Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Oon päättänyt kirjoittaa rakkauskirjeen
17.10.2018 |
Ihmiselle, jota en oikeasti tunne. Olemme nähneet muutaman kerran ja muutama sana vaihdettu. Olen kuitenkin äärettömän kiinnostunut hänestä ja minulla on pakko katsoa tämä kortti loppuun. Miten aloittaisin kirjeen? Vai olenko liian outo?
Kommentit (45)
Jos minä saisin rakkauskirjeen pitäisin TÄYSIN sekopäänä eikä todellakaan sytyttäisi muuta kuin epäilyn täydestä hullusta. Ja rakkauskirje ihmiselle jota ei edes tunne?! Muutama sana vaihdettu?! Ei luoja, saan uskomatonta myötähäpeää jo ajatuksesta.
Mitäs jos vaan kysyt että haluaisiko hän lähteä joku päivä ulos.....
Pakko olla provo, ei kukaan ole noin nolo uuno.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse pitäisin outona jos saisin rakkauskirjeen, pitkän. Monologit antavat itsekeskeisen vaikutelman, mutta onhan se romanttista tyyliin Romeo ja Julia jossa vain minäminä on tärkeä.
Viesti vaikuttaa olevan "En tule tapaamaan koska en ikävöi kasvojasi, en soita koska en oikeastaan kaipaa kuulla ääntäsi, enkä kaipaa mitään vastausta takaisin. Rakastan vain omia sanojani joten tässä niitä tulee ja sinähän otat ne vastaan"
Erikoinen vastaus. Jos toinen kirjoittaa tunteistaan SINUA kohtaan, niin miten ihmeessä saat kirjoittajasta itsekkään kuvan? :'D
Vierailija kirjoitti:
Jos minä saisin rakkauskirjeen pitäisin TÄYSIN sekopäänä eikä todellakaan sytyttäisi muuta kuin epäilyn täydestä hullusta. Ja rakkauskirje ihmiselle jota ei edes tunne?! Muutama sana vaihdettu?! Ei luoja, saan uskomatonta myötähäpeää jo ajatuksesta.
Mitäs jos vaan kysyt että haluaisiko hän lähteä joku päivä ulos.....
Pakko olla provo, ei kukaan ole noin nolo uuno.
Mikä siinä hävettäisi? Et ole ehkä koskaan tuntenut mitään syvää tai kuulut niihin ihmisiin jotka ovat tunne elämältään köyhiä.
Vierailija kirjoitti:
Jos minä saisin rakkauskirjeen pitäisin TÄYSIN sekopäänä eikä todellakaan sytyttäisi muuta kuin epäilyn täydestä hullusta. Ja rakkauskirje ihmiselle jota ei edes tunne?! Muutama sana vaihdettu?! Ei luoja, saan uskomatonta myötähäpeää jo ajatuksesta.
Mitäs jos vaan kysyt että haluaisiko hän lähteä joku päivä ulos.....
Pakko olla provo, ei kukaan ole noin nolo uuno.
No toivottavasti kukaan ei erehdy avaamaan sinulle sydäntään. Kylmää kyytiä satelee. Et varmaan hirveän romantikko ole muutenkaan arjessa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hei nyt ihmiset vähän apuja! :) Millainen olisi hyvä kirje? Mikä saisi teidän sydämen läpättää. Negatiiviset kommentoijat voivat mennä suoraan seuraavalle palstalle :)
Se nyt on selvää, että käsin se pitää kirjoittaa :) Ainakin ajattelin kertoa, kuinka kaunis hän on minun mielestäni. Ja että minun sydän sykkii pelkästään jo hänen näkemisestään.
En kuitenkaan haluaisi olla liian tungetteleva.
Ap
Et ole outo. Olen itsekkin miettinyt usein että kirjoitan kirjeen. Vaikka näemme melko usein.
