Miten minusta on tulossa MGTOW-mies?
Olen aina mieltänyt että haluan parisuhteen, ja haluan vieläkin, ongelma on vain että tasa-arvoista kumppania ei löydy. Olen yrittänyt vaikka mitä, mutta aina minulta vaaditaan jotakin ylimääräistä ja ritarillista. En taida enää jaksaa. Aika monenmoista naista on tullut vastaan. Viimeisimmässä parisuhteessa teimme kotitöistä listat joita vuoroin vaihtelimme. Tämäkään ei onnistunut, vaan lopputulema oli, että minulle kuului likaiset ja ja teknistä osaamista koskevat työt, mutta myös puolet muista töistä. Onko se niin vaikeaa jakaa asiat puoliksi? Olen myös ollut suhteessa missä molemmilla on oma asunto. Tässä järjestelyssä minun tehtäväksi jäi huolehtia molempien autoista, sekä näiden kuluista. Kiitos, mutta ei kiitos. En laske asioita mitenkään tarkasti, mutta räikeät epätasa-arvoiset asiat alkaa ottamaan pannuun. Muutamassa suhteessa tasapaino on säilynyt yli vuoden, mutta sitten halutaan jo lapsia, mihin en niin lyhyen suhteen puitteissa ole suostunut ja homma onkin pistetty pakettiin. Lueskelin netistä kaltaisieni kokemuksia ja törmäsin mgtowiin ja se kuulostaa koko ajan houkuttelevamalta.
Kommentit (12)
Pysy sinkkuna, jos niin haluat, mutta pakkoko siinä taustalla on olla joku aate?
Olen parisuhteessa elävä mies, mutta kun lukee tätä palstaa ja naisten kommentteja, niin tuo "omien polkujen" kulkeminen alkaa tuntua yhä houkuttelevammalta vaihtoehdolta...
Vierailija kirjoitti:
Olen parisuhteessa elävä mies, mutta kun lukee tätä palstaa ja naisten kommentteja, niin tuo "omien polkujen" kulkeminen alkaa tuntua yhä houkuttelevammalta vaihtoehdolta...
miten ihmeessä naisten kommentit palstalla vaikuttavat parisuhteeseesi?
Vierailija kirjoitti:
Pysy sinkkuna, jos niin haluat, mutta pakkoko siinä taustalla on olla joku aate?
Aate tai ei, mutta kiitos pysyn sinkkuna. Mgtow kuvastaa vaan hienosti sitä mitä olen itsekkin ajatellut. Jossain on oltava paljon vialla, koska moni normaali mies kertoo saman tarinan. Minäkin olen yhteiskunnallisesti hyvässä asemassa, ja elämäni on mutkatonta ja helppoa, mutta vain kun olen sinkku. Tahtoisinkin ymmärtää enemmän tämän ilmiön syitä, sillä nykykehityksen ei soisi ainakaan pahenevan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pysy sinkkuna, jos niin haluat, mutta pakkoko siinä taustalla on olla joku aate?
Aate tai ei, mutta kiitos pysyn sinkkuna. Mgtow kuvastaa vaan hienosti sitä mitä olen itsekkin ajatellut. Jossain on oltava paljon vialla, koska moni normaali mies kertoo saman tarinan. Minäkin olen yhteiskunnallisesti hyvässä asemassa, ja elämäni on mutkatonta ja helppoa, mutta vain kun olen sinkku. Tahtoisinkin ymmärtää enemmän tämän ilmiön syitä, sillä nykykehityksen ei soisi ainakaan pahenevan.
Liian monet miehet ottavat vain jonkun naisen, jotta eivät näyttäisi luusereilta omiin kavereihinsa verrattuna. Monelle nainen on lähinnä pillu ja statussymboli ja sitä kohdellaan niin ja ihmetellään, kun se itkee ja nalkuttaa, vaikka kaikkihan on ihan hyvin.
Jos useammat miehet oikeasti etsisivät kumppania, välittämistä, henkistä yhteensopivuutta ja rakkautta, onnistuisivat ne parisuhteetkin varmaan paremmin, kun kummankin emotionaaliset tarpeet tulevat täytetyksi.
