Olen niin onnellinen, että tyttäremme harrastavat, partiota, seurakuntatyötä, opiskelua, purjehdusta, hevosia, koiria, tennistä ja klassista musiikkia :)

0/5, liian läpinäkyvä.

Vanhin tytär opiskelee (AMK kylläkin vain, ei yliopisto😁, mutta haluamallaan alalla) ja käy samalla töissä. Harrastaa vapaa-ajalla liikuntaa. Käy baareissa vkl:sin😆

Seuraava tyttö käy lukiossa, on tällä hetkellä oppilasvaihdossa. Harrastaa ratsastusta ja pianonsoittoa.

Seuraava tyttö peruskoulussa, harrastaa ratsastusta (oma hevonen, tai yhteinen isomman kanssa, mutta hän nyt siellä vaihdossa)

Nuorin peruskoulussa. Harrastaa jalkapalloa ja pianonsoittoa.

^ ja n. 8 tyttöjä ovat kaikki, nuorin ehkä 9

Toivottavasti lapsesi ei sairastu vakavasti eikä joudu onnettomuuteen.

Neuvon nauttimaan tilanteesta niin kauan kuin sitä kestää.

Meillä kävi niin, että fiksusta, klassista musiikkia harrastavasta, orkesterista soittavasta lapsesta tuli ongelmatapaus hänen sairastuttuaan.

Sairastuminen johti poissaoloihin koulusta ja lopulta siihen, että että koulu pommittaa lastensuojeluilmoituksilla (poissaolojen takia). Sitä on yllättävän helppo päätyä ongelmaperheeksi.

Todistuksessa numerot tippuvat, vaikka kokeista lapsi saa edelleen yhtä hyviä numeroita kuin aikaisemminkin.

Nykyään lapsen sairastuessa suurin huolenaiheeni on jo se, että tuleeko taas lasu. Vaikka oikeasti tiedän että minun pitäisi keskittyä lapsen vointiin ja hänen hoitamiseensa. Sille ei kuitenkaan voi mitään, että koulun toiminta aiheuttaa stressiä ja huolta.

Omalta kohdalta on pakko sanoa, että kommunikointi koulun kanssa on alkanut tuntumaan hyvin ikävältä. Koulun suhtautuminen on muuttunut alentuvaksi ja ylimieliseksi. Ja wilma-viestejä satelee.

Kun lapsi menee kouluun toipilaana (heti kun on siinä kunnossa että edes jotenkin jaksaa), tulee wilma-viestiä tekemättömistä kotitehtävistä. Ei se hirveän kannustavaa ole kun toinen on parhaansa mukaan tehnyt niin paljon kuin on jaksanut. Viimeaikoina olen neuvonut lasta, että yrittää edes jonkinlaista viivaa/hieroglyfiä saada väkerretyä niin voi sanoa että on tehnyt tehtävät. Sille ei tietenkään mahda mitään jos kukaan ei saa selvää mitä vastauksessa lukee.

Niistä tekemättömistä kotitehtävistä kun seuraa lisää ongelmia, jos wilmaan tulee liian monta ilmoitusta niihin liittyen.

Tilanne on mennyt niin vaikeaksi, että en lainkaan ihmettele, että miksi "ongelmaperheiden" vanhemmat eivät hirveästi halua tehdä yhteistyötä koulun kanssa. Eihän kukaan jaksa sellaista jatkuvaa dissaamista ja vähättelyä. Oma asenne on mennyt sellaiseksi, että sitä vaan toivoo saavansa lapsen jollakin tavalla läpi pakollisesta koulusta mahdollisimman vähällä kontaktilla koulun suuntaan  >:(

Voi että. Nuorisopsykotetapeuttina tunnistan syndrooman. Muistathan ainakin viikoittain kertoa miten rakastat tyttöjäsi ihan vaan sellaisina kuin ovat. Ei hirveesti kannata korostaa että saavat hyväksyntää tekojensa takia. Ja sekin on hyväksi jos aina joskus kertoi arvostavansa ihan tavallista elämää.

Mun tytöt (14 ja 24) on enimmäkseen tehneet mitä huvittaa ja kokeilleet erilaisia harrastuksia oma-aloitteisesti. Itse soitin pakon edessä pianoa ja kävin seurakuntatyössä. Salaa ryyppäsin jo yläasteella että pystyin edes vähän rentoutumaan. Kahden masennusjakson jälkeen pyrin vihdoin antamaan itseni ihan vain olla työn lisäksi. Esikoinen on yliopistossa. Kuopuksen koulu menee kiitettävästi ilman mitään personal trainer vanhempaakin.

