Lue keskustelun säännöt.
Romahdan liialliseen vastuuntuntoon ja empatiaan. En kestä omien tarpeiden laiminlyöntiä enää.
01.10.2018 |
Vika on luultavasti omassa käyttäytymisessä ja uhriutuvuudessa, joka on kai osa persoonaani. Pakko purkautua ja olisin kiitollinen jos saisin jonkinlaista neuvoa tilanteen parantamiseen.
No aloitetaan vaikka ihmissuhteista.
Olen empaattinen, muut huomioon ottava ja tahdon tukea toisia. Tahdon antaa neuvoja ja auttaa jos ovat sellaisen tarpeessa. En halua väheksyä ketään jos joku luottaa minuun ja haluaa asioistaan puhua. Kuuntelen ja kannustan, yritän nähdä ihmisen hyvät puolet ja myös antaa eri näkökulmia tilanteisiin.
Olen ottanut tukijan roolin, en kai osaa olla muunlainenkaan.
Puhun myös omista ongelmista ja yritän olla ihminen ihmiselle. En kuitenkaan kuormita liikaa omilla ongelmilla. Pyrin siihen, etten ole liian vaivaksi.
Ei minua kukaan vaivaa periaatteessa mutta turhaudun koska jokainen suhteeni perustuu periaatteessa siihen tukijan ja vahvan ihmisen rooliin.
Vanhemmat eivät ole koskaan osanneet hakea ongelmiinsa apua, ovat rikkinäisiä ja päihderiippuvaisia. Olen tavallaan lapsuudesta saakka ollut aina huolissani ja yrittänyt olla mahdollisimman vahva, etten kuormita heitä lisää. Paitsi teininä sitten kapinoin, myös käytin runsaasti alkoholia ja pyörin väärien ihmisten kanssa. Jotka käyttivät hyväkseen, en silloin tiennyt vielä lainkaan kuinka minua pitäisi kohdella ja otin vastaan paljon enemmän p*skaa kuin nykyään.
Olen paljon rohkeampi tänä päivänä sanomaan vastaan mutta kuitenkin tyydyn usein murusiin omien tarpeiden kustannuksella. Kestämällä liikaa ja jossain vaiheessa huomaan uupuvani, turhaudun ja olen vihainen.
Olen vanhempien kanssa hyvissä väleissä vaikeista riippuvuuksista huolimatta. Yritän saada heidät piristymään omalla pärjäväisyydellä enkä jaksa olla vihainen enää siitä, että eivät hae apua ongelmiinsa.
Sillä siskoni on esimerkiksi joutunut elämään elämäänsä mielenterveysongelmaisena pystymättä tuskin koskaan itsenäiseen elämään ja sekin vanhempia surettaa. Olen turtunut asian suhteen ja yrittänyt ymmärtämään heitä. Olen se jolle he purkavat humalassa sydäntään, haukkuvat toisiaan tai vaikka minua. Sitten selvinpäin ei asioista puhuta ja kaikki haudataan jälleen uutta purkausta odottaen. Tavallaan tiedän, etteivät he elä enää kauaa, siksi olen hyväksynyt tilanteen, sen muuttumattomuuden.
Äitinikin kärsii vakavista mielenterveysongelmista ajoittain. En voi pahentaa hänen oloaan hylkäämällä tms.
Jatkuu..
Kommentit (26)
Lopeta toisten miellyttäminen itsesi kustannuksessa. Piirrä rajat joita ei ylitetä. varaudu vastustukseen ja suoranaiseen kiusaamiseen sekä hylkäyskokemukseen. Pidä silti pintasi ja oma uusi linjasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lopeta toisten miellyttäminen itsesi kustannuksessa. Piirrä rajat joita ei ylitetä. varaudu vastustukseen ja suoranaiseen kiusaamiseen sekä hylkäyskokemukseen. Pidä silti pintasi ja oma uusi linjasi.
Pyrin kasvamaan tässä asiassa. Tarkotuksena olisi aloittaa terapiakin vuoden sisään kunhan ensin saisin kelakorvaukseen tarvittavan diagnoosin.
