Miten häätöä käytännössä voi hakea? Ex-puolisosta kyse
Yritin laittaa aloitusta tänne illalla, mutta jostain syystä se ei koskaan ilmestynyt palstalle asti. Nyt uusi yritys.
Tilanteeni on se, että olen eronnut aviomiehestäni kesällä. Ero on silloin astunut voimaan. Meillä on kaksi alke kouluikäistä lasta. Omaisuus on jaettu, ja lunastin kotimme itselleni.
Ongelma on, että mies ei kiusallaan vaihda osoitettaan muualle. Käy täällä välillä kääntymässä, muuten on muualla (en tiedä missä). Hankalinta tässä on se, että alan olla taloudellisesti ahtaalla. Päivähoitomaksut laskutetaan edelleen meidän molempien tulojen perusteella, koska hän virallisesti edelleen asuu täällä, enkä tietenkään saa korotettuja lapsilisiä.
Mies ei osallistu maksuihin. Lastenvalvojalle en ole häntä vielä saanut raahattua.
Mies on parhaansa mukaan vaikeuttanut ihan kaikkia käytännön asioita. Hän on hyvin alistava luonne, ja varmaan yllättyi kun todella hain eroa ja vein sen loppuun asti ja nyt yritän saada kaiken muunkin hoidettua.
Ilmeisesti nauttii siitä kun joudun vaikeimman kautta kaiken tekemään.
Mitä olen lukenut niin häätö ilmeisesti on ainoa laillinen keino tässä epätodellisen tuntuisessa tilanteessa?
Minne minun pitää mennä, mitä tehdä, ja tuleeko prosessi kalliiksi? Ylimääräistä rahaa ei nyt sattuneesta syystä hirveästi ole...
Olen kiitollinen neuvoista.
Kommentit (55)
Tiedän että käräjäoikeudesta.
Mutta menenkö sinne kansliaan täyttämään lomaketta? Oikeusaputoimistoon? Lakimiehelle?
Ja tosiaan myös kustannukset kiinnostaisivat. Arvatenkin useita satoja euroja. =(
Ap
Vierailija kirjoitti:
Käräjäoikeus
Nosta samalla kanne elatusavuista.
Jos ero on astunut voimaan ja sä olet lunastanut asunnon itsellesi, miksi miehellä on edelleen avain sinne? Vaihda lukot.
Vierailija kirjoitti:
Tiedän että käräjäoikeudesta.
Mutta menenkö sinne kansliaan täyttämään lomaketta? Oikeusaputoimistoon? Lakimiehelle?
Ja tosiaan myös kustannukset kiinnostaisivat. Arvatenkin useita satoja euroja. =(Ap
Oikeusaputoimistoon. Mikään oikeudenkäynti ei ole ilmaista. Ne on pitkiä kalliita prosessesja, joita exäsi voi pitkittää kestämään toistakin vuotta esim. pakoilemalla haastemiestä.
Lukkojen vaihtaminen ihan ensitilassa ja jos tulee huutamaan oven taakse, poliisi paikalle.

Niin ei saa tehdä, koska mies on kirjoilla täällä jolloin tämä on edelleen myös hänen kotinsa vaikkemme ole naimisissa. Avainta en ole saanut pois. Silkkaa kiusantekoa vain.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Jos ero on astunut voimaan ja sä olet lunastanut asunnon itsellesi, miksi miehellä on edelleen avain sinne? Vaihda lukot.
Jos mies on edelleen kirjoilla asunnossa häntä ei voi häätää ja vaihdattaa lukkoja ilman käräjäoikeuden päätöstä. Ketään kun ei voi noin vaan estää pääsemästä kotiinsa.
Vierailija kirjoitti:
Lukkojen vaihtaminen ihan ensitilassa ja jos tulee huutamaan oven taakse, poliisi paikalle.
Mieskin voi soittaa poliisit paikalla ettei ap päästä häntä kotiinsa. Tälle tielle ei kannata koskaan lähteä, jos joutuu haastamaan miehen esim. lapsen huoltoon liittyvissä asioissa oikeuteen.
