Miksi minulle ei sallita virheitä, loukkaantumista tai sitä että annan kritiikkiä jostakin?

Siis onko ykkönen sama kuin ap?

Jos näin on, niin hän vastasi itse omaan kysymykseensä. Mutta siis oliko näin? Ennen kuin alan kirjoittaa pitkää vastausta.

Roskakasa kirjoitti:

Minä aion tehdä itsarin tästä syystä. Tulin vihdoin 30 vuotiaana siihen tulokseen että läsnäoloni tässä maailmassa ei vaa sovi enkä sovi ihmisten kapeaan lokeroon.

Tästä syystä kärsin vakavasta masennuksesta, kun terapeuttikin sanoi että älä välitä niin se oli viimeinen niitti.

Nyt en todellakaan välitä enään mistään!

Älä tapa itseäsi. Olet rakas useammalle kuin osaat arvata. Lepää ja kuuntele hyvää musiikkia. T. Lähimmäisesi

Vierailija kirjoitti:

Siis onko ykkönen sama kuin ap?

Jos näin on, niin hän vastasi itse omaan kysymykseensä. Mutta siis oliko näin? Ennen kuin alan kirjoittaa pitkää vastausta.

No ei ollut ap. En ole tekemässä itsaria. Haluan vain ymmärtää tämän kuvion.

Ap

Voin samaistua tuohon. Itsellä juuri samalla tavalla menee elämässä. Toiste saavat olla vaikka kuinka ilkeitä ja talloa, mutta minun pitäisi vaan jaksaa hymyillä ja sädehtiä kokoajan. Passata ja paijata. Muut saavat tehdä virheitä, olla epätäydellisiä. Jos pidän puoliani olen heti todela itsekäs ja luulen itsestäni paljon.  En vain ymmärrä.

Mulla vähän sama, mutta se etu että olen erittäni epäsosiaalinen luonne eikä minua siis yhtään haittaa ettei ihmiset pidä minusta eikä halua olla seurassani. 

Omassa tapauksessani johtunee juuri tuosta epäsosiaalisuudesta ja introverttiydestä: olen vaan outo ja en sellaisen mukavan, lämpimän henkilön oloinen. Sellaisten ihmisten suhteen jotka kokevat mukaviksi tai jopa kavereiksi, ollaan valmiita hyväksymään kaikenlaista inhimillisyyteen kuuluvaa, mutta minun kaltaiseni ovat jotain tyyliä "ylimieliset kusipäät" jotka vaan ärsyttää jo pelkällä olemisellaan, saati jos sanoo tai tekee jotain vähänkään väärää.

Olet varmaan enimmän osan ajasta mukautuva, lempeä, lämmin. Pienikin poikkeama tähän, niin muut eivät osaa käsitellä asiaa, koska kontrasti siihen millainen olet yleensä on niin valtava. Onko näin?

Mä luulen että iso tekijä tuossa on ihan se että kun kyse on muista niin et vain tiedä kaikkea mitä tapahtuu, omalla kohdallasi tiedät ja kuvittelet että joku tilanne on ihan samanlainen kun oli viime viikolla jonkun muun kohdalla. Eli ehkä se joku muu pahoittelee, pyytää anteeksi tai selittää? Omalla kohdalla asiat myös ottaa vakavammin ja ylianalysoi kaikkea. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis onko ykkönen sama kuin ap?

Jos näin on, niin hän vastasi itse omaan kysymykseensä. Mutta siis oliko näin? Ennen kuin alan kirjoittaa pitkää vastausta.

No ei ollut ap. En ole tekemässä itsaria. Haluan vain ymmärtää tämän kuvion.

