Lue keskustelun säännöt.
Milloin huomasit että lapsesi on älykkäämpi kuin muut ikäisensä?
06.10.2018 |
Minkä ikäisenä tämä tapahtui ja mistä seikoista se ilmeni? Onko lapsesi myös isompana menestynyt älyllisesti paremmin ja onko se vaikuttanut mitenkään muuhun menestykseen elämässä?
Kommentit (68)
Vierailija kirjoitti:
Synnärillä, kun aloitteli väitöskirjaansa teoreettisesta fysiikasta.
Mikähän teitä vaivaa? Kysymys on täysin asiallinen, vai ettekö koskaan ole tavanneet älykästä ihmistä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kumpikaan lapsista ei osannut lukea, laskea mitään ennen koulua ja kirjoitusta omat nimensä, pelkäsin ovatko jotenkin ”tyhmiä”. Kummallakaan ei mitään mielenkiintoa esim. kirjaimiin ennen koulua vaan olivat paljon leikin mielikuvitusmaailmassa. Tykkäsivät kyllä kun heille luettiin.
Nyt yläasteikäisinä molemmat huippuoppilaita koulussa, toinen pakertaa ahkerasti koulujuttuja ja menestyy varmaan osin siksi, toisen en ole kertaakaan oma-aloitteisesti nähnyt läksyjä tekevän ja aluksi wilma lauloi, nyt yläasteella eivät enää välitä huomautella. Ovat sosiaalisesti lahjakkaita, paljon kavereita, en ole enää huolissaan kummastakaan ja uskon että ovat keskivertoa älykkäämpiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noin viisivuotiaana, kun tajusin lapsen osaavan kertotaulut 12:een saakka. Lapsi on nyt 6-vuotias ja aloittanut koulun, kehuu kyse kotona olevansa luokkansa nopein juoksija ja oaras laskija. 😆
Ihan mielenkiinnosta, mistä ihmeestä alapeukut tuli?!
Mä laitoin tuon lapsen omakehun vuoksi. Lapsilla on onneksi vielä tervettä itseluottamusta ja itsevarmuutta, mutta kohta kyllä kaverit tuota menoa kaikkoavat. Ei kukaan jaksa tuollaista kuunnella. En tiedä mikä tuon emojin tarkoitus on, mut vanhempana reagoisin kyllä tuollaiseen puheeseen.
En muista enää ikää, mutta lapsi oppi esim aakkoset omituisesti numeroiden kautta itsekseen ennen koulun alkua tietysti. Eli monesko kirjain joku on aakkosjärjedtyksessä ja joku kirjain muistutyi jotain numeroa tms. Hän onkin osoittautunut matemaattisesti lahjakkaaksi ja on luonnontiedeluokalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Synnärillä, kun aloitteli väitöskirjaansa teoreettisesta fysiikasta.
Mikähän teitä vaivaa? Kysymys on täysin asiallinen, vai ettekö koskaan ole tavanneet älykästä ihmistä?
Kysymys oli osoitettu niille, joiden kohdalla se tavallista älykkäämpi ihminen on sattunut omaksi lapseksi. Kaikille ei tietenkään voi käydä niin hyvin, ja silti on tarve päästä osallistumaan keskusteluun. Vaikka sitten omaa "älykkyyttään" väläyttäen. Näin minä nuo heitot tulkitsisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Synnärillä, kun aloitteli väitöskirjaansa teoreettisesta fysiikasta.
Mikähän teitä vaivaa? Kysymys on täysin asiallinen, vai ettekö koskaan ole tavanneet älykästä ihmistä?
Kysymys oli osoitettu niille, joiden kohdalla se tavallista älykkäämpi ihminen on sattunut omaksi lapseksi. Kaikille ei tietenkään voi käydä niin hyvin, ja silti on tarve päästä osallistumaan keskusteluun. Vaikka sitten omaa "älykkyyttään" väläyttäen. Näin minä nuo heitot tulkitsisin.
Täällä kyllä alapeukutetaan ihan noita asiallisiakin kommentteja
Vierailija kirjoitti:
Kumpikaan lapsista ei osannut lukea, laskea mitään ennen koulua ja kirjoitusta omat nimensä, pelkäsin ovatko jotenkin ”tyhmiä”. Kummallakaan ei mitään mielenkiintoa esim. kirjaimiin ennen koulua vaan olivat paljon leikin mielikuvitusmaailmassa. Tykkäsivät kyllä kun heille luettiin.
