Monet tärkeät ihmiset elämässäni ovat olleet suuri pettymyksen aihe

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huono-onnisuus on monesti periytyvä ominaisuus. Kulkee käsikädessä pessimististen luonteenpiirteiden kanssa.

Tekisikö nimenomaan pitkäaikainen huono-onnisuus ihmisestä pessimistisen? Ei jaksa olla enää kovin optimistinen, jos epäonnea riittää ja riittää.

Epäonni on lähes taikauskoon verrattava asia. Oma asenne ja valinnat ovat pääasiassa ne millä voit joko päästä eteenpäin, tai jäädä rypemään itsesääliin. Anteeksiantaminen on päätös, minkä voi tehdä jokainen, jos ylpeydeltään pystyy. Se että kärsit loppuelämäsi on oma päätöksesi, samalla vedet puoleesi lisää kärsimystä, koska et osaa enää nähdä asioissa mitään positiivista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huono-onnisuus on monesti periytyvä ominaisuus. Kulkee käsikädessä pessimististen luonteenpiirteiden kanssa.

Tekisikö nimenomaan pitkäaikainen huono-onnisuus ihmisestä pessimistisen? Ei jaksa olla enää kovin optimistinen, jos epäonnea riittää ja riittää.

Epäonni on lähes taikauskoon verrattava asia. Oma asenne ja valinnat ovat pääasiassa ne millä voit joko päästä eteenpäin, tai jäädä rypemään itsesääliin. Anteeksiantaminen on päätös, minkä voi tehdä jokainen, jos ylpeydeltään pystyy. Se että kärsit loppuelämäsi on oma päätöksesi, samalla vedet puoleesi lisää kärsimystä, koska et osaa enää nähdä asioissa mitään positiivista.

Osaan nähdä asioissa paljon hyviä puolia.

Vierailija kirjoitti:

Ettekö te osaa katsoa peiliin? Minä löydän mukavia ja välittäviä ihmisiä aina minne menenkin. Niin se metsä vastaaa..

Sulla ei ole ollut lastasn hakkaavaa sadistista narsistis isänä. Siinä ei paljon peiliin karsominen pelokasta pikkulasta auta, kun isä hullunkiilto silmissä kuristaa kurkusta.

Aikuisiälläkin käynyt kimppuun jokun kerran, edelleenkään peiliin katsominen ei olisi auttanut.

Isä on alkoholisti.

Äiti on alkoholisti.

Sisko on alkoholisti.

Mummo on alkoholisti

Kaksi muuta normaalia sisarusta ovat minun lailla muuttaneet toiselle puolelle suomea eikä olla läheisiä. Perheenjäsenet minulla on todellisia pettymyksiä enkä halua olla niiden kanssa tekemisissä.

Kavereita ei ole ollut vuosiin. Ylä-asteella jouduin pahasti kiusatuksi, kai se vaikutti siihen etten luota ihmisiin. Amisaikoina sain pari kaveria, kun ne änkesi väkisin mun seuraan.

Nyt olen ollut jo vuosia yksin enkä halua ihmisiä elämääni. Mulla ei yksinkertaisesti ole hyviä kokemuksia ihmissuhteista. Nuorena teki kipeää, kun olisi pitänyt olla osa jotain porukkaa. Mutta näin 24 vuotiaana tajusin tänän olevan vahvuus, en ole riippuvainen kenestäkään ja en koe edes yksinäisyyden tunnetta. Mitä mä muka saisin ihmissuhteista?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ettekö te osaa katsoa peiliin? Minä löydän mukavia ja välittäviä ihmisiä aina minne menenkin. Niin se metsä vastaaa..

Sulla ei ole ollut lastasn hakkaavaa sadistista narsistis isänä. Siinä ei paljon peiliin karsominen pelokasta pikkulasta auta, kun isä hullunkiilto silmissä kuristaa kurkusta.

Aikuisiälläkin käynyt kimppuun jokun kerran, edelleenkään peiliin katsominen ei olisi auttanut.

Kerrotko muuten näitä kurjia kokemuksiasi aina kun tutustut uusiin ihmisiin?

Vierailija kirjoitti:

Isä on alkoholisti.

Äiti on alkoholisti.

Sisko on alkoholisti.

