Hämmentävä tilanne junassa...Miksihän apuni ei "kelvannut"

Vierailija kirjoitti:

Tämä on aika tyhjentävä vastaus joka kuvaa joidenkin suomalaisten sosiaalista kyvyttömyyttä ja ankeaa asennetta monella tapaa. Kun päässä ei ole mitään muuta skenaariota kin se "minä-minä pyydän apua ja sitten osaan kiittää", jokainen pienikin poikkeama pistää pasmat ihan sekaisin. Jopa siinä määrin, että aika moni superjuntti on tässäkin ketjussa antanut ymmärtää, että avun tarjoaminen ja spontaani auttaminen on itse asiassa loukkaus. 

Me, joilla on notkeampi mieli ja sisäänrakennettu toisten huomioon ottaminen erilaisissa ja yllättävissäkin tilanteissa emme voi muuta kuin koettaa kestää ja ymmärtää. Ja olihan siinä se toinen nainen, joka oli meidän näkökulmastamme "normaali". 

Tämä +100. Asian ydin on juuri suomalaisten sosiaalinen kyvyttömyys. Se näkyy niin valtavan monessa asiassa. Ei yksinkertaisesti osata olla tilanteissa joustavasti eikä ole kykyä - eikä halua! - reagoida toisiin ihmisiin. Juuri se, että on kuin ilmaa toisille on pahinta. Elämään kuuluu se, että välillä "tuputtaudutaan". Ja sitten (kuten tästä ketjusta huomaa) suomalaisissa on juuri tuo metsäläisen yliherkkä ego: toisen ystävällisyys koetaan ylimielisyydeksi tai tunkeiluksi. "Kirves ja virtaa ajelehtiva lastu jne."

Jospa naisella on ollut ennenkin vaikeuksia lippujen kanssa ja on tottunut, että aina joku kiireinen tulee selän taakse huokailemaan tympääntyneen oloisena, että etkö nyt osaa, minäpä näytän. Itsellänikin on kokemuksia, että heti joku huokailee tympääntyneenä, jos en osaa jotain ja seison tien tukkona. Muutenkin nolottaa ja sitten joku tulee vielä huokailemaan. Sen takia tuntuu ihan eriltä, jos joku hymyilee ystävällisesti ja tarjoaa apuaan kohteliaasti.

Jos mummo oli kuten minä eli hänen on vaikea pyytää apua. Eli osoittaa se, ettei osaa. Kysyi samanikäiseltä ja nyt tuli tunne että "nuoremman piti tulla neuvomaan". Sellainen häpeä.

Ei sinun tarvitse muuttaa hyvää käyttäytymistäsi sen takia, ettei joku toinen osaa kohteliaasti sanoa kiitos :) Olet vaan paremmin kasvatettu.

Vierailija kirjoitti:

Astuin junaan ja junassa näköetäisyydelläni istui vain yksi noin 70-vuotias nainen. Menin istumaan. Hetken päästä sisään tuli suunnilleen samanikäinen nainen kuin tuo n. 7-kymppinen ja tämä ensin tullut meni kysymään tältä toiselta apua lipun ostoon siltä maksulaitteelta.

Tämä toinen ei osannut auttaa ja ihmettelivät siinä yhdessä. Minä päätin puuttua tilanteeseen ja kerroin miten lipun saa ostettua. Tuo apua pyytänyt nainen ei katsonut kertaakaan minua, kun taas se toinen nainen oli ihan ystävällinen. Kun menin paikalleni takaisin istumaan, niin nainen ei kiittänyt minua ollenkaan, ei katsonut, oli koko tilanteen ajan niin kuin minua ei olisi ollut olemassakaan.

Kun jäin pois ja katsoin naista ohi kävellessäni hän katsoi minua naama peruslukemilla.

Tuli todella kummallinen olo. Ehkä täällä on parempi, ettei auta ketään oma-aloitteisesti. Ei nimittäin ole ensimmäinen kerta, kun apuni otetaan vastaan näin tylysti.

Ei tarvitse auttaa. Pitää kutsua sossun täti apuun. Auttaminen on laitostettu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Missä junassa voi ostaa lipun? Käytän paikallisjunaa ja siellä voi vain leimata oikean vyöhykkeen.

Tarkoitin ostamisella leimaamista. Itselläni on kausikortti, niin ei ole termistö ammattilaisen tasolla noiden kertalippujen leimaamisen suhteen 😄

Ap

Minä taas en ymmärrä ollenkaan tuon ”leimata”-sanan käyttöä tässä yhteydessä. Eihän nykyään enää mitään leimata, näytetään korttia ja hipaistaan nappuloita. Joskus tämän vuosisadan alussa vielä leimattiin kortteja.

Hyvää käytöstä olisi ollut kysyä avuntarvetta ennen kuin rynnii häiriköimään toisia tilanteessa. Ihan peruskäytöstapoja.

Oletko sukua palstajankkaaja-assburgerilaiselle, joka on alaikäisten perään? Samanlaista vatvomista.