Onko sua kosittu polviltaan? Millainen oli kosintasi?
Niin oon odottanu, valitettavasti, sellaista ihanaa romanttista kosintaakuin elokuvissa,mutta sainkin vain miesystävältäni tokaisun,ka eikö ois aika jo mennä naimisiin?! Oon pettynyt, tämmönen se vain oli? Onko muilla samanlaisia kokemuksia?
Kommentit (39)
Sama juttu muuten, mutta heti perään alettiin riidellä mennäänkö kirkossa vai maistraatissa.
Koitappa nyt muistaa, ettei Suomen kulttuuriin ole kuulunut polvikosinnat kovinkaan pitkään, vaan ne on periytyneet tänne Jenkki leffoista. Oma mieheni on juurikin Jenkkiläinen ja kosinta oli polvillaan ja todella romanttinen, mutta hänen kanssaan olisi täysin riittänyt myös pelkkä keskustelu aiheesta. Jos mies on oikea, et tarvitse mitään romanttista kosintaa.
Vierailija kirjoitti:
Voi herran jestas :O Missä maailmassa sinä elät ? Nyt on vuosi 2018! Elämä ei ole elokuvaa ,eikä elokuva elämää!
No v. 1995 mies kosi polvillaan samppanjan ja ruusujen kera. Ihan oikeassa elämässä. No onhan siitä tietysti jo kauan.
Mä häpeäisin silmät päästäni, jos oma kumppani polvistuisi kosimaan. Yök.
Joo,miesystäväni tietäävkyllä,että olen yltiöromantikko...se takia oon ny vähä möksis... no,jospa hän kosisi vielä uudestaan. Olusi ruusut ja samppanjat. Tai täytyy mun tehä se,ollaan sentään oltu jo yli 4 vuotta yhesä ....
Minua kosittiin Ruotsissa Wendelsbergin linnan puistossa. Ihan vaan penkillä istuttiin.
Varsinaista kosintaa ei tapahtunut. Asia oli itsestään selvä molemmille. Kerran vaan kaupungilla kulkiessa poikettiin ostamaan sormus ja päätettiin päivä koska kaiverrus kuului hintaan.
Mies kosi omana syntymäpäivänä romanttisesti polvillaan. Oli järjestänyt yllätysillallisen kotiinsa, kokannut lempiruokaamme ja illan päätteeksi mies kosi. Kaikki tuli yllätyksenä ja olen maailman komeimman miehen tuleva vaimo. <3
Vierailija kirjoitti:
Mies kosi omana syntymäpäivänä romanttisesti polvillaan. Oli järjestänyt yllätysillallisen kotiinsa, kokannut lempiruokaamme ja illan päätteeksi mies kosi. Kaikki tuli yllätyksenä ja olen maailman komeimman miehen tuleva vaimo. <3
Prioriteetit kohillaan. Seuraavaksi prinsessahäät ja ennen pitkää ero, kun komistus ei ollutkaan unelmien prinssi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies kosi omana syntymäpäivänä romanttisesti polvillaan. Oli järjestänyt yllätysillallisen kotiinsa, kokannut lempiruokaamme ja illan päätteeksi mies kosi. Kaikki tuli yllätyksenä ja olen maailman komeimman miehen tuleva vaimo. <3
Prioriteetit kohillaan. Seuraavaksi prinsessahäät ja ennen pitkää ero, kun komistus ei ollutkaan unelmien prinssi?
Prinsessahäitä ei tule eikä eroa, koska haluamme olla loppuun asti yhdessä, kunnes kuolema erottaa. Mies ei ole prinssi, vaikka varakas ja komea onkin - Häät ovat intiimit ja pienet. <3
Ensimmäinen kosinta tapahtui heti ensitapaamisen jälkeen, josta alkoi monta vuotta kestänyt jankuttava kysely, johon ei hyväksytty kieltävää vastausta. Kosijana miespuolinen ystäväni.