Alueesi käräjäoikeuteen löytyy varmasti googlettamalla palvelunumero. Soita siihen ja kysy.
Vierailija kirjoitti:
Lukkojen vaihtaminen ihan ensitilassa ja jos tulee huutamaan oven taakse, poliisi paikalle.
Koska miehellä on laillinen oikeus päästä kotiinsa ap on aika heikolla, jos aletaan poliisille soittelemaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän että käräjäoikeudesta.
Mutta menenkö sinne kansliaan täyttämään lomaketta? Oikeusaputoimistoon? Lakimiehelle?
Ja tosiaan myös kustannukset kiinnostaisivat. Arvatenkin useita satoja euroja. =(Ap
Oikeusaputoimistoon. Mikään oikeudenkäynti ei ole ilmaista. Ne on pitkiä kalliita prosessesja, joita exäsi voi pitkittää kestämään toistakin vuotta esim. pakoilemalla haastemiestä.
Näin hän luultavasti tulee tekemäänkin, olen 99% varma.
On tämä kyllä hienoa, minä joudun maksumieheksi kaikessa, vaikka en ole se sikaileva osapuoli.
Ap
Onpa ikävä tilanne. Jaksamista ap ja ei voi kuin ihmetellä miksi kiusaa noin, koska lapset siinä kärsii myös
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lukkojen vaihtaminen ihan ensitilassa ja jos tulee huutamaan oven taakse, poliisi paikalle.
Mieskin voi soittaa poliisit paikalla ettei ap päästä häntä kotiinsa. Tälle tielle ei kannata koskaan lähteä, jos joutuu haastamaan miehen esim. lapsen huoltoon liittyvissä asioissa oikeuteen.
Aloittajakin voi saada syytteen lasten oikeuksien polkemisesta, jos hän ei ole moneen kuukauteen eron jälkeen hoitanut kuntoon lapsen oikeutta saada riittävää elatusta molemmilta vanhemmiltaa ja mies hakea lasten asumista luokseen, koska aloittaja ei pysty takaamaan heille riittävää elatusta.
Mitä oikeusaputoimistossa sanottiin ja milloin on aika? Meillä päin niitä on tosi vaikea saada ja käräjäoikeuteenkin on monen kuukauden jono. Toivotaan, että teillä päin asiat on paremmin.
Ennen kuin teet mitään muuta, ota yhteyttä siihen oikeusaputoimistoon, jonka alueeseen asuinkuntasi kuuluu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lukkojen vaihtaminen ihan ensitilassa ja jos tulee huutamaan oven taakse, poliisi paikalle.
Mieskin voi soittaa poliisit paikalla ettei ap päästä häntä kotiinsa. Tälle tielle ei kannata koskaan lähteä, jos joutuu haastamaan miehen esim. lapsen huoltoon liittyvissä asioissa oikeuteen.
Aloittajakin voi saada syytteen lasten oikeuksien polkemisesta, jos hän ei ole moneen kuukauteen eron jälkeen hoitanut kuntoon lapsen oikeutta saada riittävää elatusta molemmilta vanhemmiltaa ja mies hakea lasten asumista luokseen, koska aloittaja ei pysty takaamaan heille riittävää elatusta.
Mitä oikeusaputoimistossa sanottiin ja milloin on aika? Meillä päin niitä on tosi vaikea saada ja käräjäoikeuteenkin on monen kuukauden jono. Toivotaan, että teillä päin asiat on paremmin.
Vaikea kuvitella, että noilla eväillä mies saisi lapsia luokseen asumaan kun itse on ap:n tilanteen tahallaan aiheuttanut.
Pidäthän ap tallessa kaikki dokumentit, että olet itse maksanut kaiken niin ei pitäisi olla tuollaisia huolia ainakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän että käräjäoikeudesta.
Mutta menenkö sinne kansliaan täyttämään lomaketta? Oikeusaputoimistoon? Lakimiehelle?
Ja tosiaan myös kustannukset kiinnostaisivat. Arvatenkin useita satoja euroja. =(Ap
Oikeusaputoimistoon. Mikään oikeudenkäynti ei ole ilmaista. Ne on pitkiä kalliita prosessesja, joita exäsi voi pitkittää kestämään toistakin vuotta esim. pakoilemalla haastemiestä.
