Lue keskustelun säännöt.
Mitä häpeät itsessäsi?
30.09.2018 |
Minä häpeän ettei minulla ole korkeakoulututkintoa, eikä merkityksellistä tehtävää työpaikalla. Häpeän omaa huonommuuttani työelämässä. Haluaisin olla jotakin paljon enemmän ja saada arvostusta. Hävettää kertoa ammatti ihmisille, keitä tapaan esim. lapsen harrastusten kautta.
Tiedän, oma syy etten nuorena opiskellut enempää. Silti häpeän mitättömyyttäni tällä hetkellä.
Kommentit (42)
Assburger kirjoitti:
Liiallista avoimuuttani.
En osaa olla hölöttämättä mielessäni olevia asioita.
En myöskään osaa lukea ihmisistä, ovatko he kiinnostuneet jutuistani, vai pitkästytänkö vain heitä.
Mulla just päinvastoin nämä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Osaamattomuutta.
Puhevikaa.
Punastelua.
Ulkonäköä varsinkin valokuvissa.
Juuriani.
En osaa liioitella osaamistani esim. työhaastattelussa, enkä osaa verkostoitua "oikeiden" ihmisten kanssa.
Olen armollinen itselleni enkä häpeä mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaverittomuuttani.
Kouluaikoina mulla oli vielä kavereita, mutta kun tiet erkani koulujen loputtua ja kasvettiin aikuisiksi, olen nyt löytänyt itseni tilanteesta jossa minulla ei ole yhtään kaveria.
Yritän esittää ettei tämä haittaa minua ollenkaan, mutta kyllä se haittaa. Yksin ei ole kiva olla 24/7.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suurin häpeänaihe taitaa tällä hetkellä olla se, etten kuollut siihen, kun synnyin keskosena. Kaikki olisi ollut itselle ja muille paljon helpompaa. Ja mitä muuta häpeän itsessäni... ihan kaikkea.
Nuoret häpesin useitakin asioita. Iän mukana olen oppinut ettei kannata hävetä mitään ominaisuutta ei ulkoista tai muutakaan..meillä on vain yksi elämä ja sitä ei kannata heittää hukkaan häpeämällä asioita. Nauttikaa elämästä toivoo 68 v. Mummo
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oikeastaan kaikkea. Sitä, että olen 30-vuotias enkä ole koskaan seurustellut, olen yksinäinen, mulla on aa-kupin tissit, keskivartalolihavuus, kainaloläskit, sisäreisiläskit, kaksoisleuka, naama täys pisamia, roiskeläppäp-illu.
Jos olisit joskus valmis katsomaan kiltin miehen suuntaan jolle sisin ratkaisee ihmisessä niin sun ei tarvitsi hävetä itseäsi turhaan.
Häpeän sitä, että tulen usein ihmissuhteissa kurjasti kohdelluksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä häpeän ikääni, 55v, sekä kontaktien puutetta. Jäin työttömäksi yt-neuvotteluissa, opiskelin uuden ammmatinkin, jonka piti olla varma työllistäjä, mutta työttömänä olen silti. En ole osannut koskaan luoda verkostoja, olen introvertti. Mitä vanhemmaksi tulen, sen vaikeampaa kaikki on.
Ulkonäössä:
-Rinnat silloin kun en ole innostunut
-Allit
-Reidet
-Finnit
-Leuka
-Kynnet
-Hiukset
-Jalkaterät
Luonteessa:
-Ujous
-Epäkarismaattisuus
-Ilkeät ajatukset
-Sotkuinen
-Typerä
Ja valtaisat aukot sivistyksessä ja hullun maine.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikkea.
- pitkäaikaistyöttömyyttä
- koulutuksen puutetta
- isoa nenää
- pientä penistä
- keskivartalolihavuutta
- puhevikaa
- köyhyyttä
- seksi- ja seurustelukokemuksen totaalista puutetta
- osaamattomuutta
- kimeää ääntä
- keskinkertaisuutta
- kyvyttömyyttä päättää päiväni
Sanat menevät minulla helposti sekaisin varsinkin silloin kun olisi tärkeää puhua selkeästi ja yksiselitteisesti. Minulla on aina hirveä stressi työpaikalla siitä, että osaisin ilmaista asiani riittävän selvästi. Olen töissä Tampereella, ja nämä paikalliset ihmiset ovat aivan järkyttävän tosikkoja. Jos en jostain syystä saa aloittamaani lausetta ihan kunnialla maaliin, nämä tuijottavat vaan kuin lehmä uutta veräjää mitenkään auttamatta, kuin odottaen että menen entistä enemmän sekaisin puheissani. Olen asunut muuallakin, eikä tällaista puhekulttuuria ole ollut missään muualla. Varmaan kerran viikossa mietin työpäivän jälkeen posket punaisina, että nyt joku työkaveri tai asiakas sai varmaan taas väärän käsityksen jutuistani.
