Elämme pelkässä simulaatiossa, kuvitteellisessa keinotodellisuudessa

Eikun se on se Matrix.

Se olis taas lääkkeiden aika. Muista että vain otettu lääke auttaa

Asia on tosi. Jumala puhuu todellisuuden olevaksi. Heti kun Hän lopettaa niin valot sammuu. Kirjaimellisesti.

Nöyrtykäämme nyt tekoälykkäille, etteivät tuhoa jatkossa.

Vierailija kirjoitti:

Asia on tosi. Jumala puhuu todellisuuden olevaksi. Heti kun Hän lopettaa niin valot sammuu. Kirjaimellisesti.

Varhaiset kristityt oivalsivat tämän ja jotkut juutalaisista jo sitä ennen. Maailmamme on on kuin matrix. Silti on niitä jotka nauravat tälle eivätkä usko valonkantajaa, he kutsuvat itseään ateisteiksi. Heti kun Jumala saa työnsä päätökseen, laskee sulkakynänsä alas ja käärii kirjan kiinni rullalle, taivas ja maa katoavat.

Kyllä tässä asia esitetty videolla

"Sinä, Herra, laskit alussa maan perustukset, sinun kättesi työtä ovat taivaat. Ne katoavat, mutta sinä pysyt. Ne kaikki kuluvat kuin vaate, sinä käärit ne kokoon kuin päällysviitan, ne vaihdetaan niin kuin vaate."

Luolavertaus on ehkä tunnetuin Platonin käyttämistä metaforista, allegorioista ja myyteistä. Vertaus esitetään Valtion kirjan VII alussa. Vertaus on selvintä esittää tarinana ja sen jälkeen tulkita se, aivan kuten Platon teki.

Tehtävä on seuraava:

»Kuvittele joukko vankeja, jotka on kahlehdittu lapsuudestaan saakka syvälle luolaan. Paitsi heidän jäsenensä, myös heidän päänsä on kahlehdittu niin, että heidän silmänsä ovat pakotettuja katsomaan luolan peräseinään. Vankien selän takana on tuli, ja tulen ja vankien välissä on korotettu kävelytie, jota pitkin kuljetetaan erilaisia eläinten, kasvien ja muiden asioiden muotoja. Tulen valo heijastaa sekä vangeista että kuljetetuista asioista tulevan varjon luolan peräseinälle ja kiinnittää vankien huomion. Samoin kun joku muotoja kantava puhuu, hänen äänensä kaikuu luolan peräseinästä ja saa vangit uskomaan, että ääni tuli varjoista. Vangit osallistuvat eräänlaiseen peliin, antaen asioille nimiä kun näkevät niitä. Tämä on kuitenkin ainoa todellisuus, jonka he tuntevat, vaikka näkevätkin ainoastaan kuvien varjoja.

Kuvitellaan, että yksi vangeista vapautetaan, nousee seisomaan ja kääntyy ympäri. Tuli sokaisee hänen silmänsä ja ohi kulkevat muodot näyttävät hänestä epätodellisemmilta kuin varjot. Samoin jos hänet viedään ulos luolasta katsomaan auringonvaloa, hänen silmänsä sokaistuvat eikä hän ensin näe mitään. Vähitellen hän kykenee näkemään tummia hahmoja kuten varjoja, ja sitten kirkkaampia ja kirkkaampia esineitä. Viimeisenä hän kykenisi näkemään itse auringon, ja oppisi, että se tarjoaa vuodenajat ja vuosien vaihtelut, on kaiken näkyvän yläpuolella ja on jollakin tavalla kaiken hänen näkemänsä syy. Tämä osa vertauksesta osuu läheisesti yhteen Platonin aurinkovertauksen kanssa, joka on esitetty Valtion kirjan VI loppupuolella.

