Lue keskustelun säännöt.
Yksinhuoltaja, kuinka tyytyväinen olet elämääsi asteikolla 4-10?
Kommentit (26)
8,5-9-
Meillä on hyvä tiimi lapseni kanssa. Hänellä on kiva harrastus, joka kyllä vie kaiken vapaa-ajan minultakin. Mutta toisaalta sen myötä olen saanut paljon mukavia tuttavuuksia.
Työni on vakituinen päivätyö, jonka vuoksi onneksi pystyn kuskaamaan lasta harrastukseen ja olemaan talkoissa/turnauksissa/ peleissä toimitsijana.
Minulla on hyvä ja pitkä suhde rakastamani miehen kanssa. Hän on ottanut lapseni kokoajan täysin huomioon ja ollut osallistuva aikuinen.
Minulla on paljon rakkaita läheisiä ihmisiä ympärilläni.
Rahaa toivoisin olevan vähän enemmän, nyt elämme tosi niukasti, jotta saan tuon lapsen harrastuksen kustannettua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
9. Saan hoitaa kaiken ilman odotusta, että toinenkin joskus jotain tekisi... Hyvin paljon helpompaa elämä näin on ollut. Kymppiä en voi antaa, sillä seksin puute kyllä ei tee elämästä täydellistä :)
En ole enää yh, mutta olin muutaman vuoden.
Jäin vain miettimään, että olenhan ihan samassa asemassa nyt naimisissa kuin yh:nakin. Eli minulla on lapsia, joista olen 100 prosenttisesti vastuussa. Ei ”isäpuolen” niskaan saa vierittää hoitovastuuta tai kasvatusvastuuta.
Vierailija kirjoitti:
En ole enää yh, mutta olin muutaman vuoden.
Jäin vain miettimään, että olenhan ihan samassa asemassa nyt naimisissa kuin yh:nakin. Eli minulla on lapsia, joista olen 100 prosenttisesti vastuussa. Ei ”isäpuolen” niskaan saa vierittää hoitovastuuta tai kasvatusvastuuta.
Miksi ei saa?
Tiedän kyllä hyvinkin erilaisia uusperheitä, osassa ollaan yhtenäisiä, osassa sitten kaikki vastuut yms on tosiaan jaettua, se on varmaan aika kurjaa.
Vierailija kirjoitti:
En ole enää yh, mutta olin muutaman vuoden.
Jäin vain miettimään, että olenhan ihan samassa asemassa nyt naimisissa kuin yh:nakin. Eli minulla on lapsia, joista olen 100 prosenttisesti vastuussa. Ei ”isäpuolen” niskaan saa vierittää hoitovastuuta tai kasvatusvastuuta.
Ei saakaan, mutta en mä kyllä samaa mieltä voi tästä olla. Onhan naimisissa olevalla äidillä silti se aviomies siinä, vaikka ei hän mikään lastenhoitoapulainen ole. Vastuu ei lähde, mutta ei kukaan voi tosissaan väittää, ettei sillä ole mitään merkitystä elämänlaadun kannalta, onko parisuhdetta vai ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole enää yh, mutta olin muutaman vuoden.
Jäin vain miettimään, että olenhan ihan samassa asemassa nyt naimisissa kuin yh:nakin. Eli minulla on lapsia, joista olen 100 prosenttisesti vastuussa. Ei ”isäpuolen” niskaan saa vierittää hoitovastuuta tai kasvatusvastuuta.
Miksi ei saa?
Tiedän kyllä hyvinkin erilaisia uusperheitä, osassa ollaan yhtenäisiä, osassa sitten kaikki vastuut yms on tosiaan jaettua, se on varmaan aika kurjaa.
Koska olen vakaadti sitä mieltä, että uusperheet kaatuvat siihen, että vastuu sysätään puolisolle. Se näkyy kaikissa näissä av-ketjuissa, kun joku kertoo hoitavansa miehen lapsia ja olevansa uupunut.
Me kannamme vastuun omista lapsistamme (yhteisiä ei ole eikä tule), pyydän apua mieheltä vain hätätilanteessa, kun en oikeasti pärjää. Vastaavasti autan miestä, jos tarvis, mutta sellainen on tapahtunut vasta yhden kerran.
Meillä ei ole mitään uusperheongelmia. Myös minun ennen muinoin vuoroviikkolapseni ovat halunneet muuttaa täyspäiväisiksi meille. Jotain siis teemme oikein. Ja se jotain on se,mettä emme vaadi toisiltamme mitään.
5, mutta johtuu sairaudesta. Lapsi on ainoa hyvä syy elää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole enää yh, mutta olin muutaman vuoden.