Ap
Tuohon tilanteeseen ei oikeastaan auta muu, kuin juopottelu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lopeta toisten miellyttäminen itsesi kustannuksessa. Piirrä rajat joita ei ylitetä. varaudu vastustukseen ja suoranaiseen kiusaamiseen sekä hylkäyskokemukseen. Pidä silti pintasi ja oma uusi linjasi.
Pyrin kasvamaan tässä asiassa. Tarkotuksena olisi aloittaa terapiakin vuoden sisään kunhan ensin saisin kelakorvaukseen tarvittavan diagnoosin.
Ap
sä voit tehdä mielikuvaharjoittelua jo nyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sun täytyy oppia olemaan jämpti ja vetämään rajat hyväksikäytölle, koska AINA löytyy joku, joka yrittää hyötyä sun hyvyydestä. Jos pitää ne omat rajat, ei se tarkoita että olisit jotenkin huonompi ihminen.
Tsemmpiä sulle ja hyvää syksynjatkoa!
Vierailija kirjoitti:
Sun täytyy oppia olemaan jämpti ja vetämään rajat hyväksikäytölle, koska AINA löytyy joku, joka yrittää hyötyä sun hyvyydestä. Jos pitää ne omat rajat, ei se tarkoita että olisit jotenkin huonompi ihminen.
Tsemmpiä sulle ja hyvää syksynjatkoa!
Olen tosissaan yrittänyt asettaa rajoja ja tuonut tunteita esiin jos alkaa riittämään. Välillä tuntuu sitten, että ylireagoin ja aiheutan vain turhaa draamaa. Tulee huono omatunto. Ei aina mutta toisinaan.
Kun olen kerryttänyt liian kauan vihaa niin räjähdän mutta silloinkin pystyn onneksi kontrolloimaan itseäni.
Pitäisi opetella aikaisemmin puhumaan.
Usein olen eristäytynyt muista ihmisistä, siis vapaa-ajalla. Olen jotenkin aivan eksysissä välillä sen suhteen miten minun pitäisi asiat ottaa ja kuinka niihin reagoida.
Olen tuonut omia oikeuksia esiin mutta jälkeenpäin on yleensä hävettänyt vaikka se onkin ollut tarpeellista. Tällaista oppimistahan tämä elämä on.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen ihan helvetin ahdistunut. :(
Ap
Siltä kuulostatkin. Se on hankala oire, tiedän kokemuksesta. Koita jaksaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En osaa auttaa, kuulostaa pahalta. Tsemppiä ja jaksamista kuitenkin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei on hyvä sana opetella. Tämä hyssyttely yhteiskunta ottaa aivoon. Jämptiä toimintaa. Persoonallisuushäiriöunen meinasi tuhota minut. Onneksi opettelin vetelemään rajat. Johan lähti, kun ei kaikki enää mennytjään kuten hän halusi, hänen aikataulujensa mukaan. Teeskenteli joustavaa ja kehui itseään joka käänteessä. Hah
Rajoja voi vetää ihan pienillä teoilla, laita puhelin äänettömälle silloin kun tarvitset rauhaa, sinun ei tarvitse olla se joka aina vastaa vanhemmilleen.
On opittava ajattelemaan itseään ja mitä itse tarvitsee. Se voi tuntua itsekkäältä, mutta ei ole sitä.
Kannattaa myös tutustua niihin vaihtoehtoisiin hoitoihin, joku energiahoito voisi toimia myös siinä missä psykiatrilla käyminen tai tämän lisäksi, nämä eivät sulje pois muita hoitoja ja ehkä joskus tulevaisuudessa näitä vielä tarjotaan osana muuta terveydenhuoltoa. Vaikka näistä hoidoista on montaa mielipidettä, niin vaan kokeilemalla voit tietää onko tämä se sinun juttusi 😉 mutta itse uskon että juuri näihin oman itsensä kehittämiseen nämä vaihtoehtoiset ovat varmasti oikein päteviä.
Olet kirjoittanut näistä ennenkin. Olit vain vuoden edellisessä paikassa ja vain sen pienen hetken olit irti päihteistä ja sekoilusta. Nyt uudessa paikassa kuukausi?