Nyt yläasteikäisinä molemmat huippuoppilaita koulussa, toinen pakertaa ahkerasti koulujuttuja ja menestyy varmaan osin siksi, toisen en ole kertaakaan oma-aloitteisesti nähnyt läksyjä tekevän ja aluksi wilma lauloi, nyt yläasteella eivät enää välitä huomautella. Ovat sosiaalisesti lahjakkaita, paljon kavereita, en ole enää huolissaan kummastakaan ja uskon että ovat keskivertoa älykkäämpiä.
Pitkä lapsuus ja leikki ovat yllättävän tärkeässä osassa myöhemmässä älykkyydessä/lahjakkuudessa. Samoin toki lukeminen, joka (sen lisäksi että tietysti konkreettisesti vaikuttaa koulumenestykseen) on eräänlainen leikin jatke.
Surullisimpia tapauksia ovat nämä varhain itsenäistyvät lapset. Ne, jotka syövät aamupalaa yksin jo eskari-iässä, pitävät huolen omista tavaroistaan (tai eivät pidä), lakkaavat kouluikään mennessä leikkimästä, kun on niin kiire aikuistua. Hengessä köyhät vanhemmat jopa ylpeilevät heistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Synnärillä, kun aloitteli väitöskirjaansa teoreettisesta fysiikasta.
Mikähän teitä vaivaa? Kysymys on täysin asiallinen, vai ettekö koskaan ole tavanneet älykästä ihmistä?
Kysymys oli osoitettu niille, joiden kohdalla se tavallista älykkäämpi ihminen on sattunut omaksi lapseksi. Kaikille ei tietenkään voi käydä niin hyvin, ja silti on tarve päästä osallistumaan keskusteluun. Vaikka sitten omaa "älykkyyttään" väläyttäen. Näin minä nuo heitot tulkitsisin.
Täällä kyllä alapeukutetaan ihan noita asiallisiakin kommentteja
Mutta tämä lainaus, jota kommentoin, on se, missä kirjoittaja kertoo lapsensa aloittaneen väikkärinsä synnärillä. Nuo hassunhauskat heitot ovat minun nähdäkseni yksi älykkäiden lasten dissaamisen muoto ihan siinä missä alapeukuttaminenkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kumpikaan lapsista ei osannut lukea, laskea mitään ennen koulua ja kirjoitusta omat nimensä, pelkäsin ovatko jotenkin ”tyhmiä”. Kummallakaan ei mitään mielenkiintoa esim. kirjaimiin ennen koulua vaan olivat paljon leikin mielikuvitusmaailmassa. Tykkäsivät kyllä kun heille luettiin.
Nyt yläasteikäisinä molemmat huippuoppilaita koulussa, toinen pakertaa ahkerasti koulujuttuja ja menestyy varmaan osin siksi, toisen en ole kertaakaan oma-aloitteisesti nähnyt läksyjä tekevän ja aluksi wilma lauloi, nyt yläasteella eivät enää välitä huomautella. Ovat sosiaalisesti lahjakkaita, paljon kavereita, en ole enää huolissaan kummastakaan ja uskon että ovat keskivertoa älykkäämpiä.
Pitkä lapsuus ja leikki ovat yllättävän tärkeässä osassa myöhemmässä älykkyydessä/lahjakkuudessa. Samoin toki lukeminen, joka (sen lisäksi että tietysti konkreettisesti vaikuttaa koulumenestykseen) on eräänlainen leikin jatke.
Surullisimpia tapauksia ovat nämä varhain itsenäistyvät lapset. Ne, jotka syövät aamupalaa yksin jo eskari-iässä, pitävät huolen omista tavaroistaan (tai eivät pidä), lakkaavat kouluikään mennessä leikkimästä, kun on niin kiire aikuistua. Hengessä köyhät vanhemmat jopa ylpeilevät heistä.
Jotkut lapset ovat tuollaisia luonnostaan. Meillä lapset saavat todellakin olla lapsia ja meillä on aina järkestetty aikaa perheelle. Kaikki järjestelyt ollaan arjessa toteutettu siten, etteivät lapset joutuisi tekemään itse. Silti mokomat haluavat!
