Miten voi luottaa siihen että mies ei vain yhtäkkiä jätä? Suhteen alkuaikoina siis.

Liian aikaista esitellä lapselle jos pelkäät että mies jättää ”yhtäkkiä”.

Ei mitenkään, mutta se on elämää. Lapset ovat sopeutuvaisia eivätkä hötkyile ellet sinä hötkyile, mies kyllä ilmoittaa jollakin tavalla milloin haluaa tavata lapsesi. Ota ihan rauhallisesti päivä kerrallaan äläkä maalaile mitään kauhukuvia jättämisestä tms.

Minkä ihmeen takia sinun pitäisi saada voida luottaa? Isolla todennäköisyydellä se oli sinä joka suhteen lopulta haluaa päättää.

En suosittele esittelemään ketään kenellekään ennen kuin olette niin vakaalla pohjalla, että tuollaiset pelot ovat haihtuneet.

Suhteen alussa ei voi mitenkään tietää, miten se jatkossa etenee. Lapselle tulee aivan turhaa stressiä jos hän joutuu liian aikaisin tutustumaan ihmiseen, joka ei sitten kauan olekaan mukana elämässänne. Ota päivä kerrallaan, ilman paineita miehen, lapsen tai itsesikään suuntaan.

En tiedä. - täytyy vain luottaa ja uskoa siihen, että elämä kantaa. Itse en ole vuosiin seurustellut kenenkään kanssa ja välillä huomaan pelkääväni ja ajattelevani, että olenko kerta kaikkiaan niin huono ja kamala (jne) ettei kukaan ns. tolkun ihminen halua saati voi ja pysty mitenkään ikinä kohtaamaan minua ja kokemaan minua puoleensa niin paljon, että välillimme saattaisi muodostuisi myöhemmin jotain sellaista, jota saattaisi luonnehtia esimerkiksi sanomalla  meillä olevan tasapainoinen parisuhde.

Ei kai sitä tarvitse esitellä niin, että tässä on Mika, joka tulee olemaan täällä ikuisesti. Kavereita tulee ja menee, ja se on ihan luonnollista. 

Vierailija kirjoitti:

Ei kai sitä tarvitse esitellä niin, että tässä on Mika, joka tulee olemaan täällä ikuisesti. Kavereita tulee ja menee, ja se on ihan luonnollista. 

Sinulla ei varmaan ole ainoatakaan lasta. - Ei se mitään ei minullakaan. olen sinkku ja voisin hyvin seurustella ja ryhtyä åparisuhteeseen yksinhuoltajan kanssa. Mutta rehellinen ollakseni on myönnettävä, että se olisi minulle huomattavasti haastavampaa. - Eikä ainoastaan siksi, että yksinhuoltaja suhtautuisi minuun ainakin aluksi varauksellisesti; se olisi jopa luultaaa, että näin tekisi, jos olisi liian paljon kohdannut heitä, joile jokainen orastava syvempi ihmissuhteessa toinen on pohjimmiltaan "vain" ja ainoastaan kaveri; ja jokaiseen kaveriin ensi-sijainen asenne on, että "kavereita tulee ja menee, ja se on ihan luonnollista"

Haastavammaksi yksinhuoltajan kanssa yhdessä olon tekisi minulle se, että pitäisin itsestään selvänä, että minun tulisi ymmärtää, että (a) olen yksinhuoltajan elämässä aina korkeintaan se toiseksi tai kolmanneksi tärkein ihminen (tai kuinka monta lasta hänellä nyt sitten sattuu olemaankaan). - Olisin kauhuissani, jos hän alkaisi pian lirkuttelemaan ja puhumaan, että kuinka olen hänen elämänsä rakkain ja tärkein ihminen ja hänen unelmiensa suurin ja merkittävin....

(b) Pitäisin luonnollisena, että minun tulisi tulla toimeen mahdollisimman hyvin hänen laps(i)ensa kanssa. - en kuitenkaan koe, että minun pitäisi kilpailla laps(i)  suosiossa olemaan hänelle tai heille parempi tai mitenkään merkittävämpi kuin hänen tai heidän  biologinen isänsä. - toivon riittäväni ja voivani olla heille tarpeeksi olemalla oma aito itseni.   

Tavallaan hyvää pohdintaa, mutta miksi edes miettiä tuollaisia?  Jos tapaa ihmisen, jonka kanssa on hyvä olla, niin sitten ollaan yhdessä ja on hyvä olla.    Aina neuvotaankin olemaan vain oma itsensä, mutta miten se tuntuu olevan niin vaikeata?  Ei elämässä tarvitse kenenkään kanssa kilpailla eikä kenenkään suosiosta kilpailla.