Jäin vain miettimään, että olenhan ihan samassa asemassa nyt naimisissa kuin yh:nakin. Eli minulla on lapsia, joista olen 100 prosenttisesti vastuussa. Ei ”isäpuolen” niskaan saa vierittää hoitovastuuta tai kasvatusvastuuta.
Ei saakaan, mutta en mä kyllä samaa mieltä voi tästä olla. Onhan naimisissa olevalla äidillä silti se aviomies siinä, vaikka ei hän mikään lastenhoitoapulainen ole. Vastuu ei lähde, mutta ei kukaan voi tosissaan väittää, ettei sillä ole mitään merkitystä elämänlaadun kannalta, onko parisuhdetta vai ei.
Parisuhteessa on omat etuisuudet, esim läheisyys. Ja helpompihan on lähteä reissuun, kun on kaksi aikuista, eikä kaikki ole omilla harteilla. Mutta kyllä minä esim siivoan meillä enemmän, koska ne ovat minun lapseni, jotka sotkevat. Ja hoidan pyykkihuollon, koska minun lasteni pyykit siellä pyörivät. Miehen lapset ovat siis joka toinen vkl.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole enää yh, mutta olin muutaman vuoden.
Jäin vain miettimään, että olenhan ihan samassa asemassa nyt naimisissa kuin yh:nakin. Eli minulla on lapsia, joista olen 100 prosenttisesti vastuussa. Ei ”isäpuolen” niskaan saa vierittää hoitovastuuta tai kasvatusvastuuta.
Miksi ei saa?
Tiedän kyllä hyvinkin erilaisia uusperheitä, osassa ollaan yhtenäisiä, osassa sitten kaikki vastuut yms on tosiaan jaettua, se on varmaan aika kurjaa.
Koska olen vakaadti sitä mieltä, että uusperheet kaatuvat siihen, että vastuu sysätään puolisolle. Se näkyy kaikissa näissä av-ketjuissa, kun joku kertoo hoitavansa miehen lapsia ja olevansa uupunut.
Me kannamme vastuun omista lapsistamme (yhteisiä ei ole eikä tule), pyydän apua mieheltä vain hätätilanteessa, kun en oikeasti pärjää. Vastaavasti autan miestä, jos tarvis, mutta sellainen on tapahtunut vasta yhden kerran.Meillä ei ole mitään uusperheongelmia. Myös minun ennen muinoin vuoroviikkolapseni ovat halunneet muuttaa täyspäiväisiksi meille. Jotain siis teemme oikein. Ja se jotain on se,mettä emme vaadi toisiltamme mitään.
Hyvä, sopii siis teille kuin nenä päähän! Mun otanta on pientä, mutta niissä perheissä, missä asiat on ns yhteisiä, on elämäkin parempaa ja onnellisempaa kuin näissä jakoperheissä. Mutta parasta, että teille tuo tarkka jako sopii.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Krooninen seksin puute vaivaa, lasten isä ei maksa elareita, kypsyttää hoitaa kaikki lasten (teinejä tosin jo) asiat, ja työkin on puuduttavaa. Mutta silti kun vertaan elämään liitossa exän kanssa annan tälle elämälle kympin!
7. Eikä johdu tosiaankaan "miehen puutteesta" (sellasta en tunne) vaan pisteet tippuu ihan omista kroonisista vaivoista ja sairauksista.
Muutoin olen elämäntapaani enemmän kuin tyytyväinen, parisuhdetta en halua.
46v + teini
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole enää yh, mutta olin muutaman vuoden.
Jäin vain miettimään, että olenhan ihan samassa asemassa nyt naimisissa kuin yh:nakin. Eli minulla on lapsia, joista olen 100 prosenttisesti vastuussa. Ei ”isäpuolen” niskaan saa vierittää hoitovastuuta tai kasvatusvastuuta.
Miksi ei saa?
Tiedän kyllä hyvinkin erilaisia uusperheitä, osassa ollaan yhtenäisiä, osassa sitten kaikki vastuut yms on tosiaan jaettua, se on varmaan aika kurjaa.
täällä on ilmeisesti niin, että isä ei tätä hoitovastuuta voi siirtää, mutta äidille se suodaan. Elämääme saa 9, koska se on pääosin oikein hyvää ja palkitsevaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole enää yh, mutta olin muutaman vuoden.
Jäin vain miettimään, että olenhan ihan samassa asemassa nyt naimisissa kuin yh:nakin. Eli minulla on lapsia, joista olen 100 prosenttisesti vastuussa. Ei ”isäpuolen” niskaan saa vierittää hoitovastuuta tai kasvatusvastuuta.
Miksi ei saa?
