En ymmärrä tätä lakkoa, että edes lapset ei saa ruokaa koulussa!
Herranjestas!! Kyllä jokaiselle lapselle pitää tarjota ruoka koulussa. Ihan perseestä tällänen, että pitää jotain eväitä ottaa kouluun kun ei saa ruokaa.
Kommentit (67)
Viimeksi kun oli lakko, syötiin kertakäyttöastioilta. Oli näkkäriä ja levitettä, hedelmiä ja vihanneksia, jogurttia. Kotitaloustunnilla tehtiin ruokaa. Ei tarvinnut (välttämättä) omia eväitä siihen lisäksi.
Ikävämpää on, kun siivoojat ovat lakossa. Kukaan ei puhdista vessoja, tyhjennä roskiksia, moppaa lattioita. Kyllä näkyy jo parissa päivässä. Sitä kyllä aina ihmettelee tuota siivousalan lakkoa. Heillehän vain kasaantuu se työ lakkoaikana, hirveät määrät pas*aa ja kilokaupalla roskia raahattavana sitten töihin palatessa. Omaa oksaansa sahaavat.
Tällä kertaa meillä on syysloma lakkoviikolla, joten koululaisten puolesta ei ole ongelmaa. Sen sijaan se on ikävää, että uimahallit, kirjastot ja museot ovat kiinni, koska juuri niitä paikkoja olimme suunnitelleet menomestoiksi. Puolivälissä viikkoa lähdemme muutamaksi päiväksi sukuloimaan, joten lakon loppuminen keskiviikkona ei ilahduta alkuviikosta. Toivottavasti on hyvät ilmat, meillä on vaihtoehtona metsäretki nuotioeväineen.
Onneksi äitini ei koskaan käyttänyt sanoja tai verbejä, joita palstaäidit käyttävät sujuvasti.
Elämä on varmasti jännittävää sukupuolielinmaailmassa.
Minkä alueen kouluja tää lakko sitten koskettaa?
Vielä enemmän olen huolissani vanhuksista. Nykyään "pakotetaan" asumaan kotona sellaisetkin, jotka eivät enää kykene tehdä mitään, eivät välttämättä pääse omin avuin edes sängystä pois. Lapsille ja nuorille vanhemmat voivat laittaa eväät mukaan kouluun, jopa lämmintä soppaa termariin, mutta mitä tekee avuton vanhus tai vammainen? Minusta lakko on jo aikansa elänyt vaikutuskeino.
No voi kyynel!
t. Joka päivä eväät lapsellensa laittava ulkosuomalainen
Minulla on todella kiireistä töissä ja stressaavaa. Tähän päälle pitää stressata lasten eväistä... ei kiva
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen yläasteella ja v**uttaa kyllä. Reppu on muutenkin jo täynnä 7h koulutarvikkeista ja sinne jotkut eväät pitäisi tunkea.
Äläpä provoa. Et voi olla sellaisessa koulussa, jota ei ole enää ollut vuosiin. Nykyisin nuoret ovat yläkoulussa.
No en kyllä provoa :D meidän koulun seinässä lukee yläaste ja näin kaikki sanoo. Ootko sä joku mummo?
Koulun nimi on kylläkin virallisesti yläkoulu. Se, että teidän koulussanne ei ole muutettu talon seinään nimeä oikeaksi, ei tee siitä vanhasta nimestä oikeaa. Ihan samoin on 'alakoulu' - esikoulu, alakoulu ja yläkoulu ovat peruskoulun osa-alueet, joille on osoitettu erilaiset opetussuunnitelmat, opetustavat ja ryhmäkoot. Näin on ollut jo ennen kuin sinä aloitit koulunkäynnin.
Vierailija kirjoitti:
No voi kyynel!
t. Joka päivä eväät lapsellensa laittava ulkosuomalainen
No ei kaikki välttämättä haluaisi laittaa rahaa eväisiin kun normaalisti siellä saa ilmaisen ruuan. Tätä arvostan Suomessa. Sinäkin säästäisit paljon ilman noita eväitä

Onneksi ei ole muutettu. Yläkoulu kuulostaa todella vanhanaikaiselta. Minulle se tulee aina olemaan yläaste :)
Eikö niitä lakkotoimia voi täsmäkohdistaa suoraan eduskunnan ja ministeriöiden kuppiloihin, sitten vahtimestareihin ja vartijoihin.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on todella kiireistä töissä ja stressaavaa. Tähän päälle pitää stressata lasten eväistä... ei kiva
Oli kiire tai ei, niin sun on hoidettava itse omat lapsesi. Ne on sun, ei Jhl:n tai yhteiskunnan.
Vierailija kirjoitti:
Tosi kamalaa. Ylipainoiset lapsemme joutuvat olemaan muutaman tunnin ilman teollista hiilihydraattihöttöä.
”muutaman tunnin” hah mitäs vielä. Minun lapsillani on 7h koulupäiviä. Ruokailun jälkeen koulu jatkuu vielä 3-4,5h
Onneksi lapseni pääsevät syömään miljonäärin avustuksella :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No voi kyynel!
t. Joka päivä eväät lapsellensa laittava ulkosuomalainen
No ei kaikki välttämättä haluaisi laittaa rahaa eväisiin kun normaalisti siellä saa ilmaisen ruuan. Tätä arvostan Suomessa. Sinäkin säästäisit paljon ilman noita eväitä
Ei se ilmaista ole. Maksutonta vanhemmille kylläkin, mutta verotuloista kunnat sen valmistamisen maksavat.

Näsäviisas huoh
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tosi kamalaa. Ylipainoiset lapsemme joutuvat olemaan muutaman tunnin ilman teollista hiilihydraattihöttöä.
”muutaman tunnin” hah mitäs vielä. Minun lapsillani on 7h koulupäiviä. Ruokailun jälkeen koulu jatkuu vielä 3-4,5h
Ymmärrän. Kyseessä on varsinainen nälänhätätilanne pullaposkisukupolvelle.
Vierailija kirjoitti:
Onneksi lapseni pääsevät syömään miljonäärin avustuksella :)
Almu tyhmille köyhille. Ovat hiljaa.
En nyt lainkaan ymmärrä tätä vauhkoamista kahden päivän eväistä ja ruoan puutteesta. Ei lapsenne näänny nälkään, kun äiti tai isä tekee hyvät eväät mukaan kouluun tai päiväkotiin. Please älkää enää jaksako.
Yrittäjillä on kova hinku päästä päiväkoteihin. Tämä epäilyttää. Miksi? Entäs vanhukset?
Karvakäsien valmistamaa pizzaa pienille lapsille. Ne vanhempien terveelliset eväät olisi parempi. Toivottavasti pizzoissa ei ole kinkkua.
No en kyllä provoa :D meidän koulun seinässä lukee yläaste ja näin kaikki sanoo. Ootko sä joku mummo?