Minkä maalaisen kumppanin haluaisit?
Ihan fiilispohjalta, toki perustellakin voisi. Kerro myös sukupuolesi.
Voit kertoa myös, minkä maalaista kumppania et ainakaan haluaisi :D
Kommentit (34)
Maalla ei ole merkitystä, kunhan on yhteiset arvot ja tasa-arvoinen suhde. Ja tällaisia miehiä löytyy ympäri maailmaa, esim. oma kumppani on tyypillisesti vähän patriarkaalisesta maasta, mutta meidän suhde on tasa-arvoisin jossa olen ollut, jopa verrattuna suomalaiseen eksääni. Katselisin kumppania omasta asuinmaasta, oli hän kansallisuudeltaan mikä hyvänsä.
Tunnustan tosin, että mustat miehet vetoaa muhun, mutta parisuhteessa ulkonäkö on sivuseikka 🙈
Haluaisin uskollisen, luotettavan, huumorintajuisen ja kärsivällisen kumppanin. Maalla ei väliä, olkoon vaikka vinku-Intiasta.
Suomalaisen tai ruotsalaisen. Tai norjalaisen..ei miestä mistään macho-kulttuurista ainakaan. Pohjoismaalainen tai eurooppalainen. En ole itse tummien kansalaisuuksien perään.
Amerikkalaisen valkoisen miehen, iloisen, huumorintajuisen ja kohteliaan.
Vierailija kirjoitti:
En tiedä, mutta irakilainen ois aika nounou. En ole missään määrin r-henkilö, vaan päin vastoin. Tunnen heitä paljon, ja kokemustakin tällaisesta on, mutta monet ovat kamalia kuumakalleja ja vielä ahdistuneempia puhumisesta kuin suomalaiset miehet. Sosiaaliset taidot monilla surkeat eli jos esim. puheenaihe ei miellytä heitä, niin heillä ei ole mitään ajatusta siitä, että toisen pitäisi silti voida saada puhua siitä. Kavereina varsin jees.
Kaverillani on irakilainen mies ja en kyllä allekirjoita kommenttiasi hänen kohdallaan. Todella positiivinen, tunteellinen, naistaan arvostava ja nimenomaan avoimesti tunteistaan puhuva tapaus. Tekee muun työnsä lisäksi vapaaehtoistyötä ja opetteli heti puhumaan suomea. Lämmin, sosiaalinen ja älykäs, vaikka on elänyt kotimaassaan todella vaikean lapsuuden ja nuoruuden.
Oma vaimo löytyi yhteisen työprojektin kautta, ja hän on kansallisuudeltaan brasilialainen. Sanotaan siis että brasilialaisen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä, mutta irakilainen ois aika nounou. En ole missään määrin r-henkilö, vaan päin vastoin. Tunnen heitä paljon, ja kokemustakin tällaisesta on, mutta monet ovat kamalia kuumakalleja ja vielä ahdistuneempia puhumisesta kuin suomalaiset miehet. Sosiaaliset taidot monilla surkeat eli jos esim. puheenaihe ei miellytä heitä, niin heillä ei ole mitään ajatusta siitä, että toisen pitäisi silti voida saada puhua siitä. Kavereina varsin jees.
Kaverillani on irakilainen mies ja en kyllä allekirjoita kommenttiasi hänen kohdallaan. Todella positiivinen, tunteellinen, naistaan arvostava ja nimenomaan avoimesti tunteistaan puhuva tapaus. Tekee muun työnsä lisäksi vapaaehtoistyötä ja opetteli heti puhumaan suomea. Lämmin, sosiaalinen ja älykäs, vaikka on elänyt kotimaassaan todella vaikean lapsuuden ja nuoruuden.
Varmasti on eroja. Itse vaan olen tehnyt sekä kavereista että ex-tyypistä havainnon, että vaikeat asiat ovat todella vaikeita. Eivät jaksa myöskään yhtään sellaista pitkäpiimäistä keskustelua, se on heistä helposti turhaa ja jankkaamista. Myös konfliktitilanteet ahdistavat, esim. erilaiset mielipiteet. En ole ainoa, joka tämän on huomannut, ja olemme pohtineetkin, että mahtavatko ylipäänsä sodat johtua osin siitä, että diplomaattisuus ja sosiaaliset taidot ovat sielläpäin kadonnutta kansanperintöä. Onko elämä ollut monilla niin karua, että niiden opettelua on pidetty täysin toissijaisena. Työni kautta voin myös sanoa, että esim. ryhmätyöskentely on monille täysin vierasta, ja se täytyy opetella täällä.
Nuo muut mainitsemasi jutut ovat helposti totta, mutta minulle nuo keskustelutaidot menevät ihan kärkeen kumppania valitessa. Sopii varmaan aika suurpiirteiselle, humoristiselle ja herttaiselle luonteelle tämä kansallisuus, mutta ei niinkään suorasanaiselle Suomi-neidolle. :)
Venäläisen, italialaisen tai espanjalaisen miehen. OvAt MIEHIÄ, ei vätyksiä
En minkään maalaista. Inhoan parisuhteita enkä halua koskaan enää sellaiseen. Elämä on paljon mukavampaa vapaana.
Mulla on joku perversio aina ollut Englishmaneihin. No, Savolaisen sitten olen kuitenkin omaksi ottanut, enkä pois vaihtaisi.
Itävaltalaisen tai saksalaisen. Huolehtivat perheestään eivätkä jätä vaimoaan ja lapsiaan niin helposti kuin suomalaiset.