Huolisitko ystävän takaisin, jos yhteydenpito on pitkään ollut yksipuolista?

Antaisin anteeksi. En kaipaa ystäviltäni täydellisyyttä ja erilaiset elämäntilanteet voivat joskus katkaista yhteydenpidon vuosiksi. Mutta ei hyvän ystävyyden tarvitse siihen loppua. Jos kokisin itseni loukatuksi, rehellisyys syistä (olivat ne sitten mitä tahansa) ja anteeksipyyntö veisivät pitkälle, sekä tietenkin halu korjata ystävyys takaisin olisi ratkaisevaa. Ja toisaalta jos toisella on esim. hankala elämäntilanne, ymmärtäisin kyllä, että sille korjaamisellekaan ei ehkä löytyisi ystävältä aikaa eikä energiaa määräänsä enempää juuri nyt.

Vierailija kirjoitti:

Antaisin anteeksi. En kaipaa ystäviltäni täydellisyyttä ja erilaiset elämäntilanteet voivat joskus katkaista yhteydenpidon vuosiksi. Mutta ei hyvän ystävyyden tarvitse siihen loppua. Jos kokisin itseni loukatuksi, rehellisyys syistä (olivat ne sitten mitä tahansa) ja anteeksipyyntö veisivät pitkälle, sekä tietenkin halu korjata ystävyys takaisin olisi ratkaisevaa. Ja toisaalta jos toisella on esim. hankala elämäntilanne, ymmärtäisin kyllä, että sille korjaamisellekaan ei ehkä löytyisi ystävältä aikaa eikä energiaa määräänsä enempää juuri nyt.

Komppaan tätä.

Vierailija kirjoitti:

Antaisin anteeksi. En kaipaa ystäviltäni täydellisyyttä ja erilaiset elämäntilanteet voivat joskus katkaista yhteydenpidon vuosiksi. Mutta ei hyvän ystävyyden tarvitse siihen loppua. Jos kokisin itseni loukatuksi, rehellisyys syistä (olivat ne sitten mitä tahansa) ja anteeksipyyntö veisivät pitkälle, sekä tietenkin halu korjata ystävyys takaisin olisi ratkaisevaa. Ja toisaalta jos toisella on esim. hankala elämäntilanne, ymmärtäisin kyllä, että sille korjaamisellekaan ei ehkä löytyisi ystävältä aikaa eikä energiaa määräänsä enempää juuri nyt.

Entä jos ystäväsi ei pyytäisi anteeksi, vaan kuittaisi kaiken toteamalla, että ei aina vain kaikkea jaksa? Mitä siitä ajattelisit?

Tietenkin. Ei kai ystävyys velvoita mihinkään?

Vierailija kirjoitti:

Tietenkin. Ei kai ystävyys velvoita mihinkään?

Riippuu varmaan siitä, mitä kukin ystävyydellä tarkoittaa. Eihän se kaikille merkitse samoja asioita. Jos toinen on alkanut ajatella ystävyyden olevan ohi, niin jokin keskinäisessä vuorovaikutuksessa on silloin mennyt pieleen.

Ystävyys ei ole suoritus, joka vaatii tietynlaisia rutiineja. Ystävyys on empatiaa ja välittämistä, läsnäoloa tarvittaessa ja silloin, kun mahdollista. Suurin osa ystävistäni kamppailee elämänsä ja itsensä kanssa aika ajoin, kuten itsekin teen. Välillä on uusi parisuhde, uusi työ tai muu elämäntilanne, joka vaatii tosi paljon huomiota. Näin myös itselläni. Ollaan yhteydessä silloin kun molemmille sopii ja ymmärretään, että ei olla toistemme elämien päärooleissa.

Aina nimenomaan ei vain kaikkea jaksa. Sellaista se elämä on. Lapsuus/teiniajan symbioosiustävyyksiä harvemmin pystyy ylläpitämään aikuisena, väkisinkin tulee taukoa kun muita kiireitä. Oikeat ystävät pysyvät ja draamakuninkaat ja kuningattaret putoavat kelkasta.

Ystävän tottakai.

Ystäville mulla on aina aikaa, tosiystäviä on harvassa ja he ovat kullanarvoisia. Heilläkin on elämässä erilaisia vaiheita mutta ovat silti aina rakkaita. Tietävät että olen aina heille tukena.

Tuttavia sun muita, heilläkin on elämänsä eikä minua haittaa jos yhteydenpito on epäsäännöllistä. Jostain syystä he palaavat ja olen valmis saamaan selville miksi.

