Voiko ihminen olla älykäs mutta kunnianhimoton ja laiska?

Laiskuus on nimenomaan älykkäiden ihmisten ominaisuus. Sisäsyntyinen tarve minimoida vaivannäkö toteutuu älykkäillä mitä kekseliämmin konstein.

Vierailija kirjoitti:

Laiska ja älykäs on paras mahdollinen yhdistelmä. Näkee mitä on välttämätöntä tehdä ja osaa tehdä sen helpoimmalla mahdollisella tavalla, eikä haaskaa energiaa turhuuteen.

Tyhmät ja ahkerat saa eniten vahinkoa aikaan.

Kunnianhimolla taas ei ole mitään tekemistä älyn kanssa, se on lähinnä huonoa itsetuntoa.

Monilla psyko/sosiopaateilla on kylläkin sitä itsetuntoa ja kunnianhimoa enemmän kuin normaaleilla ihmisillä. Riippuu aikapaljon työnluonteesta, että onko siitä älykkyydestä paljonkaan hyötyä. Kyllä monissa ammateissa se ahkeruus ja tekeminen ovat avainasemassa, että tuloksia syntyy.

Vierailija kirjoitti:

Tietysti voi, mutta jos sitä älyään ei hyödynnä millään tavalla, niin on turha egotrippailla sillä, miten hyviä numeroita olisi saanut/miten hyvässä työpaikassa nyt olisi/miten olisi voinut menestyä siinä, tässä ja tuossa "jos olisi vaan yrittänyt". Alisuorittaminen ja saamaton nyhjääminen eivät ole ylpeilyn aiheita, vaikka oikeasti olisikin keskivertoa älykkäämpi.

Nimenomaan on. Saamaton nyhjääminen on syy olla ylpeä, koska mitä vähemmän länsimainen ihminen ylipäätään saa aikaiseksi, sitä vähemmän hän tuhoaa planeettaa. Kaikkein tyhmimpiä ovat juuri egotrippailevat ylisuoriutujat, jotka raiskaavat luonnon ja monesti ihmisetkin jonkun idioottimaisen kapitalismi-ideologian aivopeseminä.

Vierailija kirjoitti:

Aika monet älykkäät on laiskoja. Osalla ihmisistä syy ahkeruuteen on heikko itsetunto, joka pistää pätemään sillä ahkeroinnilla. Älykkäät saattavat usemmin kokea itsensä ylivertaisiksi, eikä heillä ole mitään mielenkiintoa hikoilla arvostuksen saamiseksi. Mieluummin nuolee vähän pomon peppua ja ylläpitää sosiaalisia suhteita työpaikalla.

Jossain kohtaa huomasin että miksi tekisin muiden takia. Mikä niissä muissa ihmisissä on niin ihmeellistä että pitää niille näyttää mihin pystyy. Kaikkein ihaninta olisi päästä jonnekin tuonne käsivarteen asumaan ja pitää vaikka eläimiä tai jonnekin muuhun ihanaan maahan maaseudun rauhaan.

Mutta sitä en suunnitellut että sairastun... En kuitenkaan enää suorittaisi muille elämääni. Kunnianhimoa ei vain enää ole.

Vierailija kirjoitti:

Tietysti. Jos nyt itse kelpaan esimerkiksi vaikken mikään supernero olekaan, niin koulukäynti ja yliopistotutkinto menivät heittämällä ilman sen kummempaa vaivannäköä, mutta en ole yhtään kilpailuhenkinen tai uraorientoitunut. Maine ja kunnia ei kiinnosta, arvostan paljon enemmän mielenrauhaa ja sitä, että voin elää stressittömästi. Teen töitä kotoa käsin, ja aikaa jää kaikenlaiseen muuhun kiinnostavaan - ja niitä mielenkiinnon kohteita on paljon :D Tuttavapiirissä on niitä kunnianhimoisia, jotka tekevät ihan omasta halustaan hulluna hommia, deadlineja monta viikossa, kalenteri täynnä kuukausiksi eteenpäin jne. Se ei vaan houkuta minua ollenkaan, en ehtisi tehdä edes kolmannestakaan kaikesta siitä mikä minua kiinnostaa jos eläisin tuollaista elämää. Koen itseni usein laiskaksi, ja niinpä keksin tapoja tehdä etenkin epämieluisat hommat pienimmällä mahdollisella vaivannäköllä. Tavallisissa toimistotyyppisissä töissä ollessani sainkin kehuja siitä miten tehokas olin, ja kuinka paljon sain aikaiseksi lyhyessäkin ajassa. Eli laiskuudesta voi olla myös hyötyä.

Usein alisuoriutujista puhuttaessa keskitytään menestykseen, tyypillisesti taloudelliseen tai uralla korkealle nousemiseen. Mutta onko se todella ainoa onnistumisen mitta? Jos ihminen on saavuttanut tasapainoisen elämän, jonka kokee mielekkääksi ja on tyytyväinen, onko hän epäonnistunut?

