Suosittele hyvää käsivoidetta TODELLA kuivakätiselle, jonka iho on pahimmillaan vereslihalla
Mulla on tosi kuivat kädet ja en ole löytänyt hyvää käsivoidetta, vaikka olen kokeillut monia. Kesällä pari kuukautta kädet olivat ihan ok-kunnossa, mutta nyt taas syksyn alkaessa kädet ovat kuivahtaneet. Vielä ei olla siinä pahimmassa vaiheessa, kun kädet ovat täynnä haavoja, ne kutiaa, kirvelee ja niiden kanssa on ihan pulassa. Tosin, ei kovin kaukanakaan olla siitä, kauhistuin huomatessani, että vielä ei olla edes pakkaskeleissä ja käteni ovat kuin korput, rystyset hieman irvistelevät.
Ennenvanhaan pärjäsin YR:n Arnica-käsivoiteella (vaimitäsenytoli), mutta vuosien saatossa kädet ovat käyneet yhä vaikeammiksi. Olen kokeillut niin paljon käsivoiteita, että siitä voisi kirjoittaa kirjan. Markettivoiteet eivät oikein tunnu tehoavan mitenkään, nykyään minulla on käytössä mm. Lipolan, Locobase Repair, Favora päiväkäyttöön, sitten joku myös apteekista oleva liimalle haiseva kauhistus (Avene?) ja myös hydrocortison-voidetta joudun laittamaan pahimpina hetkinä.
Yksi hyvä voide apteekista oli, jonka nimeä en kyllä enää muista, mutta sen maahantuonti lopetettiin, siinä oli karbamidia. Jotain muuta karbamidivoidetta olen kokeillut apteekkihenkilökunnan suosituksesta, mutta eipä ole ollut yhtä hyvää kuin se lopetettu voide.
Joka yö on käsissä kerros rasvaa ja puuvillakäsineet, mutta aamulla vessakäynnin ja käsienpesun jälkeen kädet ovat melkein yhtä pahan kuin illallakin. Aivan kuin kädet eivät ottaisi vastaan mitään voidetta. Onko kellään muulla tällaista ongelmaa? Ranteissa näkyy punainen raja jossain hihan paikkeilla, mistä näkee mikä on se pahin kuiva alue. Muutenkin olen kuivaihoinen, mutta kädet ovat se pahin kohta, niitä kun pitää kuitenkin useamman kerran päivässä pestä.
Onko käsiin saatavissa jotain hoitoja ja erilaisia hoitotuotteita, joilla niitä voisi auttaa? Naamalle ja jaloille on kaikkea mahdollista, mutta onko käsille? Suositelkaa jotain ja auttakaa naista hädässä!
Kommentit (97)
Mikään käsirasva ei auta, jos on vääränlaista käsisaippuaa. Tosi moni saippua kuivattaa terveetkin kädet!
Itse olen saanut parhaan avun, kun teen käsisaippuan itse. Luontaistuotekaupasta tms. afrikkalaista mustaa saippuaa, joko palana tai veteen lantrattuna, ja halutessaan siihen voi laittaa pari tippaa jotain eteeristä öljyä sekaan. Voi käyttää myös suihkusaippuana, eikä varmasti kuivata ihoa. 👍😊
Mulla samanlaiset kätöset ja kaiken kokeilleena löysinkin apteekista vielä yhden joka toimii eli Decubal creme (38% rasvaa). Puna-valkoinen tuubi. Kosteuttaa ja on sopivasti rasvainen sekä imeytyy tosi hyvin eli sitä tulee kanssa laitettua useammin.
Aiemmin öisin yhdistelmä Orionin Ceralan ja päälle Repair-voidetta apteekista oli hyvä, mutta tää Decubal on paras mulle.
Ja kyllä, minäkin käytin pahimpina aikoina joka yö vielä Pantyson-kortisonia. Hirveä tunne, kun kädet halkeilee ja rutikuivat.
Luotan allergisille sopiviin tuotteisiin, koska useat käsivoiteet sisältävät tosi paljon hajusteita ja säilöntäaineita. Nekin ärsyttävät.
