivässä. Tuote maistuu ''verelle'' kun on niin rautapitoista. Ei mulla todettu mitään raudanpuutetta, mutta päätin luottaa vaistoihini. Toimi.
Sitten kiinnittäisin huomiota siihen mitä syö, eli näin olen itse tehnyt ja sillä korjannut yleiskuntoa. Pinaattia, lihaa lisää, juureksia - kaikki mieluusti luomuna, koska torjuntaineet ovat erittäin tuhoisia keholle.
Suosittelen myös puhdistumista jo altistumisesta kaikelle myrkylle, mitä meille tulee väkisinkin ruuasta ja ilmasta. Detoxaus. Detoxauksen aikana sinun tulee juoda paljon vettä. Hyvä vedenpuhdistin, jonka vedellä keität kaiken perunat, riisin ja nautit vetenä ja kahvissa yms. esim www.vedenpuhdistaminen.com laadukkain itse löytämäni tuote, aktiivihiili on hyvä lisäksi, jota löytyy luontaistuotekaupoista ja samalla sieltä kannattaa ostaa chlorellaa. Chlorella poistaa kehosta raskasmetalleja ja on siinä hommassa paras tuote mikä on koskaan tullut eteen.
Ja liikuntaa, vaikka väsyttää niin yrittää raahautua sängystä kävelylle ainakin aluksi ja mieluusti päiväsaikaan, jotta saat luonnollista auringonvaloa, joka muuttuu kehossa D-vitamiiniksi, kannattaa harkita myös lisäravinteena. Ja vikana laadukasta omega 3:a.
Tsemppiä kaikille, jotka taistelevat väsymystä vastaan. Johtuu se mistä vaan. Itelläni toimii nämä.
up