Meneekö kellään muulla hermot TOLKUTTOMIIN SARJAPUHUJIIN?
Näistähän on sukupuolen mukaan eriytyneet kaksi tyyppiä. Naispuolinen sarjapuhuja papattaa asioitaan järjetöntä vauhtia, ja huomatessaan, että alat olla puheenvuoroa vailla, kiristää tahtia entisestään ehtiäkseen varmasti sanoa ainakin sen tosi tärkeän jutun isoäitinsä naapurin pihakoristeesta ennen kuin joutuu luovuttamaan sinulle puheenvuoron viideksi sekunniksi, jonka jälkeen keskeyttää ja alkaa taas pajattaa omaa näkemystään siihen, mitä juuri ja juuri ehdit sanoa. Miespuolinen taas puhuu rauhallisesti ja itsevarmasti ilman minkäänlaista kiirettä pitkiä, kuolettavan tylsiä juttuja lomamatkoistaan, näkemistään elokuvista tai jotain "hauskoja" anekdootteja, kilometrin päähän paistaa että ne samat jutut kerrotaan ihan jokaiselle kohdatulle ihmiselle, eikä puheenvuoron antaminen kenellekään muulle tule pieneen mieleenkään.
Miten voi olla, ettei ihmisellä mikään sosiaalinen pelisilmä vihjaa, että puhelinkeskustelun aikana tai yhteisellä lounaalla se toinenkin haluaisi joskus sanoa jotain? Tai jos seurueessa on kymmenen ihmistä, niin ei ketään kiinnosta kuulla pelkästään sen yhden ihmisen loputtomia juttuja, vaan haluaisi kuulla, mitä niillä muillakin on sanottavana?
Kaksi tuntemaani tällaista tapausta on vielä sosiaalialalla. En tiedä tuleeko heille sitten jonkinlainen kuunteleva työrooli, mutta jos ei, niin luoja varjelkoon minua joutumasta heidän asiakkaikseen.
Kommentit (21)
Tuollainen miespuolinen sarjapuhuja tulee harva se päivä kadulla vastaan, ja kuvauksesi on kyllä osuva! Kun kahdettatoista kertaa kuuntelee sitä samaa juttua hi-taas-ti kerrottuna, vaikka on kiire bussiin, niin tekee mieli laittaa kädet korville ja jatkaa matkaa huutaen ÄÄLÄÄLÄÄLÄÄLÄÄ EN KUUNTELE!! Tuo kyseessä oleva mies vieläpä pysäyttää ihan kaikki vastaantulijat ja ilmeisesti tosiaan kertoo ne ihan samat jutut kaikille joka kerta. Eikö niihin kyllästy itse, kun niitä päivästä toiseen toistelee?!
Vierailija kirjoitti:
Hauskasti ilmaistu. Tunnistan ihmistyypin. :)
Kiitos :) Oli pakko tulla tänne tuulettaan yhden tuollaisen sukulaisen kanssa käydyn puhelinkeskustelun jälkeen :D
Vierailija kirjoitti:
Tuollainen miespuolinen sarjapuhuja tulee harva se päivä kadulla vastaan, ja kuvauksesi on kyllä osuva! Kun kahdettatoista kertaa kuuntelee sitä samaa juttua hi-taas-ti kerrottuna, vaikka on kiire bussiin, niin tekee mieli laittaa kädet korville ja jatkaa matkaa huutaen ÄÄLÄÄLÄÄLÄÄLÄÄ EN KUUNTELE!! Tuo kyseessä oleva mies vieläpä pysäyttää ihan kaikki vastaantulijat ja ilmeisesti tosiaan kertoo ne ihan samat jutut kaikille joka kerta. Eikö niihin kyllästy itse, kun niitä päivästä toiseen toistelee?!
Joo sitä mäkin oon miettinyt! :D
- ap
Joo. Mulla on muutama tuollainen sukulainen. Papattaja on siirtynyt jo kolmanteen aiheeseen, vaikka mä en ole saanut kommentoitua edes ensimmäiseen (ja olisin kyllä halunnut kommentoida). Turhaudun, luovutan ja kuuntelen edes yrittämättä ottaa osaa keskusteluun.