Ap

Jos ihmiset ovat tottuneet kiltteyteesi, kestää aikansa, että osaavat tottua toiseen puoleesikin. Niin tulee käymään. Olen käynyt saman läpi. Kiltti hirviö :)

Joiltain ihmisiltä kestetään enemmän kuin toisilta. Läheisiltä ystäviltä sietää ajoittain todella ikävää käytöstä, kun taas pinnallisemman tuttavuuden on valmis lopettamaan oikeastaan heti, kun se tuottaakin ikäviä tunteita. Osittain kyse on ehkä siitäkin? Niillä toisilla on jotain, minkä vuoksi myös oikuttelu sallitaan? Ja toisaalta et itse näe kaikkea sitä, mitä toisissa ihmissuhteissa tapahtuu - onko sopuisuutta edeltänyt asian käsittelyä ja riitelyä vai ei.

Valitettavasti on myös niin, että "sietäminen" ei ole aina vastavuoroista. Teet itse valinnan hyväksyä huonoa käytöstä ilman seurauksia, mutta se ei tarkoita sitä, että toinen hyväksyy saman käytöksen sinulta; tämän tajuamiseen minulla meni aika kauan. Eli hyväksy itsekin vain sellaista käytöstä, jonka olet valmis hyväksymään ilman vastapalvelusta.

En tiedä, mulla on kaveri joka ihmettelee samaa ja esim vertaa meitä kahta. Saatan olla töksäyttelevä, olen itsevarma ja äkkipikainenkin. Toisaalta olen myös avoin, lämmin ja huumorintajuinen. En ota itseäni liian vakavasti. Kaverillani taas on selkeästi itsetunto-ongelmia, näkee ihmeellisiä hierarkiota joka asiassa ja tulkitsee kaiken tietoisena dissauksena. Oletko ihan varma ettet ylitulkitse muiden reaktioita tai omaa joustavuuttasi? Ja siis ihan aikuisia ollaan mekin, yli 40-v

Vierailija kirjoitti:

Toisilla tuntuu olevan oikeus (hölmöä ilmaista asia näin, mutta en keksi tähän hätään parempaakaan) olla pahalla päällä, ja muut ottaa sen niin että jaa, tsemppiä ja kyllä siitä? Minä jos olen, ympärilläni ärsyynnytään ja se otetaan henkilökohtaisesti.

Joku toinen saa lipsauttaa ties mitä sammakoita suustaan, riitaakin voi tulla, ja sitten kuitenkin elämä ja ihmissuhteet jatkuu. Minä jos sanon jotakin (en edes loukkaa toisia vaan vaikka vastakkaisen mielipiteen), niin saan samalla sanoa heipat hyville väleille ja jopa kaverisuhteille.

Pahinta on, jos pahoitan mieleni. Silloin "kukaan ei jaksa sun draamailua" ja "parempi että ei enää nähdä". Toiset saa pahoittaa mielensä, ja tulevat silti kuulluksi. Joiltain jopa pyydetään anteeksi, voitteko kuvitella?

Ja en ole se äitihullu jankkaaja, olen 36 - vuotias nainen, joka ei osaa olla näköjään ihmisten kanssa yhtään. En, vaikka en lauo "totuuksia " päin naamaa, en hauku muita kasvotusten enkä selän takana.

Oletko luonteeltasi alistuva tai miellyttämisenhaluinen? Joistakin ihmisistä huokuu heidän riippuvuutensa toiseen ihmisiin ja ne painetaan yleensä nokkimisjärjestyksen pohjalle - onhan kaikilla jotakin, mitä he haluavat.

Minkä näkönen olet?

Vierailija kirjoitti:

En tiedä, mulla on kaveri joka ihmettelee samaa ja esim vertaa meitä kahta. Saatan olla töksäyttelevä, olen itsevarma ja äkkipikainenkin. Toisaalta olen myös avoin, lämmin ja huumorintajuinen. En ota itseäni liian vakavasti. Kaverillani taas on selkeästi itsetunto-ongelmia, näkee ihmeellisiä hierarkiota joka asiassa ja tulkitsee kaiken tietoisena dissauksena. Oletko ihan varma ettet ylitulkitse muiden reaktioita tai omaa joustavuuttasi? Ja siis ihan aikuisia ollaan mekin, yli 40-v

Jos sinua ei hyväksytä sellaisena kuin olet eikä sinun anneta tuntea ihan kaikkia tunteita kuten muutkin ihmiset, niin mitä muuta siitä edes voi seurata kuin itsetunto-ongelmia?

