Sanna lukittautui kotiin yli vuodeksi

Voihan sitä ystävänsä kanssa mennä ja sitten vaikka koiran kanssa kävelylle. Hyvä, että on nyt löytänyt ystävän.

Tämä likka ei ole masennusta nähnytkään.

Vierailija kirjoitti:

Tämä likka ei ole masennusta nähnytkään.

Fakta: sinä et voi sitä tietää. Masennuskin oireilee eri ihmisillä eri tavoin...

Vierailija kirjoitti:

Tämä likka ei ole masennusta nähnytkään.

Siinä huippuasiantuntija tekee etädiagnoosia kristallipallolla.

Onpa hienoa, että hän voi nyt jo vähän paremmin! 

Puheista päätellen hän on täysin käpertynyt oman itsensä ympärille, ei jaksa mitään mutta jaksaa sentään pitää ulkonäöstään huolta. Ei tuo nyt täysin terveeltä toiminnalta kuulosta.

Vierailija kirjoitti:

Tämä likka ei ole masennusta nähnytkään.

No eihän hänellä masennusdiagnoosia ollutkaan. 

repskops vai että masentunut ja samalla keimailee nettivideoissa meikattuna metsästäen miehiä ja kehuja kuten mikäkin pahin narskumimmi. Kun itse olin masentunut, olin vuoden kotona ja vältin kaikenlaista sosiaalista kontaktia ja itseni näyttämistä kenellekään koska häpesin itseäni.

Seurustelukumppani kuitenkin löytyy, ja jaksaa pitää itsestään huolta jopa meikkaamiseen asti. Kotikin on siisti (vaikka olisikin sitten sen tyttöystävän siivoama).

Itse en usein jaksa käydä suihkussa saati edes hampaita harjata, ja kotikin on kuin kaatopaikka. Ja seurustelutilanteen voinettekin jo arvata. Mutta voi kun on niin surullinen tapaus tämä Sanna.

On olemassa introverttiyttä ja "introverttiyttä", kuten on olemassa masennusta ja "masennusta". Toiset ovat aitoja ilmiöitä ja toiset muotidiagnooseja. Hate to break it to you.

Minkä verran huomiota hän saisi, jos ei olisi kaunis nuori nainen? Eipä tullut iltalehti kotiin kyselemään, kun minä olin kaksi vuotta kotona. Kahden vuoden jälkeen lastensuojelusta soitettiin ja pyydettiin juttelemaan. Sain jopa mentyä, mutten tehtyä sitä, mitä siellä suojelustätien kanssa puhuttiin.

En minä hänen kokemuksiaan väheksy. Kyllä tuo tapahtumaketju: alemmuus, raivokohtaukset, yksinäisyys, kammot, psykosomaattiset vaivat jne ovat minullekin tuttuja.

On tietenkin hyvä, että tällaisille tapahtumille annetaan kasvot, mutta hiukan minua tosiaan tökkii tuo nuoren kauniin naisen käyttäminen. Minä olen nähnyt väsyneitä, lääkkeiden lihavoittamia ja joskus epäsiistejäkin potil... kuntoutujia. Tässä haisee vähän sama kuin keskustelussa 39-vuotiaasta sannasta, joka menetti avioerossa kaiken, paitsi ettei sitten muutaman kuukauden päästä oikeastaan ollutkaan mitään vailla.

Eihän tuossa puhuttu masennuksesta vaan ahdistuneisuushäiriöstä

Tsemppiä Sannalle! <3

Itse myös teininä kärsin järjettömistä peloista, vaikken tuossa mittakaavassa. Meikkaus oli tärkeää, koska se oli turvaa ja suojaa antava "naamio", jonka takana sai olla rauhassa ja toi myös jotain tekemistä. Ei kaikki masentuneet kulje yllään tuhkaa ja jätesäkki. Ihmisillä on erilaiset oireet. Jollekin itsestään huolen pitäminen on se ainoa asia, josta enää jaksaa pitää kiinni. Itse olen joskus saattanut olla syömättä kaksi päivää, mutta silti meikit ihan viimosen päälle naamassa. Nyt kun voin paremmin, en enää meikkaa, koska olen mielestäni kauniimpi näin.

<3

):

Kokemusta on. Tuota on monen asteista oikeasti. Se tietää joka kokee itse.

Harva tietää minullakaan olleen vastaavaa. Mies tietää ja lähimmät ystävät tietää. Kaikki ei edes ajua miten paljon vaatii lähteä leffaan ja kauppaankaan saati bileisiin. Mies ollut korvaamaton tuki ja ilman hänen apuaan arjessa en olisi taistellut itseäni taas reippaammaksi.

Pahinta oli kesällä, kun vedin porukassa liian kovat kännit ja käyttäytyminen riistäytyi käsistä. Yksi pieni asia muiden joukossa. Ahdistus ollut kovaa ja lamauttavaa. Työpaikat vaihtuneet ja ollut työkyvyttömyyttä. En edes hakenut tarpeeksi apua ja kaikki olo purkautui vihaisuutena. Pari työsuhdeasiaakin meni mönkään, kun sain hirveän raivonpuuskan kokemistani vääryyksistä. Normaali minä joka ennen olin olisi käsitellyt asiat toisin vaikka oiskin kaadettu pskaa niskaan.

Lihoin ja koin siitäkin suurta huonoa oloa lisää. Ennen sporttinen pirtsakka nainen joka paahtoi menemään. Jotakin pahaa oloa kai sekin käytös kätki sisäänsä, koska tavatessani ihanan nykyisen mieheni, lapsuuden traumakokemukset purkautuivat. Eli suuri käänne tapahtui. Itsetutkiskelua. Todella rankkaa on ollut välillä ja vaikeaa talousasioissa. Tottakai lamaantuminen ja passivoiminen johtaa vain pahempaan ahdiastukseen, koska kyvyttömyys hoitaa asioita lisääntyy.

Nyt olen parempaan päin vaikka parannettavaa vielä on. Häpeä alkaa väistyä. Harmi, että olen itse aiheuttanut itselleni häpeällisiä tilanteita pahan olon purkauksillani, mutta opinpahan sen miten toimia jatkossa välttääkseen vastaavat pskatilanteet. Helppoa ei ole, mutta minä taistelen hamaan loppuun saakka, koska minä en ole luovuttaja.

Kai hän nyt ruokakaupassa on käynyt.

Laitos hoitoa pitäisi saada nykyään paljon herkemmin, silloin ihminen voidaan kuntouttaa, kun joka hetki voidaan tarjota tukea ja pystytään oikeasti perehtymään ihmiseen ja hänen ongelmiinsa!!! Ei kenenkään pitäisi joutua olemaan kotinsa vanki mistään syystä.

Nuori joka ei uskalla oikein käydä missään eikä puhua kenellekään. Mutta kumppani on löytynyt. Jotenkin arvasin että kyseessä on nainen.

Koko ihmissuvun historian ajan ollaan eletty yhteisöissä, on ollut paljon puuhaa ja tekemistä. Nykyään iso osa ihmisistä asuu yksin varsinkin Suomessa ja sosiaaliset piirit on monella tosi pienet. Ihmiskontakteja ei ole. Ei meitä tälläiseen elämäntapaan ole tarkoitettu. Monet menee vaan sekaisin ja yhteisöstä irrallaan olo aiheuttaa pelkotiloja kun se on ennen tarkoittanut sitä että eloonjäänti vaikeutuu.