Joo. Voi apua kuinka oikein näin mielessäni noi tyypit, tunnen molempia! Olen opetellut keskeyttämään. Pahaa se tekee, kun toinen vaan korottaa ääntänsä ja huutaa TODELLA TÄRKEÄN asiansa välittämättä siitä että olen jo noussut ja alan kävelemään pois päin (koska on pakko ehtiä esim. töihin) mutta en voi istua ikuisesti kuuntelemassa jonkun pajatusta, joka jäkätetään kuitenkin ihan kaikille.
Puhelimessa totean kerran että nyt pitää lopetella, ja sen jälkeen suljen luurin vaikka toisesta päästä huuto raikaa "Ei kun odotapa kun mää kerron sulle vielä..." En odota, se juttu ei koskaan lopu.
Kamalia aikavarkaita nämä! Ja aivan täysin itsekeskeisiä. Eivät ole millään tavalla kiinnostuneita muista, vaan oma ääni on tärkeä.
Minä olen tolkuton sarjapuhuja, mutta kuuntelen myös muita.
Olen perinyt sarjapuhumistaidon isältäni, joka puhuu neljä tuntia moottoreista huomaamatta, että muut ovat nukahtaneet. :D
Tuttu ilmiö. Meillä oli joskus töissä paha sarjapuhuja. Ihmettelin, miten olin aina hänen jäljiltään ihan kuin hakattu. Päivän jälkeen ei jaksanut enää mitään, kaikki tuntui toivottomalta.
Sitten meille tuli uusi työntekijä. Hänen puolisonsa oli psykiatri, ja he jutteli iltaisin kotona meidän duunin kuulumisista ja ihmisistä. Tuo psykiatri sitten varoitti, että sarjapuhujaan täytyy muiden pitää kunnolla etäisyyttä, koska sarjapuhunta - siis se, että joku puhuu kaikki asiat putkeen tauotta samalla intonaatiolla ja poljennolla, pitäen puheenvuoron itsellään ihan epätoivon vimmalla, ohittaen kaikki muut - on toiselle ihmiselle ei pelkästään ärsyttävää vaan psyykkisesti ihan mielettömän kuormittavaa. Se voi sairastuttaa toisen ihmisen.
Ahaa-elämys, jonka jälkeen en enää ole kohteliaisuuttani jäänyt juttusille.
😂😂😂
Just näin. Kuvauksesi osui 100% !!
Vierailija kirjoitti:
Joo. Voi apua kuinka oikein näin mielessäni noi tyypit, tunnen molempia! Olen opetellut keskeyttämään. Pahaa se tekee, kun toinen vaan korottaa ääntänsä ja huutaa TODELLA TÄRKEÄN asiansa välittämättä siitä että olen jo noussut ja alan kävelemään pois päin (koska on pakko ehtiä esim. töihin) mutta en voi istua ikuisesti kuuntelemassa jonkun pajatusta, joka jäkätetään kuitenkin ihan kaikille.
Puhelimessa totean kerran että nyt pitää lopetella, ja sen jälkeen suljen luurin vaikka toisesta päästä huuto raikaa "Ei kun odotapa kun mää kerron sulle vielä..." En odota, se juttu ei koskaan lopu.
Kamalia aikavarkaita nämä! Ja aivan täysin itsekeskeisiä. Eivät ole millään tavalla kiinnostuneita muista, vaan oma ääni on tärkeä.
Joo ja ei ole millään lailla väliä että kuunteleeko tai onko toinen kiinnostunut, kunhan saa ITSE puhua. Haluaisin tietää, että minkälainen ongelma tossa on takana, onko aivoissa vikaa tai tunne-elämässä vai miksei se säätely toimi.
- ap
Vierailija kirjoitti:
Minä olen tolkuton sarjapuhuja, mutta kuuntelen myös muita.
Olen perinyt sarjapuhumistaidon isältäni, joka puhuu neljä tuntia moottoreista huomaamatta, että muut ovat nukahtaneet. :D
Sarjapuhuja on siedettävä, jos myös aidosti kuuntelee :) Ja monet hiljaisemmat ihmiset tykkääkin siitä, että toinen puhuu paljon, niin ei ite tarvii keksiä niin paljoa puhuttavaa. Kuunteleminen on kaikista tärkeintä.
Vierailija kirjoitti:
Joo. Mulla on muutama tuollainen sukulainen. Papattaja on siirtynyt jo kolmanteen aiheeseen, vaikka mä en ole saanut kommentoitua edes ensimmäiseen (ja olisin kyllä halunnut kommentoida). Turhaudun, luovutan ja kuuntelen edes yrittämättä ottaa osaa keskusteluun.