En aio jarruttaa luontaisia taipumuksia siksi, että joku ulkopuolinen mistääntietämätön mamma saattaa paheksua. Annan tehdä, oppia, kokeilla, kokea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Synnärillä, kun aloitteli väitöskirjaansa teoreettisesta fysiikasta.
Mikähän teitä vaivaa? Kysymys on täysin asiallinen, vai ettekö koskaan ole tavanneet älykästä ihmistä?
Kysymys oli osoitettu niille, joiden kohdalla se tavallista älykkäämpi ihminen on sattunut omaksi lapseksi. Kaikille ei tietenkään voi käydä niin hyvin, ja silti on tarve päästä osallistumaan keskusteluun. Vaikka sitten omaa "älykkyyttään" väläyttäen. Näin minä nuo heitot tulkitsisin.
Täällä kyllä alapeukutetaan ihan noita asiallisiakin kommentteja
Mutta tämä lainaus, jota kommentoin, on se, missä kirjoittaja kertoo lapsensa aloittaneen väikkärinsä synnärillä. Nuo hassunhauskat heitot ovat minun nähdäkseni yksi älykkäiden lasten dissaamisen muoto ihan siinä missä alapeukuttaminenkin.
Voi olla. Mut musta ne oli kyllä ihan hauskojakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kumpikaan lapsista ei osannut lukea, laskea mitään ennen koulua ja kirjoitusta omat nimensä, pelkäsin ovatko jotenkin ”tyhmiä”. Kummallakaan ei mitään mielenkiintoa esim. kirjaimiin ennen koulua vaan olivat paljon leikin mielikuvitusmaailmassa. Tykkäsivät kyllä kun heille luettiin.
Nyt yläasteikäisinä molemmat huippuoppilaita koulussa, toinen pakertaa ahkerasti koulujuttuja ja menestyy varmaan osin siksi, toisen en ole kertaakaan oma-aloitteisesti nähnyt läksyjä tekevän ja aluksi wilma lauloi, nyt yläasteella eivät enää välitä huomautella. Ovat sosiaalisesti lahjakkaita, paljon kavereita, en ole enää huolissaan kummastakaan ja uskon että ovat keskivertoa älykkäämpiä.
Pitkä lapsuus ja leikki ovat yllättävän tärkeässä osassa myöhemmässä älykkyydessä/lahjakkuudessa. Samoin toki lukeminen, joka (sen lisäksi että tietysti konkreettisesti vaikuttaa koulumenestykseen) on eräänlainen leikin jatke.
Surullisimpia tapauksia ovat nämä varhain itsenäistyvät lapset. Ne, jotka syövät aamupalaa yksin jo eskari-iässä, pitävät huolen omista tavaroistaan (tai eivät pidä), lakkaavat kouluikään mennessä leikkimästä, kun on niin kiire aikuistua. Hengessä köyhät vanhemmat jopa ylpeilevät heistä.
Jotkut lapset ovat tuollaisia luonnostaan. Meillä lapset saavat todellakin olla lapsia ja meillä on aina järkestetty aikaa perheelle. Kaikki järjestelyt ollaan arjessa toteutettu siten, etteivät lapset joutuisi tekemään itse. Silti mokomat haluavat!
En aio jarruttaa luontaisia taipumuksia siksi, että joku ulkopuolinen mistääntietämätön mamma saattaa paheksua. Annan tehdä, oppia, kokeilla, kokea.
Kyllä minä vähän yrittäisin jarrua painaa, jos lapsi alle kouluikäisenä katsoisi olevansa liian iso leikkimään. Mutta kukin toki tavallaan, oman lapsen persoonaa kunnioittaen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noin viisivuotiaana, kun tajusin lapsen osaavan kertotaulut 12:een saakka. Lapsi on nyt 6-vuotias ja aloittanut koulun, kehuu kyse kotona olevansa luokkansa nopein juoksija ja oaras laskija. 😆
Ihan mielenkiinnosta, mistä ihmeestä alapeukut tuli?!
Mä laitoin tuon lapsen omakehun vuoksi. Lapsilla on onneksi vielä tervettä itseluottamusta ja itsevarmuutta, mutta kohta kyllä kaverit tuota menoa kaikkoavat. Ei kukaan jaksa tuollaista kuunnella. En tiedä mikä tuon emojin tarkoitus on, mut vanhempana reagoisin kyllä tuollaiseen puheeseen.
