Onko täällä ketään joka rakastaa puolisonsa edellisessä suhteessa syntyneitä lapsia?
Anoppi ja kumppanin lapset tuntuvat olevan pahinta saastaa niin tasokkaille av-mammoille ja -miehille. :(
Kommentit (8)
Minkkisen rakkaudelle nauretaan, mutta ei kyetä itse rakastamaan.
En rakasta.
Lähes rakastan yhtä oman lapseni kaveria.
Muut kuin omat lapset eivät siis herätä rakkautta itsessään vaan he ovat ihan samalla viivalla muiden vieraiden ihmisten kanssa. Osasta pitää ja osasta ei. Miehen lapset ovat vähän niin kuin sulle osoitettaisiin leikkipuistosta luoksesi asumaan muutama random lapsi. Ehkä sattuisit pitämään niistä, ehkä et.
En rakasta, valitettavasti:/. Yhdestä pidän, mutta toisen luonne vain on niin ilkeä etten yrittämisestä huolimatta pysty hänestä pitämään
Rakastan ja tosi paljon rakastankin. Hoidan ja kasvatan heitä siinä missä miehenikin. Asuvat meillä 24/7 ja he pitävät minua heidän vanhempanaan.
En. Tunnen heitä kohtaan lämpöä niinkuin tunnen lapsia kohtaan ylipäätään. Mutta mitään kovin henkilökohtaista suhdetta heihin ei ole. Aluksi yritin kyllä, mutta heidän äitinsä teki niin paljon kiusaa ja suhtautui yrityksiini niin suurella halveksunnalla, että luovutin. Käsityksemme lastenkasvatuksesta ja hoidosta ylipäätään on todella kaukana toisistaan. En löytänyt siinä touhussa mitään paikkaa itselleni joten luovutin. Hoitakoon isä sen sotkun. Minä pysyn sivussa. Joskus kyllä juttelen lasten kanssa hyvinkin kämpimästi ja läheisesti. Mutta mitään kiintymyssuhteita en enää ryhdy rakentamaan.
Vierailija kirjoitti:
Anoppi ja kumppanin lapset tuntuvat olevan pahinta saastaa niin tasokkaille av-mammoille ja -miehille. :(
Mitä siitä? Pidän itseäni varsin normaalina, vaikka en kykenisi uusiperhe-elämään. En todellakaan rakastaisi vieraita lapsia niin kuin omiani. Täysin hullua yrittää syyllistää tällaisesta.
Vierailija kirjoitti:
En. Tunnen heitä kohtaan lämpöä niinkuin tunnen lapsia kohtaan ylipäätään. Mutta mitään kovin henkilökohtaista suhdetta heihin ei ole. Aluksi yritin kyllä, mutta heidän äitinsä teki niin paljon kiusaa ja suhtautui yrityksiini niin suurella halveksunnalla, että luovutin. Käsityksemme lastenkasvatuksesta ja hoidosta ylipäätään on todella kaukana toisistaan. En löytänyt siinä touhussa mitään paikkaa itselleni joten luovutin. Hoitakoon isä sen sotkun. Minä pysyn sivussa. Joskus kyllä juttelen lasten kanssa hyvinkin kämpimästi ja läheisesti. Mutta mitään kiintymyssuhteita en enää ryhdy rakentamaan.
Ei se ole mikään sotku jos lasten äiti halveksuu yrityksiäsi omia hänen ja miehesi lapsia eikä sinulla ja hänellä tarvitse olla sama lastenkasvatuskäsitys. Ihanteellista olisi että miehelläsi ja hänen entisellään on sen lisäksi että eivät jostain syystä pitäisi toisistaan tai vielä parempi, eivät saa yhteiseloa toimimaan vaikka vähän pitävätkin. Lapsen biologiset vanhemmat olkoon eron jälkeenkin lapsen vanhempia etenkin jos ovat lapset yhteisellä sopimuksella tehneet.
Kyllä. En nyt sillä tavalla kuin omaa, mutta kuitenkin. Ja anoppia myös.