Syitä miksi lopetit miehen/naisen tapailun?
Muistelin deittailuaikojani ja tuli mieleen yksi mies joka puhui taukoamatta itsestään tai saavutuksistaan. Tuntui että hän halusi vain jonkun jolla on korvat. Myös kaikki sanomani piti jotenkin vääntää niin että hän pääsi pätemään jostain.
Mies: Hei ootkos seurannut tuota (joku ajankohtainen asia)
Minä: Joo olenhan mä aika paljonkin, kyllä minusta....
Mies alkaa selittää juurta jaksaen mistä koko ajankohtaisessa jutussa on kyse vaikka juuri sanoin että olen seurannut sitä :DDD
Kommentit (9708)
1. Kaksinaamaisuus, netissä ja pintapuolisissa suhteissa seuraava äiti-Teresasta, toki ylempänä. Samaan aikaan perhettään kiusaava hirviö.
2. Somessa roikkuva ja siellä hyväksyntää hakeva, todellisuudessa esittämänsä roolin vastakohta.
3. Roolia esittävät muutenkin, noin 90 % kaikista.
Selvisi että mies tapaili minua ainoastaan siksi, että olen hyvä kokki. Oikeasti hänellä oli kiikarissa joku toinen muija.
Suht lupaava alku, sängyssä huomasin että oli todellakin niin iso kuin lupasi, mutta en vieläkään tiedä hikoiliko vai kuolasiko mun silmille ja suuhun aivan järjettömästi.
Kun en pystynyt katsomaan mistä se kaikki lorisi mun naamalle.
Ja ei, ei ollut alapään juttuja vaan yläpään :D
Mies oli kiltti eli nössö , en kunnioittanut kun koko ajan orjaili ja myönteli
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehellä oli fetisismi, mikä itsessään ei sinänsä ollut ongelma, mutta vaatekappale johon tämä liittyi, oli minulle liikaa. Mies pukeutui aina kotona tähän autonepiophiliaan liittyvään vaatekappaleeseen ja kun huomasi, että hyväksyn asian, olisi minun pitänyt pukeutua samoin ja eritoten sek sissä, se oli liikaa.
Aikaisemmin chatissa nimimerkillä "Vaippapeppupoika"???
Ei ollut :D
Lihavuus yksistään olisi ehkä mennyt, mutta se HAJU mikä ylipainoisesta naisista lähtee oli vaan yksinkertaisesti liikaa.
Laihduttakaa.
Mies halusi putsata mun vaatteet tarrarullalla ennen kuin istuin hänen autoonsa, koska hän ei pidä koirankarvoista. Ei siinä mitään, mutta mulla on viis huskya ja sitä karvaa on väkisinkin joka paikassa, niin mietin siinä parkkiksella samalla kun mies rullas mua että ei tästä taida tulla mitään.
Vierailija kirjoitti:
Nainen (siis entinen naistystävä) oli
-sairaalloisen mustasukkainen
-hakeutui sairaaksi selän vuoksi, ja makasi pari vuotta kotona tekemättä mitään
-tyhmä murre
-sai holtittomia raivokohtauksia
-uudelleenkoulutuksessa ei selviydy edes alkeellisimmista tehtävistä
-jaotteli lapset, oma oli tärkeä mutta muut ei
-vaatimalla vaati ostamaan hänelle uuden auton, koska lasta ei voi viedä muuten harrastuksiin
-tein päivän töitäni, ja illalla jatkamaan kotitöitä joita hän ei tehnyt koska makasi vaan sohvalla
-vaati eron jälkeen vielä elatusta koska asuu liian kalliissa asunnossa minimaalisilla tuloilla
Siitä jollekkin kunnon miina. Olkaa tarkkana, uusi elättäjä hakusessa.
Oliko nää kaikki listassa mainitut jutut yhden ihmisen tekosia?
Moukkamainen käytös miehessä on kauheinta miehessä mitä tiedän. Myös kaikenlainen vähättely ja juttujen keksiminen, minkälainen minä mukamas olen, on epäseksikästä. Mies on itse luonnevikainen viinaan menevä Tupakka mies. Olevinaan jonkinlainen kristitty omasta mielestään. Älkää naiset luottako tällaiseen mieheen. Ei jatkoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Neitsytjonne on kirjoittanut nuo pipari-haisee-jutut, ihan selvästi :)
Niinhän haluaisit uskoa mutta 6sta kumppanista joista 3 normaalipainoisia naisia ja 3 ylipainoisia, ylipainoisten alapää haisi pahalle kun taas normaalipainoisten ei juuri haissut miltään.
M34
Ei se siitä ylipainosta johdu vaan huonoista elämäntavoista, jonka vuoksi myös alapään bakteerikanta on sekaisin. Ylipaino johtuu tietysti varmaan samasta asiasta kuin tuo haiseva alapääkin, mutta ei ole syynä hajuun. Terv. hoikka nainen, jolla ollut myös elimistö sekaisin ja joka on saanut alapäänsä lähes hajuttomaksi vaihtamalla ruokavalionsa.
Jos suhteen ainoa ongelma on haiseva alapää, niin ehkä se kannattaa ottaa puheeksi ja tehdä jotain asian korjaamiseksi. Ja tiedoksi, että ihan sama pätee miehiin, kyllä miehenkin haaroväli haisee jos elimistö on huonossa jamassa, oli sitten hoikka tai ylipainoinen.
