En halua riidellä parisuhteessa. Muita?
Olen herkkä, rauhallinen, tunteellinen, empaattinen. Pidän avoimesta mutta rakentavasta ja toisen huomioon ottavasta keskustelusta, ja siitä että toista kunnioitetaan parisuhteessa, joka tilanteessa. En halua riidellä, enkä kestä jos mies tiuskii tai huutaa minulle, menen siitä tolaltani.
Haaveilen miehestä joka ajattelisi samoin mutten ole vielä löytänyt. Haluaisin oikeasti kiltin miehen, ja kiltti olen itsekin. Haaveilenkohan ihan turhaan? :D
Kommentit (51)
Etsi sellainen, älä sitä komeaa kovista.
Minäkään en riitele. Onneksi olen löytänyt puolison, joka on myös tasainen, ja osaa purkaa asiat puhumalla. Kavahdan huutamista ja raivoa, ja lähden aina pois tilanteesta jossa riidellään. Se on niin tarpeetonta ja kamalaa, kun asiat pystyy selvittämään muutenkin.
Vierailija kirjoitti:
Olen samanlainen, mutta mies. Sitä ei julkisesti voi edes kertoa koska eihän mies saa olla herkkä.
Silloin harvoin kun riitaa on, vaimo huutaa ja tiuski ja minä yritän keskustella.
Tiuskimksesta, huutamisesta puhumattakaan, menen liki paniikkiin. Lapsena en koskaan nähnyt riitelyä eikä kukaan huutanut. Ehkä siksi se yllättää aina niin pahasti.
Minä juoksin kerran mökillä metsään siäkähtyneenä, kun meillä vieraana ollut pariskunta alkoi riidellä kovaäänisesti. En tajua miksi minun pitäisi tehdä niin, tuntuu että meidän kaltaisemme ovat harvassa. :(
Vierailija kirjoitti:
Etsi sellainen, älä sitä komeaa kovista.
No eipä ole koskaan sopuisaa miestä kohdalle osunut... :(
Opetelkaa riitelemään, ihmiset! Näennäinen rauhallisuus ja riidattomuuden ihannointi on usein vain kyvyttömyyttä kokea ja osoittaa aitoja tunteita. Siinä voi käydä niin, että ne tunteet kertyvät painekattilaan, joka lopulta poksahtaa. Parempi riidellä (rakentavasti tietty) kun vältellä ristiriitoja. Ne ovat kuitenkin normaali osa ihmiselämää.
Vierailija kirjoitti:
Minäkään en riitele. Onneksi olen löytänyt puolison, joka on myös tasainen, ja osaa purkaa asiat puhumalla. Kavahdan huutamista ja raivoa, ja lähden aina pois tilanteesta jossa riidellään. Se on niin tarpeetonta ja kamalaa, kun asiat pystyy selvittämään muutenkin.
Nimenomaan!! Silti tuntuu että tosi iso osa ihmisistä pitää riitelyä parisuhteessa täysin normaalina. Minä en osaa missään tilanteessa pitää toiselle huutamista normaalina, vaan erittäin kauheana asiana.
En halua riidellä, joten en riitele. Ei vain mahdu minun maailmankuvaani sellainen. Onneksi löysin miehen joka ajattelee samoin
Itsellenikin oli uusi juttu että palstalaisten mielestä riitely on normaalia, ja rakentava keskustelu epänormaalia :D
Ilmeisesti aika moni nainen on koukussa tunteiden vuoristorataan ja kickseihin mitä saa kun pääsee raivoamaan välillä.
Minulla on tuttava, joka on elänyt mielisairaan äitinsä kanssa lapsuuden ja kasvoi sellaiseksi miellyttäjäksi. Luulee, että kaikki erimielisyys on riitaa. Kun sanon, että ei voida ottaa tota bussia kun sillä myöhästytään ja se haluais olla eri mieltä, niin sanoo kerran että oon väärässä ja sitten kun alan selittämään miksi olen oikeassa niin se saattaa yhtäkkiä olla että "ÄÄSÄÄÄDÄDÄDÄ okei ihan sama EN HALUU RIIDELLÄ" ja kävelee joskus jopa pois tilanteesta.
Ja tuo on siis ollut koko ajan normaali keskustelu normaalilla äänensävyllä. Ihan uskomattoman rasittavaa.
Olen itse kunnon italialaisesta perheestä, jossa puhuttiin politiikkaa ja vaikka mitä kovaa, korkealta ja erimielisesti. Ihan parasta :D
Vierailija kirjoitti:
Näennäinen rauhallisuus ja riidattomuuden ihannointi on usein vain kyvyttömyyttä kokea ja osoittaa aitoja tunteita.
Miten niin näennäinen? Miten rauhallinen ihminen opettelee riitelemään? Jos ei ole sellaisia raivon tunteita, että pitäisi huutaa, niin väkisinkö sitä olisi karjuttava puoli tuntia päivässä että oppisi? Aitoja syviä tunteita voi olla ilman dramatiikkaakin. Ja oli mitä oli, ne on mun tunteita, ja ihan yhtä oikeita ja aitoja kuin raivottarien tunteet.
En ole ikinä ymmärtänyt huutajia ja tiuskijoita. Minulle muka harkitsemattomasti ja vihassa sanotut sanat ovat yhtä painavia kuin levollisessa mielentilassa sanotut. Jos siis minulle suututaan ja sanotaan pahasti niin koskaan en unohda enkä anna anteeksi. Voin jatkaa kuitenkin ystävyyttä/parisuhdetta, mutta tiedän toisen vihaavan minua ja jossain vaiheessa vain häviän tiuskijan elämästä.
