Aistiyliherkkä aikuinen: kerro kokemuksistasi, jotta voisin paremmin ymmärtää lastani.

"Mikä siinä nyt on niin vaikeaa." Huh huh!!

Tässä ohje sinulle, niin pääset kokemaan aistiyliherkän todellisuutta:

Pue päällesi tiukka (pari numeroa liian pieni) aluskerrosto, pitkät hihat ja lahkeet, johon olet sirotellut reilusti hupikaupassa myytävää syyhypulveria.

Sitten vedät päälle vielä toisenba kolmannen kerroksen Liian Pieniä, joustamattomia vaatteita, jotka puristavat jokainen eri kohdasta.

Ahdat vielä jalkoihisi Liian Pienet kengät ja lähdet ulos lenkille. Päähän kutiava tiukka pipo.

Hymyä huuleen!

Helpointa on pukea ohuita pehmeitä puuvillavaatteita. Talvella voi olla esim. monta pitkähihaista trikoopaitaa päällekkäin, ja joustavia housuja.

Ei mitään paksuja saumoja tai jäykkiä kankaita.

Monikohan vanhempi on itse lietsonut lapselleen jonkinsortin erityisyliherkkyyden, kyselemällä tuntuuko se sauma?puristaako se sukka?  Eihän purista hiat?

Tuota jatkaa pari vuotta niin varmasti mikään ei ole enää sopiva vaate

Jos oltaisiin sallivampia, meilläkin saisi pukeutua kaikenmoisiin itämaisiin kaapuihin. Luulisi, että olisi aistiyliherkälle helpompi vaihtoehto; ei puristaisi paljon mistään.

Omat herkkyydet on enemmän kuulo- ja näköaistin puolella, mutta kyllä paitojen niskalaput poistan huolella. 

Sukkien resorit eivät saa kiristää. Nykyisin vain harvat sukat ovat kiristämättömät, jopa sellaisena mainostetuista.

Ja pesulappujen, varsinkin niskassa olevien kanssa, täytyy varmistaa ettei ole ommeltu "siimalla", muovilangalla, joka sitten pistää.

Tämä aikuinen aistiherkkä ei ole kärsinyt saumoista koskaan, vain edellä mainituista. Nyrkkisääntönä liian väljä on kumminkin parempi kuin liian kireä.

Kyllä se voi tuntua pahalta. Mulla pienenä vain isä osasi pitkikset taitella sukkien alle siten ettei painanut. Onneksi sitten pitkikset vaihtui parempaan laatuun (sileät)/legginsseihin jotka ei voi jäädä painamaan samalla tavall

Tosi kauan myös kestänyt tottua vaikka korkeempiin vyötäröihin (en siedä oikein vieläkään)

Älä vähättele & yrittäkää yhdessä rauhassa löytää sellasia vaatekertoja joita voi käyttää päällekäin talvella ilman pahaa tuntua. Kiireellä aamuisin ei hyvää tulosta tule eli sovitelkaa jonain vapaapäivänä niitä valmiiksi *huom ei kesällä koska sitten se kuumuus jo tuskaa

Ainiin ja panostakaa lämpimiin ulkokertoihin ettei tarvitse sinne alle pakkautua niin paljolla! En vielä aikuisenakaan siedä monia vaatekertoja se on max aluspaita ja pitkähihanen, mitään villapaitaa en mielellään laita monen paidan päälle tms. eli kauhistus ajatella jos pitäisi laittaa joku 4 tai 5 kertaa päälle. Sitten päällivaate saa olla sen verta lämmittävä ettei niitä välikerroksia tarvi niin montaa. En tosi palele kovin helposti

Saan varmaan ihan kamalasti alapeukkuja, mutta ihan sama.

Oon aikuisena pohtinut, että lapsena taisin olla aistiyliherkkä. Aina tuntui, että vaatteet oli jotenkin huonosti päällä, kaikki saumat hiersi ja ahdisti vääränlaiset kengät jalassa jne. Äitini vieläkin muistelee aamuisia pukemiskatastrofeja ja mun raivokohtauksia vaatteista ja pukemisesta. Itsekin muistan sen tunteen, kun mikään vaate ei tunnu mukavalta päällä.