Hyvässä parisuhteessa ja sopivan ihmisen kanssa on helppo olla. Toivon, että miehet olisivat yhtä kriittisiä parinvalinnassa kuin naiset. Sinkkuna on hyvä, jos ei sopivaa löydy. Monet miehet eivät vaan uskalla, koska naiseton mies nähdään edelleen luuserina. Naiset ovat valinnneet sinkkuuden ja valikoivan parinmuodostuksen heti kun se on ollut heille taloudellisesti mahdollista, eikä siihen ole tarvittu mitään aatetta, koska naiselle on ihan normaali ajatus, että miehestä on usein enemmän harmia kuin iloa ja vain lähes täydellinen kannattaa kelpuuttaa. Toivon, että miehillä normalisoituu sama ajattelutapa, tosin koen MGTOW liikkeen toksisena ja lähinnä naisvihamielisenä. He ovat miesten kastraatiota vaativan telaketjufeministin miesversio. Parempiin lopputuloksiin voi tukl ihan itse ajattelemalla ja todella elämällä sitä omaa polkuaan ilman, että kukaan kertoo, miten sitä omaa polkua pitää kulkea.
Eli sinulla on samanlainen parisuhdehistoria kuin lukemattomilla muilla ihmisillä: olet seurustellut ja suhteet eivät ole syystä tai toisesta onnistuneet. Been there. Itsekin olin ennen nykyistä suhdettani vuosikausia sinkkuna ensin ihan siksi, etten enää edes jaksanut yrittää ja sen jälkeen siksi, että koska tiesin mitä haluan ja tarvitsen elämänkumppaniltani, meni vuosia ennen kuin kohtasin sellaisen ihmisen. En tarvinnut siihen mitään WGTOW-liikettä.
Mikä tuon MGTOW-liikkeen varsinainen anti sinulle on?
Juuri näin, tässä on hyvää asiaa. Itsekin pysyttelen sinkkuna, mutta en silti vihaa miehiä. Muutkin mukaan sukupuolesta riippumatta! Ei ole mikään pakko olla parisuhteessa.
Liian monet miehet ottavat vain jonkun naisen, jotta eivät näyttäisi luusereilta omiin kavereihinsa verrattuna. Monelle nainen on lähinnä pillu ja statussymboli ja sitä kohdellaan niin ja ihmetellään, kun se itkee ja nalkuttaa, vaikka kaikkihan on ihan hyvin.
Jos useammat miehet oikeasti etsisivät kumppania, välittämistä, henkistä yhteensopivuutta ja rakkautta, onnistuisivat ne parisuhteetkin varmaan paremmin, kun kummankin emotionaaliset tarpeet tulevat täytetyksi.
Hyvässä parisuhteessa ja sopivan ihmisen kanssa on helppo olla. Toivon, että miehet olisivat yhtä kriittisiä parinvalinnassa kuin naiset. Sinkkuna on hyvä, jos ei sopivaa löydy. Monet miehet eivät vaan uskalla, koska naiseton mies nähdään edelleen luuserina. Naiset ovat valinnneet sinkkuuden ja valikoivan parinmuodostuksen heti kun se on ollut heille taloudellisesti mahdollista, eikä siihen ole tarvittu mitään aatetta, koska naiselle on ihan normaali ajatus, että miehestä on usein enemmän harmia kuin iloa ja vain lähes täydellinen kannattaa kelpuuttaa. Toivon, että miehillä normalisoituu sama ajattelutapa, tosin koen MGTOW liikkeen toksisena ja lähinnä naisvihamielisenä. He ovat miesten kastraatiota vaativan telaketjufeministin miesversio. Parempiin lopputuloksiin voi tukl ihan itse ajattelemalla ja todella elämällä sitä omaa polkuaan ilman, että kukaan kertoo, miten sitä omaa polkua pitää kulkea.[/quote]
Ajatella, olen nainen ja teen meillä pääosin kotityöt JA valtaosan niistä miestentöistäkin (autot, lämmitys, puuhommat, nikkaroinnit/remontoinnit, lumenluonnit) kun kerran osaan, eikä jaksa haitata niin paljoa, että tekisin asiasta ongelman. Ja maksan vielä leijonanosan elämisestäkin kun tienaan enemmän.
