Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Olen niin väsynyt perhe-elämään, että voisin kuolla!
13.10.2018 |
En tiedä mistä aloittaisin. Meillä on kaksi lasta, joista nuorempikin on osoittautumassa erityislapseksi. Miehen mielestä mitään vikaa ei ole. Hän ei juuri edes vietä lasten kanssa aikaa, käy heidän kanssa missään tai vie esim päiväkotiin/kouluun, joten hän ei tiedä miten nuo tilanteet sujuvat. Miehen mielestä olen huono äiti, koska lapsilla on haasteita. Hän ei koskaan ole tullut mukaan asiantuntijoiden vastaanotoille tai terapioihin ja hän tuntuu muutenkin kieltävän tosiasiat. Olen saanut yksin hoitaa kaikki nuo asiat ja järjestää tukitoimia. Olen myös maininnut väsymyksestäni hoitaessani lasten asioita, mutta "se nyt kuuluu tähän". En koe, että voisin jakaa taakkaani mieheni tai saavani itselleni apua terveydenhuollosta. En halua mitään masennuslääkkeitä, koska ne eivät poista sitä tosiasiaa ettei mieheni ymmärrä tilannetta. Koen olevani umpikujassa.
Meillä ei oikeastaan ole tukiverkkoja. Muutimme esikoisen ollessa pieni töiden perässä kauas tukiverkoista. Olen tutustunut lasten kautta uusiin ihmisiin ja salaa toivonut, jos sitä kautta saisin rakennettua tukiverkkoja. Melko nopesti on paljastunut, että kaikilla on sukulaiset ja lapsuudenystävät tarvittaessa apuna. Kukaan ei tunnu kaipaavan enää mitään uusia vastavuoroisia tukiverkkoja. Omat vanhempani pystyvät n kerran vuoteen auttamaan meitä, koska vanhempani ovat vielä työelämässä. Miehen vanhemmat ovat eläkkeellä, mutta he matkustelevat ym niin paljon etteivät he ehdi auttamaan. Pari kertaa olen palkannut hoitajan MLL:ltä, mutta molempina kertoina tuli niin huono hoitaja etten aio enää rahojani sellaiseen laittaa. Muina kertoina emme saaneet hoitajaa lainkaan.
Olen miettinyt välillä, että pakkaan tavarani ja jätän miehen pärjäämään lasten kanssa, koska olen niin kelvoton äiti. Tosin lapseni ovat niin kiinni minussa, joten en kestäisi sitä. Synkimpinä hetkinä olen miettinyt itsemurhaa, koska silloin asia olisi osaltani kuitattu. Olen miettinyt eroa, koska en saa mieheltä tukea perhe-elämän sujuvoittamiseksi. Toisaalta, jos on pakko, hän voi hakea lapsen päiväkodista. Mies on ainoa tukiverkkoni, huono sellainen, mutta ainut. Minulla ei ole ketään kehen tukeutua ja keneltä pyytää apua.
Mitä tekisitte tilanteessani? Olen aivan solmussa.
Kommentit (17)
Yksi henkinen painolasti on miehesi. En tiedä pääsisitkö helpommalla, jos eroaisit. Mutta omaa aikaa varmasti tarvitsisit, vaikka edes kävelylenkin verran päivässä. Eikö mies ota mitään vastuuta lapsista? Eikö edes kotona ole heidän kanssaan? Jos ei, niin sitten kyllä kannattaisi harkita eroa siten, että otat lapset mukaasi. Yksinhuoltajana saisit ehkä helpommin myös apuja sosiaalitoimen ja neuvolan kautta.
Oletko mukana missään erityislasten vanhempien vertaistukiryhmässä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Törkeää että ammattilaisetkin vähättelevät tilannetta, ja pitävät tuota erityislapsen äidin osana.
Eroa, niin saat levätä vuoroviikoin.
Vierailija kirjoitti:
Yksi henkinen painolasti on miehesi. En tiedä pääsisitkö helpommalla, jos eroaisit. Mutta omaa aikaa varmasti tarvitsisit, vaikka edes kävelylenkin verran päivässä. Eikö mies ota mitään vastuuta lapsista? Eikö edes kotona ole heidän kanssaan? Jos ei, niin sitten kyllä kannattaisi harkita eroa siten, että otat lapset mukaasi. Yksinhuoltajana saisit ehkä helpommin myös apuja sosiaalitoimen ja neuvolan kautta.
Oletko mukana missään erityislasten vanhempien vertaistukiryhmässä?
Olen miettinyt tuota, että yksinhuoltajana voisi pyytää sosiaalitoimesta tai vastaavasta apua, mutta mitä apua sieltä voisi saada? En halua mitään terapiaa tai keskusteluapua, koska jo nyt menojen aikatauluttaminen on melkoista palapeliä. Keskusteluapu toisi vain lisästessiä.
