Lue keskustelun säännöt.
Rehellisesti: onko täällä muita, jotka eivät ole täysin varmoja siitä etteivät pettäisi sopivan tilaisuuden tullen?
09.10.2018 |
Minä nimittäin en täysin luota itseeni tässä. Rakastan miestäni enkä kaipaa muita, mutta toisaalta ihastun silloin tällöin tahtomattani muihin ja olen aika impulsiivinen ja huono säätelemään käytöstäni, kun innostun. Onneksi 13 vuoteen ei ole mahtunut kuin yksi tilanne, jossa oikeasti oli kemiaa ja mahdollisuus...(mitään ei kuitenkaan tapahtunut). En usko siltikään, että pettäisin ihan kenen kanssa tahansa missä vain - se olisi jo tapahtunut. Mutta oikeanlaisen tyypin kanssa oikeassa tilanteessa... mistä sen tietää?
Muita?
Kommentit (79)
Nuorempana olisin voinut ihan hyvin pettää. Itse asiassa petinkin: kaikkea säätöä oli, vaikkei se seksiin johtanutkaan.
Sitten tapasin kolmekymppisenä nykyiseni. Siihen loppuivat säädöt. Kiinnostavimmat ihmiset maailmassa nykyään ovat puolisoni ja lapseni, muut ovat enemmän tai vähemmän yhdentekeviä. Voin sanoa käsi sydämellä, etten koskaan petä - ellen sitten muutu vielä kertaalleen yhtä paljon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Varmasti pettäisin jos olisi ainutlaatuinen tilanne. Voi olla että edellyttäisi jonkinlaista riitatilannetta kotioloissa. Vaikea tosin kuvitella että tuo tilaisuus syntyisi nykyelämässä jossa ei paljon juhlita yms.
Tosin onhan tässä vuosien aikana oppinut niin kotona kuin mediankin kautta, että keski-ikäistä miestä ei halua korkeintaan kuin keski-ikäiset homomiehet. Eli varmaan sitä toista osapuolta ei keski-ikäiselle heteromiehelle löydy.
pingviinit ja joutsenetkin pettävät, niitä luultiin uskollisiksi.
ihminen ei edes ole yhtä jalostunut kumppanin valinnassa, miksi ihmeessä se ei pettäisi.
Ainoastaan ihmiset jotka eivät välitä parisuhteista, eivät petä, kaikki parisuhteista elävät, pettävät aina, ovat riippuvaisia huomiosta.
Introvertti olisi uskollinen, mutta sitä kun ei taas kiinnosta yksikään parisuhde. Ainakaan vakavasti.
Vierailija kirjoitti:
pingviinit ja joutsenetkin pettävät, niitä luultiin uskollisiksi.
ihminen ei edes ole yhtä jalostunut kumppanin valinnassa, miksi ihmeessä se ei pettäisi.
Ainoastaan ihmiset jotka eivät välitä parisuhteista, eivät petä, kaikki parisuhteista elävät, pettävät aina, ovat riippuvaisia huomiosta.
Introvertti olisi uskollinen, mutta sitä kun ei taas kiinnosta yksikään parisuhde. Ainakaan vakavasti.
Kirjoitat täyttä pskaa. Introvertit on parisuhteissa ihan yhtälailla kuin muutkin. Ainoa, missä osut oikeaan on siinä, että heillä pettämisen todennäköisyys on pienempi, koska lähtökohtaisesti ollaan vähemmän kiinnostuneita vieraista ihmisistä. Sitäpaitsi ihmiset, jotka välittävät parisuhteestaan eivät petä oli tilanne mikä hyvänsä. Ihminen osaa hillitä ja hallita viettejään ja impulssejaan niin tahtoessaan toisin kuin eläimet. Ihan turhaa lässytystä selitellä, että kaikki pettää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osmo Kontulan tutkimusten mukaan 30 prosenttia naisista ja 50 prosenttia miehistä pettää joskus. Valitettavasti ao. opus ei ole tässä saatavissani. Muissa arvioissa on esitetty erilaisia lukuja 20 - 80 prosentin välillä. Uskaltaakohan tästä tehdä johtopäätöksen, että karkeasti sanottuna puolet pettää joskus?