Mäkin olen ollut pitkään sinkkuna (olen mies). En mäkään vaan löydä ketään. Olen ehkä jotenkin outo tyyppi tai jotain, mutta on vaikeaa löytää ihmisiä, joiden kanssa olisi joku yhteisymmärrys asioista tai joka ei jatkuvasti tulkitsisi asioita väärin ja olettaisi paikkaansa pitämättömiä juttuja. Olen ehkä elänyt vähän erikoista elämää.
Mua ei ole koskaan kiinnostanut muiden hyväksyntä tai mikään "status".
Se vain, että olen biseksuaali ja kummassakin sukupuolessa tuntuu olevan ne samat ongelmat. Tai sitten ongelma on mussa itsessäni. Sinänsä olisi hienoa löytää joku, mutta aktiivisuus ei ole koskaan tuottanut kuin huonoja tuloksia ja kun on tunteet pelissä, niin sydämiäkin on särkynyt. Omanikin. Rakastuin aina ihmisiin, joille olin pikemminkin työkaveri, jossa tärkeintä on ulkonäkö, toiminta, mahdollisuus tehdä lapsia jne. Eräs ei vain halunnut enää olla yksin ja lähes kuka tahansa olisi kelvannut. Ihmisenä en merkinnyt mitään. Heillä ei ollut mitään kiinnostusta oppia tuntemaan mua syvemmin tai avautua itse. En mä halua vanheta jonkun tuntemattoman kanssa, joka kiukuttelee jatkuvasti väärinkäsitysten takia, joiden oikomiseen kärsivällisyys ei kuitenkaan riitä.
Onneksi mulla on sisarus, jonka kanssa ollaan vielä aikuisenakin tiiviisti yhteyksissä ja ollaan suunniteltu yhdessä asumista kun ei sekään löydä ketään ja meillä on kuitenkin niin hauskaa yhdessä. Me oikeasti puhutaan jo jotain omaa slangiakin. Meidän kissatkin tulee keskenään toimeen (jos olisin nainen, olisin klassinen vanhapiika kissoineen ja huonekasveineen).
Jokaisessa aatteessa on jotain hyvää. Eihän ihmiset muuten niitä seuraisi. MGTOW-jutuissakin on tiettyä viehätystä, mutta jos käy esimerkiksi Return of Kings -sivuston kaltaisissa paikoissa, niin huomaa äkkiä, että aika hullua se touhu äärimmillään on.
Mä en välttämättä kaipaa suhdetta, jossa kumpikin tekee saman yms. Musta on itse asiassa mukavaa saada tehdä raskaat tai tekniset jutut toisten puolesta. Tämän sisaruksen kanssa ollaan sovittu, että mä teen nuo "miesten hommat" ja kokkaan. Hän sitten siivoaa pääosin. Parisuhteissakin sama järjestely on toiminut. Kumpikin tekee sen, minkä osaa parhaiten sukupuoleen katsomatta. Mun heikko kohta on tuo siivoaminen. Ehkä ap vain osaa autohommat aika hyvin, mutta se ei ole ok jos pelkästään sukupuolen perusteella jaetaan hommat. Eihän se toimi aina. Ihmiset on myös hyviä käyttämään hyväkseen toisen halukkuutta tehdä työtä jopa huomaamattaan. Jos ei pidä huolta rajoistaan, hommat lopulta siirtyvät pääosin toisen harteille.
Mä olen jopa harmitellut kun mulla ei ole tarpeeksi pihahommia yms. Joskus asuin kesäisin mummon luona pihaa hoitamassa ja tekemässä raskaat hommat. Ehkä pitäisi yrittää löytää uusia mummoja, jotka kaipaisi apua...
Mun on vaan aika vaikea uskoa että naiselle toisensa jälkeen olisi ongelma jakaa kaikki työt täysin tasan. Se, että osa naisista voi olettaa miehen huoltavan autonsa jos tämä sen osaa ei yllätä, mutta jos asiasta sanoisi tällä tavoin perustellen kuin yllä, ei se vain ole normaalille naiselle oikeasti ongelma.
Ei naisilla vain yleisesti ottaen ole mitään "enemmistö kodin töistä kuuluu miehelle"-ajatusmaailmaa. Jos joillakuilla tällaista on, niin miehillä naisten suhteen...
Nykyäänhän kaikki kulkee omia polkujaan. Ja filmaa ja kuvaa sitä, ja itseään samalla, ja jakaa Someen.