Järvenpäästä kouluun Helsinkiin. Kokemuksia!?!
Onko liian pitkä koulumatka? Viidesluokkalaisesta kyse. Eli täällä päässä olisi kävelyä alle 2 km junalle ja Helsingissä raitiovaunulla n 5 km.
Kokemuksia?
Kommentit (18)
Mikä järki? Miksi viidesluokkalaisen kannattaisi alkaa kulkemaan kouluaan Helsingissä?
No, Lapissa on pidemmät matkat, että jos siihen vertaa, mutta kyllähän tuollaiseenkin matkaan ihan kivasti saa tuhraatumaan aikaa, kun kaksi kertaa päivässä kulkee. Tietysti, jos vaikka harrastukset on Helsingissä, ja sinne voi mennä suoraan koulusta, niin sitten ehkä järkevää, niin ei tarvitse erikseen kulkea.
Aika hyvä syy pitäisi olla, että oman lapseni tuollaista matkaa pistäisin kulkemaan, jos ihan lähellä on toinen koulu. Jos koulu alkaa kahdeksalta, niin puoli seitsemän-seitsemän välillä on lähdettävä.
On se noin nuorelle kyllä aika pitkä, itse päästäisin täältä Jäkestä vasta lukioikäisen Helsinkiin kouluun. Ei noissa alakouluissa oikeesti ole niin paljoa ero, ainakaan niin päin, että Stadissa olisi yksikään koulu parempi koulu kuin Jäkessä. Lukion kohdalla sitten voikin jo olla nuoren omat preferenssit etusijalla.
Siis häh? Eihän tuo voi olla totta. Provon aiheeksi kyllä outo. Mahtaa olla erityisen hieno alakoulu, jos sitä varten pitää matkata tuntitolkulla. Suomessa kaikki alakoulut ovat samanlaisia.
Ihan normi koulumatka. Meillä on tunnin koulumatka Hesan sisällä.
Vierailija kirjoitti:
Aika hyvä syy pitäisi olla, että oman lapseni tuollaista matkaa pistäisin kulkemaan, jos ihan lähellä on toinen koulu. Jos koulu alkaa kahdeksalta, niin puoli seitsemän-seitsemän välillä on lähdettävä.
Tunti menee melkein jo siihen 5km spåramatkaankin...
Tosin ihmettelen, missä päin Helsinkiä olisi koulu, jolle olisi lähimmältä juna-asemalta 5km spåramatka. Tai ainakaan niin, että tuo reitti olisi järkevin vaihtoehto.

Englantilainen koulu?
Vierailija kirjoitti:
No, Lapissa on pidemmät matkat, että jos siihen vertaa, mutta kyllähän tuollaiseenkin matkaan ihan kivasti saa tuhraatumaan aikaa, kun kaksi kertaa päivässä kulkee. Tietysti, jos vaikka harrastukset on Helsingissä, ja sinne voi mennä suoraan koulusta, niin sitten ehkä järkevää, niin ei tarvitse erikseen kulkea.
Lapin välimatkoja en suoraa rinnastaisi tähän tilanteeseen siksi, että siellä ei aina oikeasti ole vaihtoehtoja lapsilla eli koulua ei löydy läheltä eikä vanhemmilla ole halua, saati muutoin realistisa mahdollisuuksia järjestää lapsille toimivaa kotikoulua. - Sinänsä minusta oli hyvä pointti tuo kun nostit esille mahdollis(t)en harrastuspaikan sijaitsevan Helsingissä ja sen liittämisen osaksi keskustelua ja jota kautta saattaisi jokin järki olla viidesluokkalaisen kulkea Helsingissä myös koulussa.
- Pessimistinä toki pelkään kyllä, että tulevaisuudessa nykyistä paljon useampi nuori kulkee nykyitä pidempää koulumatkaa tai muuttaa nykyistä varhemmin omilleen, kun suuntana on ollut mm. pienempien yksiköiden (, kuten entisten kyläkoulujen) alasajo ja keskittäminen suuryksiköihin sekä koulujen erikoistuminen. - Erikoistuminen on toki koskenut lähinnä ammattikouluja ja lukioita, mutta mitä isommat edellä, niin sitä pienemmät perässä.
"Nykyisin raitiovaunujen keskinopeus on 14,6 kilometriä tunnissa."
Aamuruuhkassa ja tietöiden kohdalla vielä hitaampaa. Puhumattakaan sitten, kun tulee oikea liikenne-este...
Eiköhän kyseessä ole ranskalais-suomalainen koulu Munkkivuoren ja Huopalahden välillä.
Liian pieni ratikkaan huumehörhöjen ja spurgujen sekaan
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän kyseessä ole ranskalais-suomalainen koulu Munkkivuoren ja Huopalahden välillä.
Liian kaukana.
Enkkukoulu Meilahdessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika hyvä syy pitäisi olla, että oman lapseni tuollaista matkaa pistäisin kulkemaan, jos ihan lähellä on toinen koulu. Jos koulu alkaa kahdeksalta, niin puoli seitsemän-seitsemän välillä on lähdettävä.
Tunti menee melkein jo siihen 5km spåramatkaankin...
Tosin ihmettelen, missä päin Helsinkiä olisi koulu, jolle olisi lähimmältä juna-asemalta 5km spåramatka. Tai ainakaan niin, että tuo reitti olisi järkevin vaihtoehto.
Englantilainen koulu?
Ei taida ihan olla viittä kilometriä Rautatientorilta ja Pasilasta vielä vähemmän.
Rautatieasemalle ei yksin tuon ikäistä, seksinnälkäiset ei siellä ymmärrä ikärajoista mitään ja junassakin voi olla kaikenlaista ahdistelijaa. Rautatieasemalla on myös aika avointa huumekauppaa
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän kyseessä ole ranskalais-suomalainen koulu Munkkivuoren ja Huopalahden välillä.
Se on Munkkivuoressa, eikä sinne ainakaan spåralla kannattaisi mennä.
Mikä koulu?