No eihän se lapsi sitä ole koulussa kavereille sanonut, minulle (äidille) vain kerran kertoi koulusta. Musta on jotenkin hauskaa että hänestä juokseminen oli selvästi yhtä hieno taito kuin laskeminen. Ja valitettavasti lasten itsetunto kyllä rapisee yleensä koulun myötä - en siis ole huolissani, lapsella on hienot sosiaaliset taidot ja pitää kavereita koulun parhaana antina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kumpikaan lapsista ei osannut lukea, laskea mitään ennen koulua ja kirjoitusta omat nimensä, pelkäsin ovatko jotenkin ”tyhmiä”. Kummallakaan ei mitään mielenkiintoa esim. kirjaimiin ennen koulua vaan olivat paljon leikin mielikuvitusmaailmassa. Tykkäsivät kyllä kun heille luettiin.
Nyt yläasteikäisinä molemmat huippuoppilaita koulussa, toinen pakertaa ahkerasti koulujuttuja ja menestyy varmaan osin siksi, toisen en ole kertaakaan oma-aloitteisesti nähnyt läksyjä tekevän ja aluksi wilma lauloi, nyt yläasteella eivät enää välitä huomautella. Ovat sosiaalisesti lahjakkaita, paljon kavereita, en ole enää huolissaan kummastakaan ja uskon että ovat keskivertoa älykkäämpiä.
Pitkä lapsuus ja leikki ovat yllättävän tärkeässä osassa myöhemmässä älykkyydessä/lahjakkuudessa. Samoin toki lukeminen, joka (sen lisäksi että tietysti konkreettisesti vaikuttaa koulumenestykseen) on eräänlainen leikin jatke.
Surullisimpia tapauksia ovat nämä varhain itsenäistyvät lapset. Ne, jotka syövät aamupalaa yksin jo eskari-iässä, pitävät huolen omista tavaroistaan (tai eivät pidä), lakkaavat kouluikään mennessä leikkimästä, kun on niin kiire aikuistua. Hengessä köyhät vanhemmat jopa ylpeilevät heistä.
Jotkut lapset ovat tuollaisia luonnostaan. Meillä lapset saavat todellakin olla lapsia ja meillä on aina järkestetty aikaa perheelle. Kaikki järjestelyt ollaan arjessa toteutettu siten, etteivät lapset joutuisi tekemään itse. Silti mokomat haluavat!
En aio jarruttaa luontaisia taipumuksia siksi, että joku ulkopuolinen mistääntietämätön mamma saattaa paheksua. Annan tehdä, oppia, kokeilla, kokea.Kyllä minä vähän yrittäisin jarrua painaa, jos lapsi alle kouluikäisenä katsoisi olevansa liian iso leikkimään. Mutta kukin toki tavallaan, oman lapsen persoonaa kunnioittaen.
Eikö nuo sun kaksi virkettä ole vähän ristiriidassa? Ensimmäisessä olet valmis puuttumaan lapselle luontaiseen kehitykseen ja toisessa sitä mieltä, että lapsen oman persoonan tukee määritellä sopiva toimintatapa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noin viisivuotiaana, kun tajusin lapsen osaavan kertotaulut 12:een saakka. Lapsi on nyt 6-vuotias ja aloittanut koulun, kehuu kyse kotona olevansa luokkansa nopein juoksija ja oaras laskija. 😆
Ihan mielenkiinnosta, mistä ihmeestä alapeukut tuli?!
Mä laitoin tuon lapsen omakehun vuoksi. Lapsilla on onneksi vielä tervettä itseluottamusta ja itsevarmuutta, mutta kohta kyllä kaverit tuota menoa kaikkoavat. Ei kukaan jaksa tuollaista kuunnella. En tiedä mikä tuon emojin tarkoitus on, mut vanhempana reagoisin kyllä tuollaiseen puheeseen.
No eihän se lapsi sitä ole koulussa kavereille sanonut, minulle (äidille) vain kerran kertoi koulusta. Musta on jotenkin hauskaa että hänestä juokseminen oli selvästi yhtä hieno taito kuin laskeminen. Ja valitettavasti lasten itsetunto kyllä rapisee yleensä koulun myötä - en siis ole huolissani, lapsella on hienot sosiaaliset taidot ja pitää kavereita koulun parhaana antina.