Keskusteltiin kumman sukunimi tulee meidän esikoiselle, ja mies sanoi, että yks vaihtoehtohan on jos meillä kaikilla olis sama sukunimi. Sitten vaan todettiin puolin ja toisin, että hyvä ajatus ja varaamaan maistraatista aikaa. Minäkin olin odottanut kosintaa enkä todellakaan pettynyt, kun se lopulta tuli puolihuomaamatta sivulauseessa :)
Jos elättelee ruusuisia kuvitelmia ihanan romanttisesta avioelämästä, jonkinasteisen pettymyksen todennäköisyys on valitettavasti aika suuri - tämmöistä se vain on tosielämässä. Ihan tavallisen tasainen hyvä arki riittää onnelliseen suhteeseen. Jos välillä kaipaa ihanaa romantiikkaa, sitä varten onneksi on juuri ne elokuvat.
Vierailija kirjoitti:
Keskusteltiin kumman sukunimi tulee meidän esikoiselle, ja mies sanoi, että yks vaihtoehtohan on jos meillä kaikilla olis sama sukunimi. Sitten vaan todettiin puolin ja toisin, että hyvä ajatus ja varaamaan maistraatista aikaa. Minäkin olin odottanut kosintaa enkä todellakaan pettynyt, kun se lopulta tuli puolihuomaamatta sivulauseessa :)
Jos elättelee ruusuisia kuvitelmia ihanan romanttisesta avioelämästä, jonkinasteisen pettymyksen todennäköisyys on valitettavasti aika suuri - tämmöistä se vain on tosielämässä. Ihan tavallisen tasainen hyvä arki riittää onnelliseen suhteeseen. Jos välillä kaipaa ihanaa romantiikkaa, sitä varten onneksi on juuri ne elokuvat.
Meitä on moneksi,mutta pettymyksen toi se,että miesystäväni tiesi mitä odotan...
Ja me ollaan muutenki välillä otettu irtiottoja arjesta. Käyty syömässä ravintolassa ktnttilän valossa,viinit jne. Sitte kotona on laitettu vuorotellen ruokaa ja kynttilät palamaan tanssittu hitaita jne. En tiiä mikä vitsi tää kosinta oli... :(
Joku näissä "polvikosinnoissa" mättää. Sellainen tulee muka morsiamelle aina täytenä yllätyksenä, aivan kuin tämä olisi hiljaa ja kärsivällisesti odottanut jo pidemmän aikaa milloin unelmien prinssi suostuu kosimaan, ja sitten yllättyneenä kyynelehditään ja hypitään riemusta ruusunlehtien päällä, kun kosinta vihdoin tapahtuu, timanttisormuksen loistaessa kilpaa tuhansien tuikkulyhtyjen kanssa merenrantapaviljongissa, joka paikkana on molemmille niin tärkeä, symboloihan se parin ensitapaamista juuri samaisessa paikassa. Eikö tasaväkisessä parisuhteessa tällaisista päätetä yhdessä? Miksei nainenkin voi kosia?
Voisi kuvitella, että tällainen kuvio, jossa kosintaa odotetaan miehen taholta, saa naisen käyttäytymään mahdollisemman miellyttävästi ja välttelemään konflikteja, kun itse oltaisiin jo valmiita naimisiin, mutta pitää vain odotella millon toinen varmistuu tunteistaan... Ja hyvässä lykyssä kosintaa odotetaan vuosia. Sitten mies ihmettelee mitä oikein tapahtui, kun häiden jälkeen morsiamen todellinen luonne paljastuu.
Mieheni kosi minua aamulla omassa sängyssämme. Ei polvillaan, mutta mulle riitti romantiikaksi se, että hän halusi viettää elämänsä mun kanssa. Oli miettinyt asian niin pitkälle, että kosi tasan vuotta ennen hääpäiväämme. Sormukset käytiin ostamassa sanana päivänä ja samana päivänä käytiin myös katsomassa uutta kotiamme. Olin tosi onnellinen ja olen onnellinen edelleen, kun kosinnasta on kulunut reilut 21 vuotta.
