Lue keskustelun säännöt.
Pelkään, että en ikinä pärjää työelämässä, kun tarvitsen niin paljon unta enkä kestä stressiä
04.10.2018 |
Heti jos nukkuminen on huonoa pari päivää, mulle tulee ihan seonnut ja ahdistunut olo. Kerran, lapsen ollessa pieni kärsin unettomuudesta enkä pystynyt korjaamaan tilannetta päivällä, jouduin lähes psykoosiin. Aloin kuvittelemaan outoja enkä pystynyt enää nukahtamaan, olin lisäksi tosi epäluuloinen.
Nyt olen ollut joitakin vuosia työttömänä. Varsinaisesti en ole mielisairas eikä ole diagnooseja. Jos meinaan ahdistua liikaa, kunnon uni korjaa tilanteen. Elämässäni on tosi vähän meneillään, heti jos pitää ehtiä sinne ja tänne ja hoitaa monta velvollisuutta, menen pois tolaltani ja toimintakyky on lukossa jonkun aikaa. Ihmettelen vaan, miten pystyisin ikinä pärjäämään opiskelussa ja työssä, kun on aamuherätyksiä, pitkiä päiviä ja stressaavia, työläämpiä ajanjaksoja väistämättä. En voi jaksaa tehdä 8 tunnin päivää, huolehtia illalla lapsesta ja kodista ja silti nukkua 10-12 tunnin palauttavat unet tehdäkseni saman seuraavana päivänä. Mielestäni kyse ei ole itseluottamuksen puutteesta tai laiskuudesta, vaan oikeasti alhaisesta steressinsieto- ja toimintakyvystä.
Kommentit (14)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En itsekään tod näk tule ikinä kykenemään 8 h työpäiviin, mulla tosin on niitä mt ongelmia.
Minä olen samanmoinen: stressailija ja pitkien unien tarvitsija. Minun ei tarvitse nukkua kuin yksi yö huonosti, niin olen ihan toisenlainen ihminen. Ilman lasta arkeni onkin oikeastaan ollut töistä/koulusta palautumista vapaa-ajalla, ja olen pystynyt nukkumaan pitkät yöunet. Yleensä myös päikkärit kotiin tullessa.
No, nyt olen raskaana eli katsoo mitä tuleman pitää, kun vauva-arki koittaa. :D
Voisiko sulla ap olla kilpirauhasen vajaatoiminta? Se aiheuttaa monilla poikkeuksellista väsymystä
Vierailija kirjoitti:
En itsekään tod näk tule ikinä kykenemään 8 h työpäiviin, mulla tosin on niitä mt ongelmia.
En tiedä olisiko mullakin jotain diagnosoitavaa, näin kun velvollisuuksia on vähän niin ongelmat pysyy sillä tavalla latenttina, että en oikein tiedä mitä varten menisin psykologille/lääkäriin tai mitä siellä sanoa sitten. Voisin tietenkin kokeilla lisätä paineita aiheuttavia asioita elämään ja nähdä, romahdanko kuinka nopeasti. Yleensä yritän jotain, huomaan alamäen alkavan ja otan sitten askelen taas taaksepäin... Mutta eihän tää elämä näinkään oikein etene. Ehkä pitäis mennä jonnekin keskustelemaan ja yrittää saada aloitettua jotain osa-aikaista opiskelua tai jotain, missä ei ole hirveä katastrofi edetä hitaasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä olen samanmoinen: stressailija ja pitkien unien tarvitsija. Minun ei tarvitse nukkua kuin yksi yö huonosti, niin olen ihan toisenlainen ihminen. Ilman lasta arkeni onkin oikeastaan ollut töistä/koulusta palautumista vapaa-ajalla, ja olen pystynyt nukkumaan pitkät yöunet. Yleensä myös päikkärit kotiin tullessa.
No, nyt olen raskaana eli katsoo mitä tuleman pitää, kun vauva-arki koittaa. :D
Mulla meni vauvan kanssa aika kivasti, koska vauva nukkui heti 4h unia ja päivälläkin nukuin vauvan kanssa jos väsytti :) Lisäksi sos. elämästä ei ollut mitään paineita, koska kaikki ymmärsi jos en päässyt jonnekin tai jos oli kotitöitä tekemättä, olettivat ehkä että vauvan kanssa on rankkaa vaikka vaan itseni kanssa on! - ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voisko sulla ap olla keskittymisvaikeuksia, ADD?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sama juttu myös minulla.. Se tosin johtuu ylikuormittaneesta lapsuudesta ja nuoruudesta, nyt olen 18.
Uskon, etten ikinä pysty tekemään jaksamiseni takia 8h työpäiviä. Se stressaa lähinnä toimeentulon kannalta, sillä lapsuudessa ja nuoruudessa vanhemmat olivat köyhiä. Se näkyi meidän, lasten elämissä todella selkeästi...
len harkinnut ihan terapiassa käymistä, mutta sekin on liian raskasta. Opinnoissa on nyt 2kk vapaata, mutta silti olen stressaantunut enkä osaa "elää".
Nykyaikana elämä on puskettu niin kiirettä täyteen, että kuka sitä kestää. Ehkä joku perheetön, joka voi käyttää vapaa-aikansa miten tykkää, jollei ole silloinkin työt mielessä.
Haen töitä ja hengästyn pelkästään työpaikkailmoituksissa mainituista työtehtävistä, niitä kun on lueteltu niin paljon, että puolivälissä tekee mieli lopettaa ilmoituksen lukeminen. Myös työhaastatteluissa aina kysytään stressinsietokykyä. Seuraavaksi varmaan sanon, että en kestä stressiä ja minusta työpaikassa on erittäin pahasti jotain pielessä, jos jo lähtökohtaisesti edellytetään, että jollain "back office -tyypillä" tulee olla epäinhimillinen stressinsietokyky!
Yritän opettaa itselleni oikeaa aikataulutusta, ilman turhaa stressiä, jolloin oma olo on parempi ja muitakin pystyy kuuntelemaan ja ehkä jopa auttamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi olla tosiaan ettet pärjää työelmässä. Olen ollut työelämässä 27 vuotta. Joskus oli aika rentoakin. Nykyään kaikki vedetty tappiin. Pitää suorittaa kokoajan enemmän ja nopeammin. Entistä suuremmat vastuualueet. Huomaa työpaikkailmoituksissa. Ei ihme, että monet uupuu.
Vapaa-aika pitää järjestää niin, että pääsee aikaisin nukkumaan. Niinhän se menee, että suurin osa elämästä menee töissä.
Täällä toinen samanlainen. Teen käännös sekä iltaisin hieman opetustöitä. Töideni määrään ja eritoten palkkaan nähden olen aivan kohtuuttoman stressaantunut, jopa tolaltani, sana jota sinäkin käytit.. En saa irrotettua ajatuksia töistä, mietin mikä meni ehkä pieleen, varmistelen jne. Pelkään kuollakseni että epäonnistun jotenkin.Lasten menojen ja arjen pyörityksen suhteen sama. Kunpa olisin lungimpi!
Ainoa ratkaisu ovat irtiotot. Meillä on mökki ja siellä en saa ajatella töitä, niinkuin en kummitytön luona käydessäkään enkä risteilyllä tai matkallla. Yleensä kotoa irroittautuminen auttaa, tai se että vietän päivän lapsen kanssa jossain. Selkeä ero vapaa- ajan ja työn välille.