Ehkä mä kirjottasin sen kepeällä tyylillä. Esim
Että Hei, olet mielestäni kirjeen arvoinen. Olet tehnyt sieluuni ( sydämeeni) suuren vaikutuksen, tunnen paljon sinua kohtaan. Halusin sinun tietävän tunteistani mutta en aio sinua vaivata tai palara mitenkään tähän asiaan jos sinä et halua tuntea samoin tai sinulla on joku muu syy.
Mutta muutoin lähtisin kanssasi kahvile tai kävelylle tai mihin vain että tutustuisimme.Tuossahan olisi ihan hyvää mallipohjaa kirjeelle. Jotenkin siitä pitäisi saada vielä persoonallisempi. Kertoa vaikka ne asiat, mitkä aiheuttavat hänessä sydämen tykytyksiä :)
Olisi kiva tietää, millaisia ne kirjeet on olleet, mitä ootte saaneet :) Kehittyikö siitä jotain suurempaa rakkaustarinaa? Jos ei, niin millaisia oli seuraavat kohtaamiset? Oliko kiusallisia hetkiä?
Ap
Pelkään eniten että kirje lentää roskakoriin silmieni alla. Mutta en tiedä. Minä olen kerran kertonut viestisdä tunteistani ja se ei tuottanut sellaista tulosta kuin toivoin. Mies lähinnä ensin suuttui tai ainakin sillä meni pasmat sekaisin. Koskaan ei vastannut. Ainoa mitä ihmettelin oli hänen sanansa että minun ei pidä katua viestiä.
Kiusallinen hetkikin oli kun molemmilla kyyneleet silmissä eikä voitu sanoa mitään. Nyt on jo paremmin
Minä kirjoitin joskus kirjeen naiselle, johon olin korviani myöten rakastunut. Jälkikäteen mietittynä, en oikein tiedä, kannattiko vai ei. En siis itsekään tuntenut tätä naista ollenkaan. Muutaman kerran oltiin jossain törmätty ja silloin välillämme kipinöi (näin ainakin kuvittelin). Nainen humalassa höpötti muka tunteistaan ja kuiskaili korvaan kaikkea, mitä halusin kuulla. Kertoi, että nykyinen avioliitto on väljähtynyt eikä tunne miestään kohtaan mitään. Selvinpäin kielsi kaiken ja vetosi humalaansa. Sanoi, ettei muistaisi mitään puheistaan.
Jotenkin tämä nainen vain pyöri mielessäni, en päässyt oikein eteenpäin. Minusta tuntui, että siinä oli elämäni suurin rakkaus (olinpa minä typerä). Päätin tarttua härkää sarvista ja ottaa selvää, voisiko meillä olla tulevaisuutta. Kirjoitin pitkän ja ihan liian imelän kirjeen. Nainen vastasi kirjeeseen viestillä ja pahoitteli, että on antanut minulle vääriä signaaleja ja taas vetosi känniin. Tästä ajattelin, että nyt elämä jatkuu. Kirjeen kirjoittaminen ei käsittänyt pakeista huolimatta, koska nyt minulla ei enää tarvitsisi miettiä, tunteeko hän minua kohtaan jotain vai ei.
Elämä jatkui ja unohdin naisen, vaikka kipeää se teki. Eräänä iltana törmäsimme taas. Nainen halusi halailla ja alkoi taas höpöttää kirjeestä ja muuta sontaa tunteistaan. Itse olin hyvin varautunut, koska en halunnut enää päästää kyseistä ihmistä lähelle. Nainen jatkoi höpöttämistä ja lopulta minulta suojamuurit kaatui. Suudeltiin pitkään ja useaan otteeseen. Nainen pyysi numeroani ja kutsui minut hänen ja miehensä yhteiseen kotiin.
Selvinpäin nainen oli taas todella kylmä minua kohtaan. Oli kuin minua ei olisi olemassakaan.
Nyt jälkikäteen harmittaa kirjeen kirjoittaminen todella paljon. Jos olisin tiennyt, miten nainen leikkii minun tunteilla, en olisi ikinä kirjoittanut koko kirjettä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On liian outoa. Ja noloa.
