Mitkä asiat elämässäsi ovat eniten kypsyttäneet ja kasvattaneet sinua henkisesti?

Matkustelu.

Vanhemmuus

Lapset. 30 vuotta kärsivällisesti kanssani jaksanut aviomies. Vakava sairastuminen ja siitä toipuminen.

Vierailija kirjoitti:

Kerrohan, oliko ne jotkut tietyt opinnot (mitkä), lapsen saaminen, matkustelu, jotkut tietyt oivallukset (mitkä), pohdiskeleva itsensä etsimiskausi, tietyt kaverisuhteet, harrastukset vai mikä?

Vastoinkäymiset ja niistä selvityminen, tietyt raskaat kaverisuhteet, pohdiskeleva itsensä etsimiskausi. Ikä on myös tuonut taitoa nauraa itselleen ja omalle tyhmyydelleen, en jaksa ottaa enää stressiä kuten joskus aiemmin nuorempana.

Menetykset.

Pa s kat ihmiset. Ex-mies ja  miniä.

Yleensä eniten viisastuu silloin kun joutuu kohtaamaan epämiellyttäviä tilanteita ja oppimaan oikeasti tuntemaan itsensä. Nämä tilanteet usein ovat järkyttäviä ja sisältävät yksinäisyyttä. Silloin alkaa tajuta mistä elämässä on oikeasti kyse. Huomaa ettei esimerkiksi materialla ole mitään väliä. Haluaa eroon haitallisista ihmissuhteista ja yhtäkkiä se sisäinen rauha ja viisaus alkaa kasvaa. Onnellisuus.

Minulle tämän prosessin laukaisi yllättävä ja järkyttävä ero, ja sen jälkimainingit. Kun yhtäkkiä piti luoda koko elämä uusiksi vaikeamman kautta. Ja joutui oikeasti katsomaan peiliin monta kertaa. Ja oppia millainen minä olen ja mitä muut ovat... ensi kertaa elämässä ymmärrän mitä on oikea onnellisuus.

Vauvan kuolema kohtuun ja erityinen poikani, ehdottomasti.

Ei mikään, ainakaan vielä. Olen edelleen henkisesti 15-v. N41

Ystäväni opetti mut mielenhallinnan pariin. Olen yllättynyt, miten konkreettisia tuloksia olen saanut aikaan. Alku ei ollut helppo, mutta nyt alkaa jo sujua. Voin jopa vihata katkerasti, eikä syke nouse iskuakaan. 

Lapseni syntymä, mieheni kuolema. TapHtuivat samaan aikaan.

Hirveä isoveli (väkivaltaa, henkistä ja fyysistä), lapsena koettu seksuaalinen hyväksikäyttö lähisukulaisen taholta, rankka koulukiusaaminen ja sairastuminen krooniseen, kivuliaaseen ja parantumattomaan sairauteen. Positiivisia asioita on se, että olen huomannut olevani riittävän vahva selviämään vaikeista asioista, olen löytänyt maailman ihanimman puolison jonka kanssa on vaan niin hyvä olla <3 myös kaverisuhteet joita on tullut ja mennyt elämäntilanteen mukaan, ovat opettaneet paljon :)

Koulutus, lapset ja avioliitto. Vaikeuksista selviäminen on antanut sinnikkyyttä ja itseluottamusta. Olen sadan ihmisen esimies. Se on opettanut ymmärtämään ihmisiä.

Oma kamppailuni masennuksen ja syömishäiriön kanssa, siskon vakava sairaus ja edellinen suhde jossa tulin petetyksi ovat tähän asti varmaan opettaneet eniten. On oppinut arvostamaan elämää eri tavalla ja näkee asiat, muut ihmiset sekä itsensä erilaisessa valossa nyt. 

Vakavat menetykset, ja se hyvä mitä kumminkin seurasi.

Elävän Jumalan kohtaaminen (Jeesus). On hienoa, että joku tosiaan on yläpuolellani. Ihmisen, minunkin kus*päisyys on nimittäin rajaton, olisin ilman vaikeuksiani päätynyt omalla tiedollani keikaroivaksi ateistiksi.