Palstat ovat täynnä pettämisen aiheuttamaa moraalipaniikkia: "minä en pettäisi koskaan", "pettäjillä ei ole ihmisarvoa" jne jne...
Eipä aikonut sekään perheenäiti pettää, jota panin monta kertaa viitisentoista vuotta sitten. Ja olen pettänyt minäkin. Pettäisin vieläkin, jos olisin terve ja hyvännäköinen kuten nuorena.
Olen tuhannesti kertonut täälläkin purjehdusreissusta, jolla oli mukana miehiä ja naisia. Merellä oltiin oltu muutama päivä, niin parisuhteita alkoivat muodostaa etupäässä ne, joilla oli tyttö- tai poikaystävä maissa odottamassa.
Ehkä minulla ei ole enää ihmisarvoa. Kuulun tuohon halveksittavaan vähemmistöön, joka koostuu noin puolesta väestöstä. Kun tulee tilaisuus ja sopivan poikkeavat olot, matka, muutto pois perheen luota tms, niin huomattavan moni näemmä pettää.
Typerintä, mitä voi tehdä, on ensin uskotella itselleen olevansa erehtymätön ja sitten hölmöiltyään selittää, että niin vain kävi ja olin vähän humalassa ja kun se mun puolisoni pihtaa ja ja ja... selityksiä löytyy. Niin minäkin löysin. Mutta antaa mennä vain, moralistit! Muistakaa, mitä olette kirjoitelleet ja sanoneet!
Ei tule yllätyksenä, että miehillä tuo prosentti on korkeampi kuin naisilla.
Sellaiset miesvihastereotypiat sieltä. Todellisuudessa kannattaa muistaa, että on naisille tyypillisempää antaa kyselytutkimuksissa sosiaalisten normien mukaisia vastauksia. Ts. moni nainen häpeää pettämistään niin paljon, että vastaa tutkimuksessa, ettei ole koskaan pettänyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osmo Kontulan tutkimusten mukaan 30 prosenttia naisista ja 50 prosenttia miehistä pettää joskus. Valitettavasti ao. opus ei ole tässä saatavissani. Muissa arvioissa on esitetty erilaisia lukuja 20 - 80 prosentin välillä. Uskaltaakohan tästä tehdä johtopäätöksen, että karkeasti sanottuna puolet pettää joskus?
Palstat ovat täynnä pettämisen aiheuttamaa moraalipaniikkia: "minä en pettäisi koskaan", "pettäjillä ei ole ihmisarvoa" jne jne...
Eipä aikonut sekään perheenäiti pettää, jota panin monta kertaa viitisentoista vuotta sitten. Ja olen pettänyt minäkin. Pettäisin vieläkin, jos olisin terve ja hyvännäköinen kuten nuorena.
Olen tuhannesti kertonut täälläkin purjehdusreissusta, jolla oli mukana miehiä ja naisia. Merellä oltiin oltu muutama päivä, niin parisuhteita alkoivat muodostaa etupäässä ne, joilla oli tyttö- tai poikaystävä maissa odottamassa.
Ehkä minulla ei ole enää ihmisarvoa. Kuulun tuohon halveksittavaan vähemmistöön, joka koostuu noin puolesta väestöstä. Kun tulee tilaisuus ja sopivan poikkeavat olot, matka, muutto pois perheen luota tms, niin huomattavan moni näemmä pettää.
Typerintä, mitä voi tehdä, on ensin uskotella itselleen olevansa erehtymätön ja sitten hölmöiltyään selittää, että niin vain kävi ja olin vähän humalassa ja kun se mun puolisoni pihtaa ja ja ja... selityksiä löytyy. Niin minäkin löysin. Mutta antaa mennä vain, moralistit! Muistakaa, mitä olette kirjoitelleet ja sanoneet!
Ei tule yllätyksenä, että miehillä tuo prosentti on korkeampi kuin naisilla.
