Miten toimit, jos tulet sivuutetuksi keskustelussa?

Minulla on päinvastainen "ongelma". Olen koko elämäni ollut omissa oloissaan viihtyvä introvertti, joka puhuu vähän ja vain asiaa. Taustalle vetääntyminen on tuntunut luontevalta, enkä ole ärsyyntynyt asiasta - paitsi silloin kun joku on alkanut utelemaan tyyliin "hei mikset sä ikinä puhu mitään, ootko ujo vai eikö meidän jutut kiinnosta?". No, en ole ja muiden jutut kiinnostavat lähtökohtaisesti enemmän kuin oman äänen kuunteleminen, koska niistä voi oppia jotakin ja saada uusia ideoita. Nyt olen kuitenkin päätynyt työelämässä asiantuntijatehtäviin, ja löydän itseni toisinaan puhumassa 50-100 henkilön yleisölle, jotka istuvat hiljaa ja kuuntelevat suurella mielenkiinnolla. En todellakaan ole mukavuusalueellani noissa tilanteissa, mutta palaute on ollut pääsääntöisesti hyvää. 

Miksi sinua AP ärsyttää? Johtuuko se sosiaalisesta paineesta olla puhelias ja sosiaalinen, vai puhuvatko muut usein päälle, vaikka sinulla olisi tärkeää sanottavaa keskustelun aiheesta?

Minulle käy joskus noin. Viimeksi olin kolmas pyörä keskustelussa, jossa ne kaksi muuta intoutuivat kehumaan toisiaan, ja minä siinä sitten kuuntelin. Oikeasti kieuhuin sisältä päin, sillä jos keskustelun ulkopuolelle jääminen on tuttua, niin kyllä on myös kehujen ulkopuolelle jääminen. 

Tietenkään en sano mitään, kuuntelen kohteliaasti, yritän osallistua. Jos ei onnistu, vetäydyn omiin ajatuksiini. Kohteliasta olisi keskustelussa huomioida kaikki - myös minut. Jostain kumman syystä itse olen se, joka tätä ainoana yrittää. 

En tee mitään, kuuntelen muita.

Mä olen sellainen, että mun päälle helposti puhutaan ja jyräävämmät vie tilan. Tutussa seurassa saatan ärsyyntyä avoimesti ja sanoa asiasta ja kysyä, että saanko puhua loppuun. Vieraammassa saatan olla vähän vieraskorea ja alistua asemaani.

Minulle käy näin 99 % keskusteluista, en tiedä miksi. Pahimmillaan olen kävellyt pois keskusteluista, koska joku itsekunnioitus minullakin on. Tuntuu aina tosi pahalta.

Ja joskus kyllä tutussakin porukassa olen sitten vaan hiljaa ja mietin, että mitäpä minä tässä ääntelemään jos ei kerran kiinnosta.

Ärsyttää sellainen älömölö, että kaikki huutaa samaan aikaan.

Jotkut ihmiset eivät vaan osaa kuunnella muita, työpaikallani tietyt alkavat aina puhumaan minun puheeni päälle, vaikka aloitin ennen heitä. Nämä kannattaa jättää melskaamaan keskenään, ja hakeutua semmoisten ihmisten seuraan jotka osaavat ottaa kaikki huomioon.

Vierailija kirjoitti:

Ja joskus kyllä tutussakin porukassa olen sitten vaan hiljaa ja mietin, että mitäpä minä tässä ääntelemään jos ei kerran kiinnosta.

Ärsyttää sellainen älömölö, että kaikki huutaa samaan aikaan.

Tämä siis oli kirjoittaja 4.

Poistun paikalta omiani hääräilemään. Jos on sellaista juttua että minunkin se on hyvä kuulla, muut tulee kyllä perässä ja kertoo.

Tuon takia olen lakannut puhumasta jo vuosia sitten...

Vierailija kirjoitti:

Minulle käy joskus noin. Viimeksi olin kolmas pyörä keskustelussa, jossa ne kaksi muuta intoutuivat kehumaan toisiaan, ja minä siinä sitten kuuntelin. Oikeasti kieuhuin sisältä päin, sillä jos keskustelun ulkopuolelle jääminen on tuttua, niin kyllä on myös kehujen ulkopuolelle jääminen. 

Tietenkään en sano mitään, kuuntelen kohteliaasti, yritän osallistua. Jos ei onnistu, vetäydyn omiin ajatuksiini. Kohteliasta olisi keskustelussa huomioida kaikki - myös minut. Jostain kumman syystä itse olen se, joka tätä ainoana yrittää. 

Minä myös pyrin huomioimaan kaikki, varsinkin jos joku suupää alkaa puhumaan hiljaisemman päälle, keskityn siihen hiljaisempaan ja sivuutan täysin tuon keskeyttäjän.

Sitä käy minullakin aina välillä, suht. usein. Tutummassa seurassa voin pyytää, että kuuntelevat minunkin sanottavani (puhumalla päälle, kun ei muutakaan voi). Vähemmän tutussa/isommassa porukassa ja/tai jos en vain jaksa, olen hiljaa.

Sanon että nyt trvat tukkoon, MINÄ PUHUN NYT STANA!