Sitä kyllä lamaantuu täysin. Luovuttaa, ajattelee että jos mä vain olen hiljaa ja annan sen vain puhua niin onko se oikeasti joskus hiljaa.
Vierailija kirjoitti:
Tuttu ilmiö. Meillä oli joskus töissä paha sarjapuhuja. Ihmettelin, miten olin aina hänen jäljiltään ihan kuin hakattu. Päivän jälkeen ei jaksanut enää mitään, kaikki tuntui toivottomalta.
Sitten meille tuli uusi työntekijä. Hänen puolisonsa oli psykiatri, ja he jutteli iltaisin kotona meidän duunin kuulumisista ja ihmisistä. Tuo psykiatri sitten varoitti, että sarjapuhujaan täytyy muiden pitää kunnolla etäisyyttä, koska sarjapuhunta - siis se, että joku puhuu kaikki asiat putkeen tauotta samalla intonaatiolla ja poljennolla, pitäen puheenvuoron itsellään ihan epätoivon vimmalla, ohittaen kaikki muut - on toiselle ihmiselle ei pelkästään ärsyttävää vaan psyykkisesti ihan mielettömän kuormittavaa. Se voi sairastuttaa toisen ihmisen.
Ahaa-elämys, jonka jälkeen en enää ole kohteliaisuuttani jäänyt juttusille.
Tosi kiinnostavaa! Just tolta se tuntuu, tulee jotenkin tosi voimaton ja lannistettu olo. On jotenkin tosi raskasta kun toinen ei reagoi mihinkään sanattomaan viestintään siitä, että tilanne kyllästyttää ja ahdistaa itseä, vaan jatkaa ja jatkaa. Ihan kuin se oma puhuminen menisi aivan kaiken muun edelle.
- ap
Vierailija kirjoitti:
Tuttu ilmiö. Meillä oli joskus töissä paha sarjapuhuja. Ihmettelin, miten olin aina hänen jäljiltään ihan kuin hakattu. Päivän jälkeen ei jaksanut enää mitään, kaikki tuntui toivottomalta.
Sitten meille tuli uusi työntekijä. Hänen puolisonsa oli psykiatri, ja he jutteli iltaisin kotona meidän duunin kuulumisista ja ihmisistä. Tuo psykiatri sitten varoitti, että sarjapuhujaan täytyy muiden pitää kunnolla etäisyyttä, koska sarjapuhunta - siis se, että joku puhuu kaikki asiat putkeen tauotta samalla intonaatiolla ja poljennolla, pitäen puheenvuoron itsellään ihan epätoivon vimmalla, ohittaen kaikki muut - on toiselle ihmiselle ei pelkästään ärsyttävää vaan psyykkisesti ihan mielettömän kuormittavaa. Se voi sairastuttaa toisen ihmisen.
Ahaa-elämys, jonka jälkeen en enää ole kohteliaisuuttani jäänyt juttusille.
No ilmankos mä en jaksa sarjapuhujia kauaa. On vaan pakko vetäytyä, jos mahdollista. Ja siis en tarkoita nyt normaalisti puheliaita ihmisiä vaan just noita monologinpitäjiä.
Minä kyllä puhun paljon, saatan kertoa pitkällä kaavalla jonkun tapahtuman, mutta kyllä mä sen jälkeen kuuntelen toistakin ja olen pitkään hiljaa kuunnellen. Ei kai mua pidetä sarjapuhujana? Nimittäin olen huomannu just noita vihjeitä joskus, että "lopeta jo juttu", mutta kun mun juttu on kesken, niin yritän sen sitten nopeasti kertoa vielä loppuun. Pitäiskö lopettaa se juttu kesken ekasta vihjeestä (vaikka tarina on kesken)?
Vierailija kirjoitti:
Tuttu ilmiö. Meillä oli joskus töissä paha sarjapuhuja. Ihmettelin, miten olin aina hänen jäljiltään ihan kuin hakattu. Päivän jälkeen ei jaksanut enää mitään, kaikki tuntui toivottomalta.
