Mitä te teette kun tuntuu että nyt ei jaksa enää?

Itken hilja, nukun ja yritän uudestaan

Syön jotain hyvää, odotan että pääsee nukkumaan.

Juon lasin viiniä tai rauhotun sohvan nurkkaan kaakaokupin kanssa. Itken jos itkettää, nukun.

Soitan äidille.

Tänään oli aamulla aika vaikeaa. Nauroin sitten autossa istuessa maanisesti 5 minuuttia, niin olo hieman helpottui. 

Karu totuus on se että vedän kännit. Olen muuten suhteellisen kännijuomisvastainen, mutta silloin kun tuntuu oikein pahalta niin tuo on ollut viimeinen (ja toimiva) keino. N23

Soitan isälleni, siskolleni, ystävälleni, tai miehelleni.

Tai sitten joskus kirjoitan paatoksen päiväkirjaan. Se helpottaa aina vähän, kun asian jotenkin jäsentää paperille.

Ei koskaan tunnu siltä.

käytän mietoja huumeita.

Vierailija kirjoitti:

Karu totuus on se että vedän kännit. Olen muuten suhteellisen kännijuomisvastainen, mutta silloin kun tuntuu oikein pahalta niin tuo on ollut viimeinen (ja toimiva) keino. N23

Joku viimeinen mohikaani nuorisosta uskoo vielä ryyppäämisenkin. Se on totta, että juominen todella "nollaa aivot" joskus kun sitä oikein tarvitsee. En tiedä tiedettä tämän takana, mutta näin se vaan on. Ehkä aggressiot ja ahdistukset pääsee patojen takaa purkautumaan juhlintakäytökseen.

Annan periksi. Itken. Kuulostaa pahalta mutta toimii aika hyvin. Elämä jatkuu kuitenkin ja kohta sitä huomaa taas tekevänsä jotain. Sekin auttaa kun ymmärtää että suurimmalla osalla asioista ei ole mitään merkitystä. Maailmankaikkeudessa ihminen on pieni.

Nukun. Aamulla asiat näyttävät yleensä aina paremmalta.

Vierailija kirjoitti:

Nukun. Aamulla asiat näyttävät yleensä aina paremmalta.

Just näin minäkin teen, lasken ensin vähän sykettä ja menen nukkumaan. Väsyneenä ja kiukkuisena kaikki tuntuu 10 krt. pahemmalta.

Masturboin. Sitä jaksaa tehdä AINA.

Mä olen nyt todella ahdistunut. Tosi helposti alkaa itkettämään. Enkä oikein osaa sanoa, että mikä auttaisi. Ruoka ei maistu, eikä juominen huvita. Tupakkaa menee paljon.

Minut on jätetty, no itsekkin halusin eroa, mutta enpä tiennyt, että on petettykin. Aiheutettu muitakin sotkuja minulle. Sairastuinkin vielä. Pelottaa miten tässä käy, kun kaikki paha tulee yhtäaikaa. En tiedä miten jaksan ja kestän. Nytkin itkettää.

Eron piti olla paras asia, silti mä suren valtavasti. En olisi uskonut. Kaikki ne asiat, mitä paljastui eron jälkeen aiheuttavat tämän.

Viimeksi soitin veljelleni ja itkin puhelimessa. Veljen laulu rauhotti kummasti. Kivut ja säryt tuntu niin ylipääsemättömiltä, enkä halunnut perhettäni huolestuttaa.

Pakko komppaa jotain aiemmin vastannutta nuorta naista, mut kyllähän kunnon kännit ainakin hetkeksi auttaa. Ja vaikka ei ehkä suositeltava ratkaisu olekaan, niin silti nykyisen naisystäväni tapasin ympäripäissään tupakalla baarissa.. Eikä kumpikaan mitään alkkiksia. Nyttemmin menee oikein mukavasti ihan normielämää vietellen. Pointti oli että, kaikkea paheksuttavaakin tekemällä lopputulos voi joskus olla hyvä!

Minä valitettavasti levitän huono olo ympärilleni - paiskan tavaroita ka huudan. Raivioan - ei hyvää, ei todellakaan.

Ohitan tunteen ja pakottaudun jatkamaan hommia. Tietenkin fyysisen väsymyksen vuoksi pyrin nukkumaan ja lepäämään, mutta viime päivinä sekään ei ole onnistunut.

Tiedän, ettei tätä tietä voi jatkaa loputtomiin, joten parhaani mukaan säätelen uupumusta ja yritän jaksaa esim. seuraavaan vapaapäivään tms., jolloin yritän tehdä vain aivan pakollisimmat työt.

Itken yksin ja raivoan ja kiukuttelen perheelle. Se tosin on huono keino, koska sitten poden huonoa omaa tuntoa joka lisää omaa jaksamattomuutta.