Mistä sen tietää, erotako vai ei?

Samaa pohdin minäkin.

Tai vähän eri tilanne. Olen ymmärtänyt, kantapään kautta, sen surkean arjen olevan oikeasti parasta.

Mutta, muuten tilanne solmussa miehen kanssa ja epävarmuus raastaa.

Joka päivä mietin että jos en saa selvää vastausta mitä mies minusta haluaa lähden. Vuokraan asunnossa n ja muutan pois. Miettiköön sitten rauhassa.

Mutta en sit kuitenkaan uskalla.

Harvemmin yhtään mistään asiasta tietää 100% varmuudella, että näin pitää tehdä. Tätä kutsutaan riskin ja vastuun ottamiseksi omista valinnoista. Vain aika näyttää, miten siinä käy.

Tietää siitä, että ei edes mieti jäämisen mahdollisuutta, jos on varma erosta. Suu auki ja puhu puolisollesi.

Minä haluan jatkaa. Mutta en kestä miehen arpomista. Jos lapsia ei olis olisin jo muuttanut asumuseroon. Näkisi oikeasti mitä on olla ilman.

Ehkä nro 2

Jos koet olevasi onnellinen niin jäät, jos et niin lähdet. Lähtemisen tai jäämisen ei pidä riippua siitä mitä mies haluaa vaan siitä mitä SINÄ haluat

Ap tässä.

Minä olen meillä se joka ”arpoo”. Mieheni ei halua erota. Meidän parisuhde lähti alamäkeen, kun esikoisemme syntyi. Toki välillä on ollut parempiakin aikoja. Ensimmäiset vuodet kului hirveässä stressissä raha-asioiden takia, silloin ei varsinaisesti meidän keskinäiset ongelmat päässeet niin esiin. Me riitelemme lähes päivittäin, mies on jatkuvasti pahalla tuulella ja purkaa sitä minuun ja lapsiin. Minusta olemme henkisesti eronneet jo kauan sitten... Olen miehen kanssa tästä puhunut jo aiemminkin ja hän on jyrkästi eroamista vastaan. Kyllä minuakin se ajatus erosta pelottaa. Toisaalta en vain näe yhteistä tulevaisuuttakaan... minä haluaisin yhdessä liikkua, kulkea luonnossa ja tehdä asioita, mies haluaa töiden jälkeen vaan maata ja tissutella iltaisin olutta.

Jos ette tiedä varmasti erotako vai ei, sitten paras vaihtoehto olisi muuttaa erilleen väliaikaisesti. Pyrkikää sopimaan tämä mietintäaika yhteisesti sovussa.

Olkaa aluksi tekemisissä vain kun on pakko lasten ja yhteisten asioiden hoitamisen takia. Sitten kun kumpikin on saanut vähän omaa hengähdysaikaa ja ajatuksiaan selkiintymään, sovitte että tapaatte. Menette kahdestaan jonnekin julkiseen paikkaan esim. ulos syömään, alkoholi kannattaa pitää minimissään tietysti, ja rupeatte keskustelemaan siitä, aiotteko pysyä yhdessä ja miten voisitte parantaa suhdettanne siinä tapauksessa. Tai sitten sovitte, että eroatte ja yritätte sopia vanhempina kuinka tiiminä hoidatte yhteisten lastenne asiat.

Tärkeintä on siis kyeta sopimaan yhteisymmärryksessä tästä tilapäiserosta ja sen aikana noudatettavista säännöistä. (Jos se ei onnistu, sekin kertoo jotain merkittävää suhteen laadusta.)

Eroaika antaa kummallekin aikaa tehdä havaintoja myös siitä minkälaista elämä olisi ilman puolisoa. Jollekin se voi avata silmät sille miten tärkeä puoliso on tai miten raskasta arki on puolison rinnalla ollut. Eroa miettinyt osapuoli voi nähdä minkälaista se erossa eläminen olisi, että sitä voi selvitä ihan hyvin tai että ei haluakaan selvitä ilman aviopuolisoaan.

Vaikeinta on tuo alun yhteinen sopiminen aikalisästä, ja se, että kummankin pitää olla ensin rehellinen itselleen (mitä haluan elämältäni? mikä on oma roolini suhteen tilassa?) ja sitten puolisolleen kun tavataan keskustelua varten.

Seksin määrästä ja laadusta se on kiinni.