Vierailija kirjoitti:

En tiedä, mulla on kaveri joka ihmettelee samaa ja esim vertaa meitä kahta. Saatan olla töksäyttelevä, olen itsevarma ja äkkipikainenkin. Toisaalta olen myös avoin, lämmin ja huumorintajuinen. En ota itseäni liian vakavasti. Kaverillani taas on selkeästi itsetunto-ongelmia, näkee ihmeellisiä hierarkiota joka asiassa ja tulkitsee kaiken tietoisena dissauksena. Oletko ihan varma ettet ylitulkitse muiden reaktioita tai omaa joustavuuttasi? Ja siis ihan aikuisia ollaan mekin, yli 40-v

Ne hierarkiat ovat ihan todellisia ja läsnä kaikkialla, koko ajan. Sinun ei selvästi tarvitse olla niistä tietoinen selviytyäksesi, eli olet sen yläpäässä. Kiusaajat myös yleensä kokevat toimivansa ihan normaalisti, kun herkemmät huomaavat piilotetunkin alistamisen - kohdistui se sitten itseen tai toisiin.

Kiusaajat oppivat tällaisen tavan kommunikoida "normaalina" esimerkiksi vanhemmiltaan, jotka ovat todennäköisesti olleet myös kiusaajia, eivätkä siksi ole ollenkaan tietoisia, mitä tekevät.

Vierailija kirjoitti:

Minkä näkönen olet?

Nätti.

Tuttua on. Kyllähän se maailma näyttäytyy niin eri tavalla eri ihmisille, että on suoranainen ihme, että on näinkin rauhallista. Jos ei ole ulkonäköä ja/tai karismaa, niin sinun pitää olla ikuinen pskasanko ja vastaanottaja. Mitään normaaleja kiukustumisia ei saa olla, sinulla ylipäänsä ei saa olla mielipiteitä, jos on, ne lytätään tyyliin 'pidä sinä tyhmä/ruma/vanha/läski/you name it - turpasi kiinni'. 

Kuulun itse näihin ns. vttumaisen näköisiin tyyppeihin ja olen saanut tottua siihen, että suurin osa ihmisistä on tuominnut minut jo ensivilkaisulta - niin hyviä ihmistuntijoita he ovat omasta mielestään. Naamastani huolimatta olen erittäin kiltti ja lempeä ihminen, tällä hetkellä esim. työpaikkani tukihenkilö. Olen tullut allergiseksi lauseelle ' sä oot niin erilainen kuin mitä kuvittelin'. Tällaiset tyypit ilmeisesti luulevat minun hyppäävän kattoon onnesta ja olevan heidän best friend ikiajaksi. No enpä ole, enkä hypi - nimittäin ainoa hyvä puoli tässä asiassa on se, että ne harvat hyvät tyypit todella erottuvat massasta, siis ne jotka eivät ole tuomitsemassa ja arvostelemassa heti. ELi toisaalta ihan hyvä, että pinnallisimmat pysyvät poissa. Mutta paljonpa tuo lohduttaa niitä, jotka joutuvat syyttä suotta ongelmiin ja vähätellyiksi duuni- tai opiskelupaikoilla.

11 jatkaa: kuka sen luvan tunteisiin antaa jollei itse itselleen. Ja olen aivan varma ettei koulutettujen aikuisten ihmisten välillä ole sellaisia hierarkioita (paitsi töissä tietysti) että niistä pitäisi koko ajan skitsota. Jos hyvä itsetunto tarkoittaa että olen hierarkian yläpäässä niin ehkä sitten niin. Kiusaaja en kuitenkaan ole, kiitos vain