Miksi? Vähän perusteluja nyt kaipaisin :)
Ap
Vierailija kirjoitti:
Minä kirjoitin joskus kirjeen naiselle, johon olin korviani myöten rakastunut. Jälkikäteen mietittynä, en oikein tiedä, kannattiko vai ei. En siis itsekään tuntenut tätä naista ollenkaan. Muutaman kerran oltiin jossain törmätty ja silloin välillämme kipinöi (näin ainakin kuvittelin). Nainen humalassa höpötti muka tunteistaan ja kuiskaili korvaan kaikkea, mitä halusin kuulla. Kertoi, että nykyinen avioliitto on väljähtynyt eikä tunne miestään kohtaan mitään. Selvinpäin kielsi kaiken ja vetosi humalaansa. Sanoi, ettei muistaisi mitään puheistaan.
Jotenkin tämä nainen vain pyöri mielessäni, en päässyt oikein eteenpäin. Minusta tuntui, että siinä oli elämäni suurin rakkaus (olinpa minä typerä). Päätin tarttua härkää sarvista ja ottaa selvää, voisiko meillä olla tulevaisuutta. Kirjoitin pitkän ja ihan liian imelän kirjeen. Nainen vastasi kirjeeseen viestillä ja pahoitteli, että on antanut minulle vääriä signaaleja ja taas vetosi känniin. Tästä ajattelin, että nyt elämä jatkuu. Kirjeen kirjoittaminen ei käsittänyt pakeista huolimatta, koska nyt minulla ei enää tarvitsisi miettiä, tunteeko hän minua kohtaan jotain vai ei.
Elämä jatkui ja unohdin naisen, vaikka kipeää se teki. Eräänä iltana törmäsimme taas. Nainen halusi halailla ja alkoi taas höpöttää kirjeestä ja muuta sontaa tunteistaan. Itse olin hyvin varautunut, koska en halunnut enää päästää kyseistä ihmistä lähelle. Nainen jatkoi höpöttämistä ja lopulta minulta suojamuurit kaatui. Suudeltiin pitkään ja useaan otteeseen. Nainen pyysi numeroani ja kutsui minut hänen ja miehensä yhteiseen kotiin.
Selvinpäin nainen oli taas todella kylmä minua kohtaan. Oli kuin minua ei olisi olemassakaan.
Nyt jälkikäteen harmittaa kirjeen kirjoittaminen todella paljon. Jos olisin tiennyt, miten nainen leikkii minun tunteilla, en olisi ikinä kirjoittanut koko kirjettä.
Aika sikamaista käytöstä! Ehkä parempikin, että selvisi naisen todellinen luonne. Tietääköhän naisen mies?
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä kirjoitin joskus kirjeen naiselle, johon olin korviani myöten rakastunut. Jälkikäteen mietittynä, en oikein tiedä, kannattiko vai ei. En siis itsekään tuntenut tätä naista ollenkaan. Muutaman kerran oltiin jossain törmätty ja silloin välillämme kipinöi (näin ainakin kuvittelin). Nainen humalassa höpötti muka tunteistaan ja kuiskaili korvaan kaikkea, mitä halusin kuulla. Kertoi, että nykyinen avioliitto on väljähtynyt eikä tunne miestään kohtaan mitään. Selvinpäin kielsi kaiken ja vetosi humalaansa. Sanoi, ettei muistaisi mitään puheistaan.
Jotenkin tämä nainen vain pyöri mielessäni, en päässyt oikein eteenpäin. Minusta tuntui, että siinä oli elämäni suurin rakkaus (olinpa minä typerä). Päätin tarttua härkää sarvista ja ottaa selvää, voisiko meillä olla tulevaisuutta. Kirjoitin pitkän ja ihan liian imelän kirjeen. Nainen vastasi kirjeeseen viestillä ja pahoitteli, että on antanut minulle vääriä signaaleja ja taas vetosi känniin. Tästä ajattelin, että nyt elämä jatkuu. Kirjeen kirjoittaminen ei käsittänyt pakeista huolimatta, koska nyt minulla ei enää tarvitsisi miettiä, tunteeko hän minua kohtaan jotain vai ei.