Elämäntilanteet muuttuvat. Vaikka nuoruudessa mentiin aina yhtä matkaa, niin ruuhkavuosina yhteydenpito voi olla verkkaista. Sitten saattaa ero yllättää ja aikaa vietetään jälleen enemmän yhdessä. Ei ystävyys ole mihinkään kadonnut. Tietysti on mahdollista, että on kasvettu aivan eri suuntiin, mutta se on toinen juttu.

Pitäisi kertoa totuus.

Muistan joskus kun yksi pitkäaikainen kaveri käyttäytyi todella inhottavasti, lainasi kerran rahaakin eikä maksanut mitenkään takaisin. Syitä oli vaikka mitä. Kertoi mm. että koiransa oli kuollut. Tuo koira oli hänelle elämän tärkeimpiä asioita, toistakymmentä vuotta vanha, ja minuakin itketti kun kaveri laittoi asiasta viestin. Kuukautta myöhemmin näin tuon koiran hyvissä voimissa pihalla, kun hain toisen kaverini tuon kyseisen kaverin luota. Että kuollut koira...

Ne tarinat joita sepitti, olivat ihan päästä vedettyjä. Lopulta saimme välimme kuntoon muutaman vuoden päästä, kun vaadin häntä kertomaan totuuden joka asiasta. En enää jaksanut paskanpuhumista. Olimme siis olleet täyshljaisuudessa pari vuotta, vuoden verran joten kuten siedin perseilyä ja valehtelua.

Väitti ettei muista että on sanonut että koira on kuollut. Kaikki muutkin tarinat olivat "En muista että olen tuollaista kertonut". Mielenvikainenhan hän oli, mutta lopulta sai ongelminsa apua. Yksi apukeino oli se että muutti pikkupaikkakunnalta isompaan kaupunkiin, jossa jokainen vastaantulija ei ole tuttu.

Ei tarvitsis sen erikoisemmin mitään kertoa. Sanoisi vaikka että on pahoillaan ja nyt ikävöi. Osoittaisi jotenkin olevansa aidosti minusta kiinnostunut.

Vierailija kirjoitti:

Aina nimenomaan ei vain kaikkea jaksa. Sellaista se elämä on. Lapsuus/teiniajan symbioosiustävyyksiä harvemmin pystyy ylläpitämään aikuisena, väkisinkin tulee taukoa kun muita kiireitä. Oikeat ystävät pysyvät ja draamakuninkaat ja kuningattaret putoavat kelkasta.

Ei aina jaksa kaikkea. Mutta jos ei millään tavalla jaksa osoittaa ystävän olevan koskaan mielessä, niin ei se ystävyyden laatuun voi olla vaikuttamatta. Joskus käy niin, että ystävä muuttuu ajan saatossa pelkäksi tuttavaksi.

Ymmärtääkö ystävä toimineensa aiemmin huonosti ja onko pahoillaan, vai koittaako vaan tulla muina naisina takaisin ihan kuin ei olisi tapahtunut mitään? Se on tärkeä kysymys, jonka vastaus sanelee oman suhtautumiseni.

Vierailija kirjoitti:

Ystävä on käyttäytynyt pitkään huonosti (ei vastaile viesteihin ajallaan, myöhästelee, on yhteydenpidon suhteen passiivinen jne.) On tämän seurauksena alkanut ajatella, että ystävyytenne on ohi. Mikäli hän kuitenkin ottaisi sinuun yhteyttä, niin antaisitko hänelle vielä mahdollisuuden? Jos antaisit, niin mikä auttaisi sinua antamaan hänelle aiemman ikävän toiminnan anteeksi? Mitä hänen pitäisi tilanteestaan kertoa, jotta pitäisit toimintaa jossain määrin ymmärrettävänä?

Miksi kuvittelet, että olet tuossa jokin ystävä? Pikemminkin et ole. Et ole yhtään sitä toista parempi. "Olen alkanut ajatella, että ystävyytemme on ohi". Oikea ystävä ottaisi asian puheeksi. Sinä feidasit häntä itse. Älä ole noin ylemmyydentuntoinen. Voit löytää vaikka itseesi yhteyttä pitäviä ihmisiä.

Vierailija kirjoitti:

Ystävyys ei ole suoritus, joka vaatii tietynlaisia rutiineja. Ystävyys on empatiaa ja välittämistä, läsnäoloa tarvittaessa ja silloin, kun mahdollista. Suurin osa ystävistäni kamppailee elämänsä ja itsensä kanssa aika ajoin, kuten itsekin teen. Välillä on uusi parisuhde, uusi työ tai muu elämäntilanne, joka vaatii tosi paljon huomiota. Näin myös itselläni. Ollaan yhteydessä silloin kun molemmille sopii ja ymmärretään, että ei olla toistemme elämien päärooleissa.