No hyi olkoon jos lapsuudesta asti alkaa suorittaminen. Lasten pitäisi kasvaa omaa tahtia, saada kokeilla harrastuksia laidasta laitaan, löytää oman tiensä ja kiinnostuksensa. Pitää olla myös lepoa, koska se on sitä kehittymisen aikaa. Jos lapsella on vain tekemistä koko ajan, niin milloin hän pystyy tasaamaan itsensä?

Näin entisenä seurakuntanuorena, pyhäkoulunopettajana ja nykyisenä kirkon työntekijänä kysyn mitä tarkoittaa "seurakuntatyön harrastaminen"?

Tuollaista ilmaisua ei käytä kukaan joka oikeasti on tekemisissä seurakunnan vapaaehtoistoiminnan kanssa vaan juuri provoilijat jotka eivät asiasta mitään oikeasti tiedä.

Mitä haet aloituksellasi?

Mikä tutkinto konservatoriosta on vanhimmalla tyttärellä? Ja mitä alaa hän yliopistossa opiskelee, miksi kahta yhtäaikaa?

13-vuotias tytär harrastaa kahta joukkueurheilulajia. On koulussa ysin tyttö. Fiksu on, mutta ei ole aikaa päntätä liikaa, kun urheilee ja on kavereiden kanssa. 16-vuotias poika saa lukiossa 8-9 arvosanoja ja harrastaa myös joukkueurheilua, lisäksi pelaa tietokoneella. Tavallisia, hyväkäytöksisiä, mukavia nuoria. Mä olen ylpeä, että elävät omannäköistä elämää.

Vierailija kirjoitti:

Kaikki kolme ovat 10:n tyttöjä. Vanhin opiskelee kahta tutkintoa yliopistossa ja hänellä on jo tutkinto konservatoriosta vain 20-vuotiaana. Keskimmäinen haluaa olympiaurheilijaksi ja eläinlääkäriksi ja nuorin kielitieteilijäksi ja tekee jo elöintensuojelutyötä :)

Mitä teidän 13-20 -vuotiaanne tekevät?

Vanhin ratsastaa.

Keskimmäinen maalaa tauluja.

Nuorin harrastaa jalkapalloa, jujutsua ja piirtämistä.

Kaikki harrastaa koirien kanssa jotain (agilityä, tokoa ja pelastuskoiratoimintaa)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen soitonopettajana opettanut näitä kympin tyttöjä. Ilottomia, uupuneita, loppuun ajettuja tapauksia. Aina on taustalla kunnianhimoinen mamma, jolle ei millään saa menemään perille, että jos klassista musiikkia haluaa tosissaan harrastaa, ammattihaaveista puhumattakaan, ei voi olla muita harrastuksia. Soitonopettaja joutuu sitten olemaan terapeuttina kunnes tyttöparka jossain vaiheessa kuitenkin lopettaa.

Mammana minua todella harmittaa nämä kunnianhimoiset soitonopettajat, joiden mielestä lapsen elämässä ei saa olla mitään muuta kuin soittaminen ja musiikki.

Poikani ei ole koskaan harjoitellut soittamista yli tuntia päivässä, jos laskee keskiarvoa vähänkin pidemmältä ajalta. Useimpina vuosina keskuarvo jää varmaan puoleen tuntiin tai sen alle. Silti hän suoritti lukioaikana soittimensa C-tutkinnon erimomaisella arvosanalla. Lautakunnassa oli myös Sibiksen edustaja, joten arvosanakin oli varmaan kohdallaan.

Meillä ei ole koskaan ollut vaikeuksia pojan soitonopettajien kanssa, mutta tiedän monta muuta, joiden soittoharrastus on loppunut juuri siihen, että kunnianhimoimen opettaja on vaatinut kaiken muun elämän lopettamista.

Toki sitten pitää panostaa enemmän, jos haluaa ammattilaiseksi. Mutta suurin osa nuorista haluaa vain harrastaa, jos opettaja antaa siihen mahdollisuuden.

Sama se on muissakin harrastuksissa. Lapset joutuvat liian varhain päättämään mikä harrastus on se johon panostaa kaikkensa. Menetetään huippulahjakkuuksa kun viimeistään jossain 12 vuotiaana pitää tietää että mitä harrastuksia jättää sivuun.

Lapsesi harrastavat opiskelua :D

No jopa onkin: konservatorio 😁😁😁😁😁. Troll Akademystä on sinun tarinasi ja paikka Borgue 😀😀😀😀😀😀😀😉