Jonnelle taitaa se naisen alapäähaju olla jonkinlainen fetissi, kaikki noi sitä koskevat valitukset on luultavasti yhden netisytpojan mielikuvituksesta. Tule poju kaapista, niin jo helpottaa :D
Yks mies kuvittelee itsestään liikoja seksin suhteen, itsellä kaponen molo. Luulee että on mahtava sänkymies.
Toisella miehellä niin pieni, tulitikun kokoinen ettei seksistä tullut mitään. Ja silti haukkuu minua, ja on ollut väkivaltainen. Moukkia molemmat.
Kaukosuhde yrittäjämiehen kanssa. Arkena soitteli kiihkeitä puheluita. Viikonloppuna kun nähtiin niin veti kunnon koomat. Oli romanttista viettää yhteistä viikonloppua, kun toinen on itänaapurin kirkossa. Kovasti lupasi vähentää juomista, kun kerroin että tapailu loppuu nyt.
Vierailija kirjoitti:
Kaukosuhde yrittäjämiehen kanssa. Arkena soitteli kiihkeitä puheluita. Viikonloppuna kun nähtiin niin veti kunnon koomat. Oli romanttista viettää yhteistä viikonloppua, kun toinen on itänaapurin kirkossa. Kovasti lupasi vähentää juomista, kun kerroin että tapailu loppuu nyt.
Itänaapurin kirkossa????
Sekuntti muna, laukes samantien kun työnti sisään
Eikä osallistunut ruoka ostoksiin ikinä, työtön, keksi kokoajan syitä miksi jotain työtä ei kannata hakea. Käytti kaikki mun suuvedet, ois halunnut että olisin mustasukkainen hänestä joten meni tahallaan muille lirkuttelemaan ja suuttui sitten minulle kun en nooteerannut tätä enkä ollut mustasukkainen, ei osannut vaihtaa lamppua, tutki puhelimeni, tutki asuntoni läpi kun olin kavereiden kanssa iltaa viettämässä, pyysi äidiltään shoppailu rahaa ja käytti itseensä. En jaksanut elättää tätä mieslasta enää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Neitsytjonne on kirjoittanut nuo pipari-haisee-jutut, ihan selvästi :)
Niinhän haluaisit uskoa mutta 6sta kumppanista joista 3 normaalipainoisia naisia ja 3 ylipainoisia, ylipainoisten alapää haisi pahalle kun taas normaalipainoisten ei juuri haissut miltään.
M34
Nenänkö sinne alapäähän työnnät, jos olet noin tarkasti tilanteesta ajantasalla? Koita tutustua naiseen ensin paremmin noin henkisesti, ennen seksiin ryntäämistä. Haha.
Heitin naisen yökerhoon. Palkkioksi sain kuulla että oli harrastanut seksiä vessassa ja hänestä pyöri nyt whatsappissa pätkä kyseiseltä illalta. Ei seurusteltu mutta ei itseä ainakaan kiinnostanut jatkaa tutustumista.
"Ei pahalla, muttei hyvälläkään."
Ihastuin erääseen naiseen joka tuntui olevan rempseä ja puhelias kunnes kävi ilmi myöhemmin, että onkin kaksisuuntainen mielialahäiriö. Välillä tuli aikoja jolloin ei puhunut päiväkausiin mitään ja sit alkoi maniavaihe ja taas mentiin. Alko tuntui maistuvan ja röökiäkin palasi iloiseen tahtiin. Oli tatuoitu joka puolelta ja kertoili avoimesti kuinka on pannut jokaista paikallisen baarin kundia. Onneksi lopetin jo heti alkuunsa...huh.
Mies värjäsi hiuksiaan mikä ei nyt ole paha, mutta oli tehnyt sen ilman hanskoja ja se punainen väri sormissa oli aika rujo. Toisaalta myös räikeänpunainen tuntui oudolta värivalinnalta miehelle, joka ei ollut punkkari tms. Mies selitti farkkutakistaan että osti sen lukiossa ja yhä sopii, no eihän tuossa mitään hermostuneena voi höpötellä vähän hassuja. Mies oli aika ujon oloinen ja kiva, sovittiin toiset treffit jotka johti seurusteluun. Pian huomasin että mies ei voi harrastaa seksiä kumin kanssa vaan lopahtaa heti mikä oli aika hankalaa, kun ei tuntenut toista eikä ollut vielä valmis antamaan ilman suojaa. Tämä seksihomma ärsytti mutta lopullinen turn off tapahtui kun läksimme viettämään syksyistä viikonloppua vanhempieni mökille. Mies nimittäin säikkyi joka rasahdusta, pelkäsi pimeää ja kuvitteli pihaan susia, karhuja ja kirvemurhaajia! 30vuotias mies eikä uskaltanut jumalauta edes tupakalle mennä, kun joku mörkö saattoi vaania nurkan takana...
Ja minulle se mökki on rakas paikka, rakastan myös syksyä ja nuo liittyvät voimakkaasti yhteen. Haluan kumppanin, joka nauttii syksyn pimeydestä kanssani.
Ehkä itse olet vaan Tupakka miehiä tai juot viinaa. Helppo se on naista mustamaalata kaikesta.