Luuletko tosiaan ettei sano myös kavereille? :D Et taida paljon nähdä tuon ikäisten välistä vuorovaikutusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noin viisivuotiaana, kun tajusin lapsen osaavan kertotaulut 12:een saakka. Lapsi on nyt 6-vuotias ja aloittanut koulun, kehuu kyse kotona olevansa luokkansa nopein juoksija ja oaras laskija. 😆
Ihan mielenkiinnosta, mistä ihmeestä alapeukut tuli?!
Mä laitoin tuon lapsen omakehun vuoksi. Lapsilla on onneksi vielä tervettä itseluottamusta ja itsevarmuutta, mutta kohta kyllä kaverit tuota menoa kaikkoavat. Ei kukaan jaksa tuollaista kuunnella. En tiedä mikä tuon emojin tarkoitus on, mut vanhempana reagoisin kyllä tuollaiseen puheeseen.
No eihän se lapsi sitä ole koulussa kavereille sanonut, minulle (äidille) vain kerran kertoi koulusta. Musta on jotenkin hauskaa että hänestä juokseminen oli selvästi yhtä hieno taito kuin laskeminen. Ja valitettavasti lasten itsetunto kyllä rapisee yleensä koulun myötä - en siis ole huolissani, lapsella on hienot sosiaaliset taidot ja pitää kavereita koulun parhaana antina.
Mistä sä päättelit, et juoksu ja laskeminen olisi yhtä hienoja taitoja hänen mielestään? Eikös hän vaan kertonut kaksi asiaa, joissa (omasta mielestään) on paras? Eihän siitä voi päätellä mitään taitojen arvottamisesta.
Kuten kaikki muutkin äidit, huomasin sen lähes heti hänen synnyttyään. Lisäksi hän oli ylivertaisen kaunis.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kumpikaan lapsista ei osannut lukea, laskea mitään ennen koulua ja kirjoitusta omat nimensä, pelkäsin ovatko jotenkin ”tyhmiä”. Kummallakaan ei mitään mielenkiintoa esim. kirjaimiin ennen koulua vaan olivat paljon leikin mielikuvitusmaailmassa. Tykkäsivät kyllä kun heille luettiin.
Nyt yläasteikäisinä molemmat huippuoppilaita koulussa, toinen pakertaa ahkerasti koulujuttuja ja menestyy varmaan osin siksi, toisen en ole kertaakaan oma-aloitteisesti nähnyt läksyjä tekevän ja aluksi wilma lauloi, nyt yläasteella eivät enää välitä huomautella. Ovat sosiaalisesti lahjakkaita, paljon kavereita, en ole enää huolissaan kummastakaan ja uskon että ovat keskivertoa älykkäämpiä.
Pitkä lapsuus ja leikki ovat yllättävän tärkeässä osassa myöhemmässä älykkyydessä/lahjakkuudessa. Samoin toki lukeminen, joka (sen lisäksi että tietysti konkreettisesti vaikuttaa koulumenestykseen) on eräänlainen leikin jatke.
Surullisimpia tapauksia ovat nämä varhain itsenäistyvät lapset. Ne, jotka syövät aamupalaa yksin jo eskari-iässä, pitävät huolen omista tavaroistaan (tai eivät pidä), lakkaavat kouluikään mennessä leikkimästä, kun on niin kiire aikuistua. Hengessä köyhät vanhemmat jopa ylpeilevät heistä.
Jotkut lapset ovat tuollaisia luonnostaan. Meillä lapset saavat todellakin olla lapsia ja meillä on aina järkestetty aikaa perheelle. Kaikki järjestelyt ollaan arjessa toteutettu siten, etteivät lapset joutuisi tekemään itse. Silti mokomat haluavat!
En aio jarruttaa luontaisia taipumuksia siksi, että joku ulkopuolinen mistääntietämätön mamma saattaa paheksua. Annan tehdä, oppia, kokeilla, kokea.Kyllä minä vähän yrittäisin jarrua painaa, jos lapsi alle kouluikäisenä katsoisi olevansa liian iso leikkimään. Mutta kukin toki tavallaan, oman lapsen persoonaa kunnioittaen.
Eikö nuo sun kaksi virkettä ole vähän ristiriidassa? Ensimmäisessä olet valmis puuttumaan lapselle luontaiseen kehitykseen ja toisessa sitä mieltä, että lapsen oman persoonan tukee määritellä sopiva toimintatapa?
