Kuopio on paras asuinpaikka!
Olen syntynyt Tampereelle. Asunut sen lisäksi Turussa, Helsingissä ja Lahdessa. Kiertänyt Suomea lapsesta asti ja lähes joka kaupungissa käynyt vierailemassa. Vierailu ei toki avaa kaupungista sitä, mitä se oikeasti pitää sisällään.
Viimeiset kaksi vuotta olen asunut Kuopiossa. Olin käynyt kaupungissa useita kertoja ennen muuttoa, silti en tiennyt millaista Kuopiossa on elää. Nyt tiedän.
Kuopio on rauhallisuuden, kauneuden ja rentojen ihmisten kaupunki. Kaupunki on kompaktin kokoinen, luonto on lähellä ja todella kaunis. Kallavesi, siitä on iloa kesällä ja talvella. Ilmasto on ihana. Kunnon kesä ja kunnon talvi. Tori, ihanan eloisa.
Kuopiolaiset ihmiset. Avoimia, huumorintajuisia, liikunnallisia, puheliaita, yhteisöllisiä, rentoja. Ihan kuin ulkomailla elelisi. Naiset kauniita, fiksuja, älykkäitä ja rentoja. Miehet huumorintajuisia, rentoja ja ystävällisiä. Nokkapystyssä kulkijat harvassa. Tuntemattomiakin tervehditään joka on uutta.
Mistä moinen ero ihmisissä? Tekeekö kaunis ympäristö Kuopiolaisista niin hyväntuulisia? Uskon niin.
Toivottavasti Kuopiolaiset ymmärtävät arvostaa ympäristöään. Toivottavasti Puijon alue pysyy sellaisena. Se on ihana!
Kiitos Kuopio ja Kuopiolaiset! Olen löytänyt etsimäni :)
Kommentit (59)
Ei kannata aloittaa minkään paikkakunnan kehumista, sillä tulos tiedetään etukäteen.
Aina löytyy haukkujia jos on kehujakin.
Nähty on lukuisia kertoja.
Ei ole olemassa yhtään paikkakuntaa jota kaikki kehuisivat.
Kuopio oli aikoinaan mukava kaupunki mutta kauppahallin purkaminen ja sen aiheuttama keskusta kuolema on Kuopion tuho. Lisäksi keskusta on todella pieni! Esim. Jyväskylän keskusta on huomattavasti suurempi kun Kuopiosta ei löydy ruutukaava keskustaa kuin pari hassua korttelia.
Muuttaisin Kuopioon, jos saisin sieltä töitä. Edellyttäen, että vettä uskaltaa vielä juoda, eikä sellutehdas ole pilannut sitä. Maisema, ulkoilu- ja veneilymahdollisuudet ovat ylivertaiset.
Vierailija kirjoitti:
Kuopio oli aikoinaan mukava kaupunki mutta kauppahallin purkaminen ja sen aiheuttama keskusta kuolema on Kuopion tuho. Lisäksi keskusta on todella pieni! Esim. Jyväskylän keskusta on huomattavasti suurempi kun Kuopiosta ei löydy ruutukaava keskustaa kuin pari hassua korttelia.
Sama kauppahalli siellä on pystyssä kuin noin sata vuotta. Kalahallisiipi siitä vierestä purettiin toriremontin yhteydessä.

Ei ole. Kalahalli kuulu kauppahalliin. Hienoa miten keskustasta saatiin autoille sopiva paikka jalankulkijat pois torilta täältä tulee bruum bruum tööt tööt autoilija.
Miten toi kalahalli on voitu sallia purettavaksi? Puolet koko kauppahallista.
Vierailija kirjoitti:
Miten toi kalahalli on voitu sallia purettavaksi? Puolet koko kauppahallista.
Kaipa todettiin korjauskelvottomaksi. Sehän oli erillinen myöhemmin kyhätty siipi varsinaisen kauppahallin kyljessä. Sen tilalle tuli viehättävä kahvila, josta on näkymä torille ja hyviä leivonnaisia. Torin seutu on Kuopion sydän. Toki myös satama ja sen tori kesäaikaan, pienen kävelymatkan päässä kauppatorilta. Toivottavasti eivät anna sellumonsterin pilata hienoa kaupunkia.
Kuopio on ihan p*ska ja tori se vasta onkin. MIKSI ON TEHTY SELLAINEN MUKULAKIVIPÁSKA SIITÄ. EI VOI KÄVELLÄ!!!
Ja ihmiset ei todellakaan ole täällä mukavia. Odotahan tuo typerä alkuhuumasi hälvenee. Kaksi vuotta on lyhyt aika.
Olen miettinyt jatko-opintoja Kuopiossa ja siellä viihtymistäni ennen kaikkea kaupungissa asumisen kannalta. Olen asunut koko elämäni pääkaupunkiseudulla, mutta olen käynyt Kuopiossa usein (kesäisin), koska mökkimme on lähikunnassa.
Kertokaa ihan konkreettisia esimerkkejä te, jotka joko tykkäätte tai ette tykkää Kuopiosta. Millaista siellä on oikeasti asua? Asunnot ainakin ovat halpoja, kun Helsingin hintoihin vertaa.
Ei tod. oo. joka mestas niit junddei.
Terveydenhoito Kuopiossa aivan onnetonta kylällä ei ole kunnon sairaalaa vaan pelkkä opetussairaala. Jyväskylässä on oikea sairaala missä hoidetaan ihmiset.
Siellä voi harrastaa päivällä sellun pilausta ja illalla p**n selausta.
Varmaan ihan ok pieni kaupunki. Mutta sieltä puuttuu meri.