Mummo on alkoholisti

Kaksi muuta normaalia sisarusta ovat minun lailla muuttaneet toiselle puolelle suomea eikä olla läheisiä. Perheenjäsenet minulla on todellisia pettymyksiä enkä halua olla niiden kanssa tekemisissä.

Kavereita ei ole ollut vuosiin. Ylä-asteella jouduin pahasti kiusatuksi, kai se vaikutti siihen etten luota ihmisiin. Amisaikoina sain pari kaveria, kun ne änkesi väkisin mun seuraan.

Nyt olen ollut jo vuosia yksin enkä halua ihmisiä elämääni. Mulla ei yksinkertaisesti ole hyviä kokemuksia ihmissuhteista. Nuorena teki kipeää, kun olisi pitänyt olla osa jotain porukkaa. Mutta näin 24 vuotiaana tajusin tänän olevan vahvuus, en ole riippuvainen kenestäkään ja en koe edes yksinäisyyden tunnetta. Mitä mä muka saisin ihmissuhteista?

Etkö enää koe olevasi nuori? Sinulla on vielä paljon elämää edessä. Siihen voi tulla vielä mukaviakin ihmisiä kaikesta menneestä kurasta huolimatta.

Vierailija kirjoitti:

Isä on alkoholisti.

Äiti on alkoholisti.

Sisko on alkoholisti.

Mummo on alkoholisti

Kaksi muuta normaalia sisarusta ovat minun lailla muuttaneet toiselle puolelle suomea eikä olla läheisiä. Perheenjäsenet minulla on todellisia pettymyksiä enkä halua olla niiden kanssa tekemisissä.

Kavereita ei ole ollut vuosiin. Ylä-asteella jouduin pahasti kiusatuksi, kai se vaikutti siihen etten luota ihmisiin. Amisaikoina sain pari kaveria, kun ne änkesi väkisin mun seuraan.

Nyt olen ollut jo vuosia yksin enkä halua ihmisiä elämääni. Mulla ei yksinkertaisesti ole hyviä kokemuksia ihmissuhteista. Nuorena teki kipeää, kun olisi pitänyt olla osa jotain porukkaa. Mutta näin 24 vuotiaana tajusin tänän olevan vahvuus, en ole riippuvainen kenestäkään ja en koe edes yksinäisyyden tunnetta. Mitä mä muka saisin ihmissuhteista?

Minäkään en ole riippuvainen kenestekään ja minulla on paljon ystäviä. Autan heikompiosaisia jotka pyytävät apua ja en koe tätä mitenkään taakkana, vaan saan siitä itsekin voimia. Usein olen omissa oloissani, mutta taas välillä matkustelen ystävieni kanssa. En kaipaa kenekään hyväksyntää, enkä apua, mutta silti pidän ihmissuhteista. Ne ovat rikastuttaneet elämääni, näkemyksiäni, sikä kokemuksia valtavasti. Hyviä ihmisiä on paljon paljon enemmän kuin huonoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ettekö te osaa katsoa peiliin? Minä löydän mukavia ja välittäviä ihmisiä aina minne menenkin. Niin se metsä vastaaa..

Sulla ei ole ollut lastasn hakkaavaa sadistista narsistis isänä. Siinä ei paljon peiliin karsominen pelokasta pikkulasta auta, kun isä hullunkiilto silmissä kuristaa kurkusta.

Aikuisiälläkin käynyt kimppuun jokun kerran, edelleenkään peiliin katsominen ei olisi auttanut.

Olen pahoillani kokemuksistasi ja tunnen sinua kohtaan myötätuntoa. Ihmiset yleensä haluavat kuulla ainoastaan miten vaikeudet on menestyksekkäästi selätetty täysin. Valitettavasti se läheskään ei aina ole mahdollista. Osa ihmisistä suorastaan halveksii sellaisia ihmisiä, jotka eivät pysty piilottamaan tuskaansa. Maailma ei ole kiva paikka sellaiselle, joka on joutunut kärsimään.

Nosto.

Jokainen täällä joutuu kärsimään toiset enemmän ja toiset vähemmän. Toiset jatkavat eteenpäin vaikka mikä olisi ja toiset jäävät kotiin nyhjöttään kun kohtaavat pienimmänkin epäreiluuden. Myötätuntoa koen minäkin, mutta koko elänsä asettaminen toisten vastuulle on jotain niin vastenmielistä kuin voi olla.

