Voinko hankkia iltatähden, että pääsen työelämästä
hetkeksi pois? Tavallaan haluaisin vielä yhden lapsen, mutta olen 40, eli iäkäs jo. Taloudellisesti ei kovin viisas ratkaisu, koska teinit tarvitsevat paljon rahaa ja vauvalle pitäisi hankkia paljon uutta. Toisena ja aika isona syynä vauva-ajatuksille on kamala työpaikka, josta haluaisin edes pariksi vuodeksi pois.
Kommentit (6)
Mistä aiot löytää miehen joka suostuu sen lapsen isäksi, tietäen että siitä tulee riskiraskaus?
Jää vuorotteluvapaalle. Vauvaa ei todellakaan kannata enää tehdä. Riittävätkö voimavarasi ja taloutesi
jos se onkin vammainen? Usein mies siinä tilanteessa lähtee ja siinäpä olet yksin sen iltatähtesi kanssa!
Minä tein noin. Lapsi syntyi kun olin 42. Olin kotona reilut kolme vuotta. Opiskelin samalla itselleni uuden ammatin ja kun lapsi oli valmis päiväkotiin, olin minä valmis uudelle uralle innokkaana. palkkakin puolet parempi kuin vanhassa työssäni. Suosittelen.
Tai sitten voit sanoa itsesi irti? Vaihtaa työpaikkaa? Mennä opiskelemaan? Ei kamalassa työpaikassa ole mikään pakko olla.
Unohda, olet jo vanha mature + sinulla on jo lapsia.
Eikä ole enää ihan itsestäänselvyys että tulisit raskaaksi ainakaan ilman hoitoja.
+40v on kyllä jo aika vanha äidiksi ja kaikki riskit erittäin korkeat, joten unohda, ota kissa tai koira ja hoivaa sitä.