Mies huolehtii lapsista vain jos käsken. Hän ei koskaan ehditä että tekisi heidän kanssaan mitään. Haluaisin edes joskus olla kotona rauhassa. Jos mies lähtee lasten kanssa jonnekin, hän odottaa että esim siivoan sillä aikaa. Jos en käytä aikaa hyödyllisesti, tulee riitaa. Eron jälkeen hän tuskin olisi lasten kanssa lainkaan...
Ap
Kun lapset nukkuvat niin istu miehesi kanssa vaikka keittiön pöydän ääreen ja pyydä että miehesi kuuntelee avoimesti mitä sanot. kerro että sinä et enää jaksa yksin pyörittää tätä rumbaa. Älä syytä, itke tai raivoa vaan kerro miltä sinusta tuntuu ja mitä haluat asiallisesti ja rauhallisestil Jos mies suuttuu tai ei suostu kuuntelemaan niin sinun on lähdettävä hakemaan apua kodin ulkopuolelta. Lapset ovat kuitenkin yhteisiä niin vastuu ei voi kaatua vain sinun niskaasi. Tilanne on jo päässyt liian pahaksi jos tekisi mieli kuolla uupumuksesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikä se miehesi on käskemään mitä sinun pitää tehdä jos sinulla on joskus harvoin omaa aikaa tai hetken rauha? Joku raja sentään. Opettele pitämään puolesi. Mitään ei tässä elämässä saa ellei osaa vaatia!
Tee lapsistasi lasu niin saat apua ja tukea. Ehkä miehesikin herää todellisuuteen ja tajuaa kuinka uupunut olet kaiken paskan keskellä yksin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minkä takia naiset tekee lapsen - saati useamman - tuollaisten miesten kanssa, jotka eivät yhtään osallistu lapsista huolehtimiseen? Vai ihanko yllätyksenä se tulee vasta sitten kun pari tenavaa on jo tehty? Ja miten se voi tulla yllätyksenä, eikö tuollainen välinpitämättömyys heijastu ihan kaikkeen tekemiseen, ei pelkästään lapsista huolehtimiseen?
neuvolasta tai sosiaalitoimesta ei noin vain saa kyllä mitään apuja arkeen, se on nähty ja sen varaan ei ainakaan kannata tulevaisuutta rakentaa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä nyt ei ole kovin rohkaisevaa mutta voit joutua erossa ojasta allikkoon. Miehellä ei ole eron jälkeen velvollisuutta tavata lapsia ollenkaan. Laske sen varaan että sinusta tulee totaaliyksinhuoltaja. Arki on silloin kovempaa kuin nyt. Eikä yh:t saa mitään kummempia apuja. 50 euroa lisää lapsilisää kuussa.
Ota nyt aikalisä. Sano miehelle ensin mielessäsi, että kuule kun minä teen siivoamista tärkeämpiä asioita yksinollessa. Vai eikö hänen mielestään ole merkitystä sillä, onko lapsilla äiti vai ei.
Niin kauan kuin tilanteesi on noin huono miehen kanssa, ei sillä ole oikeastaan väliä, onko stressitekijänä mikä hyvänsä.
Puhu vanhemmillesi. Miten kaukana he asuvat? Puhu myös miehen vanhemmille, he saattaisivat saada pojan näkökulmaa avartumaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ota omaa aikaa kämpän ulkopuolella, jos mies ei osaa suoda sitä sinulle kotona. Hänelle ei muodostu sidettä hankaliin lapsiin, jos olet aina saatavilla. Sitten on ihan selvää, että eron jälkeen häntä ei vastuu kiinnosta, jos ei ole edes opetellut pärjäämään lasten kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yksi henkinen painolasti on miehesi. En tiedä pääsisitkö helpommalla, jos eroaisit. Mutta omaa aikaa varmasti tarvitsisit, vaikka edes kävelylenkin verran päivässä. Eikö mies ota mitään vastuuta lapsista? Eikö edes kotona ole heidän kanssaan? Jos ei, niin sitten kyllä kannattaisi harkita eroa siten, että otat lapset mukaasi. Yksinhuoltajana saisit ehkä helpommin myös apuja sosiaalitoimen ja neuvolan kautta.
Oletko mukana missään erityislasten vanhempien vertaistukiryhmässä?
Ei julkiselta saa mitään lastenhoitoapua nykyään, vaan pelkkää neuvontaa ja lasten huostaanottoa.
uli uli uli. Mene Ukrainaan jos siellä vaikka olisi asiat paremmin!
Samankaltaisessa tilanteessa ollessani komppaisin edellisiä: ota ero ja lapsista sopimus että ovat isänsä luona myös.
En tiedä miten itse selvisin tuosta. Ollaan tosin edelleen yhdessä ja aika kultaa muistot, mutta muistan joskus toivoneeni saavan vaikka psykoosin, että pääsen sairaalaan lepäämään.
itse en eronnut osin oman osaamattomuuden/nössöyden ja juurikin tukiverkkojen puutteen vuoksi.
voimia ihan hirmuisesti <3
Alue: Aihe vapaa
Sanoisin, että nyt pariterapiaan tai en näe tulevaisuutta yhdessä. Jos ei suostu, eroaisin. Mitään muuta vaihtoehtoa miettimättä.