Sellaiset miesvihastereotypiat sieltä. Todellisuudessa kannattaa muistaa, että on naisille tyypillisempää antaa kyselytutkimuksissa sosiaalisten normien mukaisia vastauksia. Ts. moni nainen häpeää pettämistään niin paljon, että vastaa tutkimuksessa, ettei ole koskaan pettänyt.
Ja mistä tämä mutu oli peräisin?
Yksilöissä on tässä isoja eroja, toiset ovat hedonistisempia kuin toiset, tietenkin myös tilaisuuden esiintyminen ja seksuaalinen halukkuus yleisesti laskee kynnystä pettää. Itse olen varma, etten pettäisi puolisoani ihan siitä syystä, että tiedän miltä petetyksi tuleminen tuntuu, enkä haluaisi särkeä mieheni sydäntä, olen asiaa pohtinut paljonkin. Suhteessamme on myös ollut kriisejä, joillain se on jo syy pettää kun ajattelee, että ansaitsee sillä sekunnilla parempaa. Itse pidän sitä äärimmäisen itsekkäänä, huonon suhteen voi myös lopettaa jos siihen ei halua jäädä eikä enää kunnioita puolisoaan. Jotkut taas pettävät kevyemmin perustein, usein pettämiselle löytyy selitys. Vaan mitä jos siitä ottaisi itse kuitenkin sen vastuun, oli kuinka vaikea vastustaa kiusausta tahansa. Ainoa mitä tutkimuksesta voi päätellä on, että ihmiset ovat tyypillisesti itsekkäitä eivätkä kunnioita puolisoitaan jossain vaiheessa elämää. Ei niinkään, että pettäminen on jokin kytevä perustarve jokaisella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin pettämismoralisti yli 15 vuotta, koska minua petettiin ja jätettiin toisen naisen vuoksi. Se oli aivan kamalaa ja vei elämänilon ja omanarvontunteen vuosiksi.
Kävi niin, että valitsin itselleni turvallisen, luotettavan miehen, joka ei varmasti petä. Kymmenen vuoden päästä olin jo niin kyllästynyt, että lopulta petin itse. Jännittävän, tunteita herättävän ihanan miehen kanssa elämänvaiheessa, jossa kaikki oli tylsää ja tavallista.
Nyt olen sen kanssa, jonka kanssa petin. Eli käytännössä tein samat kuin minulle nuorena tehtiin. Kuvittelin olevani onnellinen, vaan kuinkas sitten kävikään.. Viimeksi juhlimassa ollessani tapasin tyypin, joka herätti melkoisia tuntemuksia. Jos tilanne olisi ollut yhtään otollisempi, olisin varmasti taas pettänyt.
Enpä olisi koskaan itsestäni uskonut. Mutta niin sitä ihminen muuttuu.
Asiaan toki vaikuttaa se, että tiedän nykyiseni myös olevan pettäjätyyppiä. Olemme moraalisesti samalla viivalla siis...
Pian 12 vuotta yhdessä. En ole pettänyt enkä petä. Tilaisuuksia olisi ollut. Kaikki pitkässä parisuhteessa olevat varmaan ihastuvat joskus johonkin muuhunkin, näin kävi itsellekin. Aloin sitten miettiä mistä se johtuu ja panostaa enemmän omaan parisuhteeseen. Siihen jäi se ihastuminen. Huomion saaminen muilta on mukavaa, varsinkin jos menee suhteessa huonosti. Asiat pitää korjata.
Muutenkin olen monta kertaa miettinyt että kuinka vaikeaa on löytää ihminen jonka kanssa kemiat kohtaa, jakaa samat arvot, haluaa jakaa arjen ja kodin. Moni hakee vuosia kumppania ja sitten petetään ja menetetään se puoliso. Itselle mikään "säätö" ei ole sen arvoinen että sen takia parisuhteeni haluaisin rikkoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osmo Kontulan tutkimusten mukaan 30 prosenttia naisista ja 50 prosenttia miehistä pettää joskus. Valitettavasti ao. opus ei ole tässä saatavissani. Muissa arvioissa on esitetty erilaisia lukuja 20 - 80 prosentin välillä. Uskaltaakohan tästä tehdä johtopäätöksen, että karkeasti sanottuna puolet pettää joskus?