Erona nykyaikaan on, että vietin lapsuuteni 70-luvulla, jolloin kukaan ei koskaan ollut kuullutkaan tällaisesta ongelmasta. Joten mitään ymmärrystä et saanut vaikeaan oloosi, vaan piti vaan ns. oppia olemaan. Ja ainakin mun kohdalla vaikeudet meni ohi.

Mun kysymys kuuluukin, onko mun ikäluokassa eli viiskymppisissä ja vanhemmissa aistiyliherkistä kärsiviä? Voisiko lapsilla auttaa jonkinlainen siedätys asiaan? En nyt kuitenkaan tarkoita mitään väkivallaksi nykyään luokiteltavaa siedätystä, jollaista itse sain kokea, vaan jotain ns. lempeämpää siedätystä.

Vierailija kirjoitti:

Saan varmaan ihan kamalasti alapeukkuja, mutta ihan sama.

Oon aikuisena pohtinut, että lapsena taisin olla aistiyliherkkä. Aina tuntui, että vaatteet oli jotenkin huonosti päällä, kaikki saumat hiersi ja ahdisti vääränlaiset kengät jalassa jne. Äitini vieläkin muistelee aamuisia pukemiskatastrofeja ja mun raivokohtauksia vaatteista ja pukemisesta. Itsekin muistan sen tunteen, kun mikään vaate ei tunnu mukavalta päällä.

Erona nykyaikaan on, että vietin lapsuuteni 70-luvulla, jolloin kukaan ei koskaan ollut kuullutkaan tällaisesta ongelmasta. Joten mitään ymmärrystä et saanut vaikeaan oloosi, vaan piti vaan ns. oppia olemaan. Ja ainakin mun kohdalla vaikeudet meni ohi.

Mun kysymys kuuluukin, onko mun ikäluokassa eli viiskymppisissä ja vanhemmissa aistiyliherkistä kärsiviä? Voisiko lapsilla auttaa jonkinlainen siedätys asiaan? En nyt kuitenkaan tarkoita mitään väkivallaksi nykyään luokiteltavaa siedätystä, jollaista itse sain kokea, vaan jotain ns. lempeämpää siedätystä.

En usko että siedätys auttaa.

Itse olen vasta yli viisikymppisenä oppinut pukeutumaan niin ettei vaatteet purista tai kutita, eli vuosikymmeniä kärsin vääränlaisista vaatteista.

Vaatteiden osalta häiritsee jos sukat ei pysy paikallaan. Eli minua ei pieni puristus haittaa kunhan kyse on sukista. Kasvojen peseminen tai mikä tahansa kosketus (hiukset, sadepisarat) saa minut ärtymään. Pahinta on kuitenkin äänet. Ruokalat ja kauppakeskukset ovat kauhistus. Niissä äänet kiertää. Ääni ikäänkuin voimistuu koko ajan enkä lopulta pysty keskittymään muuhun kuin metelin aiheuttamaan "kipuun". Minua siis alkaa sattua korviin ja se tekee minut pahantuuliseksi. Kotioloissa jo lusikan kilinä kahvikuppiin on kamalaa. Kuulen sen niin kovana.

Kaikki äänet ei häiritse. Tykkään esim. lentomelusta, se jopa rauhoittaa. Mutta kilinät ja kaikumiset 😣😠

Vierailija kirjoitti:

Saan varmaan ihan kamalasti alapeukkuja, mutta ihan sama.

Oon aikuisena pohtinut, että lapsena taisin olla aistiyliherkkä. Aina tuntui, että vaatteet oli jotenkin huonosti päällä, kaikki saumat hiersi ja ahdisti vääränlaiset kengät jalassa jne. Äitini vieläkin muistelee aamuisia pukemiskatastrofeja ja mun raivokohtauksia vaatteista ja pukemisesta. Itsekin muistan sen tunteen, kun mikään vaate ei tunnu mukavalta päällä.

Erona nykyaikaan on, että vietin lapsuuteni 70-luvulla, jolloin kukaan ei koskaan ollut kuullutkaan tällaisesta ongelmasta. Joten mitään ymmärrystä et saanut vaikeaan oloosi, vaan piti vaan ns. oppia olemaan. Ja ainakin mun kohdalla vaikeudet meni ohi.