Niinpä, suorittamista ja menestystä mitataan nykyään lähinnä sellaisilla sektoreilla, jotka palvelevat talouskasvua. Heikompia on ok palvella, JOS auttaa heitä kohti vallanpitäjien hyväksymää ja ylläpitämää todellisuuskäsitystä. Tasapaino ei palvele ketään, koska tasapainoinen ihminen ei kuluta tai koe tarvitsevansa enempää, kuin mitä on jo. Sama tyytyväisyyden kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Laiskuus on nimenomaan älykkäiden ihmisten ominaisuus. Sisäsyntyinen tarve minimoida vaivannäkö toteutuu älykkäillä mitä kekseliämmin konstein.

Afrikkalaiset miehet ovat sitten ilmeisesti luontaisia neroja. Jostain syystä siellä nyt kuityenkin naiset tekevät isoimman osan töistä, ja tutkitusti naisten koulutuksen lisääminen myös lisää vaurautta eniten. Kyllä se vaivannäön minimointi vaan tuottaa aika vähän.

Olen kunnianhimoinen tietyllä tapaa (eli haluan elämässä kivalle paikalle, josta on mukava katsella maailman menoa ja jossa jokaisen pennin eteen ei tarvitse rehkiä hiki hatussa eikä elannosta tarvitse ottaa stressiä), mutta en ole valmis tekemään töitä tätä suuremman eteen. Putoan vain aina jaloilleni minimityömäärällä. Pääsin aikanaan oikikseen sisään lukemalla 20 sivua päivässä (lääkis ei ollut juttuni, liikaa vastuuta, enkä pidä sairauksista), ja samalla työtahdilla valmistuin. Työelämässä haluan mahdollisimman vähän vastuuta enkä välitä ylennyksistä. Lapsia en ikinä jaksaisi vaivautua passaamaan, ja puolison hankkiminenkin on vähän niin ja näin, miehiä tulee ja menee omilla ehdoillaan. Hulluhan sitä raataa työmuurahaisena yhteiskunnalle pelkkää kiitosta vastaan, kun ei täältä mukaansa mitään saa kumminkaan. Eli egoistikin vielä olen. En ajattele tulevien sukupolvien hyvää muuta kuin pidättäytymällä esim kerskakulutuksesta. En tee tietoista vahinkoa tahallani, mutten kyllä ponnistele maailmaa muuttaaksenikaan.

Jos se jotakuta kiinnostaa, olin ainakin nuorempana äo 135. 

Olen älykäs, kilpailuhenkinen ja laiska, mutta olen kunnianhimoton. Laiskuus on suhteellista. Ajatustoimintani on kokoajan vilkasta, vaikka vain laiskottelisinkin.  Laiskottelu tarjoaa parhaan mahdollisuuden luoda jotain uutta! Kunnianhimoa taas en kaipaa, sillä teen kaiken vain koska sisäsyntyisesti tahdon, en näyttääkseni muille.  Kilpailut vievät mennessään, vietti herää. Tahdon tehdä oman parhaan suoritukseni. Olen laiska sillä tavalla, että on vain tyhmää tehdä enempää, kuin millä saavuttaa halutun tuloksen. Laatu korvaa minulle määrää.

Tottakai voi.

T: Downshiftaaja

No kaikki nuo on eri ominaisuuksia, niin miksi ihmeessä ei voisi olla? Ei ole olemassa mitään ” persoonallisuuden pakettia” jossa on niputettu kivasti kaikki ominaisuudet jotka liittyvät vaikka älykkyyteen, ja kaikki älykkäät ihmiset siten olisivat tietynlaisia työntekijöitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Laiskuus on nimenomaan älykkäiden ihmisten ominaisuus. Sisäsyntyinen tarve minimoida vaivannäkö toteutuu älykkäillä mitä kekseliämmin konstein.

Afrikkalaiset miehet ovat sitten ilmeisesti luontaisia neroja. Jostain syystä siellä nyt kuityenkin naiset tekevät isoimman osan töistä, ja tutkitusti naisten koulutuksen lisääminen myös lisää vaurautta eniten. Kyllä se vaivannäön minimointi vaan tuottaa aika vähän.

Tajuatko mitä ideologialla tarkoitetaan? Oletat, että vauraus on ihmiskunnalle tavoiteltava tila. Mitä syitä sinulla on olettaa niin? Jos lähtökohtasi puhtaasti subjektiivinen, eli olisit itse mieluummin rikas kuin köyhä, yritäpä nyt yleistää tuo tavoite 8 miljardiin ihmiseen ja katso, mikä on tulos. Jos vauraus on ihmiskunnalle hyvä asia, onko myös totaalinen ympäristötuho? Ja mistä tuo vauraus voisi muodostua jos koko ihmiskunta olisi rikas? Ei olisi orjia, jotka nykyään mahdollistavat harvojen vaurauden. Tästä jatkat siihen filosofiseen pohdintaan, että millä perusteella juuri sinä ansaitsisit orjuuttaa köyhempiä ja tuhota yhteisiä resursseja?

Ilmeisesti kuvittelet olevasi jotenkin erityinen.