Onko tämä joskus jollekin ollut epäselvää? Mulle ei kukaan ystävä ole ikinä ollut elämäni pääroolissa. Siellä on aina minun oma elämäni. Ovat ystävät silti mulle olleet tärkeitä. Tuollainenhan on narsisti, joka itsensä ystävänsä elämää tärkeämmäksi kuvittelee.

En, tuollaiset alennetaan ensin tuttava-luokkaan, sen jälkeen ne ovat hasbeeneja. Luultavasti olemme molemmat muuttuneet ihmisinä sen verran että kumpikaan ei koe tarpeelliseksi antaa toiselle sen suurempaa sijaa omassa elämässään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ystävä on käyttäytynyt pitkään huonosti (ei vastaile viesteihin ajallaan, myöhästelee, on yhteydenpidon suhteen passiivinen jne.) On tämän seurauksena alkanut ajatella, että ystävyytenne on ohi. Mikäli hän kuitenkin ottaisi sinuun yhteyttä, niin antaisitko hänelle vielä mahdollisuuden? Jos antaisit, niin mikä auttaisi sinua antamaan hänelle aiemman ikävän toiminnan anteeksi? Mitä hänen pitäisi tilanteestaan kertoa, jotta pitäisit toimintaa jossain määrin ymmärrettävänä?

Miksi kuvittelet, että olet tuossa jokin ystävä? Pikemminkin et ole. Et ole yhtään sitä toista parempi. "Olen alkanut ajatella, että ystävyytemme on ohi". Oikea ystävä ottaisi asian puheeksi. Sinä feidasit häntä itse. Älä ole noin ylemmyydentuntoinen. Voit löytää vaikka itseesi yhteyttä pitäviä ihmisiä.

No, jos joku ei vastaa viesteihin, niin onhan sekin viesti itsessään. Kovin paljon aikaa ja energiaa ei passiivisen ihmisen tavoitteluun monikaan viitsi käyttää. Niin se vain menee, että niin metsä vastaa kuin sinne huutaa.

Suhtautuisin ystävään suurella varauksella siinä tapauksessa, jos hän ei ihmeemmin viitsisi pahoitella huonoa käytöstään. Voisin antaa uuden mahdollisuuden, mutta en ajattelisi ystävyytemme enää olevan ennallaan. Jos samanlainen käytös ilman selityksiä toistuisi vielä uudelleen, niin en enää haluaisi olla hänen kanssaan myöhemmin tekemisissä.

Mulla oli pari vuotta sitten kaksi ystävää, toisen kanssa oltiin tunnettu pidempään kuin toisen ja olimme paljon tekemisissä kun asuimme lähekkäin. Sitten tämä kolmas ystävämme muutti myös samalle paikkakunnalle ja jokin muuttui. Minä olin aina se, kuka ehdotti jotain tekemistä meille. Joskus olimme kolmistaan joskus olin jommankumman kanssa. 90% se olin minä, kuka otti ensimmäisenä yhteyttä. Ajattelin ettei se mitään, minä olen nyt vain luonteeltani sellainen että tykkään järkätä kaikenlaista. Kunnes sitten kävikin ilmi, että nämä kaksi olivat jo pidemmän aikaa keskenään järkkäilleet kaikenlaista tekemistä ilman minua, eikä kumpikaan ollut kysynyt minua mukaan. Olin todella loukkaantunut ja surullinen ja lopetin ystävyyden siihen. En usko, että tuo olisi mitenkään voinut kääntyä parempaan. Ilmeisesti he viihtyivät paremmin kahdestaan.

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli pari vuotta sitten kaksi ystävää, toisen kanssa oltiin tunnettu pidempään kuin toisen ja olimme paljon tekemisissä kun asuimme lähekkäin. Sitten tämä kolmas ystävämme muutti myös samalle paikkakunnalle ja jokin muuttui. Minä olin aina se, kuka ehdotti jotain tekemistä meille. Joskus olimme kolmistaan joskus olin jommankumman kanssa. 90% se olin minä, kuka otti ensimmäisenä yhteyttä. Ajattelin ettei se mitään, minä olen nyt vain luonteeltani sellainen että tykkään järkätä kaikenlaista. Kunnes sitten kävikin ilmi, että nämä kaksi olivat jo pidemmän aikaa keskenään järkkäilleet kaikenlaista tekemistä ilman minua, eikä kumpikaan ollut kysynyt minua mukaan. Olin todella loukkaantunut ja surullinen ja lopetin ystävyyden siihen. En usko, että tuo olisi mitenkään voinut kääntyä parempaan. Ilmeisesti he viihtyivät paremmin kahdestaan.

Ymmärrettävä reaktio. Tuollainen selän takana puuhailu on varmasti tuntunut todella kurjalta. Toivottavasti löydät mukavampia ystäviä!