Lapsi on onnellinen kun on ainokainen

Kiva juttu. Meillä ainokainen pyytää usein että saisi veljen tai siskon, mutta ei ole tulossa...

Minun lapseni tykkää piirtää eikä meikata. Pitäisikö huolestua?

Vierailija kirjoitti:

Kiva juttu. Meillä ainokainen pyytää usein että saisi veljen tai siskon, mutta ei ole tulossa...

Kylläpä vi-tuttaisi olla ainokainen.

Vierailija kirjoitti:

Kiva juttu. Meillä ainokainen pyytää usein että saisi veljen tai siskon, mutta ei ole tulossa...

Meilläkin lapsi pyytää usein mm. omaa oikeaa dinosaurusta, taikavoimia jne.

Mun lapsellani on kaksi pikkusisarusta, ja usein pyytää kolmatta...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiva juttu. Meillä ainokainen pyytää usein että saisi veljen tai siskon, mutta ei ole tulossa...

Kylläpä vi-tuttaisi olla ainokainen.

Mieluummin perheessä, jossa hankittu omaan jaksamiseen liikaa lapsia, ja vanhemmat ovat täysin rättikuitteja?

Asioilla on aina puolensa.

Vierailija kirjoitti:

Mun lapsellani on kaksi pikkusisarusta, ja usein pyytää kolmatta...

Ja lapsiko päättää sisarustoiveillaan perheen lapsiluvun?

Lasten suoltajat ovat kateellisia yksilapsisille. Siksi yrittävät haukkua ja väheksyä ainoita lapsia. Suurperheellisillä on matala älykkyys, ja sen kyllä huomaa.

Mielestäni vanhemmat päättävät montako lasta haluavat. Tiedän toki muutaman, joka on harmitellut yksinäisyyttä ainokaisena ja toivoneensa sisarusta. Tiedän myös muutaman, jota ei asia ole harmittanut, ehkä termpperamenttikin vaikuttaa tuohon. Ainokaisuus ei kuitenkaan pahimmillaankaan ole sen luoan ongelma, että vanhempien pitäisi kokea syyllisyyttä koska eivät ole halunneet tai saaneet enempää lapsia. Jos lapsi on ollut lapsuutensa maailman yksinäisin niin perheessä on täytynyt olla muutakin vikaa kuin vähäinen lapsiluku. Itselläni on kaksi sisarusta ja pidän sisaruksia rikkautena varsinkin kun olemme melko saman ikäisiä. Halusimme myös omille lapsillemme sisaruksia, mutta enemmän siihen vaikutti toive isosta perheestä. Jos vanhemmille riittä yksi, se kyllä sopii ja lapsi saa varmasti heiltä riittävästi rakkautta. Jos taas vanhemmat haluavat isomman perheen, onhan se hieno asia lapselle. On tietenkin myös niitä, jotka eivät ole siskojensa/veljiensä kanssa väleissä aikuisiällä eikä ne sisarukset siinä tapauksessa elämää rikastuta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun lapsellani on kaksi pikkusisarusta, ja usein pyytää kolmatta...

Ja lapsiko päättää sisarustoiveillaan perheen lapsiluvun?

Teilläkö lapsi saa kaiken mitä pyytää, vai mistä moinen ajatus mieleesi putkahti?

Vierailija kirjoitti:

Lasten suoltajat ovat kateellisia yksilapsisille. Siksi yrittävät haukkua ja väheksyä ainoita lapsia. Suurperheellisillä on matala älykkyys, ja sen kyllä huomaa.

Suomessa nykyään (tiettyjä Pohjanmaan alueita ja tiettyjä pääkaupunkiseudun lähiöitä lukuun ottamatta) iso perhe on isojen tulojen merkki. Kolmas lapsi on keskiluokkaisuuden symboli. Neljää lasta on sitten lääkäreillä ja tosi menestyvillä yrittäjillä.

En tiedä, onko tuloilla ja älykkyydellä suoraa yhteyttä, mutta ainakin koulutuksella ja älykkyydellä on.

Niin minäkin kyllä pyysin isoveljeä vaikka oli jo pari pienempää sisarusta :D mutta vanhemmat lasten teosta päättävät ja ovat vastuussa.

Tuolle joka kertoili suurperheiden tyhmyydestä - varmaan eniten ainokaisuudesta valittavat ovat niitä ainokaisia, jotka olisivat toivoneet sisarusta. Tietenkään kaikki ainokaiset eivät todellakaan katkeroidu. Taidat viihtyä turhankin hyvin näillä vauvapalstoilla arvostelemassa ihmisten lisääntymistä ja "älykkyyttä". Mitä se kertoo sinusta ;)

Taiten saa kasvattaa ainoan lapsensa, ettei hänestä tule itsekästä, empatiakyvytöntä nilkkiä.