Mietin oikein tarkkaan.
Tuntuu että en löydä yhtään mitään, mitä en häpeäisi. Kaikki minussa on väärin.
Vierailija kirjoitti:
Sanat menevät minulla helposti sekaisin varsinkin silloin kun olisi tärkeää puhua selkeästi ja yksiselitteisesti. Minulla on aina hirveä stressi työpaikalla siitä, että osaisin ilmaista asiani riittävän selvästi. Olen töissä Tampereella, ja nämä paikalliset ihmiset ovat aivan järkyttävän tosikkoja. Jos en jostain syystä saa aloittamaani lausetta ihan kunnialla maaliin, nämä tuijottavat vaan kuin lehmä uutta veräjää mitenkään auttamatta, kuin odottaen että menen entistä enemmän sekaisin puheissani. Olen asunut muuallakin, eikä tällaista puhekulttuuria ole ollut missään muualla. Varmaan kerran viikossa mietin työpäivän jälkeen posket punaisina, että nyt joku työkaveri tai asiakas sai varmaan taas väärän käsityksen jutuistani.
Oho, sama kokemus Tampereesta! Asun Helsingissä, jonka kaiketi pitäisi olla erityisen kuuluisa töykeistä ihmisistä, mutta olin ihan järkyttynyt tamperelaisten epäkohteliaisuudesta pari vuotta sitten, kun olin kaupungissa käymässä ja kysyin neuvoa oikealle bussipysäkille. Kysyin kahden eri pysäkin odottelijoilta, kymmenkunta tyyppiä molemmissa, ja nämä vain tuijottivat mykkinä takaisin. Jälkimmäiseltä pysäkiltä yksi sitten sai mutistua, että ”no enpä nyt tiiä, mistä lähtee”. Ihan täysi haista paska -meininki, mikä on sinänsä harmi, koska itse kaupunkihan olisi oikein kiva.
Aiheesta:
Häpeän rumia hampaitani. Mulla on vinot etuhampaat ja näytän tosi ärsyttävältä hymyillessä.
Häpeän olla läski. En ole ylipainoinen, mutta mulla on silti reippaasti ylimääräistä ja inhoan sitä, miten ihra tursuaa eikä mikään vaate istu kauniisti.
Häpeän kaikkia tyhmiä juttuja, mitä olen tehnyt ja sanonut joskus kymmenen vuotta sitten. En pääse niiden miettimisestä yli enkä ympäri, vaikka miten yrittäisin.
Häpeän löysää *nustani ja miltä se tuntuu mieheni *enikselle.
Puheääntäni.
Saan jatkuvasti kuulla kommenttia siitä. Uudet tuttavuudet joko nauravat että "HÖHÖHÖÖ Ootko sä huutanut äänes käheäksi?" tai "Onpas sulla paha flunssa!". Siihen on kiva kommentoida "Ei/En, mulla on aina tällainen ääni.
Ja sitten se naureskelija on ihan hiljaa, ja kumpikaan ei puhu enää mitään.
Tai sitten aletaan vittuilla käheällä äänellä, matkitaan sitä mitä sanoin. Esim. yhdessä ulkotapahtumassa olimme kaverini kanssa myymässä lippuja. Sanoin ihan asiallisesti että "Päivää. Kilpailija ja yksi huoltohenkilö pääsevät ilmaiseksi, jos autossa on ylimääräisiä niin heidän pitää ostaa lippu." En tosin ehtinyt sanoa muuta kuin "Päivää. Kilpaili" kun kuski keskeytti kähisten "No päivää päivää ei me lippuja osteta". Toisella puolella autoa oli kaverini myymässä myös lippuja. Hän takelteli ja änkytti, mutta hänelle ei kukaan kuittaillut. Mutta minä, jolla on käheä ääni, sain vähän väliä kuulla vttuilua.
Ja joka paikassa kaikki ihmettelevät ääntäni ja kyselevät siitä. Siitä on tullut rajoittava tekijä. Sille naureskellaan, ja vttuillaan.
Ei enää huvita puhua kenellekään, kun kukaan ei kuule mitä sanon ja kuittailevat vain äänestäni. Olen siis mielummin hiljaa, ja se on tehnyt minusta yksinäisen kun en enää osaa tutustua uusiin ihmisiin.
EI auta puheterapiat ja äänenvahvistimet, joten neuvoja on turha luetella, niitä olen tämän elämän varrella kuullut niin mukatietäjiltä kuin oikeilta alan ammattilaisiltakin aivan tarpeeksi.