Palstat ovat täynnä pettämisen aiheuttamaa moraalipaniikkia: "minä en pettäisi koskaan", "pettäjillä ei ole ihmisarvoa" jne jne...
Eipä aikonut sekään perheenäiti pettää, jota panin monta kertaa viitisentoista vuotta sitten. Ja olen pettänyt minäkin. Pettäisin vieläkin, jos olisin terve ja hyvännäköinen kuten nuorena.
Olen tuhannesti kertonut täälläkin purjehdusreissusta, jolla oli mukana miehiä ja naisia. Merellä oltiin oltu muutama päivä, niin parisuhteita alkoivat muodostaa etupäässä ne, joilla oli tyttö- tai poikaystävä maissa odottamassa.
Ehkä minulla ei ole enää ihmisarvoa. Kuulun tuohon halveksittavaan vähemmistöön, joka koostuu noin puolesta väestöstä. Kun tulee tilaisuus ja sopivan poikkeavat olot, matka, muutto pois perheen luota tms, niin huomattavan moni näemmä pettää.
Typerintä, mitä voi tehdä, on ensin uskotella itselleen olevansa erehtymätön ja sitten hölmöiltyään selittää, että niin vain kävi ja olin vähän humalassa ja kun se mun puolisoni pihtaa ja ja ja... selityksiä löytyy. Niin minäkin löysin. Mutta antaa mennä vain, moralistit! Muistakaa, mitä olette kirjoitelleet ja sanoneet!
Ei tule yllätyksenä, että miehillä tuo prosentti on korkeampi kuin naisilla.
Sellaiset miesvihastereotypiat sieltä. Todellisuudessa kannattaa muistaa, että on naisille tyypillisempää antaa kyselytutkimuksissa sosiaalisten normien mukaisia vastauksia. Ts. moni nainen häpeää pettämistään niin paljon, että vastaa tutkimuksessa, ettei ole koskaan pettänyt.
Ja mistä tämä mutu oli peräisin?
Psykologiasta. Ja ne oikeat prosentithan ovat 39 ja 30, eivätkä nuo väitetyt 50 ja 30. Finsex 2015.
Olen ollut mieheni kanssa yhdessä yli 20 vuotta ja vielä en ole pettänyt. Meillä on ollut suhteessa joskus tosi pahoja karikoita ja eteeni on tullut kaikin puolin todella upeita miehiä, mutta ei, en pysty. En pysty edes ajattelemaan oikeasti mieheni pettämistä, saati sitten tekemään yhtään mitään siihen päinkään, vaan jarrut iskevät päälle heti.
Pisimmälle viety tilanteeni on juttelu toisen miehen kanssa. Ja siinä juttelussa en ole mennyt mihinkään syvällisiin asioihin, vaan se on ollut lähinnä mukavaa jutustelua. En pysty edes oikeasti kuvittelemaan tilannetta, että naisin jonkun toisen kanssa, en vaikka kuinka pinnistelisin. Hauskaa on, että unissanikaan en pysty pettämään, vaan niissäkin homma jää täysin vaiheeseen sen takia, että en pysty.
Katsotaan mitä elämä mukanaan tuo, mutta kun samaan tahtiin kun parisuhteemme pitenee, niin samaan tahtiin minulla tulee enemmän jarruja pettämiseen ja ne jarrut olivat jo parisuhteen alussa todella voimakkaat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos on valmis pettämään, ei ole valmis avioliittoon.
Kuka tahansa voi tehdä mitä tahansa. Kuka tahansa voi pettää tai tappaa, kun tilanne on sopiva. Joka muuta väittää, kieltää tosiasioita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pian 12 vuotta yhdessä. En ole pettänyt enkä petä. Tilaisuuksia olisi ollut. Kaikki pitkässä parisuhteessa olevat varmaan ihastuvat joskus johonkin muuhunkin, näin kävi itsellekin. Aloin sitten miettiä mistä se johtuu ja panostaa enemmän omaan parisuhteeseen. Siihen jäi se ihastuminen. Huomion saaminen muilta on mukavaa, varsinkin jos menee suhteessa huonosti. Asiat pitää korjata.
