Syyt miksi vihaat Suomea?
Kommentit (35)
Vierailija kirjoitti:
Jos vihaisin nii siksi koska on liian lähellä Venäjää.
Typerys! Tulet huomaamaan, että tuo asia voi olla tulevaisuudessa Suomen pelastus. Mm. sen asian vuoksi, josta ei tällä palstalla saa puhua ja myös sen vuoksi, koska maailman kauppamarkkinat tulevat koko ajan siirtymään enemmän itään päin, varsinkin Aasiaan päin. Itänaapurimme mahdollistaa meille suurinta osaa muuta Eurooppaa paremmat mahdollisuudet idänmarkkinoille!
En vihaa, mutta kasvatuksen, mentaliteetin, ajatus- ja arvomaailman sekä luonteen ja temperamentin puolesta olen kaukana täkäläisestä valtavirrasta ja lähempänä ehkäpä muutamien muiden maiden vastaavia. Olen todennut tämän ja myös kaamosmasennus ja yksinäisyys vaikuttavat siihen, että asuisin mielelläni ehkäpä vaihteeksi muualla. Moni asia on kuitenkin ok, kuten pohjoismainen yhteiskunta ja kohtuullisen rauhanomainen maa.
Suomalaisilla ei ole sosiaalisia taitoja. Naapureita ei pahemmin ainakaan Helsingissä moikata, ei oteta edes katsekontaktia, ihmiset käyttäytyy kuni räävittömät eläimet humalassa, työpaikoilla kiusataan todella paljon, ei oteta joukkoon mukaan, iloisia ihmisiä suurinpiirtein vihataan, kaikesta valitetaan, ystäviä ei kutsuta kylään tai mennä heidän kanssaan ulos edes kesällä vaan linnottaudutaan kotiin, jos joku vahingossa tönäisee sua niin melko harva pyytää sitä anteeksi.
Asuin Englannissa ja rakastin sitä ihmisten kohteliaisuutta ja yhteen hiileen puhaltamista. Poskipusut!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos vihaisin nii siksi koska on liian lähellä Venäjää.
Typerys! Tulet huomaamaan, että tuo asia voi olla tulevaisuudessa Suomen pelastus. Mm. sen asian vuoksi, josta ei tällä palstalla saa puhua ja myös sen vuoksi, koska maailman kauppamarkkinat tulevat koko ajan siirtymään enemmän itään päin, varsinkin Aasiaan päin. Itänaapurimme mahdollistaa meille suurinta osaa muuta Eurooppaa paremmat mahdollisuudet idänmarkkinoille!
Idiootti, luota ryssänkauppoihin vaan vapaasti. Oletko koskaan tehnyt kauppoja idän kanssa muutakin kuin tilannut Kiinasta pskaa?
Turkistarhaus ja uusi eläinsuojelulaki. Lisäksi en ole ollenkaan varma pidänkö suomalaista ihmisistä. Ollaan aika karseita.
- Aktiviteetit vähissä tai kalliita
- Ihmiset tylsistyneitä
- Kaikki valittavat jostakin
- Miehet ei saa olla miehiä eikä naiset naisia
- Arjelle ei saa vastinetta (siksi juodaan viinaa)
- Huono tapahtuma tarjonta kaupungeissa
- Poliitiikka ja päättäjät, käyttävät asemaansa väärin ja hyväksi.
- Negatiivinen media ( positiiviset uutiset vähissä)
- Maailman eniten kännykkää tuijottavia ihmisiä
- Verot ja epäreiluus verotuksessa
- Juopot
- Hometalot ja epäammattitaito
- Epärehellisyys ihmisissä
- Ihmisten ostovoima euroopan pohjamutaa
- Eläminen kallista mm.asunnot
- Huonot tulevaisuuden näkymät- suomella
- Yhteisöllisyyden puute
- Yksinäiset vanhukset
- Ihmisarvon määrittely ammatilla tai rahalla
- Organisointi taidon puuttuminen mm. urheilu/huippu-urheilu
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos vihaisin nii siksi koska on liian lähellä Venäjää.
Typerys! Tulet huomaamaan, että tuo asia voi olla tulevaisuudessa Suomen pelastus. Mm. sen asian vuoksi, josta ei tällä palstalla saa puhua ja myös sen vuoksi, koska maailman kauppamarkkinat tulevat koko ajan siirtymään enemmän itään päin, varsinkin Aasiaan päin. Itänaapurimme mahdollistaa meille suurinta osaa muuta Eurooppaa paremmat mahdollisuudet idänmarkkinoille!
Olisi erittäin lystikästä myydä kiinan kanssa muovia maailmalle ja täyttää maapallo muovilla. Kaikki muoviksi vaan.
hyvä muovi 3x eläköön muovi, , ,!
Glxbltr kirjoitti:
Vihervasemmisto
Tämä.
+ Ffemakot, Keeenerit, Verot, Sosiaali kommunismi. Fillari-kommunistit, Tavalliset nistit, Joko mainitsin kommarit ja ffemakot ?!
Verot,
korruptio
sää.
Tuossa ne tärkeimmät. No korruptiosta ei pääse oikein missään eroon mutta muualla se on "rehellisempää" eli ei edes väitetä ettei sitä olisi. Suomessa on valtava korruptio ja se vain on "piilossa" eikä tunnisteta näissä "virallissa" tutkimuksissa.
Ketjussa ei kysytty onko muualla paremmin joten turha ruikuttaa niistä .
Vierailija kirjoitti:
Glxbltr kirjoitti:
Vihervasemmisto
Tämä.
+ Ffemakot, Keeenerit, Verot, Sosiaali kommunismi. Fillari-kommunistit, Tavalliset nistit, Joko mainitsin kommarit ja ffemakot ?!
Unohdit lihaksikkaat vassarit kireissä t-paidoissaan ja samettihousuissaan.
Timanttinen metallinhohtoinen vyö kielii tiukasta vyöräröstä ja silkinpehmeästä ihosta.
Pieni suloinen panta kaulallaan jossa keskellä kiiluu hopeinen pääkallo mustalla nahkaisella taustalla.
Pannassa on myös ketju, mutta sehän taitaa olla vain koriste.
Löytyy myös kulmakarvoja nenänvälistä.
Pöydällä lepää Sven Hassel sarjan kirja.
Suomalaisten masennus joka johtuu edellämainituista syistä.
Sarja Sven Hassel kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Glxbltr kirjoitti:
Vihervasemmisto
Tämä.
+ Ffemakot, Keeenerit, Verot, Sosiaali kommunismi. Fillari-kommunistit, Tavalliset nistit, Joko mainitsin kommarit ja ffemakot ?!
Unohdit lihaksikkaat vassarit kireissä t-paidoissaan ja samettihousuissaan.
Timanttinen metallinhohtoinen vyö kielii tiukasta vyöräröstä ja silkinpehmeästä ihosta.
Pieni suloinen panta kaulallaan jossa keskellä kiiluu hopeinen pääkallo mustalla nahkaisella taustalla.
Pannassa on myös ketju, mutta sehän taitaa olla vain koriste.
Löytyy myös kulmakarvoja nenänvälistä.
Pöydällä lepää Sven Hassel sarjan kirja.
Onko punaiset samettihousut ja leninin avaimenperä avainnipussa?
Entä onko yhtään keltainen t-paita? Hä ? Hä?
Jos vihaisin nii siksi koska on liian lähellä Venäjää.