Mun kysymys kuuluukin, onko mun ikäluokassa eli viiskymppisissä ja vanhemmissa aistiyliherkistä kärsiviä? Voisiko lapsilla auttaa jonkinlainen siedätys asiaan? En nyt kuitenkaan tarkoita mitään väkivallaksi nykyään luokiteltavaa siedätystä, jollaista itse sain kokea, vaan jotain ns. lempeämpää siedätystä.

Meillä on aistiyliherkkyyttä useissa sukupolvissa. 70v äitini pitää usein vaatteita väärinpäin, kun saumat sattuu. Ei kestä tiettyjä materiaaleja tai esim pitsejä. Itselläni on ollut myös lapsena vastaavaa ja on vieläkin, mutta nykyisin siedän vähän paremmin. Keinokuidut ja pistelevä villa saavat mut voimaan pahoin. Esimerkiksi fleece, polyesteri, akryyli. Ne tuntuvat hampaissa, ihokarvat nousee pystyyn, oksettaa, tulee kylmiä väreitä. Lapseni ovat samanlaisia ja he ovat ensimmäinen sukupolvi, jolla tämä ongelma tunnistetaan. Paras keino pärjätä on löytää vaatteita, jotka eivät aiheuta näitä tuntemuksia. Siedättämisyritykset saattavat pahentaa oireita ja raivareita. Omilla lapsillani on paljon joustavia puuvilla/elastaanivaatteita. välikerrastona on kappahlin fleece, jotka ovat tarpeeksi pehmeitä eikä tunnu niin pahalta kuin muut. Merkeistä lindex, kappahl, mywear ja peuhu ovat olleet meillä toimivimpia. Ollaan kokeiltu noshit, villervallat ja popit, mutta niissäkin vain valikoidut ovat kelvanneet. Mutta tämäkin vaihtelee varmasti lapsikohtaisesti. Kirppiksiltä löytyy ainakin täällä pohjoisessa hyviä käytössä pehmenneitä vaatteita.

Sen lisäksi että materiaalin kanssa on tarkkaa, meillä myös vaatteiden värien ja kuvioiden suhteen on todella tarkkaa. Esimerkiksi pallokuvio saa aikaan hepulin. Väreissä jo vauvana tietyt sai aikaan raivarit, vaikka ei osannut sanoa mikä oli syy. Tämä selvisi vasta kun oppi puhumaan...

Lapsena oli paljonkin ongelmia vaatteiden kanssa. Juuri kun ne hankasivat tai kutittivat. Ei villaa missään nimessä ja äitini on kertonut kuinka työtä oli saada tumput samalle kohdalle keskenään. Kerrospukeutuminen oli kamalaa ja mielelläni pukeuduin eri tavalla kuin kerroksittain. Jossain vaiheessa lapsena en pitänyt ollenkaan pikkuhousuja, kun niissä oli aina hankaavat pitsit reunassa. Nykyäänkään en pidä rintsikoita: tuntuu kuin olisi valjaissa.

Mutta paljon on tuntoaisti hävinnyt aikuisuuteen mennessä, joten nyt voi pitääkin paljon erilaisia vaatteita.

Suosittelen lapselle puuvillaa ja muita pehmeitä kankaita.

Muutenkin oli aistiyliherkkä lapsena; kaikki ruuat piti olla erillään ja hirveän nirso kaikesta, myös siitä mille ruoka tuntuu tai mille se näyttää. Nykyään aistit tosiaan turtuneet niin paljon, että menee melkein normaalista ihmisestä.

Lapsena sain raivokohtauksia sukkien saumoista, siis se sukan kärki piti olla millilleen oikein. Housujen haaroissa oleva sauma painaa.

En siedä hälyä ja kaipaan yksinoloa ja hiljaisuutta pitkään kestäneen hälyn jälkeen. Joskus pelkkä kauppa voi olla liian raskaalta tuntuva koska aistrsykkeitä tulee paljon (äänet, valot, ihmiset, hajut).