En ymmärrä ajatusta, että - puhutaan nyt että naisella - pitäisi olla mikään tärkeysjärjestys lastensa ja miehen välillä.   Lapset ovat tärkeitä äidilleen aina.  Yhtä tärkeä on hyvä puoliso, mutta eri tavalla.  Lasta suojellaan, rakastetaan ja hänestä huolehditaan.   Puolisoakin rakastetaan ja hänestä mielellään huolehditaan, mutta kyseessä on perheen toinen aikuinen ja elämänkumppani.  Yhdessä on sitten tarkoitus huolehtia niistä lapsista.   Joten jos sulla synkkaisi erinomaisen hyvin tämän mahdollisen yh-kumppanisi kanssa ja olisit valmis hänen lastensakin kanssa tulemaan hyvin juttuun, niin se on siinä ilman kauhistuksia. 

Ehkä sua vain kauhistuttaisi hänen mielestäsi liian aikainen innostuksensa.  Olen itsekin sitä mieltä, että ylenpalttiset rakkaudentunnustukset hyvin aikaisessa vaiheessa on aina hälyttävä merkki.   

Vierailija kirjoitti:

Olen yh ja pitäisi lapselle esitellä uusi mies. Mutta en uskalla kun pelkään että suhde sen jälkeen heti päättyy. Normaali ja hyvä, rakastunut mies kyseessä, pelko on minussa.

No sinun pitää ensin tuntea tämä mies niin hyvin, että TIEDÄT, ettei hän sinua tule jättämään ja suhdetta päättämään.  Jos epäröit, et vielä tunne miestä kunnolla.  Tai sitten mies on todella sellainen, että voi häipyä, se saattaa olla sulla alitajuntaisesti tiedossa. 

Tai sitten vaan kokeilet kepillä jäätä.  Parempihan se melkein niin olisikin, koska sitten ainakin tiedät, ettet mitään menettänyt, jos hän lapsesi takia suhteen päättää.  Lapselle se ei tietenkään ole hyvä juttu tavata jotain miestä, joka sitten katoaa kuitenkin jonkun ajan päästä. 

Vierailija kirjoitti:

Tavallaan hyvää pohdintaa, mutta miksi edes miettiä tuollaisia?  Jos tapaa ihmisen, jonka kanssa on hyvä olla, niin sitten ollaan yhdessä ja on hyvä olla.    Aina neuvotaankin olemaan vain oma itsensä, mutta miten se tuntuu olevan niin vaikeata?  Ei elämässä tarvitse kenenkään kanssa kilpailla eikä kenenkään suosiosta kilpailla.

En ymmärrä ajatusta, että - puhutaan nyt että naisella - pitäisi olla mikään tärkeysjärjestys lastensa ja miehen välillä.   Lapset ovat tärkeitä äidilleen aina.  Yhtä tärkeä on hyvä puoliso, mutta eri tavalla.  Lasta suojellaan, rakastetaan ja hänestä huolehditaan.   Puolisoakin rakastetaan ja hänestä mielellään huolehditaan, mutta kyseessä on perheen toinen aikuinen ja elämänkumppani.  Yhdessä on sitten tarkoitus huolehtia niistä lapsista.   Joten jos sulla synkkaisi erinomaisen hyvin tämän mahdollisen yh-kumppanisi kanssa ja olisit valmis hänen lastensakin kanssa tulemaan hyvin juttuun, niin se on siinä ilman kauhistuksia. 

Ehkä sua vain kauhistuttaisi hänen mielestäsi liian aikainen innostuksensa.  Olen itsekin sitä mieltä, että ylenpalttiset rakkaudentunnustukset hyvin aikaisessa vaiheessa on aina hälyttävä merkki.   

En ole se, jota edellä kommentoit mutta jatkan. Sulla on varsin luottavainen suhtautuminen siihen, että kaikki naiset rakastaisivat lapsiaan. Varmasti suurin osa niin tekeekin. Mutta sitten on yksinhuoltajia, jotka toivovat löytävänsä ja jonka kanssa aloittaa mahdollisesti koknaan "uusi elämä" jossa lapset jäävät mahdollisesti kokonaan vaille hoitoa pidemmäksi aikaa, kun nainen viettää niin paljon aikaa uuden kumppaninsa kanssa; ja tuo ajan vietto saattaa sujua niin, että ensin lähetään pikku ressulle tallinnaan sitten tullaan ja vietetään yhteistä aikaa molempien ryypätessä miehen luona tai lähi baarissa...

Minulla on ollut kaksi ihmistä jotka ovat yrittäneet suhteeseen kanssani mielestäni tosissaan. Tästä pudotan seksiin vonkaajat pois.

Ensimmäinen alkoi mainostamaan kuinka hänen vanhempansa laittoivat aina parisuhteen etusijalle, että vanhempien parisuhde oli oikea rakkaustarina.

Selkeästi hienovaraista manipulointia siihen, että alkaisin paapoa häntä enkä lastani. Ei jatkoon, ehei en ole noin läpinäkyvän manipuloinnin suotuisa kohde. Tosin ei mies mitenkään sytyttänyt.

Seuraavalla oli oma lapsi ja hän taas alkoi kehua omaa lastaan ha alentaa minun lapsiani. Ei jatkoon, jos heti kilpaillaan niin lopun jo tietää.

