Lue keskustelun säännöt.
Niin inhottava fiilis typerästä riidasta vanhempien kanssa
22.09.2018 |
Ja ihan aikuinen olen, siksi tuntuu naurettavalta ja tosi ikävältä riidellä vanhempiensa kanssa!
Ja niin hölmöstä jutusta. Eli ostin isomman asunnon noin vuosi sitten. Äitini innostui kantamaan sinne tavaraa, ehkä hyvässä tarkoituksessa mutta myös saadakseen itselleen tilaa. Kielsin monta kertaa, kiitin mutta selitin että tilaa ei ole.
Mutta ei, mikään ei tunnu menevän perille. Kun tulee käymään niin tuo valtavat määrät tavaraa. Jotka eivät vain mahdu.
Nyt pyysin, että viimeisimmät kuormat vie takaisin mennessään, koska muuten en yksinkertaisesti enää mahdu omaan kotiini. No siitä tuli hirveä loukkaantuminen ja riita, olen koko suvun mielestä kauhea, ilkeä ja kiittämätön ihminen joka ei osaa käyttäytyä.
Niin inhottava tunne. Eli joko minua inhotaan koko suvun puolesta tai sitten alistun siihen, etten mahdu omaan kotiini. Ymmärrän, että jos ajattelee tarkoittavansa hyvää niin loukkaantuu kun toiselle ei kelpaa. Mutta ei kai se voi olla törkeää että haluaisin mahtua omaan kotiini? Ja yritin sanoa kauniisti jo vuoden, mutta ei mitään vaikutusta. Olenko minä nyt tässä kauhea ihminen?
Kommentit (8)
Sanot muille niin kuin asia on! Ettet saa mahtumaan äitisi tuomia tavaroita enää asuntoosi.
Mun vanhemmat tehny samoin. Toivat mulle aina tavaroita mitä mielestään mä tarvitsin ja pahinpia olivat ne, kun mietin ääneen, et tarvitsisin maton ja sitten seuraavalla käynnillä tuovat mulle ylpeinä ja onnellisina maton, joka on valikoitu heidän maullaan ja mahdollisimman halvalla ostettu. Mun pitää sitten kiitollisena vastaanottaa se kamalan näköinen matto ja vielä käyttää vuosikausia. Tätä samaa jatkui vuosia, kunnes omasin vihdoin ja viimein selkärannan ja sanoin, että ei kiitos. Ja lopetin sanomasta ääneen mitä olen ostamassa seuraavaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sanot muille niin kuin asia on! Ettet saa mahtumaan äitisi tuomia tavaroita enää asuntoosi.
Mun vanhemmat tehny samoin. Toivat mulle aina tavaroita mitä mielestään mä tarvitsin ja pahinpia olivat ne, kun mietin ääneen, et tarvitsisin maton ja sitten seuraavalla käynnillä tuovat mulle ylpeinä ja onnellisina maton, joka on valikoitu heidän maullaan ja mahdollisimman halvalla ostettu. Mun pitää sitten kiitollisena vastaanottaa se kamalan näköinen matto ja vielä käyttää vuosikausia. Tätä samaa jatkui vuosia, kunnes omasin vihdoin ja viimein selkärannan ja sanoin, että ei kiitos. Ja lopetin sanomasta ääneen mitä olen ostamassa seuraavaksi.
Ihanaa, että jollain muullakin on samoja kokemuksia! Ja juuri tuo, että sitä huomaa toisesta, että on pyrkinyt ilahduttamaan ja auttamaan. Ja kyllä, olen sanonut ja nyt tosiaan kieltäydyin yksinkertaisesti ottamasta vastaan. Tuntuu vain kurjalta, että sitä ei hyväksytä vaan tulee näin ikävää riitaa.
Onpas sulla typerä ja ajattelematon äiti.Minä en ainakaan tuppaa mitään roiniani lapsilleni.
Äitisi käyttää asuntoasi jätelavanaan ja vetää palot nenään kun sanot ettei se ole mikään jäteasema.
Jos ne ei mahdu hänen asuntoonsa niin hävittäköön.
Sano ,että pyydät kyllä ,jos haluat sen Arvid sedän vanhan keinutuolin.
Aarrgggghh taas näitä ikäpolveni naisia!!
Ei tulisi mieleenkään kakaran kämppään verhoja tai sohvia ostella.Ihan itse saa ostaa,Mielipiteeni sanon ,mutta sanon sen vähän kaikesta eikä siitä tarvitse välittää.
Riita on aina ikävää, mutta joskus se on välttämätöntä, kuten nyt. Rajojen laittaminen ei koskaan miellytä rajattavaa, eikä sellaista voine toivoakaan. Eihän toisella sitten olisi lainkaan itseluottamusta, jos ei pahastustaan näyttäisi.
Tietysti ongelmana tässä on tuo henkisen väkivallan puolelle menevä emotionaalinen kiristäminen. Taitaa olla hyvät syyt siihen, miksi olet vasta nyt alkanut laittaa vanhemmille rajoja - tehtävä on ollut vaikea ja olet väistellyt sitä mahdollisimman pitkään.
Eli nyt sitten joudut myös laittamaan heille rajoja sen suhteen mitä vihapäissä sopii mennä väittämään. Ja väitehän oli äärimmäisen inhottava. Joko vanhempasi valehtelevat suoraan, tai sitten he eivät ole valmiita näkemään sinussa hyvää ja puhumaan sitä eteenpäin suvulle. Tai sitten olet oikeasti vaikeahko ihminen ja joudut miettimään, missä määrin se on totta ja saatat masentua, koska ympäristö tuomitsee. Toisaalta, vaikealle ei olisi tupattu tavaraa kysymättä.
Tartu syytteeseen. Vaadi listaa asioista, joista sinua syytetään, ja kuka syyttää. Sitten ilmoitat puhuvasi heidän kanssaan, jokaisen erikseen. Joko vanhempasi ottavat pahat puheensa takaisin tai sinä otat aktiivisen roolin sukuun päin. Ja päätät sitten jatkotoimista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mikset heitä ylimääräistä tavaraa pois (tai mielummin anna kierrätykseen)?
Vietkö sinäkin sitten omat romusi lastesi riesaksi ja jätät heille sen ikävän osuuden, jossa maksetaan kaatopaikkakulut tai järjestetään tavaroille tavalla tai toisella uusi osoite? Ei ihan vaivatonta aina sekään.
Meillä sekä omat että miehen vanhemmat harrastaisivat mielellään tätä. Viimeksi kun jotain suostuin ottamaan äidiltäni, oli kassissa yllättäen vaikka mitä muutakin roinaa, jota en todellakaan ollut lupautunut ottamaan. Vein takaisin. Äitikin pistää muutaman vuoden välein koko sisustuksen lakanoita myöten uusiksi ja sitten on ihan epätoivoinen, kun kaapit tursuavat väärän värisiä tyynyliinoja ja tuikkukuppeja. No voi harmi. Ei ole minun ongelmani.
Miksi sua inhottaisiin koko suvun puolesta? En ymmärrä. Kenen nämä tavarat siis ovat? Jos ne ovat jotakin sinun tavaroitasi, jotka ovat olleet äitisi nurkissa niin sitten ymmärrän äitiäsi. Mutta jos ne ovat täysin random tavaraa, jotka eivät ole edes sun, niin älä avaa ovea, äläkä päästä kantamaan näitä tavaroita sisään. Jos joku loukkaantuu tästä, niin anna loukkaantua. Ethän sä nyt ole velvollinen majoittamaan toisten huonekaluja.
Mikset heitä ylimääräistä tavaraa pois (tai mielummin anna kierrätykseen)?