Vierailija kirjoitti:
Olen miettinyt jatko-opintoja Kuopiossa ja siellä viihtymistäni ennen kaikkea kaupungissa asumisen kannalta. Olen asunut koko elämäni pääkaupunkiseudulla, mutta olen käynyt Kuopiossa usein (kesäisin), koska mökkimme on lähikunnassa.
Kertokaa ihan konkreettisia esimerkkejä te, jotka joko tykkäätte tai ette tykkää Kuopiosta. Millaista siellä on oikeasti asua? Asunnot ainakin ovat halpoja, kun Helsingin hintoihin vertaa.
Asuminen on edullisempaa, mutta silti yksi kalleimmista kaupungeista suomessa. Ainakin uusien asuntojen osalta.
Vesirajaa kaupungin siten että kaupunki on lähellä asuitpa melkein missä tahansa. Tosin saaristokaupunki joka on uutta asuinaluetta on vähän kauempana, mutta ei kaukana sekään.
Kaupungin ympäristössä elät kokoajan järvimaisemissa. Kesällä maisemat ovat upeita, veneily puitteet hyvät. Talvella järvelle on hiihtolatuja kymmeniä kilometrejä ja jäärata luistelijoille. Järvellä harvoin tuulee kovasti ja aurinko paiseella keväällä jäällä on matava liikkua. Puijon metsät ovat kaunista vanhaa ihkimetsää jossa on polkuja ja pururataa. Pururatoja on kymmeniä kilometrejä jotka kulkee kaupunginosasta toiseen ja ihan veden rajaa myöten. Kallavesi on täynnä saaria ja mukavia makkaranpaistoja paikkoja löytyy vaikka ja kuinka. Rantoja on keskustan vänäri, rauhalahden leirintäalueen ranta ja monia muita. Kesällä on viinijuhlat, ruokafestareita, stand uppia ja paljon muuta kivaa. Lapsille tekemistä riittää. Urheilu ja liikuntapaikkoja on moneen lähtöön ja tunnelma esim. kunnonsalilla savolaisen leppoisa ja tunnet olosi aina tervetulleeksi. Ruokaravintoloita on paljon ja erittäin hyviä. Mitä vielä? :) Ulkoilma ihmiselle loistava paikka. Rauhallista ja kaunista, helppoa, mukavaa ja lepposta. Kiireen tuntu on poissa vaikka kiire olisikin! Tervetuloa Kuopioon!
Vierailija kirjoitti:
Varmaan ihan ok pieni kaupunki. Mutta sieltä puuttuu meri.
Toiset tykkäävät makeasta vedestä eivätkä merestä. Myös ilmasto on eri merenrannalla verrattuna sisämaahan.
Merenranta paikkakunnilla on kireämmät pakkaset ja kovat viimat ja tuulet verrattuna sisämaahan.
Kuopiossa on paljon myös lampia ja tietysti kuuluisa Kallavesi ympäröi kaupunkia saarineen.
Aloittajan täytyy olla kyllä ihan suht sekaisin kun tätä paekkoo nuin kehhuu. Tai erittäin huono sarkasmissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten toi kalahalli on voitu sallia purettavaksi? Puolet koko kauppahallista.
Kaipa todettiin korjauskelvottomaksi. Sehän oli erillinen myöhemmin kyhätty siipi varsinaisen kauppahallin kyljessä. Sen tilalle tuli viehättävä kahvila, josta on näkymä torille ja hyviä leivonnaisia. Torin seutu on Kuopion sydän. Toki myös satama ja sen tori kesäaikaan, pienen kävelymatkan päässä kauppatorilta. Toivottavasti eivät anna sellumonsterin pilata hienoa kaupunkia.
Miten tyhjä tori ilman kauppahallia voi olla sydän? Joo on siinä se lasirakennus mutta muuten ei mitään! Satama? Missä on muutama vanha laiva kiinni ja sitten kaksi ravintolaa. Voi mikä matkailuvaltti oikea värisuora tule Kuopioon näe tyhjä kiinni oleva puijontorni, näe isotori missä ei tapahdu mitään ja lasirakennus, satamassa voit katsoa miten kaksi uppoavaa sisävesilaivaa on laiturissa ja kapan A terassilta saat olutta 1 yhden euron halvemmalla kuin kuppila B terassilta. Miksi Kuopiossa ei otettu mallia Jyväskylästä tai Kouvolasta missä on kehitetty sekä tehty kävelykeskusta?
Meri vs järvi. Meren rannalla tuulee paljon ja suomen ilmastossa se ei ole etu. Mereltä tulevat pilvet peittävät usein kaupungit harmaiksi ja vettä sataa paljon Jostain syystä esim. Kuopiossa pilvet jäävät usein järvelle ja taivas on usein pilvetön kaupungin päällä.
Merellä et luistele etkä hiihdä kuin muutamana päivänå vuodessa. -20 tuntuu kuin -35. Kesällä + 30 tuntuu kuin + 20.
Meren käynti on kovenpaa. Esim melonta ei onnistu noin vaan eikä melonta maisematkaan ole niinkuin järvien solissa kymmenien saarien ympäröimänä.
Järvet vie merta 100-0 Suomen olosuhteissa!
Hah, hah! Vai paras paikka asua. Opiskelupaikkana kauhea. Kateellisia ja sisäänpäin kääntyneitä ihmisiä. Ahdistava paikka. Onneksi ei tarvinnut asua kuin 4 vuotta ja pääsi sieltä pois. Ei mitään kunnon kauppoja ja ravintolatkin pikkukylän kuppiloita. Ei ole ikävä sitä porukkaa. Kuollut pikkukylä.