Vierailija kirjoitti:

Taiten saa kasvattaa ainoan lapsensa, ettei hänestä tule itsekästä, empatiakyvytöntä nilkkiä.

Sama muuten pätee niihin sisaruksellisiin, ei se epäitsekkyys tai empatiakyky pelkästä sisarusrakkaudesta kumpua (ainakaan meillä, valitettavasti) vaan vaatii hyvän mallin ja kasvatustyötä - niin kuin yksilapsisessakin perheessä.

Ihan muuten tiedoksi noille "olin itse ainoa lapsi ja olin tosi yksin :( Nyt teen monta lasta, jotta lapseni olisivat sitten keskenään kavereita :)".

Minulla ja siskollani pieni ikäero. Koko lapsuus oli pelkkää tappelemista, yläasteella yritti parhaansa mukaan innostaa ihmisiä kiusaamaan minua jne. Nyt aikuisiällä välit kokonaan poikki.

Eli naiivia luulla, että sisaruksista tulisi automaattisesti kavereita.

Vierailija kirjoitti:

Taiten saa kasvattaa ainoan lapsensa, ettei hänestä tule itsekästä, empatiakyvytöntä nilkkiä.

Kuvailit erittäin hyvin siskoni :)

Ironian huippua, vai mitä.

En itse pitkien ikäerojen vuoksi ole sisaruksieni kanssa pahemmin tekemisissä. Mutta olisi aika kurjaa olla ainokainen, kun vastuu äidistä olisi ainoastaan silloin vain omassa niskassa. Nyt meitä kuitenkin on useampi pitämässä huolta äidistä.

Ja kyllähän se kiva on ollut, että meitä oli useampi, vaikka sisarukseni olivatkin minua paljon vanhempia

Minäkin kyllä mietin sitä taakkaa minkä eteen ainokainen joutuu, kun vanhemmat tulee siihen ikään että tarttevat apuja. Vaikka olisi vähän huonommatkin sisarussuhteet niin sitä taakkaa yleensä pystytään kyllä silti jakamaan.

Ja se taakan määrähän vain kasvaa tulevaisuudessa,kun meille tulee sotet sun muutriistäjät ja mummot ja papat saa maksaa 50e kynsienleikkuustakin. Ja jos ei ole varaa eikä omaisia niin voivoi...

Vierailija kirjoitti:

Minäkin kyllä mietin sitä taakkaa minkä eteen ainokainen joutuu, kun vanhemmat tulee siihen ikään että tarttevat apuja. Vaikka olisi vähän huonommatkin sisarussuhteet niin sitä taakkaa yleensä pystytään kyllä silti jakamaan.

Ja se taakan määrähän vain kasvaa tulevaisuudessa,kun meille tulee sotet sun muutriistäjät ja mummot ja papat saa maksaa 50e kynsienleikkuustakin. Ja jos ei ole varaa eikä omaisia niin voivoi...

Vastuullinen vanhempi lähtee silloin viimeiselle matkalle jotta ei jää riesaksi. Näin ainakin olen itse päättänyt tehdä.

Aina joku tulee näihin ketjuihin kertomaan, että ei ole sisarustensa kanssa missään tekemisissä. Tunnen lukuisia perheitä ja tiedän vain yhden perheen, jossa sisarukset eivät aikuisena tule toimeen keskenään. Enemminkin näyttää siltä, että aikuisena se hiukan etäisempikin sisarus tulee rakkaammaksi ja tärkeämmäksi.

Kyllä, olen ainut lapsi. En surrut sitä lapsena, oli paljon ystäviä. Mutta nyt aikuisena olisi mukava kun olisi joku toinenkin jonka kanssa olisi jakanut koko elämänsä, joka olisi myös minun tukiverkkoni ja minä hänen. Edelleen minulla on rakkaita ystäviä, mutta kyllä heilläkin se oma sisarus menee aina tärkeysjärjestyksessä ohitseni. Isän hautajaisissa kaipasin sisarusta, äidin asioita hoitaessa kaipaa sisarusta. Näen ympärilläni tätä koko ajan, mieheni perheessä myös. Kun päätin haluavani lapsia, tiesin, että jos vaan saan, haluan niitä enemmän kuin yhden. Ja kolme lastani ovat sisaruksina juuri sellaisia kuin halusinkin, välillä tapellaan mutta suurimmaksi osaksi sisarus on todella tärkeä ja he tykkäävät viettää aikaa keskenään.