Vierailija kirjoitti:

Jokainen täällä joutuu kärsimään toiset enemmän ja toiset vähemmän. Toiset jatkavat eteenpäin vaikka mikä olisi ja toiset jäävät kotiin nyhjöttään kun kohtaavat pienimmänkin epäreiluuden. Myötätuntoa koen minäkin, mutta koko elänsä asettaminen toisten vastuulle on jotain niin vastenmielistä kuin voi olla.

En koe toimivani noin, koska olen hakenut apua. Siitä huolimatta olen ajoittain kaiken kokemani takia todella väsynyt ja uupunut, vaikken olekaan menettänyt toivoani.

Kyllä kaikki menee hyvin kun ei luota keneenkään niin paljoa että kertoisi omat asiat. Puukkoa tulee selkään jossain vaiheessa aivan varmasti. Puolisolle kertoo heikot kohtansa niin se iskee ne kasvoille joskus. Ehkä vuosien päästä mutta joskus ihan varmasti. Ystävälle kerrot jonkun asian niin kohta sen tietää 10.

Parempi vaan pitää muut ihmiset riittävän etäällä ja salaisuudet omana tietona

Vierailija kirjoitti:

Kyllä kaikki menee hyvin kun ei luota keneenkään niin paljoa että kertoisi omat asiat. Puukkoa tulee selkään jossain vaiheessa aivan varmasti. Puolisolle kertoo heikot kohtansa niin se iskee ne kasvoille joskus. Ehkä vuosien päästä mutta joskus ihan varmasti. Ystävälle kerrot jonkun asian niin kohta sen tietää 10.

Parempi vaan pitää muut ihmiset riittävän etäällä ja salaisuudet omana tietona

Minulla ei ole salaisuiksia ja koitan pitääkkin elämäni sellaisena.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä kaikki menee hyvin kun ei luota keneenkään niin paljoa että kertoisi omat asiat. Puukkoa tulee selkään jossain vaiheessa aivan varmasti. Puolisolle kertoo heikot kohtansa niin se iskee ne kasvoille joskus. Ehkä vuosien päästä mutta joskus ihan varmasti. Ystävälle kerrot jonkun asian niin kohta sen tietää 10.

Parempi vaan pitää muut ihmiset riittävän etäällä ja salaisuudet omana tietona

Eikö tuo käy myös henkisesti raskaaksi pidemmän päälle? Jatkuva varuillaan oleminen? Miten saat stressiä purettua?

Vierailija kirjoitti:

Kyllä kaikki menee hyvin kun ei luota keneenkään niin paljoa että kertoisi omat asiat. Puukkoa tulee selkään jossain vaiheessa aivan varmasti. Puolisolle kertoo heikot kohtansa niin se iskee ne kasvoille joskus. Ehkä vuosien päästä mutta joskus ihan varmasti. Ystävälle kerrot jonkun asian niin kohta sen tietää 10.

Parempi vaan pitää muut ihmiset riittävän etäällä ja salaisuudet omana tietona

Eihän salaisuus ole enää salaisuus, jos sen tietää joku muukin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ettekö te osaa katsoa peiliin? Minä löydän mukavia ja välittäviä ihmisiä aina minne menenkin. Niin se metsä vastaaa..

Sulla ei ole ollut lastasn hakkaavaa sadistista narsistis isänä. Siinä ei paljon peiliin karsominen pelokasta pikkulasta auta, kun isä hullunkiilto silmissä kuristaa kurkusta.

Aikuisiälläkin käynyt kimppuun jokun kerran, edelleenkään peiliin katsominen ei olisi auttanut.

Kerrotko muuten näitä kurjia kokemuksiasi aina kun tutustut uusiin ihmisiin?

Ehkä kerron ehkä en. En häpeä paskoja lapsuusoloduhteita, minä en ole millään lailla syyllinen niihin.

Olen menestynyt erittäin hyvin ja esim korkealla työelämässä, sillä jo lapsena päätin että ponnistan pitkälle vaikka rupusakkiin synnyin. Päätös piti ja ahkeruudella ja päättäväisyydellä onnistuin.