Elämä jatkui ja unohdin naisen, vaikka kipeää se teki. Eräänä iltana törmäsimme taas. Nainen halusi halailla ja alkoi taas höpöttää kirjeestä ja muuta sontaa tunteistaan. Itse olin hyvin varautunut, koska en halunnut enää päästää kyseistä ihmistä lähelle. Nainen jatkoi höpöttämistä ja lopulta minulta suojamuurit kaatui. Suudeltiin pitkään ja useaan otteeseen. Nainen pyysi numeroani ja kutsui minut hänen ja miehensä yhteiseen kotiin.
Selvinpäin nainen oli taas todella kylmä minua kohtaan. Oli kuin minua ei olisi olemassakaan.
Nyt jälkikäteen harmittaa kirjeen kirjoittaminen todella paljon. Jos olisin tiennyt, miten nainen leikkii minun tunteilla, en olisi ikinä kirjoittanut koko kirjettä.
Aika sikamaista käytöstä! Ehkä parempikin, että selvisi naisen todellinen luonne. Tietääköhän naisen mies?
Ap
Tuskin tietää. Ja mulle se on jo ihan sama. Minulle on tärkeintä vain se, ettei minulla tarvitse enää nähdä kyseistä naista.
Vierailija kirjoitti:
Minä kirjoitin joskus kirjeen naiselle, johon olin korviani myöten rakastunut. Jälkikäteen mietittynä, en oikein tiedä, kannattiko vai ei. En siis itsekään tuntenut tätä naista ollenkaan. Muutaman kerran oltiin jossain törmätty ja silloin välillämme kipinöi (näin ainakin kuvittelin). Nainen humalassa höpötti muka tunteistaan ja kuiskaili korvaan kaikkea, mitä halusin kuulla. Kertoi, että nykyinen avioliitto on väljähtynyt eikä tunne miestään kohtaan mitään. Selvinpäin kielsi kaiken ja vetosi humalaansa. Sanoi, ettei muistaisi mitään puheistaan.
Jotenkin tämä nainen vain pyöri mielessäni, en päässyt oikein eteenpäin. Minusta tuntui, että siinä oli elämäni suurin rakkaus (olinpa minä typerä). Päätin tarttua härkää sarvista ja ottaa selvää, voisiko meillä olla tulevaisuutta. Kirjoitin pitkän ja ihan liian imelän kirjeen. Nainen vastasi kirjeeseen viestillä ja pahoitteli, että on antanut minulle vääriä signaaleja ja taas vetosi känniin. Tästä ajattelin, että nyt elämä jatkuu. Kirjeen kirjoittaminen ei käsittänyt pakeista huolimatta, koska nyt minulla ei enää tarvitsisi miettiä, tunteeko hän minua kohtaan jotain vai ei.
Elämä jatkui ja unohdin naisen, vaikka kipeää se teki. Eräänä iltana törmäsimme taas. Nainen halusi halailla ja alkoi taas höpöttää kirjeestä ja muuta sontaa tunteistaan. Itse olin hyvin varautunut, koska en halunnut enää päästää kyseistä ihmistä lähelle. Nainen jatkoi höpöttämistä ja lopulta minulta suojamuurit kaatui. Suudeltiin pitkään ja useaan otteeseen. Nainen pyysi numeroani ja kutsui minut hänen ja miehensä yhteiseen kotiin.
Selvinpäin nainen oli taas todella kylmä minua kohtaan. Oli kuin minua ei olisi olemassakaan.
Nyt jälkikäteen harmittaa kirjeen kirjoittaminen todella paljon. Jos olisin tiennyt, miten nainen leikkii minun tunteilla, en olisi ikinä kirjoittanut koko kirjettä.
No huhhuh, mikä k*sipää! :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos minä saisin rakkauskirjeen pitäisin TÄYSIN sekopäänä eikä todellakaan sytyttäisi muuta kuin epäilyn täydestä hullusta. Ja rakkauskirje ihmiselle jota ei edes tunne?! Muutama sana vaihdettu?! Ei luoja, saan uskomatonta myötähäpeää jo ajatuksesta.
