Lue keskustelun säännöt.
Masentunut, kuinka usein itket?
28.09.2018 |
Olen itkenyt nyt viimeiset kaksi viikkoa putkeen joka päivä. Tämän syyskuun aikana olen itkenyt enemmän kuin viimeisen kahden vuoden aikana yhteensä. Noh vttuakos tässä, itketään sitten.
Kommentit (20)
13 minuutin välein. Tätä on nyt jatkunut 38 vuotta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itken viikottain useamman kerran. Joskus ennen nykyisen hoitosuhteen alkua jokainen aamu ja ilta... En kokenut olevani masentunut, sillä ylipäätään tunsin jotain. Ajattelin vain olevani uupunut. Olen toki sitäkin.
Aiemmin, monia vuosia sitten olin niin masentunut, että olin täysin tunnoton ja ajatukset kiersivät vain samaa kehää, johon liittyin itsensä lopettaminen. En itkenyt niin paljoa, mutta ahdistus ja tuska olivat läsnä koko ajan.
Nyt taistelen itseäni ulos tästä "keskivaikeasta masennuksesta".
Voimia teille muille samassa tilanteessa oleville!
En tiedä olenko masentunut, ehkä. Itken joka päivä. Asun yksin ja nyt taas edessä paska vkl, todennäköisesti menen ovesta ulos seuraavan kerran tiistaina kun menen töihin. Näin ne viikonloput menee, onneksi on työ. Todennäköisesti en edes juttele kenenkään kuin itseni kanssa ennen tiistaita. Ellei joku soita mutta aika monet on lakanneet soittamasta ja itse en saa aikaiseksi kun ei ole edes mitään kerrottavaa.
En ole miettinyt mitään itsetuhoisia mutta tiedostan kuoleman joka päivä. Olen käynyt kirkossa jopa messussa (en ole kuulunut kirkkoon 20 vuoteen), olen kävellyt hautausmaalla ja ajattelin mennä uurnantekokurssille, että pääsee jälkipolvi vähemmällä. Kuolinsiivouksen tein jo 4 vuotta sitten, kaikki turha on hävitetty. Olen ihan valmiina lähtemään kun se hetki tulee. Ikää 58 v.
Tosi harvoin. Mikään ei tunnu miltään. Nykyinen masennusjakso on kestänyt 2 vuotta.
Vierailija kirjoitti:
En tiedä olenko masentunut, ehkä. Itken joka päivä. Asun yksin ja nyt taas edessä paska vkl, todennäköisesti menen ovesta ulos seuraavan kerran tiistaina kun menen töihin. Näin ne viikonloput menee, onneksi on työ. Todennäköisesti en edes juttele kenenkään kuin itseni kanssa ennen tiistaita. Ellei joku soita mutta aika monet on lakanneet soittamasta ja itse en saa aikaiseksi kun ei ole edes mitään kerrottavaa.
En ole miettinyt mitään itsetuhoisia mutta tiedostan kuoleman joka päivä. Olen käynyt kirkossa jopa messussa (en ole kuulunut kirkkoon 20 vuoteen), olen kävellyt hautausmaalla ja ajattelin mennä uurnantekokurssille, että pääsee jälkipolvi vähemmällä. Kuolinsiivouksen tein jo 4 vuotta sitten, kaikki turha on hävitetty. Olen ihan valmiina lähtemään kun se hetki tulee. Ikää 58 v.
Haluaisin halata sinua<3 Itselläni aivan samanlaista. Viikonlopuksi sulkeudun taas kotiin ja seuraavan kerran näen ihmisiä töissä maanantaina. Missähän kunnossa olisin jos mulla ei olisi työtä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En itke, kun ei siitä mitään hyötyä ole.
Minulla oli joku aika sitten parin vuoden jakso, jolloin sattui paljon ikäviä tapahtumia. Elämä oli mustaa ja itkin ihan hirveän paljon. Kyyneleet saattoi vain alkaa virrata ihan milloin tahansa. Pahinta vaihetta kesti vuoden, sitten asioiden alkaessa selkiytyä mielialakin alkoi parantua. Jälkeenpäin se aika tuntui toivottomalta. Sen jälkeen ei ole itkettänyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itken ehkä kerran-pari vuodessa. Vaikeaa masennusta takana jo yli 15 vuotta. En jaksa elää, en jaksa tuntea mitään. Olemassaolo vie kaikki voimat, ei sitä jaksa enää itkeäkään.
Masennusjakson aikana aloin itkeä heti kun heräsin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Totta. Onneksi on edes työ. En ole koskaan ollut pois töistä ilmoittamatta (ja muutenkin tosi vähän, koska se on ainoa henkireikä) ja olen sanonut, että jos minua joku aamu ei kuulu töihin enkä ole mitään ilmoittanut niin minulle on sattunut jotain, tulkaa kotiin katsomaan. Olen todennäköisesti kuollut. Jos yksin asuva saa jonkun sairauskohtauksenkin niin siihen jää. Näin kävi yhdelle työkaverille, onneksi mentiin aamulla katsomaan mutta enää ei voinut mitään.
En halua, että muumioidun kotiini tai alan haisemaan rappukäytävään. Voin olla kuukausia "kateissa" - ei minua kaivata kuin töissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itken joka ikinen päivä. Ainakin 2-3 vuotta on mennyt näin. Kukaan ei tiedä tästä. Enkä halua edes kertoa kenellekään.
Tuskin koskaan, ei multa edes itku ole irronnut, kun masennus oli pahimmillaan. Kun lapsi huostaanotettiin, itkin koko vuorokauden, sen jälkeen aina silloin tällöin. Mä olen myös työtön, enkä tapaa säännöllisesti ketään muuta kuin lastani, joten edes työpaikan tuomaa apua tähän ei ole. Kyllä sen kestää, vaikka moni kohdallaan sitä epäilee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun olin masentunut, en itkenyt enkä oikeastaan tuntenut mitään muutakaan. Kaikkein kammottavinta masennuksessa olikin tuo tyhjä kohta sisällä. Ei ollut mitään muuta kuin ajatukset, jotka olivat kaikki synkkiä ja toivottomia. Mieluummin tunnen kaikki maailman vaikeimmatkin tunteet kuin vajoan tuonne enää koskaan...
Vierailija kirjoitti:
Tosi harvoin. Mikään ei tunnu miltään. Nykyinen masennusjakso on kestänyt 2 vuotta.
Minulla sama. Olen muuttunut täysin tunnekylmäksi, eikä mikään aiheuta mitään tunteita.
Tuskin koskaan, kesällä vähän tihrustin kun kissa kuoli. Oikeasti vakavasti masentunut ei tunne enää mitään tunteita, joten ei sitä osaa itkeäkään :(
Harvoin enää. Sitten kun itku tulee, se on täysin lohdutonta ja kuristavaa itkua. Silloin otan rauhoittavan lääkkeen, jotta saan oltua. Vielä kymmenen vuotta sitten itkin päivittäin.
Minulla on diagnosoitu pitkittynyt vaikea masennus.
En enää lainkaan.
Itku on hyvä, se on hätähuuto.
Kun on luopunut toivosta että kukaan kuulee, ei itkua enää tule.
En tunne enää surua, pelkoa, pettymystä, en mitään muuta kuin totaalista uupumusta.
Haluan vain nukkua.
Kun kärsin vaikeasta masennuksesta, en itkenyt lainkaan.
Hyvä, jos itkettää.
Minulla oli aika, jolloin oon niin masentunut ja lukossa, etten pystynyt itkemään.
Itku oon hyvä asia. Sillä voi työstää.