Tiedän kyllä hyvinkin erilaisia uusperheitä, osassa ollaan yhtenäisiä, osassa sitten kaikki vastuut yms on tosiaan jaettua, se on varmaan aika kurjaa.
Koska olen vakaadti sitä mieltä, että uusperheet kaatuvat siihen, että vastuu sysätään puolisolle. Se näkyy kaikissa näissä av-ketjuissa, kun joku kertoo hoitavansa miehen lapsia ja olevansa uupunut.
Me kannamme vastuun omista lapsistamme (yhteisiä ei ole eikä tule), pyydän apua mieheltä vain hätätilanteessa, kun en oikeasti pärjää. Vastaavasti autan miestä, jos tarvis, mutta sellainen on tapahtunut vasta yhden kerran.Meillä ei ole mitään uusperheongelmia. Myös minun ennen muinoin vuoroviikkolapseni ovat halunneet muuttaa täyspäiväisiksi meille. Jotain siis teemme oikein. Ja se jotain on se,mettä emme vaadi toisiltamme mitään.
Hyvä, sopii siis teille kuin nenä päähän! Mun otanta on pientä, mutta niissä perheissä, missä asiat on ns yhteisiä, on elämäkin parempaa ja onnellisempaa kuin näissä jakoperheissä. Mutta parasta, että teille tuo tarkka jako sopii.
Meidän keskiössä on parisuhde. Kaikki rajentuu sille. Toki meillä on yhteisiä asioita, mutta lapset eivät niihin kuulu, kuten ei kuulu työtkään.
Lapset tosin ovat jo teinejä, eivätkä pyöri jaloissa, ja ensimmäiset ovat jo muuttaneet pois. Tosin tuo yksi sanoo asuvansa nurkissamme nelikymppiseksi....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tai tiputan ton numeron sittenkin nyt kutoseen, koska tällä hetkellä on taas noi nivelkivut ja ihosairaus niin pahana. Eikä elämässä ole oikein mitään valoa tunnelin päässä muutenkaan, eli mitään kivaa mitä oottais. Pitää keksiä jotain pientä kivaa mitä voisi odottaa, niin pisteet nousis.
46v + teini
7. Paljon on hyvää; lapset ja vakaa työtilanne.
Mutta siinä se sitten onkin. Minulla ei ole paikkakunnalla tukiverkostoja, lasten isä ei ole arjessa mukana, omat ammatilliset haaveet ovat jääneet sivuun ja elämä oikeastaan pyörii lasten ja epätyydyttävän työn ympärillä. Kaipaan jotain omaa ja kehittävää, mutta sille ei ole aikaa eikä voimavaroja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole enää yh, mutta olin muutaman vuoden.
Jäin vain miettimään, että olenhan ihan samassa asemassa nyt naimisissa kuin yh:nakin. Eli minulla on lapsia, joista olen 100 prosenttisesti vastuussa. Ei ”isäpuolen” niskaan saa vierittää hoitovastuuta tai kasvatusvastuuta.
Ei saakaan, mutta en mä kyllä samaa mieltä voi tästä olla. Onhan naimisissa olevalla äidillä silti se aviomies siinä, vaikka ei hän mikään lastenhoitoapulainen ole. Vastuu ei lähde, mutta ei kukaan voi tosissaan väittää, ettei sillä ole mitään merkitystä elämänlaadun kannalta, onko parisuhdetta vai ei.
Parisuhteessa on omat etuisuudet, esim läheisyys. Ja helpompihan on lähteä reissuun, kun on kaksi aikuista, eikä kaikki ole omilla harteilla. Mutta kyllä minä esim siivoan meillä enemmän, koska ne ovat minun lapseni, jotka sotkevat. Ja hoidan pyykkihuollon, koska minun lasteni pyykit siellä pyörivät. Miehen lapset ovat siis joka toinen vkl.
Niin just läheisyys, toisen aikuisen seura jne. Ainakin itse juuri rakkautta haluankin parisuhteelta enkä kotiapulaista. Typerää väittää, että naimisissa olisi ihan sama kuin yksin, ellei sitten ole todella tunnekylmä ihminen vailla mitään emotionaalisia tarpeita.
10 ehdottomasti
3 lasta, kaikki tietoisesti hankittu yksin lapsettomuushoidoilla, joten olen valinnut tämän elämäntyylin.
Asumme mukavassa asunnossa, lapsilla on kavereita ja harrastuksia. Minulla on hyvä työpaikka ja tienaan mukavasti, matkustelemme ulkomaille aina kun mahdollista. Lapseni ovat onnellisia ja terveitä ja vietämme paljon aikaa myös perheenä, urheilemme yhdessä ja nauramme paljon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole enää yh, mutta olin muutaman vuoden.