Sarjassamme keskusteluja, joihin kirjoittaneet ja joita lukevat lohduttelevat itseään sillä että heidän laiskuutensa johtuisi suuresta älykkyydestä.

http://journals.sagepub.com/doi/abs/10.1177/1359105314565827

Tämän mukaan älykkäät nimenomaan tekevät vähemmän.

En mä siitä tiedä mutta mammoilla ainakin on liian suuret luulot itsestään. Kuvittelevat että oma laiskuus johtuu korkeasta äo:sta.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä voi. Sellaista kutsutaan myös alisuoriutujaksi. Minä olen sellainen. Ei vaan huvita huhkia eikä rehkiä, kun pärjää vähemmälläkin. 

Mikä on älykkyysosamääräsi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tietysti. Jos nyt itse kelpaan esimerkiksi vaikken mikään supernero olekaan, niin koulukäynti ja yliopistotutkinto menivät heittämällä ilman sen kummempaa vaivannäköä, mutta en ole yhtään kilpailuhenkinen tai uraorientoitunut. Maine ja kunnia ei kiinnosta, arvostan paljon enemmän mielenrauhaa ja sitä, että voin elää stressittömästi. Teen töitä kotoa käsin, ja aikaa jää kaikenlaiseen muuhun kiinnostavaan - ja niitä mielenkiinnon kohteita on paljon :D Tuttavapiirissä on niitä kunnianhimoisia, jotka tekevät ihan omasta halustaan hulluna hommia, deadlineja monta viikossa, kalenteri täynnä kuukausiksi eteenpäin jne. Se ei vaan houkuta minua ollenkaan, en ehtisi tehdä edes kolmannestakaan kaikesta siitä mikä minua kiinnostaa jos eläisin tuollaista elämää. Koen itseni usein laiskaksi, ja niinpä keksin tapoja tehdä etenkin epämieluisat hommat pienimmällä mahdollisella vaivannäköllä. Tavallisissa toimistotyyppisissä töissä ollessani sainkin kehuja siitä miten tehokas olin, ja kuinka paljon sain aikaiseksi lyhyessäkin ajassa. Eli laiskuudesta voi olla myös hyötyä.

Usein alisuoriutujista puhuttaessa keskitytään menestykseen, tyypillisesti taloudelliseen tai uralla korkealle nousemiseen. Mutta onko se todella ainoa onnistumisen mitta? Jos ihminen on saavuttanut tasapainoisen elämän, jonka kokee mielekkääksi ja on tyytyväinen, onko hän epäonnistunut?

Niinpä, suorittamista ja menestystä mitataan nykyään lähinnä sellaisilla sektoreilla, jotka palvelevat talouskasvua. Heikompia on ok palvella, JOS auttaa heitä kohti vallanpitäjien hyväksymää ja ylläpitämää todellisuuskäsitystä. Tasapaino ei palvele ketään, koska tasapainoinen ihminen ei kuluta tai koe tarvitsevansa enempää, kuin mitä on jo. Sama tyytyväisyyden kanssa.

Tämän olen huomannut ainakin itsessäni. Mitä tyytyväisemmäksi ja tasapainoisemmaksi olen itseni tuntenut, sitä vähemmän olen miettinyt mitä muut ihmiset ajattelevat esim. ulkonäöstäni, kodistani tai ammatistani. En ole näiden asioiden suhteen välinpitämätön, mutta ei myöskään ole mitään näyttämisen tarvetta joka saisi ostamaan enemmän/kalliimpaa kuin mitä oikeasti kaipaan. Ei minua kiinnosta jos jonkun mielestä tyylini on tylsä, laittamani ruuat vanhanaikaisia ja puhelimeni kerrassaan naurettavan antiikkinen niin kauan kun olen itse niihin tyytyväinen. En tietenkään väitä että kaiken kuluttamisen tai trendien seuraamisen motiivi olisi jonkunlainen näyttämisenhalu, mutta monilla ne ovat vahvasti sidoksissa toisiinsa.

Vierailija kirjoitti:

Sarjassamme keskusteluja, joihin kirjoittaneet ja joita lukevat lohduttelevat itseään sillä että heidän laiskuutensa johtuisi suuresta älykkyydestä.

Tällä palstalla pyörii aika paljon muitakin kuin mammoja.

Voi. Älykkyys jopa lisää laiskuutta, kun ei tarvitse tehdä niin paljon työtä esim opinnoissa menestyäkseen. Kunnianhimo saattaa lisääntyä kun älykkyys antaa resursseja, mutta erilliset ominaisuudet kuitenkin. Mä olisin mieluummin ahkera kuin älykäs, ja sen verran kunnianhimoinen että hyödyntää älykkyyden.

Just kuin minä🤫

Useimmat ihmiset ovat luonnostaan yritteliäitä ja luovia. Jotain tapahtuu matkan varrella jos ei enää ole sellainen. Itse älykkäänä ja luovana olen kokenut että erilaiset oppilaitokset eivät ainakaan sovi minulle ja katoaa mielenkiinto niihin asioihin jotka alunperin kiinnostivat. Työelämässä luovuus saatetaan nähdä jonain mitä ei ymmärretä ja siten riskinä.