Rumasta ankanpoikasesta kauniiksi ja sitten taas takaisin rumilukseksi

Lapsena olin perussöpö/tavis. Ala-ja yläasteen olin luokan harmaahiiri. En osannut meikata, oli finnejä, ei ollut poikaystävää eikä pojat olleet kiinnostuneet minusta, olin luiseva lauta. Jotain sitten tapahtui, päälle kaksikymppisenä aloin löytää tyylini ja yhtäkkiä miehetkin alkoivat kiinnostua minusta. Kolmekymppisenä olen ollut tosi nätti vaikka en sitä silloin tajunnut. Oikeasti olisin saanut lähes miehen kuin miehen. No en nyt ihan mutta hyvännäköisiä miehiä pyöri ympärillä ja deittailin ja olin suosittu. Nyt jälkeenpäin kun katson valokuvia noilta ajoilta ymmärrän että ulkonäköni oli varsin jees. Nyt nelikymppisenä olen taas rumilus... ylipainoa on liikaa, 15 kg ylimääräistä 😔ja se näkyy naamassa kaksoisleukana ( muuallakin toki ), näppylöitä, tukka ohenee. Elämä on ollut rankkaa ja se näkyy kasvoissa. En tosiaan vanhene arvokkaasti.

Tämä oli vain tällainen harmistuneen keski-ikäisen vuodatus katoavaisesta kauneudesta 😔