Sitten meille tuli uusi työntekijä. Hänen puolisonsa oli psykiatri, ja he jutteli iltaisin kotona meidän duunin kuulumisista ja ihmisistä. Tuo psykiatri sitten varoitti, että sarjapuhujaan täytyy muiden pitää kunnolla etäisyyttä, koska sarjapuhunta - siis se, että joku puhuu kaikki asiat putkeen tauotta samalla intonaatiolla ja poljennolla, pitäen puheenvuoron itsellään ihan epätoivon vimmalla, ohittaen kaikki muut - on toiselle ihmiselle ei pelkästään ärsyttävää vaan psyykkisesti ihan mielettömän kuormittavaa. Se voi sairastuttaa toisen ihmisen.
Ahaa-elämys, jonka jälkeen en enää ole kohteliaisuuttani jäänyt juttusille.
Seurustelin tällaisen henkilön kanssa ja oli kyllä raskasta. Yksinpuhuminen saattoi kestää tunteja.
Meillä on töissä tällainen tyyppi. Hän puhuu kenen kanssa tahansa ja mistä tahansa. Tai oikeastaan KENELLE tahansa, koska suunvuoroa et häneltä saa. Miehen siskon lapsen kummitädin tekemisistä saa helposti koko kahvitauon mittaisen jutun. Siihen ei odoteta muiden kommentteja saati keskustelua aiheesta, vaan tärkeintä on että tämä rouva saa puhua. Jos yrität keskeyttää, saat niin murhaavan katseen osaksesi, että hiljenet. Jos joskus joku muu puhuu niin, ettei tämä rouva saa aloitettua juttuaan, hän mököttää, pyörittelee silmiään ja tuhahtelee halveksuvasti. Omasta mielestään hän on maailman empaattisin ja ystävällisin ihminen. Olen eri mieltä.
Vierailija kirjoitti:
Minä kyllä puhun paljon, saatan kertoa pitkällä kaavalla jonkun tapahtuman, mutta kyllä mä sen jälkeen kuuntelen toistakin ja olen pitkään hiljaa kuunnellen. Ei kai mua pidetä sarjapuhujana? Nimittäin olen huomannu just noita vihjeitä joskus, että "lopeta jo juttu", mutta kun mun juttu on kesken, niin yritän sen sitten nopeasti kertoa vielä loppuun. Pitäiskö lopettaa se juttu kesken ekasta vihjeestä (vaikka tarina on kesken)?
Musta et ole tolkuton sarjapuhuja jos myös kuuntelet :)
Vierailija kirjoitti:
Tuttu ilmiö. Meillä oli joskus töissä paha sarjapuhuja. Ihmettelin, miten olin aina hänen jäljiltään ihan kuin hakattu. Päivän jälkeen ei jaksanut enää mitään, kaikki tuntui toivottomalta.
Sitten meille tuli uusi työntekijä. Hänen puolisonsa oli psykiatri, ja he jutteli iltaisin kotona meidän duunin kuulumisista ja ihmisistä. Tuo psykiatri sitten varoitti, että sarjapuhujaan täytyy muiden pitää kunnolla etäisyyttä, koska sarjapuhunta - siis se, että joku puhuu kaikki asiat putkeen tauotta samalla intonaatiolla ja poljennolla, pitäen puheenvuoron itsellään ihan epätoivon vimmalla, ohittaen kaikki muut - on toiselle ihmiselle ei pelkästään ärsyttävää vaan psyykkisesti ihan mielettömän kuormittavaa. Se voi sairastuttaa toisen ihmisen.
Ahaa-elämys, jonka jälkeen en enää ole kohteliaisuuttani jäänyt juttusille.
Se voi jopa tappaa:
Vierailija kirjoitti:
Minä kyllä puhun paljon, saatan kertoa pitkällä kaavalla jonkun tapahtuman, mutta kyllä mä sen jälkeen kuuntelen toistakin ja olen pitkään hiljaa kuunnellen. Ei kai mua pidetä sarjapuhujana? Nimittäin olen huomannu just noita vihjeitä joskus, että "lopeta jo juttu", mutta kun mun juttu on kesken, niin yritän sen sitten nopeasti kertoa vielä loppuun. Pitäiskö lopettaa se juttu kesken ekasta vihjeestä (vaikka tarina on kesken)?
Jos saat vihjeitä lopettaa - kannattaa opetella puhumaan lyhyemmin . Ja kyllä, voi keskeyttää tai oikaista loppuun.
Hauskasti ilmaistu. Tunnistan ihmistyypin. :)