Jäin vain miettimään, että olenhan ihan samassa asemassa nyt naimisissa kuin yh:nakin. Eli minulla on lapsia, joista olen 100 prosenttisesti vastuussa. Ei ”isäpuolen” niskaan saa vierittää hoitovastuuta tai kasvatusvastuuta.
Miksi ei saa?
Tiedän kyllä hyvinkin erilaisia uusperheitä, osassa ollaan yhtenäisiä, osassa sitten kaikki vastuut yms on tosiaan jaettua, se on varmaan aika kurjaa.
Koska olen vakaadti sitä mieltä, että uusperheet kaatuvat siihen, että vastuu sysätään puolisolle. Se näkyy kaikissa näissä av-ketjuissa, kun joku kertoo hoitavansa miehen lapsia ja olevansa uupunut.
Me kannamme vastuun omista lapsistamme (yhteisiä ei ole eikä tule), pyydän apua mieheltä vain hätätilanteessa, kun en oikeasti pärjää. Vastaavasti autan miestä, jos tarvis, mutta sellainen on tapahtunut vasta yhden kerran.Meillä ei ole mitään uusperheongelmia. Myös minun ennen muinoin vuoroviikkolapseni ovat halunneet muuttaa täyspäiväisiksi meille. Jotain siis teemme oikein. Ja se jotain on se,mettä emme vaadi toisiltamme mitään.
Mä oon samaa mieltä ettei saa sysätä toisen vastuulle. Ellei toinen itse halua. Siksi en esim. odota, että mies kuskaisi lastani harrastukseen, vaikka se aikani viekin. Mutta sitten taas tahdon, että lapsi on osa elämäämme ja jos menemme vaikkapa matkalle, lapsi tulee mukaan (lapseni isä on kuollut, joten hänestä ei sellaiseen ole). Ja esim. jos tarvitsen tukea lapsen kasvun karikoissa, olemme yhteisillä linjoilla.
Meillä tämä on toiminut näin jo 13 vuotta, mutta kukin perhe tietysti toimii parhaaksi näkemällään tavalla.
2
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole enää yh, mutta olin muutaman vuoden.
Jäin vain miettimään, että olenhan ihan samassa asemassa nyt naimisissa kuin yh:nakin. Eli minulla on lapsia, joista olen 100 prosenttisesti vastuussa. Ei ”isäpuolen” niskaan saa vierittää hoitovastuuta tai kasvatusvastuuta.
Miksi ei saa?
Tiedän kyllä hyvinkin erilaisia uusperheitä, osassa ollaan yhtenäisiä, osassa sitten kaikki vastuut yms on tosiaan jaettua, se on varmaan aika kurjaa.
Koska olen vakaadti sitä mieltä, että uusperheet kaatuvat siihen, että vastuu sysätään puolisolle. Se näkyy kaikissa näissä av-ketjuissa, kun joku kertoo hoitavansa miehen lapsia ja olevansa uupunut.
Me kannamme vastuun omista lapsistamme (yhteisiä ei ole eikä tule), pyydän apua mieheltä vain hätätilanteessa, kun en oikeasti pärjää. Vastaavasti autan miestä, jos tarvis, mutta sellainen on tapahtunut vasta yhden kerran.Meillä ei ole mitään uusperheongelmia. Myös minun ennen muinoin vuoroviikkolapseni ovat halunneet muuttaa täyspäiväisiksi meille. Jotain siis teemme oikein. Ja se jotain on se,mettä emme vaadi toisiltamme mitään.
Mä oon samaa mieltä ettei saa sysätä toisen vastuulle. Ellei toinen itse halua. Siksi en esim. odota, että mies kuskaisi lastani harrastukseen, vaikka se aikani viekin. Mutta sitten taas tahdon, että lapsi on osa elämäämme ja jos menemme vaikkapa matkalle, lapsi tulee mukaan (lapseni isä on kuollut, joten hänestä ei sellaiseen ole). Ja esim. jos tarvitsen tukea lapsen kasvun karikoissa, olemme yhteisillä linjoilla.
Meillä tämä on toiminut näin jo 13 vuotta, mutta kukin perhe tietysti toimii parhaaksi näkemällään tavalla.
2
Eiköhän ap kysellyt yksinhuoltajilta, ei parisuhdenaisilta.
9. Ihan hyvin on kaikki mennyt ja tulee näillä näkymin menemään. Pidin tärkeänä kouluttautua raskaudesta huolimatta ja pyrkiä antamaan lapselleni hyvä elämä.
Olen 32-vuotias, tytär 12. Isän kanssa emme ole tekemisissä.