Näin valaistuneena vapautettu vanki haluaisi epäilemättä palata luolaan vapauttamaan kahlehditut ystävänsä. Ongelma olisi siinä, että he eivät haluaisi vapautua. Luolaan palaaminen vaatisi, että vapautetun vangin silmät totuttelisivat taas uuteen valaistukseen, ja jonkun aikaa hän näkisi huonommin eikä kykenisi havaitsemaan luolan peräseinälle heijastuvia varjoja yhtä hyvin kuin toverinsa, jonka vuoksi hän joutuisi naurunalaiseksi. Tämä saisi vangitut vastustelemaan kaikkia vapautusyrityksiä.»

Vierailija kirjoitti:

Luolavertaus on ehkä tunnetuin Platonin käyttämistä metaforista, allegorioista ja myyteistä. Vertaus esitetään Valtion kirjan VII alussa. Vertaus on selvintä esittää tarinana ja sen jälkeen tulkita se, aivan kuten Platon teki.

Tehtävä on seuraava:

»Kuvittele joukko vankeja, jotka on kahlehdittu lapsuudestaan saakka syvälle luolaan. Paitsi heidän jäsenensä, myös heidän päänsä on kahlehdittu niin, että heidän silmänsä ovat pakotettuja katsomaan luolan peräseinään. Vankien selän takana on tuli, ja tulen ja vankien välissä on korotettu kävelytie, jota pitkin kuljetetaan erilaisia eläinten, kasvien ja muiden asioiden muotoja. Tulen valo heijastaa sekä vangeista että kuljetetuista asioista tulevan varjon luolan peräseinälle ja kiinnittää vankien huomion. Samoin kun joku muotoja kantava puhuu, hänen äänensä kaikuu luolan peräseinästä ja saa vangit uskomaan, että ääni tuli varjoista. Vangit osallistuvat eräänlaiseen peliin, antaen asioille nimiä kun näkevät niitä. Tämä on kuitenkin ainoa todellisuus, jonka he tuntevat, vaikka näkevätkin ainoastaan kuvien varjoja.

Kuvitellaan, että yksi vangeista vapautetaan, nousee seisomaan ja kääntyy ympäri. Tuli sokaisee hänen silmänsä ja ohi kulkevat muodot näyttävät hänestä epätodellisemmilta kuin varjot. Samoin jos hänet viedään ulos luolasta katsomaan auringonvaloa, hänen silmänsä sokaistuvat eikä hän ensin näe mitään. Vähitellen hän kykenee näkemään tummia hahmoja kuten varjoja, ja sitten kirkkaampia ja kirkkaampia esineitä. Viimeisenä hän kykenisi näkemään itse auringon, ja oppisi, että se tarjoaa vuodenajat ja vuosien vaihtelut, on kaiken näkyvän yläpuolella ja on jollakin tavalla kaiken hänen näkemänsä syy. Tämä osa vertauksesta osuu läheisesti yhteen Platonin aurinkovertauksen kanssa, joka on esitetty Valtion kirjan VI loppupuolella.

Näin valaistuneena vapautettu vanki haluaisi epäilemättä palata luolaan vapauttamaan kahlehditut ystävänsä. Ongelma olisi siinä, että he eivät haluaisi vapautua. Luolaan palaaminen vaatisi, että vapautetun vangin silmät totuttelisivat taas uuteen valaistukseen, ja jonkun aikaa hän näkisi huonommin eikä kykenisi havaitsemaan luolan peräseinälle heijastuvia varjoja yhtä hyvin kuin toverinsa, jonka vuoksi hän joutuisi naurunalaiseksi. Tämä saisi vangitut vastustelemaan kaikkia vapautusyrityksiä.»

Platon kertoo, että vertauskuvaa voidaan käyttää kaikkeen sanottuun, tarkoittaen, että sitä voidaan käyttää hieman aiemmin esitettyjen aurinkovertauksen ja jaetun janan tulkitsemiseen.