Ihminen on sosiaalinen eläin. Ei ole olemassa lapsen luontaista kehitystä kulttuurista irrallaan, jos puhutaan henkisestä ja sosiaalisesta kehityksestä. Lapsuus muuttuu koko ajan, ja nimenomaan lapset itse muuttavat sitä. Tästä hyvä esimerkki on älypuhelin. Nykyään melkein kaikilla alakoululaisilla on sellainen, minun aikanani ei ollut. Kokonaan oma aiheensa on sitten se, kuinka älypuhelimien tulo on vaikuttanut pihaleikkeihin, lukemiseen ja mielikuvitusleikkeihin. Koska sehän riippuu siitä, miten puhelinta yhteisössä käytetään. Parhaimmillaan puhelimella voidaan esimerkiksi kuvata mielikuvitusleikkejä.
Eli jos lapseni olisi sitä mieltä, että leikkiminen on tylsää ja blääh (onneksi näin ei ole), pyrkisin eri keinoin avartamaan hänen käsitystään leikkimisestä ja ehkä ohjaamaan sellaiseen porukkaan, jossa leikkitaidot ovat hallussa. Arvostan leikkiä erittäin paljon, sillä kiistatta leikki ja pitkä lapsuus ovat ominaisia kaikille korkeamman kehityksen saavuttaneille eläinlajeille: ihmiselle, ihmisapinoille, norsuille ja merinisäkkäille.
Hieman karrikoitu vertaus: jos yläkouluikäiseni keksisi, että juopottelu on mitä parasta ajanvietettä, en tietenkään pistäisi tuota luontaisen kehityksen piikkiin, vaan pyrkisin kaikin keinoin muuttamaan tätä "kehitystä".
Ajattelin varmaankin esikoisemme olevan varsin älykäs pienestä pitäen, mutta koska en tuntenut muita lapsia, niin en tietenkään voinut häntä muihin vertailla. Tosi utelias ja ovela oli jo taaperoikäisenä (teki salaa rakennelmia joiden avulla pääsi kiipeämään korkeisiin paikkoihin heti kun käänsin selkäni). Oppi itsestään lukemaan 4-vuotiaana ja nautti numeroiden luettelemisesta (jaksoi luetella ihan älyttömän pitkään).
Ala-asteen lopuilla jo tuntui, että varsin helposti oppivasta lapsesta on kyse. Oikeastaan kaikista kokeista tuli aina täysiä pisteitä ja lapsi tuntui oppivan kaiken kuin itsestään. Ajattelin tällöinkin, että koulussa nyt vaan opetetaan helppoja juttuja, jotka porukka osaa jo ennen kuin se varsinaisesti opetetaan.
Pikkusiskokin sai ala-asteella todistusarvioinnissa täysiä (arviointi sellaisella janalla), mutta hänen osaamisensa oli paljon heikompaa kuin isoveljensä. Silloin tajusin kuinka paljon heikommallakin suorituksella olisi saanut täydet. Silloin konkretisoitui se kuinka paljon "tavallista" parempi se isoveli on.
Pojan ollessa yläasteella hyviä numeroita tuli edelleen "itsestään". Tällöin myös näkyi edelleen selvänä se tiedonjano, nopea hoksaaminen ja hyvä muisti asiassa kuin asiassa. Vaikka olen itsekin ihan fiksu, niin silti poika ratkaisi nopeammin kuin minä monenlaiset pulmatehtävät (joita rakastaa). Äikän aineita lukiessani ihmettelin, voiko oikeasti se minun pikkupoikani kirjoittaa noin fiksusi ja hyvää kieltä käyttäen. Hän opetteli/opettelee huvikseen vieraita kieliä. Piirtää ja soittaa uskomatttoman hyvin. Oli/on pidetty kaveripiirissä.
Nyt on lukiossa ja fiksulta tuntuu edelleen. On kiinnostunut mm. sijoittamisesta ja politiikasta.
Kun lapsi on ollut noin 2-vuotias. Teki palapelejä, jotka olisivat sopineet koululaisille ja puhui kuin aikuiset ihmiset. Älykkyys ei vaan välttämättä riitä, koska lapsi ei jaksa istua paikoillaan pitkiä aikoja.
Taitaa vituttaa niin rankasti tässä tasapäistämisen maassa, että joku saa syntymälahjana jotain mitä muut eivät saa, kuten älykkyyttä, hyvän ulkonäön tai erityisen lahjakkuuden. Sitten lohdutetaan itseään, että pakko siinä jotain vikaa olla!!