Muutenkin olen monta kertaa miettinyt että kuinka vaikeaa on löytää ihminen jonka kanssa kemiat kohtaa, jakaa samat arvot, haluaa jakaa arjen ja kodin. Moni hakee vuosia kumppania ja sitten petetään ja menetetään se puoliso. Itselle mikään "säätö" ei ole sen arvoinen että sen takia parisuhteeni haluaisin rikkoa.
Sama, sen myös kirjoitin juttusi perään. Olen kyllä parisuhteeni aikana ihastunut muutamia kertoja, mutta oikeasti en ole tilannetta pystynyt eteenpäin viemään yhtään, koska en halua. Hyvä arki ja perhe-elämä on hyvin hyvin paljon tärkeämpää kuin joku hetken huuma.
Täällä on ainakin paljon ihmisiä, jotka eivät ymmärtäneet otsikkoa. Niitä moralisointiketjuja on jo ihan riittävästi, menkää niihin.
Minä. Ja tiedän, koska olen ollut suhteessa jossa pelkäsin pettäväni koko ajan. Suhde ei ollut rakastava eikä arvostava, ja ymmärrän jälkeenpäin olleeni vailla aika paljon, ja sellainen nälkä on pelottavaa.
Nykyään olen suhteessa, jossa en pelkää lainkaan, että pettäisin. Mieheni rakastaa minua ehdoitta, antaa minulle niin paljon hellyyttä kuin ehdin tarvita, ja on luotettava kuin kallio. Lisäksi vielä vuosien päästä haluan häntä enemmän kuin ketään jonka olen tavannut ikinä.
N52
Vierailija kirjoitti:
Minä. Ja tiedän, koska olen ollut suhteessa jossa pelkäsin pettäväni koko ajan. Suhde ei ollut rakastava eikä arvostava, ja ymmärrän jälkeenpäin olleeni vailla aika paljon, ja sellainen nälkä on pelottavaa.
Nykyään olen suhteessa, jossa en pelkää lainkaan, että pettäisin. Mieheni rakastaa minua ehdoitta, antaa minulle niin paljon hellyyttä kuin ehdin tarvita, ja on luotettava kuin kallio. Lisäksi vielä vuosien päästä haluan häntä enemmän kuin ketään jonka olen tavannut ikinä.
N52
Tämä on myös jännä, että kun ajattelen miestäni, niin lanteissa tuntuu mukavalta ja hymyilyttää, mutta sitä ei tapahdu kenenkään muun kanssa vaikka kuinka yrittäisin. En halua edes kuvitella yhden yhtä vierasta miestä alastomana eteeni mela pystyssä, mutta mieheni ja hänen silmiensä ihanan ilme minuun katsoessa ennen rakastelua on jotakin upeata. Että vielä reilun 21 vuoden yhdessäolon jälkeen tunnemme näin ja haluamme toisiamme. Myös yhteiset tuntien keskustelut ovat mieheni kanssa sellaisia, että muiden kanssa en sellaisia osaa edes ajatella.
Vierailija kirjoitti:
Täällä on ainakin paljon ihmisiä, jotka eivät ymmärtäneet otsikkoa. Niitä moralisointiketjuja on jo ihan riittävästi, menkää niihin.
Täytyyhän näille pettureille hieman yrittää selkärankaa kasvattaa tsemppauksen avulla.😀
Moni näistä "En tietenkään pettäisi koskaan!" ei ole koskaan ollut siinä tilanteessa, että pettäminen uskomattoman kiehtovan ihmisen kanssa ilman kiinnijäämisen riskiä olisi mahdollista.
Toisin sanottuna moralisointi on helppoa mutta sanat punnitaan vasta tositilanteessa.
En hyväksy enkä ymmärrä pettämistä. Jos joku haluaa suhteestaan pois, erotkoon ensin ja sitten menköön panemaan kaikkea mikä liikkuu. Pettäminen vie aina luottamuksen ja sen suhteen perustan pois.
En ole koskaan pettänyt, enkä sitä myöskään tule koskaan tekemään.