Riitahan voi olla ihan jotain muutakin, kuin huutamista ja mekastamista. Riidellä pitäisikin rakentavasti ja tähdäten asian ratkaisemiseen. Joskus parisuhteeseen saattaa kuulua jopa huutoa tai tiuskimista, toki koskaan ei saa haukkua toista, harvoin ihmiset ovat täydellisiä. Itseä ahdistaisi olla ihmisen kanssa, josta en koskaan voisi olla varma, että tämä kertoisi minulle suoraan, jos on vihainen, loukkaantunut tms vaan aina joutuisi arvailemaan ja kulkemaan hissutellen, ettei toinen vain yllättäen nostaisi kytkintä. Ei luottoa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näennäinen rauhallisuus ja riidattomuuden ihannointi on usein vain kyvyttömyyttä kokea ja osoittaa aitoja tunteita.
Miten niin näennäinen? Miten rauhallinen ihminen opettelee riitelemään? Jos ei ole sellaisia raivon tunteita, että pitäisi huutaa, niin väkisinkö sitä olisi karjuttava puoli tuntia päivässä että oppisi? Aitoja syviä tunteita voi olla ilman dramatiikkaakin. Ja oli mitä oli, ne on mun tunteita, ja ihan yhtä oikeita ja aitoja kuin raivottarien tunteet.
Oletettavasti kuitenkin kerrot puolisolle, kun olet vihainen --> riitelyä?
Vierailija kirjoitti:
Opetelkaa riitelemään, ihmiset! Näennäinen rauhallisuus ja riidattomuuden ihannointi on usein vain kyvyttömyyttä kokea ja osoittaa aitoja tunteita. Siinä voi käydä niin, että ne tunteet kertyvät painekattilaan, joka lopulta poksahtaa. Parempi riidellä (rakentavasti tietty) kun vältellä ristiriitoja. Ne ovat kuitenkin normaali osa ihmiselämää.
Järjen sanoja. Yleensä riitoja välttelevät ihmiset helposti erääntyvät toisistaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näennäinen rauhallisuus ja riidattomuuden ihannointi on usein vain kyvyttömyyttä kokea ja osoittaa aitoja tunteita.
Miten niin näennäinen? Miten rauhallinen ihminen opettelee riitelemään? Jos ei ole sellaisia raivon tunteita, että pitäisi huutaa, niin väkisinkö sitä olisi karjuttava puoli tuntia päivässä että oppisi? Aitoja syviä tunteita voi olla ilman dramatiikkaakin. Ja oli mitä oli, ne on mun tunteita, ja ihan yhtä oikeita ja aitoja kuin raivottarien tunteet.
Oletettavasti kuitenkin kerrot puolisolle, kun olet vihainen --> riitelyä?
Ei se minusta ole riitelyä, jos sanon että toivoisin sun tiskaamisen jälkeen pyyhkivän pöydän, tai että olen nyt niin väsynyt etten jaksa jutella. Ei mulla mitään vihaisuuden tunteita ole. En mä tiedä mistä mä voisin olla vihainen.
Joo sopu ja jutteluhan se parasta ois ristiriitatilanteissakin. Tahtoo monella vaan mennä riitelyksi ja kohdistetaan riita henkilöön eikä riideltävään asiaan :(
-Aito ja alkuperäinen, (valitettavan) vähän käytetty yksilö-
Olen ollut vaimoni kanssa 22 vuotta yhdessä. Siinä ajassa on koettu erimielisyyksiäkin, vaikka useimmiten olemme aika sopuisia. Olen kuitenkin huomannut, että jos haluan vaikuttaa johonkin hänen tapaansa, joka on selvästi haitallinen, kaunis puhe ei auta. Ei minulla ole kovinkaan usein mitään moittimista, mutta joskus pännii, että minun kyllä pitää muuttaa toimintamallejani pienestä vihjauksestakin, mutta nainen se vain jatkaa entisiä meininkejään, vaikka kuinka yrittäisi puhua.
Valitettavasti ainoa keino todella vaikuttaa häneen on suuttua. En tee sitä kuin ani harvoin, en edes kerran vuodessa. Mutta kun ryöpytän niin, että hän pelästyy, niin muutos tapahtuu. Ei tämä minusta hyvä ole, mutta jotkut eivät muuta toimintatapojaan ilman järisyttäviä tunnereaktioita.
Vierailija kirjoitti:
Opetelkaa riitelemään, ihmiset! Näennäinen rauhallisuus ja riidattomuuden ihannointi on usein vain kyvyttömyyttä kokea ja osoittaa aitoja tunteita. Siinä voi käydä niin, että ne tunteet kertyvät painekattilaan, joka lopulta poksahtaa. Parempi riidellä (rakentavasti tietty) kun vältellä ristiriitoja. Ne ovat kuitenkin normaali osa ihmiselämää.
Kyllähän sitä riidellä voi keskustellenkin. En ymmärrä miksi pitäisi huutaa ja mekastaa.
Olen erityisesti opetellut kertomaan kaikista tunteistani. Menee paljon paremmin perille kuin huutaminen.
Me ei olla riidelty mieheni kanssa koskaan, eikä nähdä syytä mikä vois johtaa riitelyyn 😊
Olen samanlainen, mutta mies. Sitä ei julkisesti voi edes kertoa koska eihän mies saa olla herkkä.
Silloin harvoin kun riitaa on, vaimo huutaa ja tiuski ja minä yritän keskustella.
Tiuskimksesta, huutamisesta puhumattakaan, menen liki paniikkiin. Lapsena en koskaan nähnyt riitelyä eikä kukaan huutanut. Ehkä siksi se yllättää aina niin pahasti.