Ei varmaan normaalilapsuuden omaavien korvissa kuulosta ihmeelliseltä, ymmärrän. Mutta on hankala opiskella kun vanhemmat ei tue lainkaan, trittivät torpedoida yliopistoon pääsyn, uhkailivat ja vaikeuttivat kaikkea, ja nyt lopulta - kun olen johtaja - vihaavat kateuksissaan.

Kyllä yksi vaikeimmista kohtaloista on syntyä pahasti luonnevikaisen julman narsistin lapseksi. Ssmaan sarjaan menee skitsot ym pahat mt-ongelmsiset vanhemmat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ettekö te osaa katsoa peiliin? Minä löydän mukavia ja välittäviä ihmisiä aina minne menenkin. Niin se metsä vastaaa..

Sulla ei ole ollut lastasn hakkaavaa sadistista narsistis isänä. Siinä ei paljon peiliin karsominen pelokasta pikkulasta auta, kun isä hullunkiilto silmissä kuristaa kurkusta.

Aikuisiälläkin käynyt kimppuun jokun kerran, edelleenkään peiliin katsominen ei olisi auttanut.

Kerrotko muuten näitä kurjia kokemuksiasi aina kun tutustut uusiin ihmisiin?

Ehkä kerron ehkä en. En häpeä paskoja lapsuusoloduhteita, minä en ole millään lailla syyllinen niihin.

Olen menestynyt erittäin hyvin ja esim korkealla työelämässä, sillä jo lapsena päätin että ponnistan pitkälle vaikka rupusakkiin synnyin. Päätös piti ja ahkeruudella ja päättäväisyydellä onnistuin.

Ei varmaan normaalilapsuuden omaavien korvissa kuulosta ihmeelliseltä, ymmärrän. Mutta on hankala opiskella kun vanhemmat ei tue lainkaan, trittivät torpedoida yliopistoon pääsyn, uhkailivat ja vaikeuttivat kaikkea, ja nyt lopulta - kun olen johtaja - vihaavat kateuksissaan.

Kyllä yksi vaikeimmista kohtaloista on syntyä pahasti luonnevikaisen julman narsistin lapseksi. Ssmaan sarjaan menee skitsot ym pahat mt-ongelmsiset vanhemmat.

Tuo on todella hienoa, että koe turhaa häpeää. Vaikutat kaiken kaikkiaan tehneen aivan valtavasti töitä kaiken saavuttamasi eteen, myös oman mielenterveytesi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ettekö te osaa katsoa peiliin? Minä löydän mukavia ja välittäviä ihmisiä aina minne menenkin. Niin se metsä vastaaa..

Sulla ei ole ollut lastasn hakkaavaa sadistista narsistis isänä. Siinä ei paljon peiliin karsominen pelokasta pikkulasta auta, kun isä hullunkiilto silmissä kuristaa kurkusta.

Aikuisiälläkin käynyt kimppuun jokun kerran, edelleenkään peiliin katsominen ei olisi auttanut.

Kerrotko muuten näitä kurjia kokemuksiasi aina kun tutustut uusiin ihmisiin?

Ehkä kerron ehkä en. En häpeä paskoja lapsuusoloduhteita, minä en ole millään lailla syyllinen niihin.

Olen menestynyt erittäin hyvin ja esim korkealla työelämässä, sillä jo lapsena päätin että ponnistan pitkälle vaikka rupusakkiin synnyin. Päätös piti ja ahkeruudella ja päättäväisyydellä onnistuin.

Ei varmaan normaalilapsuuden omaavien korvissa kuulosta ihmeelliseltä, ymmärrän. Mutta on hankala opiskella kun vanhemmat ei tue lainkaan, trittivät torpedoida yliopistoon pääsyn, uhkailivat ja vaikeuttivat kaikkea, ja nyt lopulta - kun olen johtaja - vihaavat kateuksissaan.

Kyllä yksi vaikeimmista kohtaloista on syntyä pahasti luonnevikaisen julman narsistin lapseksi. Ssmaan sarjaan menee skitsot ym pahat mt-ongelmsiset vanhemmat.

Tuo on todella hienoa, että koe turhaa häpeää. Vaikutat kaiken kaikkiaan tehneen aivan valtavasti töitä kaiken saavuttamasi eteen, myös oman mielenterveytesi.