Vierailija kirjoitti:
Keskusteltiin kumman sukunimi tulee meidän esikoiselle, ja mies sanoi, että yks vaihtoehtohan on jos meillä kaikilla olis sama sukunimi. Sitten vaan todettiin puolin ja toisin, että hyvä ajatus ja varaamaan maistraatista aikaa. Minäkin olin odottanut kosintaa enkä todellakaan pettynyt, kun se lopulta tuli puolihuomaamatta sivulauseessa :)
Jos elättelee ruusuisia kuvitelmia ihanan romanttisesta avioelämästä, jonkinasteisen pettymyksen todennäköisyys on valitettavasti aika suuri - tämmöistä se vain on tosielämässä. Ihan tavallisen tasainen hyvä arki riittää onnelliseen suhteeseen. Jos välillä kaipaa ihanaa romantiikkaa, sitä varten onneksi on juuri ne elokuvat.
Viimeinen lause oli typerä. Aivan kuin oikeassa elämässä ei välillä voisi olla sitä ihanaa romanttiikkaa, vaikka yleensä onkin ihan sitä tavallista arkea. :)
On kosittu polvillaan. Kesäyössä olimme iltakävelyllä ja kuun valossa hän polvistui ja kysyi haluatko mennä kanssani naimisiin ja kaivoi sormusrasian taskusta. En ole yhtään romanttinen ihminen ja olin todella yllättynyt ja hämilläni ihmetyksestä ja onnesta. Oli myös edellisellä viikolla käynyt kysymässä luvan mun faijalta. Nyt ollaan viistoista vuotta oltu naimisissa ja romantiikka on jo aikaa sitten kadonnut, onneksi rakkaus vielä tallella.
Kyllä hyvän naisen voi polviltaan kosia. Siis toinen polvi maassa, muuten se on vähän niin kuin rippikirkossa.
Kohta pitäisi kosia taas, mutta taitaa olla jo ainakin vasen polvi jaskana.
Vierailija kirjoitti:
Joku näissä "polvikosinnoissa" mättää. Sellainen tulee muka morsiamelle aina täytenä yllätyksenä, aivan kuin tämä olisi hiljaa ja kärsivällisesti odottanut jo pidemmän aikaa milloin unelmien prinssi suostuu kosimaan, ja sitten yllättyneenä kyynelehditään ja hypitään riemusta ruusunlehtien päällä, kun kosinta vihdoin tapahtuu, timanttisormuksen loistaessa kilpaa tuhansien tuikkulyhtyjen kanssa merenrantapaviljongissa, joka paikkana on molemmille niin tärkeä, symboloihan se parin ensitapaamista juuri samaisessa paikassa. Eikö tasaväkisessä parisuhteessa tällaisista päätetä yhdessä? Miksei nainenkin voi kosia?
Voisi kuvitella, että tällainen kuvio, jossa kosintaa odotetaan miehen taholta, saa naisen käyttäytymään mahdollisemman miellyttävästi ja välttelemään konflikteja, kun itse oltaisiin jo valmiita naimisiin, mutta pitää vain odotella millon toinen varmistuu tunteistaan... Ja hyvässä lykyssä kosintaa odotetaan vuosia. Sitten mies ihmettelee mitä oikein tapahtui, kun häiden jälkeen morsiamen todellinen luonne paljastuu.
Me keskusteltiin asiasta paljonkin, ja tiesimme menevämme naimisiin jo ennen kosintaa. Ei kuitenkaan oltu mitään päivämääriä sovittu, jonka takia virallinen kosinta oli kiva yllätys. Olihan se todella ihanaa huomata kuinka paljon mies oli panostanut tähän ja kuinka hermostunut hän oli kysyessään, vaikka aivan varmasti tiesi vastauksen. Olen kuitenkin samaa mieltä tästä kommentista. Jo tästäkin aloituksesta huomaa, miten pettynyt ap on, vaikka häntä juuri kysyttiin avioliittoon!
Voi herran jestas :O Missä maailmassa sinä elät ? Nyt on vuosi 2018! Elämä ei ole elokuvaa ,eikä elokuva elämää!