Valo sokaisee helposti. Vaikka muiden mielestä ei olisi kirkasta, minua häikäisee.

En voi sietää tiettyjä ääniä.

Ei nämä koskaan pois mene, pitää opetella elämään näiden kanssa.

Olen yli 50 v ja rintaliivit on edelleen ihan mahdoton vaate. Ahdistavat valjaat,kuten jomu kommentoi. Edes urheilutoppi ei käy, kun se puristaa vielä leveämmälti. Pari hyvin ohutta alustoppia omistan, joita kärsin pitää vapaaehtoisesti, mutta eipä niillä sitten ole mitään rintojen tukivaikutustakaan. Ihmisten ilmoilla käytän liivejä, mutta ne lentävät pois heti, kun pääsen kotiin.

Ei ole ikäkysymys. 88-vuotias äitini pitää kaikkia vaatteitaan saumat päällepäin ja rintaliivejä aluspaidan päällä. Minä samoin, kaikki saumat sattuvat, ihan oikeasti sattuvat ihoon. Saumat ja kumilangat esim. sukkien varsissa ovat kauheita. Kaikki nurin päin ylle.

Ruuat maistuvat liikaa, mausteet polttavat suussa.

Äänet sattuvat korviin.

Liian kirjavat kuosit ja maisemat saavat pyörryttävän olon. Viihdyn maalla, kaupungissa on liikaa meteliä, ihmisiä, ääniä, hajuja.

Hajut saavat aikaan huonon olon. Aivan kuin raskauspahoinvoinnin. (Sitähän sitten kestikin 9kk!)

Yritä ymmärtää lastasi. Älä halaa liian kovaa, sekin sattuu! Puhu hiljaa kauniisti, hymyile paljon!

Olen löytänyt tyylin, joka sopii minulle, mutta kyllä siinä meni aikaa. Onneksi olen nainen, ja voin käyttää mekkoja. Suurta vaatevarastoa minulla ei ole, vaan käytän aina samoja, hyväksi havaittuja ja sopivia. Mitään housuja tai hameita en voi käyttää, tuntuu, että ne ovat aina huonosti vyötärön kohdalla. Käytän vain parhaita ja pehmeitä luonnonmateriaaleja, mitään lappuja tai hankaavia saumoja ei voi olla. Oikeanlaisten sukkahousujen ja alushousujen löytäminen on tuskien takana - jos malli on väärä, minulla on niin vaikea olla, että saatan lähteä esim kesken työpäivän kotiin (voin tehdä töitä onneksi etänä). Rintaliivejä en voi pitää, vaan käytän löysiä silkkialuspaitoja. Kotona käytän kasmir- tai silkkitunikoita nurinpäin, etteivät saumat hankaa.

Voisitko kysellä pojaltasi, mitä hän haluaa pitää? Kysele, miksi juuri tietty vaate on hyvä. Vältä kaikkia keinokuituja. Vaatevarasto kannattaa pitää erittäin yksinkertaisena ja välttää kerrospukeitumista ja moniosaisia kokonaisuuksia. 

Tuntemus vääränlaisesta tai epämukavasta kosketuksesta on ainakin itselläni niin voimakas, että sitä on vaikea tukahduttaa. Seuraa kuormittumista, stressiä, ärtymystä ja ahdistuskohtauksia. Toki aikuisena on osattava käyttäytyä ja omia rajoitteita on opittava käsittelemään ja hallitsemaan. Itse en voi lähteä kokoushuoneista ja konserteista kirkuen, vaan vaatehaaste täytyy hoitaa ennakoiden ja ennaltaehkäisten.