Tämä vaatisi pitkää vastausta. Mutta ehkä se äitiys on ollut tärkein sikäli, että se vasta on irroittanut minut ikuisen lapsen roolista vähälapsisessa, pienessä suvussa. Olen alkanut ymmärtää, mitä aikuisuus on. Ja ymmärsin sitten senkin, että mies ei kasvanut samassa tahdissa asiaan, valitettavasti. Häntä päinvastoin alkoi itseään lapsettaa. Edellisen polven astuminen vanhuuteen on edistänyt tätä lisää. Olen alkanut ymmärtää haurautta, ja mistä voima silti löytyy.

Hyvät ystävät ja oudompienkin ihmisten kohtaaminen on ollut toinen hyvin tärkeä asia. Mutta ne ystävät onkin valittu tarkkaan. Heillä on tarjota näkökulma, johon en itse kykenisi. Ja kyky selittää se ja ymmärtää omanikin.

Ehkä kuitenkaan en olisi ymmärtänyt paljon mitään tai osannut edes etsiytyä oikeiden ihmisten luo, jos ei olisi tullut luettua nuorena paljon. Ihmisen on vaikea kehittää itseään oikeastaan millekään tasolle, jos ei asetu seisomaan jo edesmenneiden hartioille nähdäkseen kauemmas. Omilla jaloillaan kun asiat näkee lopultakin runsaan metrin korkeudelta.

Filosofin koulutus on antanut välineet ratkoa ongelmia, ja masennus on antanut herkkyyden löytää ne.

Optimismin löytäminen on ollut oivallusten ehdoton ykkönen. OIkein ymmärrettynä se on jopa nykyisen positiivisuuden hehkuttamisen vihollinen. Optimismi antaa voimaa katsoa tosiasioita silmästä silmään senkin pisteen yli, jossa pessimisti alkaa rähistä epätoivoissaan. Tosioptimisti ruokkii sisäistä pessimistiäänkin, koska sillä taas on tarkempi vainu. Ja hyvä filosofi on toki aina epäluuloinen. Sekään ei ole optimismin vastakohta.

Optimismi ja sinisilmäisyys tosiaan eivät ole sama asia. Useimmat optimismiaan julistavat ihmiset ovat itse asiassa liikkeellä paheksuakseen niitä, jotka näkevät mutkia heidän mielestään suoralla tiellä. Tosioptimisti iloitsee nähdessään mutkat, koska ne olisivat ihan hyvin voineet jäädä huomaamatta.

Eikä se matkailukaan turhaa ole. Mutta sen avartava vaikutus tulee kyllä vähemmälläkin reissaamisella hyödynnettyä. Mieheni erityisesti vannoo sen nimiin, ja kehuu sen herättäneen hänet tajuamaan luovuutensa. Eikä hän ole lopulta varsinaisesti matkustellut kuin yhden kerran.

vaihtovuosi maassa jonka kieltä en alkuun osannut, vakavasta sairaudesta selviäminen, asuminen yksin ja yhdessä erilaisten ihmisten kanssa, kaikki eri työpaikat ja koulut (hakuprosessista alkaen), asioiden pohtiminen ja yksinkertaisesti vanheneminen :) tällä hetkellä tekisi mieli huutaa elämälle et: "anna tulla, mä selviän kyllä mistä vaan!" 

Se kun on joutunut olemaan tekemisissä vaikeiden ihmisten kanssa.

Tapasin narsistipsykopaatin ja ymmärsin, että kaikkia ihmisiä ei voi auttaa. Täällä meidän keskuudessa liikkuu oikeasti vaarallisia ihmisiä ja oikeuslaitos antaa kaikkien näiden olla vapaana. Kodin hälytys ja turvajärjestelmät on hyvä juttu ja poliisitkaan eivät huvikseen ajele autoilla ja sakota, vaan heilläkin on ihan oikeasti oikeita töitä.