Hän selittää vertauskuvan varsinaisen merkityksen seuraavasti:

»Vankilamaista asuntoa vastaa näkyvä maailma, ja siinä palavan tulen kajoa auringonvalo. Ja jos ymmärrät, että ylös kiipeäminen ja ylhäällä avautuvien näkymien katseleminen kuvaa sielun kohoamista ajatuksella tavoitettavaan maailmaan, olet tulkinnut käsitykseni oikein. Senhän sinä halusit kuulla; pitääkö se sitten paikkansa, sen tietää jumala. Sellainen mielikuva minulla siis on, että ajatuksella tavoitettavassa maailmassa on viimeisenä ja vain vaivoin nähtävissä hyvä idea. Mutta kun se kerran on nähty, on pakko todeta, että se on kaikissa asioissa kaiken oikean ja hyvän aiheuttaja; näkyvässä maailmassa se synnyttää valon ja sen valtiaan, ajatuksella tavoitettavassa maailmassa se taas itse valtiaana synnyttää totuuden ja järjen.»

Luolan ulkopuolella oleva aurinko edustaa siis hyvän ideaa, ja tämä kohta muiden ohella saattaa antaa kuvan, että Platon piti tätä luovana jumalana. Ihmiset ovat tavallisesti vankeina ja katselevat pelkkiä varjoja, jotka ovat sellaisten muotojen tai kuvien aikaansaamia, jotka eivät vielä itsekään ole varsinaista todellisuutta — se voidaan löytää vasta luolan ulkopuolelta, älyllä käsitettävissä olevasta muotojen maailmasta, ei aisteilla. Muotojen kantajat ovat erilaisia instituutioita ja auktoriteetteja, jotka manipuloivat sitä kuinka näemme maailman. Platon halusi meidän käsittävän, että meidän on ymmärrettävä omat rajoituksemme, jotta voisimme siirtyä niiden tuolle puolen.

Palattuaan katselemasta "jumalallisia näkymiä" henkilö palaa "inhimilliseen surkeuteen", ja

»käyttäytyy kömpelösti ja näyttää naurettavalta, kun hän vielä sokaistuneena ja tottumattomana täällä vallitsevaan pimeyteen joutuu tuomioistuimissa tai muualla kiistelemään oikeuden varjoista tai niistä kuvista, joista nämä varjot ovat peräisin? Tai kun hän joutuu taistelemaan niitä käsityksiä vastaan, joita näistä asioista on sellaisilla ihmisillä, jotka eivät ole itse oikeudenmukaisuutta ikinä nähneetkään?»

Platon vihjaa tällä mahdollisesti Sokrateen oikeudenkäyntiin. Saattaa vaikuttaa erikoiselta, että kuvatessaan poliittisesti epätoimivaa "jumalallisesta inhimilliseen surkeuteen palaamista" ja sitä seuraavaa vastustelua, Platon kuitenkin kuvaa juuri samaan aikaan ihannevaltiotaan, jota hallitsee filosofikuningas. Filosofikuninkaan tunnusmerkkinä oli, että hän on jatkuvasti kosketuksissa hyvän muodon kanssa.

Muistakaa, että maailmankaikkeuden Luoja ja se Maata valvonut vakavasti mielenterveysongelmainen ja persoonallisuushäiriöinen diktaattori, jota myös Jumalaksi jotkut kutsuvat, ovat eri asioita, vaikka ne uskonkirjoissa onkin sotkettu samaksi.

Luoja = tämän universumin ulkopuolinen koodarinörtti, joka on kirjoittanut tämän koko maailman tietsikallaan, omaksi huvikseen tai ehkä koulunsa ATK-projektina.

Jumala = tämän universumin sisäinen (luotu) alienheebo, joka jossain vaiheessa asutti porukoineen (enkelit) tätä maailmaa, ja loi meidät geneettisillä kokeilla palvelusväekseen. Erittäin monivammainen tyyppi, hänestä kirjoitettujen juttujen perusteella. Yritti omia itselleen myös Luojan tittelin, vaikka on siis ihan eri tason olevainen.

Kyllähän se jonain päivinä tuntuu vähän oudolta, kun aivan kaikki menee ihmeellisesti putkeen. Aivan kuin joku olisi laskenut vaikeustasoa jostain simulaatiovalikosta, eikä elämä potki niin kovasti päähän kuin tavallisesti.