Vaatteista pitää ratkoa ihan kaikki laput pois. Käytän ihan sujuvasti rintsikoita, mutta vain tiettyä merkkiä, koska heidän ompelulankansa ja pitsinsä eivät kutita tai hankaa. Pidän mielummin tiukkoja farkkuja kuin väljempiä, koska tiukat pysyvät paremmin paikallaan eivätkä mene mistään taitteelle. En voi pitää akryyli- tai polyesteripaitoja, koska se sähköisyys on niin epämiellyttävää. Jos hiukset sähköistyvät, se saa oksettamaan. Tämä ei ole liioittelua. Voin pitää poninhäntää ehkä kerran vuodessa, mutta yksikään hius ei saa kiristää. En pidä hiusten harjaamisesta. Jos sukka menee kengässä ruttuun, heitän ne roskiin. Nekin pitää olla istuvia. En pysty pitämään kumisaappaita, ne ovat liian ahdistavat. Pipoa en voi pitää, enkä hattua. Huppu on paras, mutta sen pitää olla iso eikä sähköistyvä. Inhoan epäsointuista meteliä, joku kuvasi lusikan kilkutusta, niin sellaista. Lautasen kaapiminen on kauheaa tai hörppiminen. Koiran vinkuminen on kauheaa, vaikka pidän kyllä kovasti koirista. Kauppakeskuksen melu ja kuulutukset sekä taustamusiikki on liikaa, varsinkin jos pitää keskittyä jonkun puheeseen samaan aikaan. Sen sijaan koen matalat kovatkin moottorien äänet rauhoittavina. Kompressori on taas paha. Hiustenkuivaaja kampaajalla saa minut jotenkin uneliaaksi. Viimeksi nukahdin hammaskiven poistossa. Lentokoneen ääni on ihana, niin moottorit kuin matkustamon kohina. Inhoan kastella kasvojani suihkussa tai hikoilla. Tuuli ja sade tuntuu kammottavalta. Radiosta kuuluva puhe on rasittavaa, luen mielummin. En koskaan kuuntele tv-mainoksia. Inhoan toistoa, vaikka toisaalta olen itse toistamiseen taipuvainen. Voin puhua jonkun asian kahteen kertaan peräkkäin. Mulla on joku epäspesifi neurologinen häiriö. Pärjäilen ihan hyvin.

Minä aistin radioaallot. Suomipop on aivan kauhean tuntuista, täytyy aina käyttää foliota korvien ympärillä. Samoin naapureiden wlan-säteily kaihertaa.

Aika samanlaiset kokemukset kuin vastaajalla 17. Lisään vielä, että pidän hiuseni lyhyenä, koska pitkä tukka on niskalla ja kaulalla niin tukalan kuuma. En käytä koruja enkä rannekelloa, koska ne tuntuvat puristavan, tai sitten heiluvat holtittomasti.

En ymmärrä, miten jossakin kahvilan kilinässä kukaan voi rentoutua. Samoin hieronta tuntuu vastenmieliseltä. Puhumattakaan shoppailusta; kauppojen kirkkaat spottivalot ja taustamusiikki ovat liikaa. 

Yksi ongelma ovat valoherkät silmät näin pimeällä. Autojen ja polkupyörien led-valot häikäisevät. Pahimpia ovat vilkkuvat pyöränvalot. Lasten kirkumista en kestä ollenkaan, koirien haukkumisen kanssa sama.

Minulla on myös vaikeuksia, jos tietokoneen ruudulla on liikettä, jota itse en sinne aiheuta tai "tilaa". Esim. itsestään käynnistyvät videot, liikkuvat mainokset, tai se muutaman vuoden takainen web-sivujen tyyli, jossa kuva vierähtää seuraavaksi parin sekunnin välein. Vilkkuva kursori on kanssa paha, etsin aina kustakin sovelluksesta asetuksen, jolla sen saa säädettyä vilkkumattomaksi.

Pienenä minut oli haastavaa pukea, kiristi ja ahdisti tai oli hiki ja monesti meinattiin myöhästyä tarhasta kun sain raivarin. Äiti parka.

Tuntuu että jonkin näköinen aisti herkkyys on. Villa on ihan ehdoton inhokki, kutisee ja syyhyää ja samoin ne hirvet vaatelaput jotka hankaa ihoa. Tuntuu että aina on liian kirkasta ja välillä pyörryttää erilaiset valot. Tekis mieli pitää aina aurinkolaseja päässä.

Samoin lasten kirkuminen ja itku saa ärtymään.

Ällöttää ja ärsyttää jos joku kaapii esim jugurtti purkin pohjaa lusikalla monta kertaa, arhg.

Samoin kova kilistely ja ihmis hälinä saattaa hermostuttaa.