Mitäs jos vaan kysyt että haluaisiko hän lähteä joku päivä ulos.....
Pakko olla provo, ei kukaan ole noin nolo uuno.
Voi jestas, oletko koskaan kuullut termin "rakkautta ensi silmäyksellä"? Sen kyllä näkee vastauksestasi, että itse et ole kokenut sellaista.
On omituista jos kovin tunteikkaan kirjeen kirjoitat mikäli et tunne häntä hyvin. Kirjoita sellainen tunnusteleva lyhyehkö kirje niin et vaikuta friikiltä/sairaalta/epänormaalilta.
Jos vastailee jotain niin sitten asteittain vie haluamaasi suuntaan jutut :)
-Aito ja alkuperäinen, (valitettavan) vähän käytetty yksilö-
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä kirjoitin joskus kirjeen naiselle, johon olin korviani myöten rakastunut. Jälkikäteen mietittynä, en oikein tiedä, kannattiko vai ei. En siis itsekään tuntenut tätä naista ollenkaan. Muutaman kerran oltiin jossain törmätty ja silloin välillämme kipinöi (näin ainakin kuvittelin). Nainen humalassa höpötti muka tunteistaan ja kuiskaili korvaan kaikkea, mitä halusin kuulla. Kertoi, että nykyinen avioliitto on väljähtynyt eikä tunne miestään kohtaan mitään. Selvinpäin kielsi kaiken ja vetosi humalaansa. Sanoi, ettei muistaisi mitään puheistaan.
Jotenkin tämä nainen vain pyöri mielessäni, en päässyt oikein eteenpäin. Minusta tuntui, että siinä oli elämäni suurin rakkaus (olinpa minä typerä). Päätin tarttua härkää sarvista ja ottaa selvää, voisiko meillä olla tulevaisuutta. Kirjoitin pitkän ja ihan liian imelän kirjeen. Nainen vastasi kirjeeseen viestillä ja pahoitteli, että on antanut minulle vääriä signaaleja ja taas vetosi känniin. Tästä ajattelin, että nyt elämä jatkuu. Kirjeen kirjoittaminen ei käsittänyt pakeista huolimatta, koska nyt minulla ei enää tarvitsisi miettiä, tunteeko hän minua kohtaan jotain vai ei.
Elämä jatkui ja unohdin naisen, vaikka kipeää se teki. Eräänä iltana törmäsimme taas. Nainen halusi halailla ja alkoi taas höpöttää kirjeestä ja muuta sontaa tunteistaan. Itse olin hyvin varautunut, koska en halunnut enää päästää kyseistä ihmistä lähelle. Nainen jatkoi höpöttämistä ja lopulta minulta suojamuurit kaatui. Suudeltiin pitkään ja useaan otteeseen. Nainen pyysi numeroani ja kutsui minut hänen ja miehensä yhteiseen kotiin.
Selvinpäin nainen oli taas todella kylmä minua kohtaan. Oli kuin minua ei olisi olemassakaan.
Nyt jälkikäteen harmittaa kirjeen kirjoittaminen todella paljon. Jos olisin tiennyt, miten nainen leikkii minun tunteilla, en olisi ikinä kirjoittanut koko kirjettä.
On kuule ihan oikein sulle! Mitäs koitat mennä toisten avioliittoon sähläämään. Toivottavasti opit jotain!
Hopeakettu kirjoitti:
On omituista jos kovin tunteikkaan kirjeen kirjoitat mikäli et tunne häntä hyvin. Kirjoita sellainen tunnusteleva lyhyehkö kirje niin et vaikuta friikiltä/sairaalta/epänormaalilta.
Jos vastailee jotain niin sitten asteittain vie haluamaasi suuntaan jutut :)
Minkälainen on sinun mielestä hyvä lyhyeksi ja tunnustelevaksi kirjeeksi? Mitä sinä konkreettisesti kirjoittaisit?