Näin hän luultavasti tulee tekemäänkin, olen 99% varma.
On tämä kyllä hienoa, minä joudun maksumieheksi kaikessa, vaikka en ole se sikaileva osapuoli.Ap
Onhan sinulla oikeusturvavakuutus? Sillä oikeusapu myönnetään hakijan tulojen, menojen ja elatusvelvollisuuden eli käyttövarojen perusteella, etkä auttamatta ole siihen oikeutettu. Jos olet pystynyt lunastamaan asunnon itsellesi et voi olla kovin pienituloinen. Toivottavasti et ole sitä tyhmyyttä tehnyt, että sinulla ei jää mitään lainojen lyhennyksen jälkeen mitään säästöön sillä tilanteeseen ei ole tulossa mitäään pikaratkaisua.
Se on aina vaikea näyttää toteen kuka kiusaa ja ketä, joten valmistaudu myös henkisesti raskaaseen ja pitkään prosessiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lukkojen vaihtaminen ihan ensitilassa ja jos tulee huutamaan oven taakse, poliisi paikalle.
Mieskin voi soittaa poliisit paikalla ettei ap päästä häntä kotiinsa. Tälle tielle ei kannata koskaan lähteä, jos joutuu haastamaan miehen esim. lapsen huoltoon liittyvissä asioissa oikeuteen.
Aloittajakin voi saada syytteen lasten oikeuksien polkemisesta, jos hän ei ole moneen kuukauteen eron jälkeen hoitanut kuntoon lapsen oikeutta saada riittävää elatusta molemmilta vanhemmiltaa ja mies hakea lasten asumista luokseen, koska aloittaja ei pysty takaamaan heille riittävää elatusta.
Mitä oikeusaputoimistossa sanottiin ja milloin on aika? Meillä päin niitä on tosi vaikea saada ja käräjäoikeuteenkin on monen kuukauden jono. Toivotaan, että teillä päin asiat on paremmin.
Vaikea kuvitella, että noilla eväillä mies saisi lapsia luokseen asumaan kun itse on ap:n tilanteen tahallaan aiheuttanut.
Pidäthän ap tallessa kaikki dokumentit, että olet itse maksanut kaiken niin ei pitäisi olla tuollaisia huolia ainakaan.
Siitä ei olekaan kyse että mies auttamatta saisi lapsia asumaan luokseen vaikka huoltajakandinaatteina he ovatkin samalla viivalla vaan siitä että mies voi tehdä kiusaa tälläkin tavalla.
Kiitoksia, soitin oikeusaputoimistoon ja sain ensi viikon lopulle ajan.
Olen keskituloinen, asumme pääkaupunkiseudun ulkopuolella ja täällä asunnot ovat kohtuuhintaisia.
Kyllä minä pärjään, mutta tosiaan kun mies on hieman parempituloinen kuin minä niin päivähoitomaksuista menee maksimit. Olisi sille rahalle muutakin käyttöä, ja vielä enemmän kuin raha niin ahdistaa tämä kokonaistilanne. Mies ihan pokkana tulee tänne, saattaa lämmittää saunan, lotrata puoki tuntia suihkussa, pestä pyykit ym. kun tietää etten voi tehdä yhtikäs mitään. Tietää myös, etten lasten kuullen suostu hänelle rähjäämään. Minä kuitenkin yksin maksan kaikki laskut.
Asia on venynyt hieman, kun aluksi mies sanoi ettei ole löytänyt asuntoa. No tähän mennessä olisi kyllä löytynyt. Sitten ajattelin että kyllä hän järkiintyy, mutta eipä ole sitäkään tapahtunut.
Nyt tuntuu että olen kerännyt voimiani tarpeeksi tähän.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Jos ero on astunut voimaan ja sä olet lunastanut asunnon itsellesi, miksi miehellä on edelleen avain sinne? Vaihda lukot.
koska jos on kirjoilla jonnekin osoitteeseen, niin hänellä myös on oikeus päästä sinne.
Käräjäoikeus