Kyllä, paska pitää karistaa jaloista :) Mutta ymmärrän sen että kaikilla ei onnistu. Minäkin jouduin taistelemaan ja ponnistelemaan hullun lailla, jo esim lukioon pääsy oli vaikeaa kun vanhemmat kielsivät eivätkä maksaneet kirjoja. Iltaisin sit siivosin että sain lukion maksettua, olin aivan poikki.

Hyvän perheen lapset saa oikeasti valtavan etumatkan kun on kodin tuki (henkinen ja konkreettinen) ja lasta kannustetaan, eikä latisteta ja estetä ja pistetä kapuloita rattaisiin niinkuin mun vanhemmat teki. Ovat muuten tehneet mut perinnöttömäksi kostona siitä kun en totellut ;). Luulevat että tää on kovskin rsngsistus :)

T. Se rupusakista ponnustanut

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ettekö te osaa katsoa peiliin? Minä löydän mukavia ja välittäviä ihmisiä aina minne menenkin. Niin se metsä vastaaa..

Sulla ei ole ollut lastasn hakkaavaa sadistista narsistis isänä. Siinä ei paljon peiliin karsominen pelokasta pikkulasta auta, kun isä hullunkiilto silmissä kuristaa kurkusta.

Aikuisiälläkin käynyt kimppuun jokun kerran, edelleenkään peiliin katsominen ei olisi auttanut.

Kerrotko muuten näitä kurjia kokemuksiasi aina kun tutustut uusiin ihmisiin?

Ehkä kerron ehkä en. En häpeä paskoja lapsuusoloduhteita, minä en ole millään lailla syyllinen niihin.

Olen menestynyt erittäin hyvin ja esim korkealla työelämässä, sillä jo lapsena päätin että ponnistan pitkälle vaikka rupusakkiin synnyin. Päätös piti ja ahkeruudella ja päättäväisyydellä onnistuin.

Ei varmaan normaalilapsuuden omaavien korvissa kuulosta ihmeelliseltä, ymmärrän. Mutta on hankala opiskella kun vanhemmat ei tue lainkaan, trittivät torpedoida yliopistoon pääsyn, uhkailivat ja vaikeuttivat kaikkea, ja nyt lopulta - kun olen johtaja - vihaavat kateuksissaan.

Kyllä yksi vaikeimmista kohtaloista on syntyä pahasti luonnevikaisen julman narsistin lapseksi. Ssmaan sarjaan menee skitsot ym pahat mt-ongelmsiset vanhemmat.

Tuo on todella hienoa, että koe turhaa häpeää. Vaikutat kaiken kaikkiaan tehneen aivan valtavasti töitä kaiken saavuttamasi eteen, myös oman mielenterveytesi.

Kyllä, paska pitää karistaa jaloista :) Mutta ymmärrän sen että kaikilla ei onnistu. Minäkin jouduin taistelemaan ja ponnistelemaan hullun lailla, jo esim lukioon pääsy oli vaikeaa kun vanhemmat kielsivät eivätkä maksaneet kirjoja. Iltaisin sit siivosin että sain lukion maksettua, olin aivan poikki.

Hyvän perheen lapset saa oikeasti valtavan etumatkan kun on kodin tuki (henkinen ja konkreettinen) ja lasta kannustetaan, eikä latisteta ja estetä ja pistetä kapuloita rattaisiin niinkuin mun vanhemmat teki. Ovat muuten tehneet mut perinnöttömäksi kostona siitä kun en totellut ;). Luulevat että tää on kovskin rsngsistus :)

T. Se rupusakista ponnustanut

Minulla jaksaminen on vaihdellut todella paljon. Se on vaikuttanut työuraan. Vaikeudet elämässä ovat aina aktivoineet traumojani. Terapia on auttanut minua niiden kanssa, mutta kuten muukin kuntoutus, niin eihän se ihmistä täysin ehjäksi saa. Eihän rikkinäisestä selästä kärsiväkään saa kuntoutuksesta uudenveroista selkää, ei myöskään mt-kuntoutuja sitä ehjää mieltä. Terapia ei nollaa menneisyyttä, vaikka auttaakin sietämään sen vaikutusta omaan persoonaan paremmin kuin miten muuten kestäisi itsensä kanssa.

Up.