Käytin monenlaisia rasvoja, en saanut käsiäni kuntoon. Taisin kuitenkin saada jonkinlaisen erillaisten kemikaalien "gogtailreaktion" ja kädet lähinnä kämmenselät eivät kestäneet oikeastaan mitään rasvaa, koska hetkenpäästä alkoi kammo kutina ja rasvat oli pakko pestä pois. En kuitenkaan käyttänyt rasvoja edellisen päälle. Pesin aikaisemman rasvan pois ennen uutta rasvausta. Sipicortilla jouduin välillä parantelemaan. Öisin puuvillasormikkaat, nurminpäin käännettynä kun saumatkin kutitti. Päiväkäsineistä leikkasin sormikohdat pois :)
Täällä on aikaisempi vinkki siitä suolavedessä (merisuola) huuhtelusta, suosittelen. Olen huomannut, että käsien kylvettäminen suolavedessä (mahdollisimman kylmässä vedessä) auttaa. Suola ilmeisesti desinfioi ja tuhoaa bakteereita. Liotan käsiä useita kertoja päivän mittaan. Kuivaan vaan kämmenet ja kädenselkämykset jätän kuivumaan omia aikojaan. Käsistä näkee lähes heti miten punoitus vähenee ja normaalivärinen iho palautuu. Näitä suolapäiviä pidän silloin tällöin, en joka päivä.
Tekstin perusteella kuulostaa että kyse on tulehdusreaktiosta, ei käsirasvan sopivuudesta. Ei ole normaalia, eikä tuosta tarvi väkisin kärsiä. Lääkäriin. Terve (kuivakin) iho pysyy kyllä ihan perusrasvalla kunnossa.
Lidlin Cien Urea Body Lotion, isohko pullo punaisella korkilla. Useimmat käsivoiteet jäävät vain liittaisen tuntoisina pintaan ja sotkevat kaiken, ja samaan aikaan iho siitä huolimatta kuivuu. Tuo vartalovoide tuntuu oikeasti imeytyvän ja kosteuttavan. Cienin varsinaisista käsivoiteista ei ole ollut mihinkään.
Käytän käsidesiä työssäni jatkuvasti, joten kädet on kovilla.
Ehdottomasti apteekista saatava locopase repair. Tämä on monen ihovaivaisen luottovoide.
Se sopii hyvin myös atooppiselle iholle. Ei kirvele eikä kutita, eikä ole liian kallis.
Vierailija kirjoitti:
Lääkäri ja reseptivoiteet voisi olla kova sana noin vaikean ihon hoidossa, oletko käynyt? Mieluiten ihan ihotautilääkäri.
Omasta kokemuksesta voin kertoa sen verran, että käsien iho parani kun vaihdoin työpaikkaa. Vähän lähtöni jälkeen edellisestä paikasta löytyi hometta. Hengitysoireita mulla ei ollut koskaan, ainoastaan kädet kuivat ja rystyset verillä, ei ole enää. Tuttavalla iho parani keliakian toteamisen jälkeen. Äidillä syynä oli tietyt pesuaineet. Syy voi olla siis joku muukin kuin yleisesti kuiva iho.
Niin, se iho parani varmaan keliakiaruokavalion aloituksen jälkeen, ei siis diagnoosin takia?
Ihotautilääkärille heti! Se että käsissä on avohaavoja tai halkeamia tms. on vaarallista, koska mikä tahansa pöpö pääsee siitä kehoon.
Mullakin oli tuollaiset kädet, mikään voide ei auttanut, ihotautilääkäri yksityisellä sanoi sitten 5 sekunnissa että psoriaasi. Sain reseptillä lääkevoiteen. Sillä hoidin kädet ehjiksi.
Eli jos on joku ihotauti, johon auttaa tietty lääkeaine, ei ole väliä vaikka millä hienolla käsivoiteella voitelisit: tauti ei käsivoiteella parane.
Vierailija kirjoitti:
Lidlin Cien Urea Body Lotion, isohko pullo punaisella korkilla. Useimmat käsivoiteet jäävät vain liittaisen tuntoisina pintaan ja sotkevat kaiken, ja samaan aikaan iho siitä huolimatta kuivuu. Tuo vartalovoide tuntuu oikeasti imeytyvän ja kosteuttavan. Cienin varsinaisista käsivoiteista ei ole ollut mihinkään.
Käytän käsidesiä työssäni jatkuvasti, joten kädet on kovilla.
.
Tuossa on ainakin nimessä Urea.
.
Itse ostin jalkahoitajalta pari vuotta sitten "voiteen", jota ravistettiin ja tuli vaahtona ulos.
Tämä sisälsi myöskin ureaa ja oli kyllä aivan täydellistä kuivaan, halkeilevaan ihoon.
Luovutin kaikkien käsivoiteiden suhteen kun eivät kertakaikkiaan toimineet, ja kävin kauneusklinikalla hankkimassa restylanetippoja ihoon eli ne kosteuspitoisuudet neulattiin käden ihon alle. Sen lisäksi että käsien iho nuoreni 10 vuotta, niin pysyivät kosteutetun tuntoisina vuoden verran.
Vierailija kirjoitti:
Ihotautilääkärille heti! Se että käsissä on avohaavoja tai halkeamia tms. on vaarallista, koska mikä tahansa pöpö pääsee siitä kehoon.