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä kirjoitin joskus kirjeen naiselle, johon olin korviani myöten rakastunut. Jälkikäteen mietittynä, en oikein tiedä, kannattiko vai ei. En siis itsekään tuntenut tätä naista ollenkaan. Muutaman kerran oltiin jossain törmätty ja silloin välillämme kipinöi (näin ainakin kuvittelin). Nainen humalassa höpötti muka tunteistaan ja kuiskaili korvaan kaikkea, mitä halusin kuulla. Kertoi, että nykyinen avioliitto on väljähtynyt eikä tunne miestään kohtaan mitään. Selvinpäin kielsi kaiken ja vetosi humalaansa. Sanoi, ettei muistaisi mitään puheistaan.
Jotenkin tämä nainen vain pyöri mielessäni, en päässyt oikein eteenpäin. Minusta tuntui, että siinä oli elämäni suurin rakkaus (olinpa minä typerä). Päätin tarttua härkää sarvista ja ottaa selvää, voisiko meillä olla tulevaisuutta. Kirjoitin pitkän ja ihan liian imelän kirjeen. Nainen vastasi kirjeeseen viestillä ja pahoitteli, että on antanut minulle vääriä signaaleja ja taas vetosi känniin. Tästä ajattelin, että nyt elämä jatkuu. Kirjeen kirjoittaminen ei käsittänyt pakeista huolimatta, koska nyt minulla ei enää tarvitsisi miettiä, tunteeko hän minua kohtaan jotain vai ei.
Elämä jatkui ja unohdin naisen, vaikka kipeää se teki. Eräänä iltana törmäsimme taas. Nainen halusi halailla ja alkoi taas höpöttää kirjeestä ja muuta sontaa tunteistaan. Itse olin hyvin varautunut, koska en halunnut enää päästää kyseistä ihmistä lähelle. Nainen jatkoi höpöttämistä ja lopulta minulta suojamuurit kaatui. Suudeltiin pitkään ja useaan otteeseen. Nainen pyysi numeroani ja kutsui minut hänen ja miehensä yhteiseen kotiin.
Selvinpäin nainen oli taas todella kylmä minua kohtaan. Oli kuin minua ei olisi olemassakaan.
Nyt jälkikäteen harmittaa kirjeen kirjoittaminen todella paljon. Jos olisin tiennyt, miten nainen leikkii minun tunteilla, en olisi ikinä kirjoittanut koko kirjettä.
On kuule ihan oikein sulle! Mitäs koitat mennä toisten avioliittoon sähläämään. Toivottavasti opit jotain!
Tätä itsekin olen paljon miettinyt. Ja kieltämättä ajattelen välillä tämän olleen ihan oikein minulle. En vain voinut sille mitään, että rakastuin naiseen. Rakastuin häneen heti ensisilmäyksellä. Mietin paljon myös sitä, onko minulla oikeutta kirjoittaa hänelle. Jos hän ei olisi humalassa sanonut minulle ettei tunne miestään kohtaan mitään, en varmasti olisi kirjettä kirjoittanut. Kuitenkin ajattelin, että jos heillä on suhde lopuillaan ja minä tapasin elämäni naisen, miksi en saisi yrittää antaa mahdollisuutta ehkä suurelle rakkaudelle. Joo tiedän, erittäin itsekkäästi ajateltu.
Ihanteellinen tilanne olisi ollut se, että molemmat olisimme olleet sinkkuja. Mutta eipä se olisi siltikään poistanut sitä tosiasiaa ettei se nainen yksinkertaisesti tuntenut samoin.
Vierailija kirjoitti:
Hopeakettu kirjoitti:
On omituista jos kovin tunteikkaan kirjeen kirjoitat mikäli et tunne häntä hyvin. Kirjoita sellainen tunnusteleva lyhyehkö kirje niin et vaikuta friikiltä/sairaalta/epänormaalilta.