Kyllä on hyväksyttävä, että omasta jälkikasvusta on huolehdittava.

En silti ymmärrä sitä kun suhtaudutaan ylimielisesti ja epäkiitollisesti isä-ja äitipuoliin jotka hoitavat lapsia jotka eivät ole omia. Eli jos löytyy ulkopuolinen ihminen joka käyttäytyy kunnolla niin sitä voisi arvostaa eikä pitää itsestäänselvyytenä.

Tunnen hänet, olemme seurustelleet useamman kuukauden, hän sanoo rakastavansa minua ja suunnittelee yhteistä tulevaisuutta. Minulla on joku ihmeen pelko ja rimakauhu.ap

Miksi tuhoat lapsesi lapsuuden omien mielitekojesi takia? Ehdit kyllä miehiin kun olet ensin saanut lapsesi maailmalle. Ei se k*rvän himo voi olla niin kova.

Itse asiassa mieli ei tee niinkään k*rpää vaan aikuista elämänkumppanuutta ja seuraa.ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tavallaan hyvää pohdintaa, mutta miksi edes miettiä tuollaisia?  Jos tapaa ihmisen, jonka kanssa on hyvä olla, niin sitten ollaan yhdessä ja on hyvä olla.    Aina neuvotaankin olemaan vain oma itsensä, mutta miten se tuntuu olevan niin vaikeata?  Ei elämässä tarvitse kenenkään kanssa kilpailla eikä kenenkään suosiosta kilpailla.

En ymmärrä ajatusta, että - puhutaan nyt että naisella - pitäisi olla mikään tärkeysjärjestys lastensa ja miehen välillä.   Lapset ovat tärkeitä äidilleen aina.  Yhtä tärkeä on hyvä puoliso, mutta eri tavalla.  Lasta suojellaan, rakastetaan ja hänestä huolehditaan.   Puolisoakin rakastetaan ja hänestä mielellään huolehditaan, mutta kyseessä on perheen toinen aikuinen ja elämänkumppani.  Yhdessä on sitten tarkoitus huolehtia niistä lapsista.   Joten jos sulla synkkaisi erinomaisen hyvin tämän mahdollisen yh-kumppanisi kanssa ja olisit valmis hänen lastensakin kanssa tulemaan hyvin juttuun, niin se on siinä ilman kauhistuksia. 

Ehkä sua vain kauhistuttaisi hänen mielestäsi liian aikainen innostuksensa.  Olen itsekin sitä mieltä, että ylenpalttiset rakkaudentunnustukset hyvin aikaisessa vaiheessa on aina hälyttävä merkki.   

En ole se, jota edellä kommentoit mutta jatkan. Sulla on varsin luottavainen suhtautuminen siihen, että kaikki naiset rakastaisivat lapsiaan. Varmasti suurin osa niin tekeekin. Mutta sitten on yksinhuoltajia, jotka toivovat löytävänsä ja jonka kanssa aloittaa mahdollisesti koknaan "uusi elämä" jossa lapset jäävät mahdollisesti kokonaan vaille hoitoa pidemmäksi aikaa, kun nainen viettää niin paljon aikaa uuden kumppaninsa kanssa; ja tuo ajan vietto saattaa sujua niin, että ensin lähetään pikku ressulle tallinnaan sitten tullaan ja vietetään yhteistä aikaa molempien ryypätessä miehen luona tai lähi baarissa...

Kys. miehen pohdinnat oli sen verran kypsiä, että epäilen moisten matkaajien liikkuvan ihan eri paikoilla. Sivusta.

Mitä mies ajattelee? Haluaako hän tutustua oikeasti lapsiin? Sinuna katselisin vielä pari kuukautta, kiirettä ei varmasti ole, koska jos kaikki menee hyvin, niin ehditte olemaan yhdessä montakymmentä vuotta eli kuukausi pari sinne tänne ei haittaa.

Lapsille hermoilusi ei ainakaan tee hyvää, päinvastoin se jos mikä pistää heidät miettimään omaa osuuttaan mahdolliseen eroon. Myös sinä saatat heitä asiasta jollakin tapaa siitä syyllistää, ei ehkä tietoisesti, mutta sisimmässä.

Ota siis rauhallisesti, rentoudu ja nauti seurustelusta ja lapsistasi erillisinä pakettina. Ehdit hyvin vielä nukkua miehen kainalossa vaikka nyt sitä pitäisikin hetken odotella.

Up

Hyvä kun tiedostat, että pelko on Sinussa. Siksi vain sinä voit asialle jotain tehdä.

Vastaa itsellesi seuraaviin kysymyksiin.

- miksi pelkäät, että mies jättää?

- Mitä väliä sillä on, vaikka jättäisi?

- Mikä on pahin asia, mitä tapahtuu, jos jättää?

Kun pystyt katkaisemaan riippuvuuden mieheen (tai kaikkii ihmisiin), niin et pelkää enää. Kun siis tajuat, ettet ole kenestäkään riippuvainen.