Tällä hetkellä töissä on vain yksi mies, joka puhuu kaikkien päälle. Yleensä jos joku meinaa alkaa puhumaan päälle, jatkan vain juttuani kovempaa. Mun päälle ei siis yleensä puhuta, enkä itse puhu muiden päälle. Epäkohteliasta.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on päinvastainen "ongelma". Olen koko elämäni ollut omissa oloissaan viihtyvä introvertti, joka puhuu vähän ja vain asiaa. Taustalle vetääntyminen on tuntunut luontevalta, enkä ole ärsyyntynyt asiasta - paitsi silloin kun joku on alkanut utelemaan tyyliin "hei mikset sä ikinä puhu mitään, ootko ujo vai eikö meidän jutut kiinnosta?". No, en ole ja muiden jutut kiinnostavat lähtökohtaisesti enemmän kuin oman äänen kuunteleminen, koska niistä voi oppia jotakin ja saada uusia ideoita. Nyt olen kuitenkin päätynyt työelämässä asiantuntijatehtäviin, ja löydän itseni toisinaan puhumassa 50-100 henkilön yleisölle, jotka istuvat hiljaa ja kuuntelevat suurella mielenkiinnolla. En todellakaan ole mukavuusalueellani noissa tilanteissa, mutta palaute on ollut pääsääntöisesti hyvää. 

Miksi sinua AP ärsyttää? Johtuuko se sosiaalisesta paineesta olla puhelias ja sosiaalinen, vai puhuvatko muut usein päälle, vaikka sinulla olisi tärkeää sanottavaa keskustelun aiheesta?

En ole kokenut päällepuhumista, mutta sitä, että olen yhtäkkiä kuin ilmaa, että en ole tärkeä tai kiinnostava. Näen, että se, johon katse kohdistetaan, koetaan jotenkin tärkeämmäksi siinä tilanteessa ja siihen halutaan luoda tai ylläpitää yhteyttä. Se tuntuu vähän mitätöinniltä, jos itseä ei katsota jossakin keskustelussa ollenkaan ja se mitätöinti on se, mikä ärsyttää. Mutta sinä osaat suhteutua tähän kyllä tosi hienosti. Minäkin luennoin, mutta se on mielestäni kuitenkin eri asia kuin vapaa keskustelu.

Minulla on ystävä, joka on niin näkymätön, että jotkut eivät huomaa häntä ollenkaan. Hän tulee päällepuhutuksi ja minä kyllä loukkaannun hänen puolestaan.

Hän puhuu vähän mutta asiaa ja ansaitsee tulla kuulluksi, kun sen yhden kerran illassa avaa suunsa. Joidenkin mielestä sekin näyttää olevan liikaa.

Siinä on sitten se paha puoli, että kokemuksestaan lannistuneena seuraavalla kerralla hän ei yritä puhua sitä vähääkään.

https://www.vauva.fi/keskustelu/3919072/ketju/miksi_isommassa_porukassa…

Vanha ketju, jossa vähän samaa asiaa.

Mulle harvoin käy noin, vaikka olen vetäytyvä ja myötäilevä introvertti luonteeltani. Ilmeisesti tunnen hyvin huomaavaisia ihmisiä. Jos kuitenkin käy, niin jossain vaiheessa alan ajatella, että mitä hittoa mä tässä teen ja poistunkin tilasta.

Onko tämä joku suomalainen ilmiö?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on päinvastainen "ongelma". Olen koko elämäni ollut omissa oloissaan viihtyvä introvertti, joka puhuu vähän ja vain asiaa. Taustalle vetääntyminen on tuntunut luontevalta, enkä ole ärsyyntynyt asiasta - paitsi silloin kun joku on alkanut utelemaan tyyliin "hei mikset sä ikinä puhu mitään, ootko ujo vai eikö meidän jutut kiinnosta?". No, en ole ja muiden jutut kiinnostavat lähtökohtaisesti enemmän kuin oman äänen kuunteleminen, koska niistä voi oppia jotakin ja saada uusia ideoita. Nyt olen kuitenkin päätynyt työelämässä asiantuntijatehtäviin, ja löydän itseni toisinaan puhumassa 50-100 henkilön yleisölle, jotka istuvat hiljaa ja kuuntelevat suurella mielenkiinnolla. En todellakaan ole mukavuusalueellani noissa tilanteissa, mutta palaute on ollut pääsääntöisesti hyvää. 

Miksi sinua AP ärsyttää? Johtuuko se sosiaalisesta paineesta olla puhelias ja sosiaalinen, vai puhuvatko muut usein päälle, vaikka sinulla olisi tärkeää sanottavaa keskustelun aiheesta?

En ole kokenut päällepuhumista, mutta sitä, että olen yhtäkkiä kuin ilmaa, että en ole tärkeä tai kiinnostava. Näen, että se, johon katse kohdistetaan, koetaan jotenkin tärkeämmäksi siinä tilanteessa ja siihen halutaan luoda tai ylläpitää yhteyttä. Se tuntuu vähän mitätöinniltä, jos itseä ei katsota jossakin keskustelussa ollenkaan ja se mitätöinti on se, mikä ärsyttää. Mutta sinä osaat suhteutua tähän kyllä tosi hienosti. Minäkin luennoin, mutta se on mielestäni kuitenkin eri asia kuin vapaa keskustelu.

Olen kokenut tätä toisinaan, esimerkiksi kaveriporukoissa joissa muut ovat tunteneet toisensa pidemmän aikaa. Ei se tietenkään mukavalta tunnu olla henkilö, joka kutsutaan mukaan velvollisuudentunnosta, mutta jätetään kuitenkin huomiotta. Harvoin kyse kuitenkaan on mistään tarkoituksellisesta ulkopuolelle jättämisestä, toisilla vaan synkkaa paremmin ja juttu luistaa, jolloin muut ympärillä olevat unohtuvat.