Jos vastailee jotain niin sitten asteittain vie haluamaasi suuntaan jutut :)
Minkälainen on sinun mielestä hyvä lyhyeksi ja tunnustelevaksi kirjeeksi? Mitä sinä konkreettisesti kirjoittaisit?
Ap
Jospa nyt vaan tekisit sitä mo-de-raattorin työtäsi. Vai onko tämä joku is:n toimittelija hakemassa juttumatskua...
Vierailija kirjoitti:
Hopeakettu kirjoitti:
On omituista jos kovin tunteikkaan kirjeen kirjoitat mikäli et tunne häntä hyvin. Kirjoita sellainen tunnusteleva lyhyehkö kirje niin et vaikuta friikiltä/sairaalta/epänormaalilta.
Jos vastailee jotain niin sitten asteittain vie haluamaasi suuntaan jutut :)
Minkälainen on sinun mielestä hyvä lyhyeksi ja tunnustelevaksi kirjeeksi? Mitä sinä konkreettisesti kirjoittaisit?
Ap
Höh, sunhan se pitää kirjoittaa eikä minun. Kantsii aina pohjautua omaa itseen kaikki mitä tuottaa, olla sitä mitä on koska muuten harhauttaa toista ja sillä tiellä ei ole jatkumoa. Jos jotain tiedät vastapuolesta niin käytä sitä tartuntapintana, ei se sen kummempaa oo.
Minua niin kovin viehättää ajatus siitä minkälainen ihminen onkaan hän joka haluaa toiselle kirjoittaa, kirjoittaa vaikkei toista tunne. Mitä hänestä paljastuisikaan? Pidän hyvänä piirteenä sitä että tohdit ottaa riskejä, kun kuulet sydämmesi jotain sanovan. Mielelläni sinuun tutustuisin paremmin...
Siinä sulle esimerkkiä jos sinulle kirjoittaisin :D
-Aito ja alkuperäinen, (valitettavan) vähän käytetty yksilö-
Vierailija kirjoitti:
Itse pitäisin outona jos saisin rakkauskirjeen, pitkän. Monologit antavat itsekeskeisen vaikutelman, mutta onhan se romanttista tyyliin Romeo ja Julia jossa vain minäminä on tärkeä.
Viesti vaikuttaa olevan "En tule tapaamaan koska en ikävöi kasvojasi, en soita koska en oikeastaan kaipaa kuulla ääntäsi, enkä kaipaa mitään vastausta takaisin. Rakastan vain omia sanojani joten tässä niitä tulee ja sinähän otat ne vastaan"
Miten pystyykin kääntämään noin negatiiviseksi tällaisen asian? Vain Suomessa.
Kirje on väkisin aina monologi, kuuluu siihen formaattiin jos vähän mietit. Minäminä ei ole kuitenkaan rakkauskirjeessä motivaationa, vaan sinäsinä. Sellaisen kirjoittaminen vaatii suurta tunnetta toista kohtaan ja ääretöntä rohkeutta.
Asia sitten etenee joko niin, että jos kirjeen kohde kokee yhtään samalla tavoin niin homma on napakymppi ja unohtumaton kokemus hyvällä tavalla. Jos taas ei, niin seuraa kiusallisuutta koska täytyy selventää lähettäjälle että valitettavasti tunne ei ole molemminpuolinen. Se on elämää.
Joka tapauksessa itse olisin hyvin otettu ja nostan hattua jokaiselle, joka uskaltaa laittaa itsensä likoon tuolla tavoin.
M42
Alue: Aihe vapaa
Tuossahan olisi ihan hyvää mallipohjaa kirjeelle. Jotenkin siitä pitäisi saada vielä persoonallisempi. Kertoa vaikka ne asiat, mitkä aiheuttavat hänessä sydämen tykytyksiä :)
Olisi kiva tietää, millaisia ne kirjeet on olleet, mitä ootte saaneet :) Kehittyikö siitä jotain suurempaa rakkaustarinaa? Jos ei, niin millaisia oli seuraavat kohtaamiset? Oliko kiusallisia hetkiä?
Ap