Mullakin oli tuollaiset kädet, mikään voide ei auttanut, ihotautilääkäri yksityisellä sanoi sitten 5 sekunnissa että psoriaasi. Sain reseptillä lääkevoiteen. Sillä hoidin kädet ehjiksi.
Eli jos on joku ihotauti, johon auttaa tietty lääkeaine, ei ole väliä vaikka millä hienolla käsivoiteella voitelisit: åtauti ei käsivoiteella parane.
kosketusallergiakin voi hajottaa kädet, tai jonkun töissä käytetyn aineen ainesosa. Esim kokilla voi raaka palsternakka tai vaikka vain raaka peruna aiheuttaa käsiallergiaa jos allergiseksi tulee. Lääkäriin siis että saat oikean diagnoosin.
Tässä käsi-ihottumasta http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00…
Sekä käsi-allergiasta
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00…
Sekä atooppinen iho oireet
http://www.kaypahoito.fi/web/kh/suositukset/suositus?id=hoi50077
Kuvaus kuulostaa ihan kosketusallergialta tai muulta yliherkkyysreaktiolta. Protopic voide alkuun ja rasvaus locopase repair voiteella.
Pelkkä rasvaus ei auta, vaan reaktio pitää pysäyttää.
Itselläni tulee käsi-ihottumaa viljojen syömisestä!
The Body Shop Hemp Hand Protector.
Monet ovat jo ehdottaneet, mutta parempaa et löydä. Paksu kerros tätä yöksi ja puuvillakäsineet päälle. On mulla käytössä kesät talvet ja jos olen joskus ilman, sen todellakin huomaa.
T. Toinen erittäin kuivakätinen
En lukenut koko ketjua, sori jos tulee toistoa.
Ensin kävisin ihotautilääkärillä, koska vereslihalla oleva iho ei kuulosta pelkältä kuivuudelta.
Mulle ihotautilääkäri suositteli La Roche Posayn tuotteita kuivalle iholle. Saa apteekista ja hinnat on ok. On auttanut. Lisäksi pesu apteekin kosteuttavalla pesunesteellä.
Täälläkin jo mainittu working hands. Äidilläni oli pahimmillaan halkeamia sormenpäissä. Tämä oli ainoa mikä on auttanut. Oikeasti - tämän parempaa ei ole
https://www.karkkainen.com/verkkokauppa/o-keeffe-s-working-hands-kasivo…
Minä käytän helosanin jalkavoidetta käsille. Todella tehokas. Yöksi levitän, ja joskus käytän puuvillahanskoja myös.
Osta luontaistuotekaupasta puhdasta manteliöljyä ja laita puuvillakäsineet yöksi. Osta myös puhdasta sheavoita ja käytä sitä ohuelti monta kertaa päivässä. Muutaman viikon kuluttua alkaa helpottamaan ja voit vaihtaa kevyempiin tuotteisiin. The body shopin manteli tai frantslan voiteet.
Jos rahasta ei ole puutetta niin wink wink (yliopiston)apteekin ruususilmänympärysvoide, KORRES WILD ROSE EYE CREAM, maksaa maltaita, mutta korjaa ratkeilleet kynsinauhat ja haavaiset sormenpäät (siis älä haavan aukiollessa laita, vaan korjaa, ettei tule uusia haavoja. Basibactvoidetta, kunnes kiinni ja sitten tuota).
64 jatkaa.
Eilen luin IS/MN Mystyle:stä jutun kotikonsti kasvonaamiosta. Kokeilin sitä illalla kämmenselkiin. Ohje oli yksinkertainen. Jauhettua Kurkumaa 1/2 tl ja juoksevaa hunajaa 1 rkl. Anna vaikuttaa 10-20 min. Ohje on kasvoille joten käsille riitti pienempi annos. Jutussa sanottiin ettei kannata heti odottaa tuloksia joten vaatii useamman käyttökerran. Minulla kädet saivat kuitenkin heti avun. Nyt olen vain ihaillut tulosta ja "paijaillut" pehmeitä käsiäni ihmetellen :)
Lupaukset IS:n jutussa: Tulehduksia hillitsevä, bakteereja ja sieniä tappava, punoitusta vähentävä, ultrakosteuttava. Myöhemmin laitoin vielä vähän Helosan (sininen tuubi) voidetta jolla nykyisin käsiäni rasvailen.
Toivottelen ap:lle ja kaikille muillekin kuivista käsistä kärsiville kaikkea hyvää. Toivottavasti ketjusta löytyi jokin rasva joka sopisi juuri teille.
Body shopin vihreä-hopea hamppukäsirasva! Mulla verillä kädet talvisin.