Et sinä ole niin paljoa kehittynyt etkä niin tärkeä kuin luulet. Liioittelet asioita itsellesi
Olet vain pienen matkan edennyt riippuvuudesta ja rappiosta
Vierailija kirjoitti:
Olet kirjoittanut näistä ennenkin. Olit vain vuoden edellisessä paikassa ja vain sen pienen hetken olit irti päihteistä ja sekoilusta. Nyt uudessa paikassa kuukausi?
Et sinä ole niin paljoa kehittynyt etkä niin tärkeä kuin luulet. Liioittelet asioita itsellesi
Olet vain pienen matkan edennyt riippuvuudesta ja rappiosta
Nyt on kyllä eri ihminen kyseessä. Olin edellisessä työpaikassa kauemmin enkä ole sen koommin juuri sekoilut kun lähdin omaa uutta elämääni rakentamaan.
Joten sori mutta en allekirjoita väittämääsi.
Ap
Joskus tuntuu, että tekisi mieli haistattaa v*tut jokaiselle vastaantulijalle. Sisälläni on paljon vihaa myöskin joka varmaan tulee esiin ahdistuksena.
Ap
No aloin rakentamaan omaa uraani ja uudenlaista elämää. Kasvoin paljon ja annoin kaiken, jotta pärjäisin, että vanhempien ei tarvitsisi olla enää huolissaan tuon vaikean teinivaiheen jälkeen jonka aikana mm. Olin väkivaltaisessa alistavassa suhteessa, menetin luottotiedot ja sekoilin.
Onnistuin paremmin kun ajattelinkaan. Vuodessa olin jo paljon edennyt asioissa ja saanut talouden tasapainoon. Menestyin ja töissä minut nähtiin kai pätevänä.
Loppuen lopuksi en koskaan osannut sanoa ei. Tein töitä älyttömän paljon ja kehityin hurjaa vauhtia. Minä olin kai muiden silmissä väsymätön, nuori kun olen ja työmäärä sen kuin lisääntyi. Ahnehdin enkä itsekään tiennyt omia rajojani. Halusin kehittyä aina vaan lisää.
Väsyin kuitenkin ja oli pakko lähteä koko kuviosta uuteen paikkaan. Jossa en ottaisi vastuuta, ainakaan paljoa.
Alkuun meni hienosti, minä selvisin uupumuksesta ja minun tulostani oltiin iloisia. Pystyin tuomaan uutta positiivista henkeä työyhteisöön jossa on ollut pahasti ongelmia. Halusin korjata ja saada asiat paremmaksi ja huomasin, että vastuuta lykättiin hiljalleen lisää. Olen tärkeä tekijä ja asiakastyytyväisyys on minulle on tärkeää. Myöskin hyvinvoiva työyhteisö. Huomaan kuitenkin, että minuun luotetaan niin paljon, että pidän hommaa kasassa kohta lähes yksin. Toista tekijää ei kiinnosta ja saattaa istua työajalla kun ei ole muuta tekemistä vaikka ihan varmasti olisi, ei vain tee. Yksi ei ota vastuuta vaikka nimenomaan kuuluisi.
Usein esitetään tietämättömiä ja suljetaan silmät. Uusia ideoita tulisi joka suunnasta mutta ne esitetään minulle, uudelle tekijälle joka jo nyt tekee ylivoimaisesti eniten hommia ja vastuutehtäviä. Nuorimpana ja uusimpana.
Minun pitäisi innostua ja lähteä kehittelemään ja toteuttamaan. Näin olen tehnyt mutta joka asiaan en pysty. En pysty kannattelemaan asioita ja tarvitsen muita.
Miksi minun vastuuntunto on tämänlainen?
Luulen olevani hyvä ihminen, hyväksyttävä ja toisia onnelliseksi tekevä.
Mitä jos en olisi sellainen, pelkäänkö menettäväni kaiken jos muuttuisin.
En tiedä miksi ajaudun aina vanhempien miesten kanssa suhteisiin. Huomaan saavani muruset ja tyytyväni vähään. Vaikka mielestäni teen selväksi mitä haluan ja turhaudun. Silti herään tilanteeseen jossa olen ollut lähinnä itsetunnon kohottajana.
Mitä ihmettä minun pitäisi tehdä? Rakastan itseäni ja arvostan, sitä, että pystyn olemaan avuksi. Kuitenkin olen huomannut sillä menetelmällä jääväni jotenkin näkymättömäksi ja yksinäiseksi